Investointipankkiiri (Macron) ja kassatyttö neuvottelivat rahasta. Kumpikin hymyili neuvottelujen jälkeen. Kumpi voitti?
Super-Sanna tykkää leikkiä rikas maa -leikkiä.
Etelä-Euroopan maat leikkivät köyhä maa -leikkiä.
Super-Sanna neuvotteli uskomattoman taitavasti Euroopassa vain yhden kerran sovellettavan osta yksi, maksa kolme-sopimuksen.
Nyt edunsaajat Italia ja Ranska vaativat lisää. Tosin vain tämän kerran !
Sanna maksoi 4pv työviikon.. Espanjassa alkaa syksyllä kokeilu, jossa halukkaat yritykset voivat siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Työntekijöiden palkat pysyvät ennallaan, sillä rahat hankkeeseen tulevat EU:n elpymisrahastosta.
Syyskuussa 2021 Espanjasta tulee Euroopan ensimmäinen valtio, joka aloittaa 32-tuntisen työviikon kokeilun koko maan mittakaavassa. Hankkeen takana on The Guardianin mukaan vasemmistolainen Más País -puolue, jonka tekemän ehdotuksen maan hallitus hyväksyi. Kokeilun piirissä on aluksi 200 yritystä ja niiden arviolta 3 000–6 000 työntekijää. Kokeilu on kolmivuotinen.
Espanjalaisten nelipäiväinen työviikko rahoitetaan EU:n elpymisrahastosta ja yritysten saaman tuen määrä on 50 miljoonaa euroa.
Juuri kuten Sanna unelmoi! Voimme kustantaa hankkeen siirtymällä täällä yhdeksäntiseen työpäivään todennäköisesti kuutena päivänä viikossa kunhan vastuumme lankeavat maksuun. Kiitos Sanna.
Ehkä joudumme maksamaan lisää? Mutta vain tämän kerran. Onneksi on Sanna.
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Sanna hoitaa, me vain maksamme !
- Anonyymi
Helppoa kuin heinän teko. Ay- liike maksaa Sannan verottomasti, siitä Suomi nousuun, sano kommarit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helppoa kuin heinän teko. Ay- liike maksaa Sannan verottomasti, siitä Suomi nousuun, sano kommarit.
Ay-liike verolle, mitä järkeä muilla veronsa maksattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helppoa kuin heinän teko. Ay- liike maksaa Sannan verottomasti, siitä Suomi nousuun, sano kommarit.
Juu, edellistä pakettia ei ole ehditty hyväksyä, kun Ranskan Macron ja italian M Draghint ehdottavat uutta laajempaa "elvytyspakettia" johon ehdotettiin europondeja eli yhteisvastuullisuutta (uutisoi ainakin US 31.3).
Asian tekee arveluttavaksi Sannan vaikeneminen "ei ole tapana kommentoida" ?
Miksi italia ja ranska sitten kommentoi ? Taas meitä jussitetaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ay-liike verolle, mitä järkeä muilla veronsa maksattaa.
Jokainen maksakoon veronsa, myös ammattiliitot.
- Anonyymi
MTK verolle maksattaa kepu tyyliin muilla.
- Anonyymi
Ruoka kaupassa kalliimmaksi vaatii sairaseläkeläinen, ja kotimaan viljely pois. Mitä sitten suuhun ?
- Anonyymi
Tommi se vaan jaksaa Pietarista trollata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391659En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 7991
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7921- 71836