Työntekijät ajavat Veitsiluodon tehtaan alas vastalauseena sulkemisaikeille
Mielenilmaus katkaisee tuotannon. Nyt tehtaanjohto päälle sulku, ei antaa vasemmiston liikaa rehennellä, he on hyväpalkkaisia työtekijöitä ei tehtaan omistajia vaikka niin luulevatkin. Muistetaan 1918 jossa samat aiheutti hirveän määrän kuolleita 60000.
Nyt tarvittaisiin Sapeli Simosta.
Sisäministerin tehtävät merkitsivät Aarre Simoselle kommunistien miehittämän Valtiollisen poliisin, Valpon puhdistamista. Jo huhtikuussa 1948 sisäministeri Yrjö Leinon alaisena olleet Liikkuvan poliisin joukot oli riisuttu aseista. SDP:n piirissä tunnettiin helpotusta, kun Valtiollisen poliisin johto ei enää vastannut SKP:n sisäistä valvontajaostoa.
Kommunistit olivat menettäneet asemiaan ammattiyhdistysliikkeessä ja valtakunnan politiikassa 1948 eduskuntavaalien jälkeen. Kommunistit pelkäsivät menettävänsä yhä suuremman osan kannattajajoukostaan sosiaalidemokraateille. Kommunistien lakkotoiminnan johtoon oli valittu punaisen Valpon johdosta erotettu apulaisjohtaja Aimo Aaltonen.
Sisäministerinä ollessaan Simonen muun muassa hajotutti lakon Arabian tehtaalla vuonna 1948 ja hän sai tästä lisänimen "Sapeli-Simonen"
Elokuussa 1949 Kemin Oy:n lakon aikana Simonen lähetti poliiseja paikalle turvaamaan rikkureitten työrauhaa sen jälkeen kun Fagerholmin I hallitus oli julistanut lakon alaisen Kemijokisuun erottelutyömaan vapaaksi työmaaksi. Lakkolaisten ja poliisien välisessä kahakassa 8. elokuuta 1949 kuoli kaksi lakkolaista.
Oikeudenkäynnissä tuomittiin 80 lakkomarssiin osallistunutta työläistä yhteensä 38 vuoden kuritushuonerangaistukseen. Asettamalla lakkolaiset syytteeseen kapinan yrityksestä. Poliisitutkimuksissa oli päädytty siihen, ettei surmaluoti ollutkaan poliisin, vaan jonkun lakkolaisen aseesta.
Paasikiven frakkipuvun housut olivat hävinneet presidentinlinnasta. Presidentti soitti äreissään pääministeri Fagerholmille, että minkälainen järjestys maassa oikein on, kun presidentin housutkin varastetaan. Fagerholm ohjasi Paasikiven Simosen kimppuun. Simonen ei voinut erehtyä, kun Paasikivi jyrisi puhelimessa, että ”minkälainen järjestys tässä maassa vallitsee..”. Simonen soitti Helsingin poliisikomentaja Erik Gabrielssonille. Seuraavana päivänä Gabrielsson soitti Simoselle, että presidentin housut ovat löytyneet. Presidentinlinnan kunnostustöissä oli ollut maalariryhmä, joka oli kuumana kesäpäivänä tyynnyttänyt janoaan kunnon oluella ja ennen pitkään oli alettu lyödä vetoa siitä, kuka uskaltaisi tehdä hurjimman tempun arvokkaassa ympäristössä. Voittajaksi selvinnyt oli käynyt varastamassa presidentin housut. Simonen saattoi ilmoittaa presidentti Paasikivelle, että housut ovat löytyneet. Paasikivi oli kiittänyt Simosta ja sanonut, että ”maassa on lopultakin järjestys, minä kiitän ministeriä”.
Punikit ajaa Kemin tehtaan sammuksiin
11
79
Vastaukset
- Anonyymi
Lakkomaasta tulee tuota kyytiä lähtemään muitakin tehtaita.
En katsoisi lakkauttamista pelkästään ponikkien syyksi vaikka kyllä heillä oma osuutensa asiassa on.
- Anonyymi
Lakot tyhjästä 6 minuuttiset. Kyllä nekin joudutti sulkemisia.
- Anonyymi
Otappa lääkkees ja koita palata reaali aikaan.
- Anonyymi
Koska on viimeksi lakkoiltu? Joskus 1970-.luvulla?
- Anonyymi
Nyt on suuripalkkaiset paperimiehet työttöminä.
- Anonyymi
Tehdas menee ennenaikaisesti kiinni lakon takia.
- Anonyymi
Hallintoon saatava välittömästi lisää suhmureita.
- Anonyymi
Stora Enson puunhankintaan ei ole tulossa isoja muutoksia – pohjoisessa puuta ohjataan Veitsiluodon-tehtaan sijaan Ouluun
Stora Enso aikoo jatkaa puunhankintaa pohjoisessa entiseen tapaan.
Stora Enson puunhankinnan on tarkoitus jatkua Pohjois-Suomessa ja Keski-Ruotsissa kuten ennenkin, vaikka yhtiö suunnittelee lopettavansa pysyvästi sellun ja paperin tuotannon Kemin Veitsiluodossa ja Ruotsin Kvarnsvedenissa, kertoi yhtiö tiedotteessaan tiistaina.
– Puunhankintamme jatkuu aiemmalla tasolla, ja ohjaamme puuvirtoja Kemin sijaan muille tehtaillemme, sanoi Stora Enson Suomen maajohtaja.
ÄLKÄÄT NYT LAKKOILKO LISÄÄ TEHTAITTEN ALASAJOJA:
Ei pelit kestä kovin suuria palkkoja.
Jos ajatellen että taksirengit saisi 5500 € kk palkkaa, tai kuten veturimiesten eliitti 8400 €, Taksit pysähtyisi niiltä osin siihen paikkansa. Ei mikään voi sellaisia palkkoja maksaa. - Anonyymi
Yhtenä päivänä ne kommarit on laiskoja työnvieroksujia ja toisena päivänä ne kaataa kokonaisia tehtaita , taidan liittyä heidän järjestöönsä nehän on selvästi aikaan saavaa väkeä.
- Anonyymi
Enpä tuota tiennytkään että punikit johtavat kansaivälistä suuryritystä, jossa päätöket tehdään yhtiön operatiivisessa hallituksessa. Vai väitätkö että Stora Ensoa johtavat poliitikot ja maan hallitus. StoraEnso yritti valloittaa USA: markkinat vuonna2000. Tappiota lähes 3miljardia pieleenmenneistä yrityskaupoista. Oliko tämäkin kupru punikien ja maan hallituksen syytä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277