Marin jättää eronpyynnön.

Pääministeri Sanna Marin vahvisti, että hän ei johtaisi vähemmistöhallitusta. Jos keskusta ei halua jatkaa, Marin jättää hallituksensa eronpyynnön tasavallan presidentille.

Ollaan pisteessä jotakuinkin, jossa hallitus tulee kaatumaan.

Keskustan eduskuntaryhmän kokous kesti 2,5 tuntia. Päätöksiä kokouksessa ei tehty, mutta eduskuntaryhmä antoi Saarikolle mandaatin jatkaa kehysriihineuvotteluja.
– Luodittiin läpi mennyttä kahta vuotta ja tulevaa kahta vuotta. Sellainen perinteinen keskustalainen kokous, puhuttiin suut puhtaaksi, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen (kesk) luonnehti ryhmäkokousta.
Kurvinen kiteytti monen keskustalaisen kansanedustajan, vaikuttajan ja kannattajan ajatukset näin:
– Tämän hallituksen pitäisi näyttää, että tämä on keskustavasemmistolainen punamultahallitus, eikä mikään valtavan vasemmistolainen tai vihervasemmistolainen hallitus, Kurvinen sanoi.

Keskustassa oli tiistaina aamulla henkeä, että tänään pitää tulla ratkaisu tilanteeseen, suuntaan tai toiseen.

Kurvinen ei halunnut ryhmäkokouksen jälkeen sanoa, milloin päätöksen pitää syntyä, mutta hänen mukaansa johtopäätösten aika on ”pian”.
– Sekin on pystyttävä toteamaan, jos yhteistyölle ei ole edellytyksiä, Kurvinen sanoi.

12

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä hallitus ei näytä kuin velkaa ja veroja.

      Ja tulevaa työttömyyttä.

    • Anonyymi

      Onkohan Marinin eronpyyntö samallainen kun Sipilällä että menee vähänmatkaa ja palaa takaisin?

      • Anonyymi

        Marin uhriutuu mutta yrittää vielä kerran lahjoa Kepua

    • Anonyymi

      On selvää ettei pääministerillä ole potkuja enää pitää hallitusta.

      On melko selvää, ettei nykyisestä eduskunnasta löydy tahtoa uuden enemmistöhallituksen muodostamiseen. Tarvitaan uudet vaalit, jotta poliittinen tilanne selkiäisi. Vähemmistöhallitukseen ei kannata lähteä.

      Pandemian takia tai avulla ei kyvyttömäksi tullutta hallitusta kannata pitää pystyssä. Eduskunnassa riittää varmasti tahtoa tarvittaviin toimiin, jos mahdollisesti johtoon astuva toimitusministeriö sellaisia esittäisi. Virkamieshallitus hetken aikaa saattaisi olla paras pandemian hoitaja, jos uusi aalto tulee. Loppuisi ainakin tarve sotkea politiikkaa terveydenhoitoon.

      Onko tuttua hallituksen alkuajoilta, jonka nimi voidaan vaihtaa Mariniin:
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/57320537-58d3-4cd7-b631-bdc14ed83608

      • Virkamieshallitus ei voi esittää yhtään mitään, koska se ei ole demokraattisesti valittu. Se hoitaisi vain juoksevia asioita.

        Hallitus pysyy pystyssä, ellei Kepulla ole halua sitä kaataa. Nyt Kepun kiima näyttää olevan huipussaan, mutta se voi laueta reisille ennen aikojaan, jolloin Kepulle tulee hölmistynyt olo ja kiiman ajaksi kadonnut ymmärrys palaa takaisin.

        Muut hallituspuoleet voisivat antaa Kepulle sellaisen kunniakirjan, mitä meijerit jakoivat ennen vanhaan maatalousyrittäjille. Lypsämisen kunniakirjan. Jos se tyydyttäisi kepulaisten mieliä.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Virkamieshallitus ei voi esittää yhtään mitään, koska se ei ole demokraattisesti valittu. Se hoitaisi vain juoksevia asioita.

        Hallitus pysyy pystyssä, ellei Kepulla ole halua sitä kaataa. Nyt Kepun kiima näyttää olevan huipussaan, mutta se voi laueta reisille ennen aikojaan, jolloin Kepulle tulee hölmistynyt olo ja kiiman ajaksi kadonnut ymmärrys palaa takaisin.

        Muut hallituspuoleet voisivat antaa Kepulle sellaisen kunniakirjan, mitä meijerit jakoivat ennen vanhaan maatalousyrittäjille. Lypsämisen kunniakirjan. Jos se tyydyttäisi kepulaisten mieliä.

        Kerroppa nyt vihdoin, missä kepu on väärässä. Se tahtoo hallituksen palaavan sen itse sopimaan hallitusohjelmaan, jonka paluun aikataulun myös pääministerin itse on vahvistanut aiemmin. Siis lopettamaan ylimääräisen, hallitusohjelmassa sovittujen kehysten yli menevän, velkaantumisen. Sehän ei tarkoita vielä edes velkaantumisen vähentämistä, koska hallitusohjelmassa sovittiin velkaantumisen jatkuvan koko tämän vaalikauden, huolimatta siitä että hallitusohjelmaa tehtäessä elettiin vielä vahvan talouden nousun aikaa.

        Mikä siis kepun lypsy tässä asiassa, eikös tässä nyt kaikki muut yritä lypsää koronan kustannuksella jatkamaan ylimääräisen velkarahan jakamista. Pitää nyt koko ajan muistaa, että puolueiden kiista koskee vuotta 2023, ei edes ensi vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maataloustuet, turveyrittäjien tuet, kepukuntien tuet jne velkaannuttavat valtiota. Kunhan seuraava sinipunahallitus poistaa ne, kehyksiin paluu vuonna 2023 on helppoa kuin heinänteko.

        Meinaatko, että meillä on uusi hallitus ennen vuotta 2023? Muutenhan tuo ajatuksesi on mahdoton, sillä tämä hallitus päättää 2023 kehykset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko, että meillä on uusi hallitus ennen vuotta 2023? Muutenhan tuo ajatuksesi on mahdoton, sillä tämä hallitus päättää 2023 kehykset.

        Kepuhan aikoo kaataa hallituksen ennen kehysten hyväksymistä. Uusi sinipunahallitus hyväksyy ne sitten kesällä. Toisekseen kehys on kehys. Vasta budjetti on sitova. Se hyväksytään syksyllä 2022.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepuhan aikoo kaataa hallituksen ennen kehysten hyväksymistä. Uusi sinipunahallitus hyväksyy ne sitten kesällä. Toisekseen kehys on kehys. Vasta budjetti on sitova. Se hyväksytään syksyllä 2022.

        Hah. Punavihreää idotismia. Ikään kuin teidän punavihreiden päätökset sitoisivat tulevaa hallitusta!!! Olette te kyllä melkoista sirkusporukkaa.

        Seuraava hallitus kävelee rips raps joka ainoan punavihreän katastrofipäätöksen yli niin, että silmäkään ei värähdä! Ensimmäisenä perutaan kaikki Ohisalon tekemät päätökset. Ihan kaikki. Sieltä ei löydy ensimmäistäkään onnistunutta päätöstä.

    • Anonyymi

      Hallitus on mitätön ja heikko. Olispersujen äänet keskustalla niin edettäisiin suunnitelmallisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5690
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1727
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1518
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      38
      1336
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1311
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      348
      1277
    Aihe