Joka jäi poliittisesti lkiinni valtakunnansyyttäjä Toiviaiseen, joka ei suostu sitä avaamaan. Käsittämätöntä, jos oikeus ei tavoita terrorismia tukevia tahoja.
Nyt ei Toiviaisen aikana jossa yhtään Syyriaan matkustanutta ei ole tuomittu terrorismirikoksesta. Suomi on ainoa vierastaistelijailmiön laajemmin koskettama valtio, Suomessa ei ole kahden viime vuoden aikana avattu lainkaan terrorismia koskevia rikostutkintoja. Tutkintojen vähäisyys on luonut jännitteitä Supon ja valtakunnansyyttäjäntoimiston välille.
Kansanedustaja Joonas Könttä (kesk) pitää tilannetta huolestuttavana.
– Suomen turvallisuuspoliittinen tilanne on heikentynyt viime vuosina, sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on varoittanut liiasta naiviudesta. Sinisilmäisyyteen ei maallamme ole varaa. Lainsäädäntö ei saa olla esteenä terrorismin torjunnassa.
– Käsittämätöntä, jos joko viranomaisten välisestä heikosta yhteistyöstä tai vanhentuneesta lainsäädännöstä - tai pahimmassa tapauksessa molemmista johtuen - oikeus ei tavoita terrorismia tukevia tahoja. Terroristiseen toimintaan osallistuvien on kohdattava rikosoikeudellinen vastuu
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen mukaan Supon välittämät tiedot ovat olleet niin niukkoja, että esitutkintoja ei ole voitu lain mukaan aloittaa. Supo on asiasta eri mieltä: sen välittämät tiedot ovat olleet vähintäänkin riittäviä. Supo on toimittanut KRP:lle tietoja terrorismiasioissa yli 800 kertaa viimeisen neljän vuoden aikana.
Supon päällikön Antti Pelttarin mielestä käytännön kynnys terroristisen tarkoituksen näyttämiseksi on muodostunut Suomessa hyvin korkeaksi.
– Emme ole esitutkinnasta päättävä viranomainen, mutta mielestämme aika monessa tapauksessa olisi ylittynyt esitutkintakynnys, joka on Suomessa varsin matala. Jos esitutkintaa ei avata, jää saamatta tietoa, jonka perusteella voidaan päättää, pitääkö nostaa syyte, Pelttari sanoi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5e852d8e-23d3-4ddb-a7b5-2d029de1f5df
Toiviaisella on omia kannattajia mm poliisissa -vihreä komissario, jolta tulee puuta heinää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006204659.html
Keskustan kansanedustaja yrittää avata punavihreää nauhaa
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Toiviainen syyttää Räsästä siitä miten homot ovat k o k e n e e t
🤔 Räsäsen puheet ja kirjoitukset. Ei siis siitä mitä Räsänen on sanonut tai kirjoittanut.
Tässä on mielenkiintoinen ennakkotapaus voidaanko ihminen tuomita siitä, miten joku k o k e e tämän sanomiset ja tekemiset eikä sen kukaan mitä on sanottu tai tehty.
Jokainen tervejärkinen ihminen tajuaa, että jos oikeus ei enää vaadi tosiasioita tuomioiden perusteeksi vaan joidenkin k o k e m u k s e t riittää näytöksi, niin Suomi ei ole enää oikeusvaltio vaan anarkia.
Tämä olisi jatkumoa sille, että sukupuoliaan ei enää ole biologinen todellisuus vaan henkilön subjektiivinen k o k e m u s.
Homoagenda on tosiasia. Homoagenda on 1960-luvulla Amerikasta lähtenyt homoliikkeiden yhteinen poliittinen agenda.
Löydät tästä tietoa netistä ja sen toteutumisen näet ympärilläsi.- Anonyymi
Höpö höpö. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan TEKO, jonka tunnusmerkistö on kuvattu rikoslaissa. Ei siinä ole mistään kokemuksesta kysymys. Kokemukset ovat aina subjektiivisia. Lainvastainen teko ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan TEKO, jonka tunnusmerkistö on kuvattu rikoslaissa. Ei siinä ole mistään kokemuksesta kysymys. Kokemukset ovat aina subjektiivisia. Lainvastainen teko ei.
Islaminuskoiset heittelevät homoja kerrostalon katoilta.
Mutta sehän ei viherkommunistejä mitenkään haittaa, kun se edistää vallankumousta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islaminuskoiset heittelevät homoja kerrostalon katoilta.
Mutta sehän ei viherkommunistejä mitenkään haittaa, kun se edistää vallankumousta.Vähän on punavihreät pitäneet älämölöä homojen käsittelystä toisessa isossa uskonnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391809En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421368Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121058
- 20959
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 80899