Tässähön on tapahtunut yhtä jatoista, mutta paljon on kesken vielä asioita, ja paljon joita ei edes vielä aloitettu. Niinhän jo vanha parsi sanoo: " työ ei tekemällä lopu "
Se kyllä pitää paikkansa, kun vaatimukset kasvaa ja uutta tulee esille jatkuvasti.
Mutta me olemme loutu tekemään, jo luola ajoista lähtien, silloin pääasia lienee ollut ruuan, syötävän perässä, tietenkin nytkin sitäkin, vaikka sen tekeminen on painottunut meilläkin maanviljelijöille, joiden komeat pellot saa ja sai jo uuden säväyksen kun kylvöjä tehty, niin komeaa ja sileää. Meilläkintuossa silmän siintämiin vuokralaisen pellot siintää komeana, kun paljon salaojilla on yhtä laakeaa vain. Heitettiinsiihen kulma mamman kannsakin, niin saadaan mekin viljaa sitten käyttöömme, ohraa ja kauraa pääosin tilkut. Ruista voi syksyllä ajatella. Vehnä nyt heitettiin kokonaan pois, kun tuntuu niin turhauttavalta kun maataloustuilla laskettu hinta marketissa 2 kg pussi alle euron. Kasvimaa on nytkin tätä kesänä hyvinkin monen sorttinen mm herne ja nauris mukana. Nauriistakin voi tehdä moneen makuun. Muistuu ihan poikas ajoilta miten nauriita väkevöitettiin, kun ottaa juuresta kiinni ja pyörittää, se väkevöittää, ja sitten mäihättiin tuhdimpaa naurista.
Naurishauvikkaat vanhan ajan herkku, joka monelta jäänyt sukupolven taa -herrojen herkku.
Sellasta.
En nyt pidempään. Iltakahveelle.
Olimme viikon verran mökillä Nauvossa, jossa taitaa jokainen mökki olla käytössä kun kysyntä nyt niin valtaisaa.
Tervehdys pariin viikkoon, kun edellisen kerran teitä tervehdin
6
65
Vastaukset
- Anonyymi
Peruna on jo taimella, aika pian siis uutta perunaa omasta maasta. Se on muuten sellainen herkku ettei tarvii kuin voinokareen lisukkeeksi. Ei pääse Kapi, ei MPP sellaisia mastamaan, kun eivät osaa kasvatuksen saloja.
Nauriit tosiaan maistuu, en tiedä tuosta väkevöittämisestä tuon taivaallista, mikä lie poppamiesten juttu. Nauriit haudikkaat suoraan hiillokselle, tai nuotion ihan kylkeen, ei se sen kummempaa konstia tarvitse.
Tomaatit pitäisi nyt viikonloppuna siirtää ruukuista kasvihuoneeseen, samaten paprikat ja chilit, chili kukkii jo. Porkkanat itää, sipuleita vielä istutetaan, valkosipuli tietysti meni jo syksyllä penkkiin, se kun vaatii sen kylmäkäsittelyn.
Itse kun kasvattaa yhtä sun toista niin ei tarvitse valtion piikkiin syödä niinkuin pääministerin. Kesärantaan pitää perustaa puutarha josta Sanna saa ravintoa.Nyt pääministerin mies meni firmallaan konkurssiin, jäi velat vain, kuten Marinin jälkeen valtiollakin. Niin Pikkaraisella olisi aikaa kasvattaa itse ruomkansa, siinähän kämpän ympärillä on joutomaata, siihen jokunen kuorma lantaa ja äestää muhevaksi kasvavaksi maaksi.
Ei tarvitsisi valtion maksaa 300 euroa perheen ruokailuista kotona.
- Anonyymi
Kaikkien hauskinta/hirveintä on kun kepu valitsi maatalouslomittajan valtionvarainministeriksi
- Anonyymi
Onkohan Lepällä 300 euron ruokalasku kuussa valtion maksussa =
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan Lepällä 300 euron ruokalasku kuussa valtion maksussa =
Akrologi Leppä.
Pohojanmaalla tehtävä kohottamaton naurisleipä joka vain paranee vanhetessaan.
Siinä vasta herkku.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565640Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691812- 1141707
- 941546
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos241464Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121291Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3341260Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3431242Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681235