Tervehdys pariin viikkoon, kun edellisen kerran teitä tervehdin

Tässähön on tapahtunut yhtä jatoista, mutta paljon on kesken vielä asioita, ja paljon joita ei edes vielä aloitettu. Niinhän jo vanha parsi sanoo: " työ ei tekemällä lopu "
Se kyllä pitää paikkansa, kun vaatimukset kasvaa ja uutta tulee esille jatkuvasti.
Mutta me olemme loutu tekemään, jo luola ajoista lähtien, silloin pääasia lienee ollut ruuan, syötävän perässä, tietenkin nytkin sitäkin, vaikka sen tekeminen on painottunut meilläkin maanviljelijöille, joiden komeat pellot saa ja sai jo uuden säväyksen kun kylvöjä tehty, niin komeaa ja sileää. Meilläkintuossa silmän siintämiin vuokralaisen pellot siintää komeana, kun paljon salaojilla on yhtä laakeaa vain. Heitettiinsiihen kulma mamman kannsakin, niin saadaan mekin viljaa sitten käyttöömme, ohraa ja kauraa pääosin tilkut. Ruista voi syksyllä ajatella. Vehnä nyt heitettiin kokonaan pois, kun tuntuu niin turhauttavalta kun maataloustuilla laskettu hinta marketissa 2 kg pussi alle euron. Kasvimaa on nytkin tätä kesänä hyvinkin monen sorttinen mm herne ja nauris mukana. Nauriistakin voi tehdä moneen makuun. Muistuu ihan poikas ajoilta miten nauriita väkevöitettiin, kun ottaa juuresta kiinni ja pyörittää, se väkevöittää, ja sitten mäihättiin tuhdimpaa naurista.
Naurishauvikkaat vanhan ajan herkku, joka monelta jäänyt sukupolven taa -herrojen herkku.

Sellasta.

En nyt pidempään. Iltakahveelle.
Olimme viikon verran mökillä Nauvossa, jossa taitaa jokainen mökki olla käytössä kun kysyntä nyt niin valtaisaa.

6

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Peruna on jo taimella, aika pian siis uutta perunaa omasta maasta. Se on muuten sellainen herkku ettei tarvii kuin voinokareen lisukkeeksi. Ei pääse Kapi, ei MPP sellaisia mastamaan, kun eivät osaa kasvatuksen saloja.

      Nauriit tosiaan maistuu, en tiedä tuosta väkevöittämisestä tuon taivaallista, mikä lie poppamiesten juttu. Nauriit haudikkaat suoraan hiillokselle, tai nuotion ihan kylkeen, ei se sen kummempaa konstia tarvitse.

      Tomaatit pitäisi nyt viikonloppuna siirtää ruukuista kasvihuoneeseen, samaten paprikat ja chilit, chili kukkii jo. Porkkanat itää, sipuleita vielä istutetaan, valkosipuli tietysti meni jo syksyllä penkkiin, se kun vaatii sen kylmäkäsittelyn.

      Itse kun kasvattaa yhtä sun toista niin ei tarvitse valtion piikkiin syödä niinkuin pääministerin. Kesärantaan pitää perustaa puutarha josta Sanna saa ravintoa.

      • Nyt pääministerin mies meni firmallaan konkurssiin, jäi velat vain, kuten Marinin jälkeen valtiollakin. Niin Pikkaraisella olisi aikaa kasvattaa itse ruomkansa, siinähän kämpän ympärillä on joutomaata, siihen jokunen kuorma lantaa ja äestää muhevaksi kasvavaksi maaksi.
        Ei tarvitsisi valtion maksaa 300 euroa perheen ruokailuista kotona.


    • Anonyymi

      Kaikkien hauskinta/hirveintä on kun kepu valitsi maatalouslomittajan valtionvarainministeriksi

      • Anonyymi

        Onkohan Lepällä 300 euron ruokalasku kuussa valtion maksussa =


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan Lepällä 300 euron ruokalasku kuussa valtion maksussa =

        Akrologi Leppä.


    • Pohojanmaalla tehtävä kohottamaton naurisleipä joka vain paranee vanhetessaan.
      Siinä vasta herkku.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1629
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1568
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1363
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1329
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1265
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1028
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      981
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      921
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      836
    Aihe