Maa kohta kontallaan, aika tehdä suuria muutoksia maan johtoon

Pääministerille 850 euron aamiaisetu on niin pieni asia, että hän ei edes tiennyt sellaista edes olevan. 850 eurolla elää moni lapsiperhe koko kuukauden. Sosialisteille se on vaan normaalia tuloa muiden avustusten joukossa, ettei sitä edes huomaa saavansa.

Suureen sosialismiin kuuluu kyllä se, että eliitille maksetaan erikois
etuja, joihin kuuluu myös ateria palvelut.
On turha väittää, että kyse olisi tietämättömyydestä.

Tämä maassa yleisesti oleva tapa on oksettava. Toiselle annetaan etuisuuksia siten että edunsaaja voi kiinnijäädessään puolustuksekseen sanoa ettei ole tiennyt asiasta.
Kuten HUS johtaja nyt demari kansanedustaja, ei ole tietävinään aikansa sadoista miljoonista.

Kyllä Marin tiesi. Hän on sentään pääministeri.
Tiesi myös ennakkoon miehensä osa-firman konkurssista johon tuli tukeja
vaikka ei ollut liikevaihtoa.

Hyvin ikävää kansalaisten kannalta kumn tuollaiset pääsee maanjohtoon.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lnden loikkasi vasureista nakertaan sdp korruptio jalaa.

    • Anonyymi

      Jalkaa. Linden on leuhka jätkä.

      • Anonyymi

        Vasuri mieleltään ja puheiltaan -leuhka !


    • Anonyymi

      Tarkoituksenmukainen etu paskaduunissa mutta avoimesti kiitos.

      • Anonyymi

        Pääministeriys on pienipalkkainen pätkäduuni.


    • Anonyymi

      ??? muut käskynkää sopparit lahjuksii jne

    • Anonyymi

      Jokainen muu hallitus on ollut parempi kuin kepu hallitus terijoen hllitusta lukuunottamatta. Jos kepulainen vänkyrä politiikka määräisi, niin olisimme osa venäjää muista suomettuminen.

    • Anonyymi

      Marin ei ole demari, se pitää paikknsa myös itse sen kertoi.
      Sanoi että politiikkaan tullessaan ensin ajatteli liittyä vasemmistoliittoon tai
      vihreisiin.

      Ajatellutkin, jos Sanna Marin kaatuu tähän vaaliin, loikkaako ensin mainitsemiinsa puolueisiin, kun ideologinsa on siellä.

    • Anonyymi

      Ja Ay-liike lakkoilutti lasten ruokien tekijöitäkin, on ne härskejä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1779
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      899
    Aihe