Kaikki lakot loppuvat aikanaan – Tiettävästi vain Osuusliike Elannon hevosmiesten lakko ei ole vieläkään päättynyt.
Nyt ei ole Elantoa eikä hevosmiehiä, heistä on jäljellä vain edelleen kestävä Suomen pisin lakko.
Jos goodleen kirjoitat: elannon hevosmiehet lakossa.
Niin kyllä siellä paljon on asian tiimoilta. Eli lakko yhä pitää.
Pääministeri Sipilä laittoi lakkoijat kuriin, kun heille Ay-johtajille anneettiin raamit, että siinä touhuilkaa:_
**Tästä ei **suomalainen työmarkkinateatteri parane. Aikaisemmin puheenjohtajallaan pöytää pyyhkinyt PAMin hallitus kokoontui korvasta raahattuna harkitsemaan uudestaan suhtautumistaan neuvotteluihin, joilla maahan yritetään kyhätä entinen yhteiskuntasopimus, nykyinen kilpailykykysopimus, tuleva tuluskukkaro.
Kuuden tunnin raatelevien neuvottelujen jälkeen PAMin Ann Selin (sd.) käveli kameroiden eteen ja näytti siltä kuin olisi paininut marjaskarhun kanssa. Mutta se mikä frisyyrissä hävittiin, sanomassa voitettiin: PAM ei hyväksy yhteiskuntasopimusta, mutta lähteepä kuitenkin siitä neuvottelemaan. Katsoja voi kysyä logiikan perään, mutta sellaisia kysymyksiä ei työmarkkinateatterissa ole kysytty sitten Elannon hevosmiesten lakon.
Jotta katkera kalkki olisi helpompi niellä, PAM asetti liudan uusia reunaehtoja soveltamisneuvotteluille, jotka pitäsi olla pulkassa toukokuun lopulla.
Viime kerrallaPAM mm. korosti, että hallituksen on luovuttava lisäleikkauksista, veronkorotuksista sekä varmistettava, että porkkanapuolelle varatut veronkevennykset toteutuvat.
Politiikan puolella tätä kutsutaan iltalypsyksi tai pekkaroinniksi, mutta työmarkkinateatterissa se on neuvotteluasetelmien kirkastamista tahtotilan vahvistamiseksi.
Hallitus vastasi myöntävästi kahteen ensimmäiseen kategoriaan, mutta himmailee vielä veronalennusten kanssa. Siitä huolimatta PAM nyt taipui. Taas on syytä muistuttaa logiikan ja työmarkkinateatterin keskinäisestä suhteesta.
PAM toi nyt pöytään liudan uusia reunaehtoja: osa-aikaisten asema on turvattava työaikaa pidennettäessä, selviytymislauseketta on selkiytettävä, lyhyeen sairausvapaaseen pitää riittää työntekijän oma ilmoitus ja luottamusmiesten asemaan on saatava parannuksia.
Politiikan puolella tätä kutsutaan iltalypsyksi tai pekkaroinniksi, mutta työmarkkinateatterissa se on neuvotteluasetelmien kirkastamista tahtotilan vahvistamiseksi.
Joka tapauksessa käteen tästä päivästä jää se, että PAM on palannut harharetkeltään työmarkkinaosapuolten suureen neuvottelupöytään ja hallitukselle elintärkeä yhteiskuntasopimus/kilpailukykysopimus näyttäisi taas nytkähtäneen liikkeelle.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) riemuitsikin tuoreeltaan Brysselistä toteamalla, että "toivottavasti tulppa lähtee paatista". Se on tietysti hieman outo vertaus hallituslaivan kapteenilta, mutta ehkä samalla myös osuva. Työmarkkinapaatti on kieltämättä raskaassa vesilastissa, mutta vielä pinnalla.
Jos osuvien vertausten linjalla jatketaan, ottakaamme mallia Ilkka Kanerva (kok.) -nimiseltä poliittiselta filosofilta: Nyt kun askelmerkit on ylisummaan vedetty tartaniin ja neuvotteluissa on päästy sormiharjoittelusta penkkipunnerrusvaiheeseen, niin tässä paineettomassa ilmakehässä on syytä toivoa, että kilpailykykyharjoitus soudetaan kotisatamaan turvallisesti köli veden pinnalla.
Osuusliike Elannon hevosmiesten lakko ei ole vieläkään päättynyt
1
1436
Vastaukset
- Anonyymi
Paljon Google tietää kertoa Elannon hevosmiesten lakosta, kaikki yhtä mieltä että lakko yhä päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565310Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212347- 1111572
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2271524- 931467
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681165Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91133Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2881078- 721047