Sairaanhoitajan vastaanottomaksut poistuivat heinäkuun alussa

– myös alle 18-vuotiaiden erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksut poistuvat.

Lyhyesti virsi kaunis.
Siinä pähkinänkuoressa.
Hoitaja paremmin arvio kuin ajanvaraksessa lisätoimien tarpeellisuudet lääkärille.
Myös aloja joita erikoistuneet hoitajat pyörittää.

16

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ensimmäiset itä­rajalla testattujen korona­virus­näytteet on todettu delta­muunnokseksi – Pk-seudun kokoontumis­rajoitukset jatkumassa 10. elokuuta asti.
      Epidemiatilanne on Kymsoten tiedotteen mukaan erittäin vaikea etenkin Kouvolassa. Valtaosa alueen uusista tapauksista on todettu juuri kaupungin alueella. Tilanne on huono myös Kotkassa. Tietääkö Pystyyn_kuollut paremmin kotikulmansa asioista ?


      mm Portugalissa otetaan käyttöön alueelliset ulkonaliikkumiskiellot – koskee lähes puolta väestöstä

      Portugalissa otetaan perjantaista alkaen käyttöön alueelliset yölliset ulkonaliikkumiskiellot, joiden piirissä on melkein puolet väestöstä, uutistoimisto AFP kertoo. Rajoitusten käyttöönoton taustalla on maan huonontunut koronavirustilanne, jonka takana on pääosin viruksen deltamuunnos, jota tavattiin ensimmäistä kertaa Intiassa.
      Ulkonaliikkumiskielto estää ihmisiä poistumasta kotoaan kello 23–05 välisenä aikana. Kielto on voimassa muun muassa pääkaupunki Lissabonissa ja Algarven alueella sekä Porton ja Bragan kaupungeissa.

      • Anonyymi

        Onko Pysty Kotkan poikii ilman siipii?


      • Anonyymi

        Tuollaisten pietarinkävijöitten välinpitämättömyyden takia kärsii muutkin. Piestähän ne pitäisi ja laittaa raudoissa pakkokaranteeniin. Tietysti rokottamattomia persuja, jotka elää kuin siat pellossa.


      • Anonyymi

        23.00-05.00.

        Juoppopersut tuona aikana liikkuu Suomessakaan ulkona ilman välttämätöntä tarvetta. Ja levittävät Koronaa kun ei rokotetta voi ottaa muka periaatteen vuoksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        23.00-05.00.

        Juoppopersut tuona aikana liikkuu Suomessakaan ulkona ilman välttämätöntä tarvetta. Ja levittävät Koronaa kun ei rokotetta voi ottaa muka periaatteen vuoksi.

        MV kieltää rokotteen ottamisen. Ja persut uskoo.


    • Anonyymi

      Suomella on pitkästa aikaa hyvä hallitus. Onneksi, kun sattui tämä Koronakin hoidettavaksi.

      • Anonyymi

        Halltusko koronaa hoitaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halltusko koronaa hoitaa?

        Välillisesti kyllä, vaikka varsinaiset sairaanhoidolliset toimenpiteet tietysti suorittaa sen alan ammattihenkilöstö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halltusko koronaa hoitaa?

        Ilmeisesti, koska hallitus saa sen hoitamisesta niin paljon haukkujakin oppositiolta ja sen kannattajilta;-)


    • Anonyymi

      Suomen kansa kiittää Marinin hallitusta.

      • Anonyymi

        Kyllä kansa tietää. Suosittu hallitus on.


    • Anonyymi

      Punikit suosittuja, ei ikinä. Sannakin on lesbo Halosen tavoin.

      • Anonyymi

        Eihän Sanna sitten ole lesbo laisinkaan. Nyt täytyy mennä, on niin paljon muutakin, tätä palstaa paljon tärkeämpää. Tuskin pistelehdin palstalla lähiaikoina, jos enää koskaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Sanna sitten ole lesbo laisinkaan. Nyt täytyy mennä, on niin paljon muutakin, tätä palstaa paljon tärkeämpää. Tuskin pistelehdin palstalla lähiaikoina, jos enää koskaan.

        Sateenkaarilainen, mitä he muutakaan, Setalaiset Sannan tapaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sateenkaarilainen, mitä he muutakaan, Setalaiset Sannan tapaan.

        Kas kun ei Sebalaiset. Tynkkysen tapaan.


      • Anonyymi

        UKK oli punikkien suosikki takin käännön jälkeen. Oli oikein punikkien reipas renkipoika.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      42
      2026
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1640
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1396
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1211
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      971
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      942
    Aihe