Meidän on päivittäin syötävä, ilman ei eletä

Maalaoustuet maksaa vain korkeampi palkkaiset valtionveroissaan, yli 35000 € tienaavat /v.
Siitä asteittain nousee.
Siirtyy myös kaupan hintoihin 400 euron edestä/v yhdelle henkilölle. Melkoinen tulonsiirto tuokin köyhemmille.
Kun muitakin heikompisaattoisten maksuja maksetaan mm Tv- veroa eivät maksa lainkaan, kun sekin kuitenkin maksettava, niin heikompisaattoisen puolesta maksavat työssä käyvät, niin saavat heikompisaattoiset makoilla päivät.

Heikompisaattoiset valittavat köyhyyttään, kun itse ei siihen oteta avuja, että kaikki vain almuina. Kyllä meidän jokaisen tulisi itse itsestä huolehtia, joka siihen kykenee.
Aiemmin oli kansaeläke joka tarkoitetu vanhuksille ja sellaisille sairaille joilla ei työkykyä, nyt samaiselle rahalle on työkykyiset siirtyneet, kun edut laitettu niin korkealle, että saa näitä vanhuksien sosiaalitukeja hyödyntää.
-ja mikä hassuinta näistä heikompisaattoisista vaativat mm maatouden lopettamista, että heidän mukaansa maataloutta ei saa tukea, jolla tehdään ala mahdolliseksi. Josta maataloustuesta siirtyy myös kaupan hintoihin alentavasti.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitähän ne sitten sösi Lestaahuutavakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1779
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      899
    Aihe