KPK (kepu..persut..kokoomus) seuraavan hallituksen pohja, siihen lisä RKP ja Kristillisdemokraatit, myös Liike Nyt mahdollisesti. Niin pakka on kasassa demokratian voittona. Nyt olisi 123 kansanedustajaa tuolla kokoonpanolla.
Kokoomus ja perussuomalaiset eivät sulje toisiaan pois mahdollisina tulevina hallituskumppaneina. Niin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kuin perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra korostavat seuraavien hallitusneuvottelujen perustuvan vahvasti asiakysymyksiin.
– Perussuomalaiset suhtautuu hallitusyhteistyöhön pragmaattisesti. Liikkeelle lähdetään asialinjalta. Jokainen puolue pyrkii saamaan ohjelmaan jotain itselleen tärkeää, mutta jokainen joutuu tekemään myös kompromisseja, Purra linjasi.
Purran mukaan nykyhallituksen linjalle on syytä löytää vastavoima. Tosin yksityiskohtiin ei hänen mukaansa kannata mennä vielä nyt.
– Suomen kokonaisveroaste on liian korkea, ja sen laskemisella saataisiin hyötyjä. Säästöjä voidaan saavuttaa niistä toimista, joita ei ole priorisoitu tehtävälistan kärkeen. Suomessa esimerkiksi asumistukimenot ovat poskettomat, Purra sanoi.
– On ryhdyttävä pitämään suomalaisten verovaroista huolta ja lopetettava tulevien sukupolvien piikkiin eläminen. Suomesta löytyy paljon kohteita, joita voi tehdä järkevämmin pienellä rahalla. Esimerkiksi juuri asumistukimenojen suhteen voidaan toimia fiksummin, Orpo kertoi näkemyksiään.
Puoluejohtajilta tentattiin myös sitä, joutuuko hallitus tekemään tulevaisuudessa vaikeita leikkaustoimia.
Orpon mukaan jokainen puolue tietää, että nykyiset kulutusjuhlat päättyvät aikanaan.
– Seuraava hallitus joutuu tekemään myös leikkauksia. Saamme kasvatettua tuloja Suomessa, kun synnytetään uusia yrityksiä ja uusia työpaikkoja, Orpo sanoi.
– Seuraava hallitus joutuu tekemään vaikeita päätöksiä. Sipilän hallituksen kikytkin kalpenevat näiden rinnalla. Työteon verotusta alentamalla saadaan ihmisten käteen enemmän rahaa. Liian usein vaihtoehto on se, että kannattaa olla sosiaaliturvan varassa verrattuna siihen että ottaisi työtä vastaan, Purra sanoi.
Keskusta jo hakee veronalennuksia, pohjaa seuraavalle hallitukselle
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Varmaankin tulee nousemaan - Nyt olisi 123 kansanedustajaa tuolla kokoonpanolla-
Jos ajatellen 2023 EK vaaleja;
SDP 15 %
Vasemm 7 %
Vihreet 8 %
Olisi 30% yhteensä, paikkoina 60.
JÄISI HALLITUS KOKOONPANOLLE 140 PAIKKAA.
Nyt ei eletä demokratiassa kun vähemmistö punavihreät on hallituksessa.- Anonyymi
Surkeaa ulinaa luvassa kevään 2023 jälkeen kun -sosialistit -vasurit ja -vihrerät jää hallituksesta ulos.
- Anonyymi
Miksi nyt väärä hallitus ? Varmaan siksi kun persut janttautui asemasotaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277