Mutta niitten lähtöä koskaan en itkenyt niinkuin sen, jonka jälkiä vieläkin öisin sydän vavisten hyv

Minä nytkin merelle katson.
Sydän itkeä melkein vois,
sillä syksyllä luotani lähti
se laiva ihana pois,
joka suurempi muita oli
ja jota mä rakastin,
kun saapui se korkein keuloin
ja purjein ylpeilevin.

Sekin laiturit harmaat jätti.
Jäi veteen jäljet vain.
Minä kauan ja ikävöiden
sen valoja mereltä hain.
Tuli laivoja muita kyllä
tuli soitossa musiikin
ja tuoksuvin hedelmälastein...
Minä niitäkin rakastin.

Mutta niitten lähtöä koskaan
en itkenyt niinkuin sen,
jonka jälkiä vieläkin öisin
sydän vavisten hyväilen,
kun lyhtyni himmeinä palaa
ja mereltä tulevat
vain lokit ja tuulen leyhkät
ja laineet sieluttomat.

(Vaeltava laulaja, 1935, Oiva Paloheimo)

Me palstan "runoilijat" voimme ottaa näistä vanhoista lyriikan mestareista oppia. Missään tapauksessa emme ole heitä vielä ohittaneet ;-)