Brittiyhtiö otti käyttöön seitsemän päivän työviikon, näin se toimii – Asiantuntija: Voi olla seuraava askel Suomessakin.
Malli on periaatteessa ihan mahdollinen Suomessakin. Asiantuntija uskoo seitsenpäiväisen viikon olevan työelämän seuraava askel etätyösiirtymän jälkeen.
Aikanaan oli Suomessakin 7 päiväinen työviikko, joka edelleen hyvin monilla. mm maanviljelijät -karjan kanssa touhuavat -varsinkin lypsykarja on jokapäiväistä -pyhät -aret.
Erialojen urakoitsijat tekee pyyteentöntä työtään kellosta ja viikonpäivästä piittaamatta, muuten ei vaimo kulje silkissä ja lapset kansakoulua.
Palataan 7 päiväiseen työviikkoon
18
86
Vastaukset
- Anonyymi
Koskas ajattelit aloittaa, siis ylipäänsä koko työnteko nimisen aktin.
Lopetin jo -eläkkeellä. Aina ollut työtä -liikaakin.
Siihen ollut harrastukset päälle mennyt monesti yöpuolelle.
Nyt on helppoa, saa itse valita aikataulunsa ja menonsa & tulonsa.
- Anonyymi
Juu, elimiä pitää hoitaa joka päivä ja he ovat yrittäjiä. Voisivat myös palkata jonkun muun tekemään osan viikosta. Sama on esim. kaivinkone yrittäjällä, ahneus pistää painamaan töitä joka päivä.
Kyseessä ovat siis ahneet yrittäjät jotka painavat ympäri pyöreää viikkoa, vaikka ei tarvitsisi.- Anonyymi
Tiedätkö mikä on eläin, tai lehmä ?
Sannan repun tunnuit tuntevan. "äitiii mulla on uusi reppu"
- Anonyymi
Minua viehättää viljanviljelijän työaika. Muutama 7-päiväinen työviikko keväällä ja muutama syksyllä. Loppuajan voi hoitaa sijoitusvarallisuutta ja täyttää tukihakemuksia.
- Anonyymi
Kannatettava ajatus. Näinhän on eletty ennenkin. Se tosin oli silloin kun työ oli tärkeämpää kuin harrastukset. Nythän tosin oletetaan yhteiskunnan pyörivän itsekseen ja jos ei, niin otetaan velkaa,
Ei Suomessa ole ollut yleistä seitsenpäiväistä työviikkoa koskaan, sillä Raamattu määräsi, että viikon seitsemäs päivä oli pyhitettävä lepopäiväksi. Ennen vanhaan uskonnolla oli suuri käytännön merkitys.
Toki karja oli hoidettava pyhisinkin, mutta karjaa oli kaupunkilaiskodeissakin, joten asia on liittynyt vasta noin sadan vuoden ajan selkeästi ammattiin. Toinen ryhmä, jolla oli tehtäviä sunnuntaisinkin, oli kotitalouksien palvelijat, sillä myös silloin oli vähintään syötävä. Eivät kuitenkaan tehneet hekään kuin nuo välttämättömät tehtävät. Yhdysvalloissa palvelijoiden vapaapäivä oli poikkeuksellisesti torstaisin. Siitä aiheesta lauloi Hiski Salomaa kappaleessaan Tiskarin polkka.- Anonyymi
Toki on ollut ja on edelleen.
mm karjatalous muut runsaat yritykset. Anonyymi kirjoitti:
Toki on ollut ja on edelleen.
mm karjatalous muut runsaat yritykset.Yrittäjät määärittelevät itse työaikansa.
- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Yrittäjät määärittelevät itse työaikansa.
Se on 7 päiväinen viikossa. Muuten ei elä.
- Anonyymi
3 päiväinen työviikko olisi nykyaikana mahdollinen, koska robotit tekisivät hommat. Tätähän haaveiltiin 1800-luvulla, että kun teknologia kehittyy, niin työntekoa voidaan vähentää. On käynyt päinvastoin!?
- Anonyymi
Posti tuntuu menevän 3 -päiväiseen jakeluun viikossa.
Sekin ihan riittävä, vieläkin voisi yhdenpäivän nipistää pois.
Kaksi jakoa olisi ihan riittävä. Monilla lehdillä on oma jakelu, se ei tähän liippaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Posti tuntuu menevän 3 -päiväiseen jakeluun viikossa.
Sekin ihan riittävä, vieläkin voisi yhdenpäivän nipistää pois.
Kaksi jakoa olisi ihan riittävä. Monilla lehdillä on oma jakelu, se ei tähän liippaa.Joo...hyvin riittäisi vaikkakerta jako viikossa. Kun lehdet kuitenkin silloin tulisi
lehtitalojen muun jakelun mukana. Anonyymi kirjoitti:
Joo...hyvin riittäisi vaikkakerta jako viikossa. Kun lehdet kuitenkin silloin tulisi
lehtitalojen muun jakelun mukana.Meillä Suomessahan kirjeiden kanto ei ole valtion monopoli kuten Yhdysvalloissa. Jo pitkään kirjeitä ovat jakaneet yksityiset yritykset, pääasiassa lehtitalot. Jakelufirman näkee mm. siitä läpinäkyvästä muovi-ikkunasta, jossa on saajan osoite. Jos saat tiistaina kirjeen, kannattaa tuo asia tsekata, sillä sinä päivänä Posti ei jakele.
- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Meillä Suomessahan kirjeiden kanto ei ole valtion monopoli kuten Yhdysvalloissa. Jo pitkään kirjeitä ovat jakaneet yksityiset yritykset, pääasiassa lehtitalot. Jakelufirman näkee mm. siitä läpinäkyvästä muovi-ikkunasta, jossa on saajan osoite. Jos saat tiistaina kirjeen, kannattaa tuo asia tsekata, sillä sinä päivänä Posti ei jakele.
Posti jakaa kirjeet, mainoskirjeet on erikseen.
Anonyymi kirjoitti:
Posti jakaa kirjeet, mainoskirjeet on erikseen.
Laskuja ne yksityisten yhtiöiden jakamat kirjeet yleensä ovat. Käytännössä siksi, että laskuja lähtee alueen talouksiin tuhansia kappaleita samana päivänä. Laskuttava firma (esimerkiksi sähköyhtiö tai vesilaitos) kilpailuttaa alueen yksityiset jakelufirmat Postin kanssa tietystä kappalemäärästä kuukausittain esimerkiksi vuodeksi eteenpäin.
Yksityiset ihmiset ja yhdellä paikkakunnalla toimivat järjestöt eivät tietääkseni voi kilpailuttaa kirjeidensä jakelua, eikä siinä olisi oikein järkeäkään, koska niitä lähetetään pieninä määrinä hyvin harvoin. Mutta kun postitusvolyymi on tuhansia kappaleita, jakelun tilaaminen yksityiseltä voi säästää paljon rahaa.- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Laskuja ne yksityisten yhtiöiden jakamat kirjeet yleensä ovat. Käytännössä siksi, että laskuja lähtee alueen talouksiin tuhansia kappaleita samana päivänä. Laskuttava firma (esimerkiksi sähköyhtiö tai vesilaitos) kilpailuttaa alueen yksityiset jakelufirmat Postin kanssa tietystä kappalemäärästä kuukausittain esimerkiksi vuodeksi eteenpäin.
Yksityiset ihmiset ja yhdellä paikkakunnalla toimivat järjestöt eivät tietääkseni voi kilpailuttaa kirjeidensä jakelua, eikä siinä olisi oikein järkeäkään, koska niitä lähetetään pieninä määrinä hyvin harvoin. Mutta kun postitusvolyymi on tuhansia kappaleita, jakelun tilaaminen yksityiseltä voi säästää paljon rahaa.Oletko Pysty postimies?
Luitko paljonkin ihmisten kirjeitä?
- Anonyymi
Etänä voi hyvin tehdä pyhäsinkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa422016En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311640Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141424Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421391Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 81211
- 121068
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7971- 20959
- 80929