Entinen mahtijärjestö SAK on haamu entisestään

– jäsen­määrä putoaa vuosittain kymmenillä­tuhansilla.
Ammatillisista keskusjärjestöistä suurin eli SAK on haamu entisestään. Ennen SAK ilmoitti edustavansa miljoonaa palkansaajaa, nyt sen palkansaajajäsenten määrä on laskenut puoleen miljoonaan. Keskusjärjestön rooli ei ole muutenkaan entisensä.

Erityistä huomiota kiinnittää jälleen SAK:n jäsenmäärän lasku, vuosien varrella voi puhua romahduksesta.
Viime kädessä keskusjärjestöt ja ammattiliitot eivät ole opiskelija- tai eläkeläisjärjestöjä, vaan nimenomaan palkansaajajärjestöjä – vaikka nykyään roolit usein sekoittuvatkin.

Oikeastaan on väärin puhua keskusjärjestöjen jäsenistä, sillä pohjimmiltaan kyse on kuhunkin keskusjärjestöön kuuluvien liittojen jäsenmääristä. Keskusjärjestöillä ei ole suoria henkilöjäseniä.
Eli suomeksi sanottuna varsinkin SAK:laisten liittojen jäsenmäärä laskee.
Lukuina se ei vain näy yhtä dramaattisesti kuin keskusjärjestöjen kirjanpidossa, johon ynnätään kaikkien liittojen kaikki jäsenet.

Luvut kertovat kuitenkin, että yleinen järjestäytymisaste alenee.
Samaan aikaan keskusjärjestöt ovat menettäneet muutenkin entistä mahtiaan.
Jäsenkato ei ole siihen edes suurin syy, vaan se, että Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n ei enää sääntömuutoksensa jälkeen neuvottele tulopoliittisista kokonaisratkaisuista.
Se tarkoitti sitä, etteivät tupoista neuvottele muutkaan keskusjärjestöt. Eli yksi keskeinen, tai keskeisin, tehtävä on kadonnut.

Varsinaisesti jäsenkato näkyy siis liitoissa. Suurin yksittäinen syy siihen on se, että yhä useampi palkansaaja on todennut, ettei työttömyyskassaan kuuluakseen tarvitse olla ammattiliiton jäsen.
Pelkkä kassajäsenyys riittää ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.
Siksi esimerkiksi työttömyyskassoista suurin eli Yleinen työttömyyskassa YTK on lisännyt koko ajan jäsenmääräänsä.
YTK:lla on nyt yli puoli miljoonaa jäsentä eli kutakuinkin saman verran kuin SAK ilmoittaa EAY:lle jäsenmääräkseen.

Myös liittojen poliittisuus karkottaa joitakin palkansaajia.
SAK:lainen palkansaajaliike tukee vaaleissa peittelemättömästi vasemmistopuolueiden ja niiden ehdokkaiden vaalityötä jäseniltä kerätyillä verottomilla jäsenmaksutuloilla – jäsenten puoluekannasta riippumatta.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös työvoima ole valtion erityisessä suojelussa. Ammatti- ja työnantaja järjestöt voisi lopettaa ja valtiovalta hoitaisi tehtävänsä toivottavasti tasapyuolisemmin.
      YTK antaa mm lakiapua, ettei pidä paikkaansa Ay-liittojen väite.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      54
      2126
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1464
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1444
    5. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1315
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1024
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      992
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe