- nykymaailmassa -
Kertokaa nyt ihmeessä että mitä sellaista asiaa SDP edustaa politiikassa mitä mikään muu puolue ei tee?
Mihin SDP:tä tarvitaanIhan oikeesti?
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Oikeampi kysymys on, että mihin tarvitaan kepua, x-maalaisliittoa joka pienen vähemmistön etuja yrittää ajaa.
SDP ajaa koko kansan kokonaisvaltaista etua, myös sinun kaltaisten älyllisesti heikkolahjaisten. Mikäli porvaripuolueet saisivat yksin hääräillä merkitsisi se katastrofia tavalliselle työssä käyvälle kansalaiselle, eläkeläiselle, opiskelijalle ja lapsille. Sehän nähtiin viimeksi v.2015-2019 kuinka kylmä porvarihallitus kohteli kansaaisia ja sai ansaitusti kansalta potkut vaaleissa keväällä 2019.
Oikein hytisyttää pelkkä ajatus, että sama hallitus olisi ollut vallassa kun koronapandemia alkoi. Tuloksena olisi ollut väenväkisin yhteiskunnan auki pitämisen vuoksi yli kymmenen kertaa suuremmat kuolinluvut kuin nyt kun Marinin hyvä hallitus teki asioita oikein.- Anonyymi
Mitä teki Marin oikeen? Taidat höpistä omasu
- Anonyymi
Mitä Samariinin hallitus on oikein tosissaan tehnyt Jorma?
- Anonyymi
KeskusTa, Persut ja sosdemit,,, tarpeettomia nyky-yhteiskunnassa
- Anonyymi
Eiköhän lestakepulien aika ala olla jo ohi.
Korona kun hoitaa Sipilän niin kansa kiittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391809En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421368Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121058
- 20959
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 80899