Suomessa vakavasti pohtia Helsingin väen puolittamista tulevaisuudessa
Vaikka se riipaisee alueen " suuria" johtajia, se tehtävä monen muunkin syyn takia.
Jos ikävä vertaus sallitaan; Aasialainen influenssa oli vuosina 1957–1958 pandemiaksi laajentunut influenssaepidemia, jonka viruksen tyyppi on A H2N2. Virus sairastutti arviolta 900 miljoonaa ihmistä ja tappoi maailmanlaajuisesti 1–4 miljoonaa, luultavimmin 2 miljoonaa henkeä.
Suomessa tautiin sairastui noin kolmasosa väestöstä ja kuoli 1 300 ihmistä. Suurin osa kuolemista johtui sekundaarisesta bakteerikeuhkokuumeesta. Aasialainen influenssaepidemia oli ensimmäinen, jonka aikana bakteerien aiheuttamia keuhkokuumeita pystytiin hoitamaan antibiooteilla.
Menen äärilaitaan; jos sattuisi että Putin alkaisi laajentaan impeurumiaan entisiin Venäjän alusmaihin, niin silloin pääkohteenaan on Helsinki. Silloin alkaisi suuri väen siirto muualle laajaan maahan. Suomen venäläisväestön historia eroaa harvinaislaatuisella tavalla Euroopan ja Baltian maiden venäläisväestön historiasta. Suomen autonomian aikana 1808–1917 Suomi oli etuoikeutetussa asemassa Venäjään nähden. Myöhemmin YYA-Suomi erottui puolestaan sekä läntisestä Euroopasta että Itä-Euroopan maista. Suomen ja Venäjän välille kehkeytyi autonomian ajoista lähtien aivan omanlaisenskanssakäymisen traditio. Niin kuin nytkin, se oli vahvasti sidoksissa kaupalliseen toimintaan.
Suomi on Euroopan Unioniin liittymisen myötä kansainvälistynyt ja vahvistanut
asemaansa itsenäisenä, taloudellisesti menestyvänä valtiona. Suomen kuvaa on
kansainvälisesti kirkastanut menestyksekäs politiikka ja rauhanomaiset suhteet
rajanaapuri Venäjän kanssa. Venäläisväestö on kautta Suomen historian ollut
suhteellisen pieni ja siihen liittyvät poikkeukselliset kasvuluvut selittyvät mm.
venäläisen sotaväen määrän kasvulla 125 000 miehellä Venäjän vallan lopulla
sekä Lokakuun vallankumouksen jälkeisillä pakolaisaalloilla Suomeen. Monet
Venäjältä tulleet emigrantit kuitenkin jatkoivat matkaansa Suomesta sellaisiin
houkuttelevampiin kohteisiin kuten Ranskaan, Saksaan ja Tšekkoslovakiaan, jossa
presidentti Masaryk tuli tunnetuksi suopeasta suhtautumisestaan
venäläispakolaisiin. Sotien välisenä aikana venäläisväestön määrä vakiintui.
Uusi tilanne syntyi, kun Venäjältä alkoi nk. paluumuutto Suomeen presidentti
Koiviston ja hallituksen tekemien päätösten pohjalta. Venäläisperäisen väestön
määrä Suomessa alkoi 1990-luvulla kasvaa.
Helsinkiä tulisi alkaa tyhjentää pikimiten
7
65
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä horiset?
- Anonyymi
Hesa kylmenee !
- Anonyymi
Helsingin maapohja on niin saastunut, että se muodostaa turvallisuusuhan terveydelle. Siksi koko Tsadi pitäisi tyhjentää. Ainoastaan kiihkeimmät tsadilaiset voisivat omalla vastuulla jäädä.
- Anonyymi
Kruununhaka, Hakaniemi, Hakavuori, Kivihaka, Paloheinä, Veräjämäki, Torpparinmäki ja eräät muutkin Helsingin aluenimet kertovat, kuinka kusinen paikka kaupungin maaperä on ollut jo vuosikymmeniä.
- KenttäSOTILAS
Anonyymi kirjoitti:
Kruununhaka, Hakaniemi, Hakavuori, Kivihaka, Paloheinä, Veräjämäki, Torpparinmäki ja eräät muutkin Helsingin aluenimet kertovat, kuinka kusinen paikka kaupungin maaperä on ollut jo vuosikymmeniä.
Taitaa syanitiakin olla yli kymmenenkertainen määrä muuhun maahan verrattuna.
- Anonyymi
KenttäSOTILAS kirjoitti:
Taitaa syanitiakin olla yli kymmenenkertainen määrä muuhun maahan verrattuna.
Onkos teillä siellä Inkeroisissa syanidia?
- Anonyymi
Uuden ajan ydinvoima;
Pienydinvoimalat saattavat mullistaa energian tuotannon jo tällä vuosikymmenellä. Asiantuntijoiden mukaan pieni ydinreaktori voisi sopia Helsingin Salmisaaren kaukolämpölaitokseen.
Vihreätkin jo heränneet ettei energia tule kokoustamalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391759En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81131
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889