Ei tällaisia päätöksiä mikään ministerityöryhmä tee

Sannalla hallituksen johtaminen hukassa. Laittaa nyt tyttäsiä tällaisena aikana.
presidentin nyrkki olisi tehnyt asiantuntijoineen selvää työtä, ei tuollaista hallituksen sekamelskaa.

Pääkaupunkiseudun kaupungeissa ajatus koulujen etäopetuksesta on otettu tyrmistyksellä vastaan. Lapset ovat kouluissa valvotuissa olosuhteissa. Maskisuositusta on laajennettu koskemaan koululaisia kolmannesta luokasta ylöspäin, opettajat seuraavat terveysturvallisuutta eikä opetusryhmiä sekoiteta.

Tärkeiden päätösten tulee perustua perusteelliseen valmisteluun ja asiantuntijatietoon sekä kaikkien asiaan vaikuttavien seikkojen huomioon ottamiseen eikä yht’äkkisiin heittoihin

Näyttää siltä, että sosiaali- ja terveysministeriössä yritetään reagoida epidemiatilanteeseen vanhalla työkalupakilla, joka oli käytössä, kun tartuntoja oli noin kymmenesosa nykyisestä.

Päätösvalta mahdollisesta etäopetuksesta on kunnilla ja aluehallintovirastoilla. Viljanen kritisoikin nykyistä ohjaustilannetta sekavaksi.

Erityisen turhauttavaa kunnille on ristiriitainen viestintä. Pääkaupunkiseudun koronanyrkki kokoontui alkuviikosta, eivätkä siinä kokouksessa sen paremmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirinkään (Hus) johtajat edes ehdottaneet etäopetusta.

Keskiviikkona hallituksen ja THL:n yhteisessä koronainfossa kysyttiin suoraan etäopetuksesta, ja THL:n vastaus oli, ettei siihen ole tarvetta. STM:n edustajat eivät tuolloin osoittaneet olevansa eri mieltä.

”Sitten kuluu pari tuntia ja sosiaali- ja terveysministeriöstä viestitetään etäopetuksen puolesta. Kriisitilanteessa pitää nojata toimivaltaisten viranomaisten päätöksiin, ja viestinnän pitäisi olla yhdenmukaista. Ei tällaisia päätöksiä mikään ministerityöryhmä tee”

Vertaa koronatilannetta kuulentoon. Hyvin pitkään on koronatilannetta ohjattu etänä kuten avaruusrakettia.

”Jossain vaiheessa meidän täytyy todeta, että kuun kamaralle on laskeuduttava ja lennonjohto ei sitä enää pysty ohjaamaan. Meidän tehtävämme on nyt hoitaa sairaat, rokottaa, huolehtia testauksesta ja jäljityksestä hoitolaitoksissa ja kriittisen sote-henkilöstön osalta.”

Pitää nykytilanteessa testauksen ja jäljityksen vanhaa ohjeistusta utopistisena. Jäljitys laahaa jäljessä, ja karanteenimääräyksiä on tällä hetkellä odottamassa noin 7 500.

3

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korona ja muunnokset eivät ole mikään naurun asia missään tilanteessa. Sensijaan etäopetus ei vain toimi kaikilla. Koulunkäynti on muodostunut liian tekniseksi, joten viikko ylimääräistä vapaata tai kaksi ei merkitse lasten kannalta minkäänlaista taantumaa. Ohjeita kotiin voidaan antaa ilman mitään etäopetustakin. Paperille ja siitä se lähtee. Li Anderssonikin äänestäjilleen sanomaan, että lukekaa ohjeet, joka lienee sille porukalle vaikeaa.
      Näitä aaltoja jo liikaa, kun korona aalto, Riku Aalto lakkoineen, ja Putin aaltokin siinä nurkan takana.

    • Anonyymi

      Kepu kuulemma vastustaa etäopetusta Pitääkö se korona saada tarttumaan vielä sellaisiinki jolla sitä ei vielä ole ?10000 olitänään mikä se ois kepulle riittävä ?Oisko100000 vuorokaudessa sopiva?

    • Anonyymi

      "Pääkaupunkiseudun kaupungeissa ajatus koulujen etäopetuksesta on otettu tyrmistyksellä vastaan."

      Ajatusta koulujen etäopetuksesta eivät esittäneet sekamelskasta syyttämäsi Sannan eivätkä hänen tyttösensä vaan sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1679
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1578
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1373
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1339
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1265
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1051
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1028
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      939
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      931
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      846
    Aihe