Marinin johtama hallitus on ollut kriisiajan hallitus.
On eletty poikkeusaikaa lähes koko Marinin kauden ajan. Tämä näkyy siinä, että yhtäkään normaalin ajan kannatusmittausta Marinin kaudella ei ole päästy tekemään.
Hallitus varmasti itse haluaisi sanoa, että tämä johtuu siitä, että he ovat niin hyvin osanneet toimia.
Eduskuntavaalit lähestyvät ensi keväänä, mikä Vuorelman ja Grönlundin mukaan todennäköisesti nostaa perinteisiä politiikan aiheita paremmin keskusteluun.
”Kun vaalit lähestyvät, sekä oppositio että media heräävät vaalikeskustelujen myötä. Turvallisuuspolitiikasta tuskin tulee vaaliteemaa sen yhtenäisyyden vuoksi, joten syksyllä puhutaan muustakin. Terveydenhuollosta, verotuksesta, talouspolitiikasta.
Marinin hallitus on ollut niin vahvasti vasemmistolainen, että perinteiset vasemmisto-oikeisto-ristiriidat tulevat todennäköisesti nousemaan vaalien lähestyessä esiin.
Oppositiolla on siinä helppo paikka iskeä kiilaa hallituksen väliin ja puhutella porvarillisesti ajattelevia äänestäjiä.
Tässä vaiheessa tehdyistä kannatuskyselyistä ei vielä voi vetää pitkälle vietyjä johtopäätöksiä puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta.
Jos katsoo aikaisempia vaaleja, niin niissä kannatuskäyrissä on tullut merkittäviäkin nousuja ja laskuja siihen verrattuna, mitä ne ovat olleet vuotta ennen vaaleja. Varsinkin pääministeripuolueelle kannatuksen pitäminen tällä tasolla tulee olemaan vaikeaa: usein se joutuu vaaleissa maksamaan keskeisestä hallitusvastuusta kannatuksellaan.
Edellinen hallitus sai aikaan. Velanotto saatiin melkein taittumaan. Vientiyritysten kilpailukykyä saatiin parannettua. Tälläkin oli yhteiskuntaan positiivinen merkitys. Tätä Sanna Marin hallituksen velkataakka ei yksikään aikaisempi hallitus ole pystynyt ottamaan. Tämä hallitus on luonut yhteiskuntaa menoeriä, joille ei tulopuolta ole vielä edes määritelty. Kukaan ei nyt tiedä, paljon nämä vaativat verorahaa.
Yhdellekään Suomen hallitukselle, ei ole luotu niin vaikeaa asemaa, kun tulevalle hallitukselle. Kuinka suuren metelin nosti vasurit, kun Sipilän hallitus vähän kiristi ruuvia. Tästä piti todella kovaa meteliä eduskunnan vasemmisto ja Ay-liike.
Sääliksi käy seuraavaa hallitusta ja mistereitä. Onko Suomessa luotu koskaan ennen, tulevalle hallitukselle näin suuria vaikeuksia. Kun vaalien jälkeen koottavalle hallitukselle. Nyt ei ole sitä viisasta, joka kertoo, koska inflaatio saadaan, entisiin lukemiin. Jos siinä ei ole mukana Demarit, sen toimita ei ilman suurta meteliä tule millään onnistumaan. Mitä tekee ja vaatii Ay-liike, on kaikki kiinni siitä onko Demarit hallituksessa.
Hallituksen suosio ei ole vain sen omaa ansiota
2
66
Vastaukset
- Anonyymi
Mikä muu hallituksensuosion määrittää kuin sen tekemä oma politiikka?
Sipilä oli suosittu kunnes pääministerin arvomaailma aukeni kaikelle kansalle ja sitten alkoi kyykytys.
Marin hallitus on juurikin poistanut Sipilän kyykytykset ja lisännyt omia hyviä asioita ihmisten hyväksi.
Eikö kansa muka ole tätä noteerannut ja siksi nykyhallitus on suosittu?
Tutkijat voisivat välillä tutkija omia möläytyksiään ja oppia samalla jotain.- Anonyymi
Et käsitä Marinin velan lisäystä, tiedätkö edes summaa? Käsitätkö velan takaisin maksua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906