Ei voida niin alas mennä että heikompia tulisi tappaa Vasuri mallilla

Pääministeri Marin ojentaa vasemmistoliittoa: Kaikki äänestävät potilasturvallisuuslain puolesta, tarvitaan keskustelu yhteisistä pelisäännöistä.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on uhannut, että se ei voi hyväksyä potilasturvallisuuslakia ja äänestää sitä vastaan.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on kommentoinut potilasturvallisuuslaista syntynyttä kiistaa Strasbourgissa. Marin toivoo, että hallituksessa noudatetaan yhteisesti sovittuja pelisääntöjä.
– Hallitus on tässä yhtenäinen ja kaikki äänestävät tämän lain puolesta. Varmasti eduskunnan päässä joudutaan käymään keskustelua yhteisistä pelisäännöistä.

Pääministeri Marin kertoi keskustelleensa asiasta vasemmistoliiton puheenjohtajan, opetusministeri Li Anderssonin kanssa.

– Ymmärrän toki sen huolen, mikä vasemmistoliitolla ja muilla ryhmillä lakiin liittyen, mutta valiokunta voi aina tehdä lakiin lisäyksiä. Perustuslakivaliokuntakin asiaa käsittelee, mutta aikataulu on tiukka ja yhdessä sovittuja pelisääntöjä noudatetaan.

Marin lähetti työmarkkinaosapuolille viestin, että ne eivät lähtisi mukaan lakkoihin, jotka vaarantavat ihmisten hengen ja terveyden.

Marin pitää selvänä, että potilasturvallisuuslaissa on kyse vakavasta asiasta ja laki on saatavaa maaliin, jotta voidaan turvata Suomen kansalaisten henki ja terveys kaikissa olosuhteissa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) kertoi maanantaina Demokraatissa , että hallitus on päässyt sopuun potilasturvallisuuslaista.
Hallituspuolue vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ilmoitti kuitenkin tämän jälkeen, ettei se hyväksy lakia nykymuodossaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12621072

EYYÄ KYLLÄ MEILLÄKIN KORJAAMISTA LÖYTYY IHAN PERUSTEHTÄVIIN:
tämä jo ajatuksena mahdoton ettei tehohoidossa hoidettaisi, että lakko tärkeämpi.
Tuollaiset Ayjohtajat tulee laittaa kiertoon.

1

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1629
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1568
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1363
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1329
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1265
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1028
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      981
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      921
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      836
    Aihe