Ilmastonmuutos ja luontokato etenevät kovaa vauhtia ja uhkaavat kaikkien ihmisten tulevaisuutta. Siksi kannatan täysin tieteeseen pohjautuvia ympäristötoimia - vaikka ne tarkoittaisivatkin taloudellisia uhrauksia. Toivon lisäksi hallitumpaa maahanmuuttopolitiikkaa ja määrätietoisempia kotoutustoimia, sillä näen vuosi vuodelta enemmän viitteitä yhteiskunnan luottamuksen rapautumisesta. (Toki myös tuloerot ja eriarvoisuuden lisääntyminen vähentävät kansalaisten luottamusta toisiinsa ja yhteiskuntaan).
Mielestäni Suomen kaltaisella pienellä maalla ei ole varaa tällaiseen kansaa jakavaan, monikulttuurisuuden lisääntymisestä aiheutuvaan kehitykseen – vaikka pidänkin hädän alaisten ihmisten auttamista tärkeänä.
Edellä mainituista syistä on ollut vaikea löytää sopiva puolue äänestettäväksi eduskuntavaleissa. Toivoisinkin, että olisi olemassa aito vaihtoehto, joka ei pakottaisi valitsemaan ympäristön pelastamisen ja suhteellisen löysän pakolaispolitiikan välillä. Mielestäni Suomessa voisi olla toinenkin hyvin vihreä puolue, joka ei edistä löysää pakolaispolitiikkaa ja huumelainsäädännön keventämistä. Mahtaako kenelläkään olla saman suuntaisia ajatuksia?
Tieteeseen pohjautuvat ympäristötoimet vai hallitumpi maahanmuuttopolitiikka...?!
5
243
Vastaukset
- Anonyymi
Saman suuntaisia ajatuksia oli vihreää liikettä perustamassa olleella Pentti Linkolalla ja joutui vähän äkkiä lähtemään koko liikkeestä!Ja kuten itse kirjoitti;ei siellä mitään ymmärretty luontoarvoista vaan kaiken maailman seksuaali-ja huume hihhulit sekä feministi ja invaliidit siellä eteen tunki!No Linkola sekä Paloheimo ja muut järkimiehet lähtivät pois!
- Anonyymi
Juurisyy moneen ongelmaan on maapallon ihmismäärä ja liikakansoitus. Hiljattain mainittiin, että maailman väkiluvun arvioidaan nyt rikkoneen 8 miljardin ihmisen rajan. Vielä 1960-luvulla arvioidaan olleen alle 4 miljardia ihmisitä maailmassa.
- Anonyymi
Lisäys. Yksi miljardi on tuhat miljoonaa, eli melkoisesti on väkeä tällä planeetalla nyt.
- Anonyymi
Nyt tulivuoret nauraa ja henkiin.. Me aletaan Kohta puhuu,viherhipit!
- Anonyymi
Luontokadosta..
Kannattaa tutustua tähän.
Biodiversiteetti-indeksi: Suomen luonnon monimuotoisuus EU:n huippua
Biodiversiteetti-indeksi (BII) eri EU-maissa
Kypros 100 %
Suomi 95,98 %
Saksa 95,98 %
Ruotsi 94,93 %
Kreikka 91,16 %
*
*
Unkari 59,99 %
Luxemburg 53,15 %
Tanska 44,89 %
Irlanti 40,59 %
Lähde: Natural History Museum, London
https://www.metsalehti.fi/uutiset/biodiversiteetti-indeksi-suomen-luonnon-monimuotoisuus-eun-huippua/#aefcc92d - Anonyymi
Ei järkeä saa suosia maahanmuuttopolitiikassakaan, sanoo vasuri. Kaaosporukkaa pitää suosia, eli muslimeja jotka ei välitä mistään mitään muusta kuin omasta leviämisestään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 975989
- 2103324
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j663268Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!183235Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162495Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242474Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.282323- 2592000
Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441616- 61378