Seurasin eilen Linnan juhlien kättelyä.
Aika puuduttavaa katsottavaa se toisaalta on.
Ehdoton valopilkku tänä vuonna linnanjuhlissa olivat adjutantit eli käsidesivekkulit.
Aina hymy ja pieni pilke silmäkulmassa.
Kun arkkiatri, lääketiteen huippumiehiä, oli tulossa kättelemään, käsidesivekkulit tuikkasivatJennille ja Saulille käsiin nestettä.
Ja kaikkia hymyilytti.
Ihan parasta antia koko ohjelmassa.
Käsidesivekkulit yllättivät
18
418
Vastaukset
En voi olla kirjoittamatta kamalammasta asusta mikä eilen oli jollain naisihmisellä päällä Linnan juhlassa.
Sekamelska erivärisiä roikkuvia lankoja tai jotain.
Aivan järkyttävä.
Kuitenkin palkitun muotisuunnittelijan tekele.Tarkennan vielä tietoa kammotuksesta.
"Kaukanen oli pukeutunut virkattuun, harvaan neulottuun asuun, jossa oli runsaasti eri värejä.
Puvun oli tehnyt ja suunnitellut vuoden nuorena suunnittelijana palkittu Juha Vehmaanperä."
Täydellinen katastrofi.2lesken kirjoitti:
Tarkennan vielä tietoa kammotuksesta.
"Kaukanen oli pukeutunut virkattuun, harvaan neulottuun asuun, jossa oli runsaasti eri värejä.
Puvun oli tehnyt ja suunnitellut vuoden nuorena suunnittelijana palkittu Juha Vehmaanperä."
Täydellinen katastrofi.Kyllähän se näytti vähän keskeneräiseltä poncholta, jossa vielä langanpäät roikkuivat päättelemättä.
Kai hänellä oli tarkoitus tulla huomatuksi, kun kuka tuo Kaukanen on, ei ainakaan minulle ennestään tunnettu muuten kuin tuosta juhlavaatteestaan.
Sannalla oli aikaisempiin juhlapukuihinsa verrattuna tällä kertaa kaikkein nätein mekko.
Oliko hänen hääpuvustaan tuunattu, mutta yksinkertainen ja silti juhlava.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000009247538.html
- Anonyymi
Ainoa positiivinen oli balettitanssija Atte Kilpisen asu.
Muut todella pliisuja.
Edelleen ihmettelen, miksi naiset eivät panosta enemmän kampauksiinsa.
Vaatteihin menee tuhansia, mutta hiukset ovat kuin petolinnun se.- Anonyymi
Se on muotia nykyisin että hiukset saavat näyttää hieman siitä kun vapaissa oloissa ovat.
Olihan se kamalaa ennen ne kovat kampaukset joita oli lakalla suihkuteltu kuonnottoman näköisiksi ja kaikilla sama tyyli.
Minusta on kivaa että nykyisin on hieman luonnolliset kampaukset ja monella on pitkät hiukset myös joidta saa väännettyä vaikka minkälaisia kampauksia
Myös vanemmat naiset kasvattavat hiuksensa nykyään pidemmiksi , eikä sitä iän ikuista kamalaa lyhyttä versiota mikä useilla vielä on , Ja pitkät hiukset lämmittää kivasti niskaa - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Itse pidin eniten Sofia Vikmanin asusta.
Hän on näyttävä nainen ja osaa kantaa pukunsa.Vaalea pitkä mies joka on EU-tehtävissä oli löytänyt rinnalleen ihanan uuden naisen.
Miyös Ville Niinistön vaimo oli upea. Anonyymi kirjoitti:
Vaalea pitkä mies joka on EU-tehtävissä oli löytänyt rinnalleen ihanan uuden naisen.
Miyös Ville Niinistön vaimo oli upea.Ano 15:41
Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa ja Sabina juhlivat Suomen itsenäisyyspäivää Linnan juhlissa.
Mielestäni kauniin Sabinan samettileninki oli liian avonainen.
Lähes napaan asti auki.
Ville Niinistön vaimo oli ehdottomasti yksi linnan kaunottarista.
Upea puku.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 15:41
Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa ja Sabina juhlivat Suomen itsenäisyyspäivää Linnan juhlissa.
Mielestäni kauniin Sabinan samettileninki oli liian avonainen.
Lähes napaan asti auki.
Ville Niinistön vaimo oli ehdottomasti yksi linnan kaunottarista.
Upea puku.Kyllä. Ville Niinistön vaimo oli ylivoimainen ykkönen, televisio-ohjelmassa kehutiin, mutta jotenkin jäi huomioimatta iltapäivälehtien jutuissa.
Myös THL.n päällikön Mikan Korealainen vaimo oli todellinen kaunotar.
Arvasin, että Vesalasta puhutaan, Vesalaa näytetään mustassa kaavussa, ihmettelen miksi.
P.S. Petri oli löytänyt itseleen myös ihanan naisen, silmät loisti molemmilla, niissä näkyi aito rakastuminen.
- Anonyymi
"...Ei turvamiehet sitä tarkoittaneet, vaan härnäsivät, jos sattumalta joku härnääntyisi koska olisi pitänyt olla venäjäystävällinen:" Sotamiehet ei näet hyväksy ystävällisyyttä." Neuvostoliitossa kuollut 70 252, josjoku ei sitä hyväksy hyökkää eetterintuoksulla ikään kuin turvamiesten eli murhaajien kimppuun[(12 asekuormaa
- Anonyymi
Aika lättyä oli pukeutuminen muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.
Arvotilaisuuden iltapuku ei saisi näyttää Prisman tangolta repäistyltä,
mutta moni oli.Ano 15:48
Moni oli unohtanut katsoa pukeutuessaan peiliin.
Tai näin arvokkaaseen tilaisuuteen pitäisi olla vähintään meikkaaja ja kampaaja.
Puku valittuna mittojen mukaan, makutuomari mukana.
Vuokrapukulainaamosta voi saada ihan pidettävän ja siedettävän.
Menin aikoinaan edesmenneen mieheni kanssa hänen poikansa häihin.
Olin täysin paniikissa, että mistä löydän meille molemmille edulliset puvut.
Painelin kauppaan ja hinnat pyörrytti.
Ei tule mitään.
Sitten menin kirppikselle vaaterekin luo.
Yllätyksekseni löysin miehelleni lähes uuden puvun, hänen kokoaan, pilkkahinnalla.
Itselleni katsoin yhtä tummansinistä samettipitsipukua.
Mahtuuko päälle. Apua.
Mahtui ja oli kuin minulle tehty.
Jälleen pilkkahinnalla.
Asusteet hankin vielä molemmille.
Kampaus ja meikki minulle.
Ja häihin mentiin hienoina.
Häihinkin ja muihin juhlatilaisuuksiin moni takuulla panostaa, niin miksi ei sitten Presidentin linnanjuhliin.
- Anonyymi
Moni mies oli löytänyt rinnalleen, uuden, nuoren naisihmisen. Kaunista katseltavavaa.
- Anonyymi
En nähnyt juhlien alkua ja käänsin jo kello 21 TV kanavaa Katsoen MM Jalkapalloa.Ihmeellisiä pukuja.Lulen jos itse olisivat naiset pukunsa omalla maulla ostanet Ulkomailta loma matkoillaan tai työmatkoilaan tai käveleet Stokmman,Sokos,Halonen.Olisi olut näyttävät omaan kehoon sopivat vaateet. Nyt ne olivat jonkun pukusunttelijan valmistamia. Joka ei näe naisen kehoa joka vaatetta kantaa.Joku tällä vinkasi miehillä nuoria vaimoja.Ei vain oltu kutsuttu naisia joilla nuoria miehiä on suhtessaan tai jopa avioliitoissaan.Ei siis ole vain miehien juttu nuoret puolisot tai kumppanit,suhteet.
- Anonyymi
"...väkivallaton pieni marokko meni jatkoon. Kun ei vienyt niin ku7n espanja panssarivaunuja Ukrainaan 1 000 syöttöä sitä ja tätä -Ai oli siellä teillä joku vastaanotto, ois ollut edes Neuvostoliitossa kuolleiden omaisten tapaaminen:" jeesus varjele Venäjän aseista ja Yhdysvaltojen aseista!"
Ano 11:46
06.12 Suomessa oli Itsenäisyyspäivä ja siihen liittyvä arvokas Linnan-juhla.
Marokon pelaamisella, Espanjan panssarivaunujen viemisellä tai Neuvostoliiton, siis Venäjän omaisilla, ei ole mitään tekemistä tämän meidän juhlapäivän kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796