Iso mekko on seksikäs

Anonyymi-ap

En tiedä olenko jotenkin outo tai jotain, mutta välillä kyllästyttää kun tuntuu että nykyään melkein kaikki kuvasto lähinnä kilpailee vaatetuksen vähyydellä. Ja ei siinä mitään, kyllähän heteromies naisvartalon kauneutta osaa arvostaa.

Mutta toisinaan jotenkin kyllästyttää. Ja usein huomaan että omaa silmää miellyttääkin kuvat naisista isoissa mekoissa, siis vaikkapa sellaisissa 1800-lukutyylisissä, tai jopa vanhempiakin suuntauksia edustavat mallit.

Ja toki sellaisistakin kuvia löytyy, etenkin sellaisia harrastuksenaan tekevien naisten toimesta on ladattu nettiin kuvia ja videoita vaikka kuinka... Mutta se materiaali on enemmän tarkoitettu ompeluharrastajille, eikä siinä mitään ihailtava harrastus sekin. Ja aivan varmasti vaativaa tehdä jotain niinkin mutkikasta kuin sen ajan vaatetus on. Itseäni kiinnostaisi kuitenkin nähdä kuvastoa, joka keskittyisi arvostamaan niiden mekkojen naisellisuutta eroottisesta näkökulmasta.

Ja jos nyt joku ajatteli vastata jollain tulikivenkatkuisella feministisellä julistuksella siitä miten korsetit ovat saatanasta, voi säästää nappuloitaan. Tiedän että siihen alkuperäiseen aikakauteen kuuluu yhtenä ilmiönä korsettivyötärö, mutta itse näen sen niin että jokseenkin jokaiseen aikakauteen liittyy usein enemmän tai vähemmän epäterveitäkin muotivillityksiä. Olen nähnyt joitain nykyaikaisia kuvia, jopa keskimääräistä runsaammilla vyötärömitoilla ja silti näyttivät aivan upeilta naisilta hienoissa mekoissaan. Että ei minua kannata ainakaan korsettivyötärön ihannoimisesta syyllistää.

2

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Satiiniset kiiltävät iltapuvut on parhaita :)

    • Itellä on muutama tuon tyyppinen satiininen vanhojentanssimekko runkkaus käytössä, tuntuu tosi kiihottavalle hyväillä kalua mekon kankaalla ja lopuksi spermojen roiskiminen pitkin mekkoa on todella nautinnollista.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4890
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2265
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1444
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      89
      1374
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1356
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      135
      1165
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1085
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      266
      993
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      965
    Aihe