Kone- ja metallialasta

Huvittaa lukea jatkuvasti uutisia, joissa itketään työvoimapulaa ja samaan hengenvetoon mainostetaan mikä paratiisi maan päällä metalliteollisuus on työntekijälle. Alan työvoimapula ja ongelmat ovat täysin itseaiheutettuja.

Joku koneistaminen on sinällään ihan mielekästä hommaa, mutta kun istutat sen huonoon työympäristöön, niin aika epämielekkääksi se muuttuu.

Perspektiivi tässä uutisoinnissa on aina se, että nuoria ei kiinnosta ja nuoret ovat laiskoja. Jotenkin näistä jutuista huokuu vain ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinnan poistamisen pohjustaminen. Sen sijaan, että korjattaisiin aidosti alan ongelmia, rekrytoidaan ulkomailta väkeä. Tämähän palvelee myös sitä, että saadaan työntekijöiden järjestäytyminen hajoitettua. Etnisesti yhtenäinen joukko järjestäytyy, etnisesti epäyhtenäinen joukko ei. Enkä nyt tarkoita, että liitotkaan mikään puhtoinen täydellisyys olisivat, mutta ovat ne ainoa työkalu työntekijälle työnantajan mielivaltaa vastaan.

Kyllähän varmaan missä tahansa ammatissa voi päästä hyvillä ansioille, eikä metalliteollisuus ole tässä mikään poikkeus, mutta yleisesti ottaen palkkataso on helvetin huono. Jäänyt varmaan 20-30 vuotta jälkeen muista aloista.

Kaiken kukkuraksi alalla on lukematon määrä muita ilmiöitä, jotka tekevät siitä aina vaan vähemmän houkuttelevan vaihtoehdon.

Nämä ovat vain omia mielipiteitäni, jokainen muodostakoon omansa, mutta omasti mielestäni koko metalliteollisuuden kulttuuri on helvetin vinksahtanut.

Ensimmäisenä huomaa valtavan eriarvoisuuden. Olet samassa asemassa, mutta toisille on aivan omat säännöt. Jotenkin tuntuu, että monessa paikassa on luotu työympäristö, jossa toiset ovat palkattu tekemään töitä ja toiset nauttimaan palkkaa. Jonkinlaisia suojatyöasemia löytyy jokaisesta talosta.

Henkinen ilmapiiri muistutti jotain yläastetta. Monella pakonomainen tarve nälviä ja vittuilla jatkuvasti muille. Itse eivät tietenkään tätä kestäneet. En tiedä mistä moinen käytös kumpuaa. Lieneekö opittu kasvatusmalli vai tyytymättömyys omaan elämään? Ihme kuppikuntia ja kyräilyä. Joku ei sovi (omasta mielestä) porukkaan tai koetaan uhkaksi omalle työlle, niin alkaa lapsellinen savustus ulos. Muutenkin tuntui oudolta, että aikuiset ihmiset käyvät keksimässä juttuja tai kantelemassa jotain lapsellista pomolle, että näyttäisivät itse paremmalta. Tuo kuvio tuntui monesti siltä, että monelle se työpaikka oli jonkinlainen yläasteen kaveripiirin jatkumo. Tai jonkinlainen höntsäporukka, joka kokoontui työpaikalle viettämään aikaa yhdessä. Monessa suhteessa helvetin lapsellista meininkiä. Itse luulin aina, että pörssiyhtiön tehtävä on maksimoida voitto osakkeenomistajille, eikä työllistää pomojen kavereita ja työntekijöiden lapsia.

Välillä menee lujaa ja itketään joustoa työntekijöiltä, sitten kun tahti hiljenee "jousto" unohtuu ja lomalappuja lyödään kouriin. Näitä lomautuksia ja lopputilejäkin tunnuttiin jakavan pärstäkertoimen mukaan. Tuntui että jotkut olivat erityisessä suojeluksessa olivat ajat mitkä tahansa. Aivan varmasti tulee lomautus, jos uskaltaa ääneen esittää asiallistakin kritiikkiä pomoista tai mistään muuusta työpaikkaan liittyvästä. En tajua miksi kritiikkiä pelätään tai sitä ei oteta vakavasti ja asioihin puututa? Kritiikin tarkoitushan on kehittää touhua ja ratkaista ongelmakohtia. Mutta monelle pomollekin kritiikki tuntuu menevän ihon alle ja ratkaisu on lapsellinen kosto. Vähän niin kuin jossain hiekkalaatikolla, muttei ihan.

Jos ei tunne minkäänlaista häpeää ja kehtaa tehdä mitä tahansa, niin varmasti pystyy nousemaan lattiatasolta ylemmäs organisaatiossa. Mutta tämä taitaa olla nykypäivän maailmassa enemmän sääntö kuin poikkeus: mitä enemmän kehtaa, sitä paremmin pärjää.