Mietin itsemurhaa nykyään melko usein. Olen sairastanut skitsoaffektiivista häiriötä yli kymmenen vuotta. Sairauden alkuvaiheessa jaksoin toivoa, että asiat muuttuisivat pikku hiljaa. Tein älyttömästi töitä, jotta ulkoiset puitteet pysyisivät kunnossa ja huolehdin parhaani mukaan terveydestä.
Olen tällä hetkellä 37. Käyn töissä ja minulla on ihan ok sosiaalinen elämä. Minulla ei ole näennäisesti mitään valitettavaa ja käyn myös terapiassa keskustelemassa ajatuksistani. Terapeutti on mukava ja haluaa minulle hyvää, mutta ei hän mitään ihmeitä voi tehdä niin kuin en minäkään.
Nyt tänäkin aamuna olen vaihteeksi ahdistunut ja mieleeni tulee automaattisesti huonoja muistoja. En jää niitä sen enempää pohtimaan, vaan koetan suoriutua elämästäni normaalin tapaa. Oikeastaan sitä teen koko ajan eli suoritan joka päivä pakolliset tehtävät ja illalla helpottuneena tulevasta rauhasta menen nukkumaan. Aamulla olen pettynyt, kun joudun heräämään. Haaveilen ajatuksesta, että voisin nukkua koko loppuelämäni.
Mitä jäisin kaipaamaan? En oikeastaan mitään. Ainoa murehtimani asia on äitini jaksaminen itsemurhani jälkeen. Hän on jaksanut uskoa minuun ihmisenä ja tukenut erityisen vaikeina hetkinä. Olen monesti sanonut äidille, että mitä ikinä minulle tapahtuu, niin hän on tehnyt enemmän kuin parhaansa.
Ihmettelen syvästi, miksi itsemurha on niin tuomittu asia. Jos kituu koko ajan ja voi huonosti, niin miksi on pakko elää vain muiden mielenrauhan säilyttämiseksi. Jopa äitini, joka on seurannut jatkuvaa pahaa oloani on alkanut myöntämään, että eutanasia voi joskus olla ainoa keino toisen hyvinvointia ajatellen. Toki suoraan hän ei asiaa minulle ehdota, mutta ei enää tuomitse ajatuksiani niin kuin sairauteni alkuvaiheessa.
Sairaus on muovannut minusta vuosien mittaan helposti haavoittuvan, mielihyvän puutteesta kärsivän ja ahdistuneen. Joskus lapsuudessa koetut onnen hetket ovat unohtuneet ja nyt minulla on jäljellä vain muistot työstä, nukkumisesta ja selviytymisestä.
Estävä tekijä itsemurhalle on siinä mahdollisesti epäonnistuminen. En halua herätä sairaalassa vammautuneena. Jotenkin pitäisi olla keino toteuttaa itsemurha kerralla onnistuneesti.
Haluaisin jo kuolla
21
666
Vastaukset
- Anonyymi
Jos ihminen voi huonosti ja päättää itse päivänsä, mitä luulette seuraavan siitä, jos synneissään menee iankaikkisuuteen?
- Anonyymi
Näistä asioista kannattaa puhua te keskuksessa tai sosiaalityöntekijoille. He osaavat auttaa. Kaikki keskustelut ovat täysin luottamuksellisia
- Anonyymi
Vähän sama juttu mutta eri syystä. Minä haluaisin jo että Jumalan tuomio tulisi. En halua että muut ihmiset kerkijävät hyvittää enää syntejään. Toisaalta en itse enää jaksa elää tätä synnitöntä elämää vaan alan lipsua. Minä olen tähän asti elänyt marttyyrinä jolle tehtiin kaikki pahuus ja vääryys.
- Anonyymi
Ei ihminen hyvitä syntejään.Synnit vain täytyy tunnustaa Jeesukselle.Hänantaa synnit anteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihminen hyvitä syntejään.Synnit vain täytyy tunnustaa Jeesukselle.Hänantaa synnit anteeksi.
Ei anna muille ihmisille anteeksi. Mieti lazaruksen tarinaa. Skitsofreenikko on lazarus joka elää köyhyysloukussa koko elämänsä. Ja muut ihmiset on niitä jotka sylki lazaruksen päälle. Raamatun mukaan hekin joutuivat helvetin tuliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihminen hyvitä syntejään.Synnit vain täytyy tunnustaa Jeesukselle.Hänantaa synnit anteeksi.
Olen joutunut ihan itse antamaan syntini anteeksi. Ei tulisi mieleenkään sälyttää niitä kenenkään muun niskoille, silloinhan en antaisi anteeksi itse, enkä olisi tyytyväinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen joutunut ihan itse antamaan syntini anteeksi. Ei tulisi mieleenkään sälyttää niitä kenenkään muun niskoille, silloinhan en antaisi anteeksi itse, enkä olisi tyytyväinen.
Minä jätän syntini Jeesuksen Kristuksen kannettavaksi. Hän on taakkojen kantaja. Hän vei koko maailman synnit ruumiissaan Golgatalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei anna muille ihmisille anteeksi. Mieti lazaruksen tarinaa. Skitsofreenikko on lazarus joka elää köyhyysloukussa koko elämänsä. Ja muut ihmiset on niitä jotka sylki lazaruksen päälle. Raamatun mukaan hekin joutuivat helvetin tuliin.
Lasarus herätettiin kuolleista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasarus herätettiin kuolleista.
Oli näköjään kaksi Lasarusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä jätän syntini Jeesuksen Kristuksen kannettavaksi. Hän on taakkojen kantaja. Hän vei koko maailman synnit ruumiissaan Golgatalle.
Miksi et pysty/pystynyt itse antamaan itsellesi anteeksi ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi et pysty/pystynyt itse antamaan itsellesi anteeksi ?
Uskoon tulo vaiheessa se ei ollut niin hallitseva asia.Olin niin traumaantunut.Tulin uskoon yksinäisyydessä.Sen jälkeen olin valtavan onnellinen.
- Anonyymi
Tapahtuneiden syntiensä kanssakin on mahdollista elää.
Mistäkö tiedän ? Kokemuksesta. Synnit eivät katoa menneisyydestä, mutta elämä jatkuu silti.- Anonyymi
Pyydä Jeesusta asumaan sydämeesi.
Silloin: ........se, mikä on vanhaa on KADONNUT,katso, uusi on SIJAAN tullut
2kor : 5 :17
- Anonyymi
Nyt lopetatte ton uskosta riitelyn tässä aloituksessa! Uskovat on kyllä niin itsekeskeistä sakkia usein...
Mä samastun vahvasti sun viestiisi, ap. Oon itse opiskelemassa parhaillaan, kaiken pitäisi olla hyvin, mutta oon syvästi masentunut. En oikein osaa sanoa mitään järkevää, mutta onko sun mahdollista esim. löytää vertaistukea, jos sitä ei jo ole? Isoissa kaupungeissa on kaiken maan ryhmiä.- Anonyymi
Kiitos järkevästä viestistä. En usko, että vertaistuki auttaa, kun tosiaan traumani ovat se pienin huoli. Keskustelutuki auttaa, jos on murheita, mutta itse olen todennut olevani vain todella sairas enkä tunne esimerkiksi mielihyvää.
Ihmisen aivokemiaa ei tunneta vielä tarpeeksi hyvin, mutta olen aivan varma, että jokin ei toimi hermoissani normaalisti. Oliko sitten jonkin välittäjäaineen puute vai väärin toimivat reseptorit, niin nykyiset mallit lääkekehitykselle ovat liian yksinkertaistettuja. Tämän jopa hoitava lääkärini myönsi. Kokeile ja erehdy -meiningillä olen saanut ja saan jatkossakin hoitoa.
Tänään oli ihan ok päivä. Työterveyslääkärini oli harvinaisen mukava ja oli kiinnostunut auttamaan huolimatta aiempien lääkärien kommenteista, että tämä ei kuulu työterveyteen. Tosiaan työssäjaksaminen on kyllä minulla hyvin vaihtelevaa sairauteni takia, ja työterveyslääkäri oli sitä mieltä, että hän haluaisi talon sisältä toisen psykiatrin mielipiteen vedoten siihen, että julkinen hoito ei ole riittävä.
Niin eli tämä työterveyslääkäri herätti minussa toiveen vuosien takaa, että mitä, jos olisikin olemassa jokin hoitokeino.
Sinällään suhtautumiseni itsemurhaan on monimutkainen. Jos ihminen on pitkäaikaisesti sairas, niin ymmärrän halun kuolla. On todella surullista, että ihminen ajautuu oman elämäntilanteen takia itsemurhaan. Silloin läheisten empatia tulisi olla se ihan ehdoton lääke. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos järkevästä viestistä. En usko, että vertaistuki auttaa, kun tosiaan traumani ovat se pienin huoli. Keskustelutuki auttaa, jos on murheita, mutta itse olen todennut olevani vain todella sairas enkä tunne esimerkiksi mielihyvää.
Ihmisen aivokemiaa ei tunneta vielä tarpeeksi hyvin, mutta olen aivan varma, että jokin ei toimi hermoissani normaalisti. Oliko sitten jonkin välittäjäaineen puute vai väärin toimivat reseptorit, niin nykyiset mallit lääkekehitykselle ovat liian yksinkertaistettuja. Tämän jopa hoitava lääkärini myönsi. Kokeile ja erehdy -meiningillä olen saanut ja saan jatkossakin hoitoa.
Tänään oli ihan ok päivä. Työterveyslääkärini oli harvinaisen mukava ja oli kiinnostunut auttamaan huolimatta aiempien lääkärien kommenteista, että tämä ei kuulu työterveyteen. Tosiaan työssäjaksaminen on kyllä minulla hyvin vaihtelevaa sairauteni takia, ja työterveyslääkäri oli sitä mieltä, että hän haluaisi talon sisältä toisen psykiatrin mielipiteen vedoten siihen, että julkinen hoito ei ole riittävä.
Niin eli tämä työterveyslääkäri herätti minussa toiveen vuosien takaa, että mitä, jos olisikin olemassa jokin hoitokeino.
Sinällään suhtautumiseni itsemurhaan on monimutkainen. Jos ihminen on pitkäaikaisesti sairas, niin ymmärrän halun kuolla. On todella surullista, että ihminen ajautuu oman elämäntilanteen takia itsemurhaan. Silloin läheisten empatia tulisi olla se ihan ehdoton lääke.Miten se on sinulla se itsestäsi tykkääminen, itsesi hyväksyminen, sairaudesta huolimatta ?
Sanot, ettet usko vertaistuen auttavan ? Sitä ei voi tietää, ennen kuin kokeilee, se ei ole pelkän uskon asia.
Ja kaikenlaiset traumathan ne voi olla taustalla, miksi on sairastunut. Tapahtumat vaikuttavat ihmisessä sinne mieleen. Mitä jostain tapahtuneesta ajattelee, miten siihen suhtautuu, jne.
Todella hienoa, että olet kuitenkin työelämässä, ei siihen kaikki mt-ongelmaiset pysty.
Sinuna olisin jopa vähän ylpeä itsestäni, kun onnistuu työntekokin.
Elämäntilanteet vaihtelevat lähes jatkuvasti, etten voi tulla jos vaikka mitä. Mutta sekin antaa uskoa ja voimaa tulevaan, kun jostain ikävästä asiasta pystyy pääsemään yli.
Jokaisella ihmisellä on joskus vaikeaa, olemme vaan niin erilaisia, jotkut jopa sairastuvat psyykkisesti, jotkut pystyvät käsittelemään paremmin myös vaikeita asioita.
Älä häpeä sairauttasi, siihen ei ole mitään aihetta. Olet arvokas ihan sellaisena kuin olet.
Ihmisarvoa ei vie keneltäkään mikään pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se on sinulla se itsestäsi tykkääminen, itsesi hyväksyminen, sairaudesta huolimatta ?
Sanot, ettet usko vertaistuen auttavan ? Sitä ei voi tietää, ennen kuin kokeilee, se ei ole pelkän uskon asia.
Ja kaikenlaiset traumathan ne voi olla taustalla, miksi on sairastunut. Tapahtumat vaikuttavat ihmisessä sinne mieleen. Mitä jostain tapahtuneesta ajattelee, miten siihen suhtautuu, jne.
Todella hienoa, että olet kuitenkin työelämässä, ei siihen kaikki mt-ongelmaiset pysty.
Sinuna olisin jopa vähän ylpeä itsestäni, kun onnistuu työntekokin.
Elämäntilanteet vaihtelevat lähes jatkuvasti, etten voi tulla jos vaikka mitä. Mutta sekin antaa uskoa ja voimaa tulevaan, kun jostain ikävästä asiasta pystyy pääsemään yli.
Jokaisella ihmisellä on joskus vaikeaa, olemme vaan niin erilaisia, jotkut jopa sairastuvat psyykkisesti, jotkut pystyvät käsittelemään paremmin myös vaikeita asioita.
Älä häpeä sairauttasi, siihen ei ole mitään aihetta. Olet arvokas ihan sellaisena kuin olet.
Ihmisarvoa ei vie keneltäkään mikään pois.Pointtisi on ihan validi sen suhteen, että sairauteni ei ole pelkästään perimän aiheuttama. Oma raskas menneisyys oli se lopullinen laukaiseva tekijä ensimmäiselle psykoosille, mutta eivät toki kaikki koulukiusatut ja muuten huonosti kohdellut sairastu.
Itse olen jo hyväksynyt kuka olen, mutta erityisesti olisin aikoinaan kaivannut muidenkin perheenjäsenteni tukea ja hyväksyntää. Työelämässä kukaan ei tiedä sairaudestani, mutta valitettavasti tiettyjen henkilöiden ennakkoluulot erilaista käytöstäni kohtaan herättää epäluuloja ja syrjintää. Minulla on joitakin strategioita kompensoida sairauden tuomia heikkouksiani niin, että lopputulos on hyvä. En kuitenkaan ole kuitenkaan kuin muut, mikä herättää närää.
Olen opettaja ja monet kollegani eivät ymmärrä, että minua satuttaa jo henkilökohtaisesti, kuinka oppilaiden mielenterveysongelmia vähätellään ja suhtautuminen on muutenkin ahdasmielistä sekä täynnä tietämättömyyttä.
En kuitenkaan voi asialle mitään, kun en jaksa pitää itsestänikään huolta.
- Anonyymi
Täällä toinen joka sairastaa skitsoaffektiivista häiriötä, ensi syksynä tulee 20 vuotta täyteen. Tilanteeni on paljon huonompi kuin sinulla, olen ollut jo 16 vuotta kuntoutustuella enkä kykene olemaan työelämässä. Opiskellut olen jonkin verran yliopistossa ja mietin jatkaisinko sitä vielä. Voimat on minulla aika rajalliset, jaksan tehdä pakolliset asiat mutten juuri muuta. Monta kertaa on minullakin käynyt mielessä itseni lopettaminen mutta en aio sitä tehdä. Syitä siihen on useita, usko, läheisten säästäminen kärsimykseltä, pelko siitä että vammautuisin itsemurhayrityksen seurauksena ja toivo siitä että vielä parantuisin tai kuntoutuisin. Tiede menee eteenpåin vauhdilla, kuka tietää millaisia hoitojeinoja tulevaisuudessa tähänkin sairauteen keksitään .
- Anonyymi
Kiitos viestistä. Oletko pohtinut, mistä sairauden aiheuttama väsymys johtuu?
Itse yritän tehdä kaikkeni, jotta jaksaisin enemmän. Töiden lopettaminen on myös käynyt mielessä.
- Anonyymi
Minulle piti tulla skitsoaffektiivinen diagnoosiksi, mutta psykiatri sanoi että ei usko siihen diagnoosiin ja antoi skitsofrenian diagnoosikseni. Olen ajatellut ajoittain kuolemaa ja itsemurhaa. Mutta tajusin että en halua kuolla. Jos tekisin itsemurhan, aiheuttaisin surua vanhemmilleni ja siskolleni. Pelkään myös, että joutuisin helvettiin, koska myös itsemurha on murha. Sitä paitsi, kaikki elävät ovat Jumalan omaisuutta. Tällä hetkellä olen suunnitellut kokeilevani lähiaikoina opiskelua. Minulla on lääkitys, mutta se jumittaa niin pahasti, että en ole pystynyt tekemään töitä tai opiskella. Ajattelin kuitenkin yrittää.
- Anonyymi
Aina on hyvä yrittää, ja on hienoa, jos siihen löytyy voimia.
Jonkun sairauden ja diagnoosin ei tarvitse antaa nujertaa koko elämää. Omasta elämästä voi tehdä omannäköisensä omien voimavarojen mukaan.
Ajoittain huomaa myös, että paljon hyvääkin tapahtuu ja sitä on olemassa.
Joku tuossa kyseli väsymyksestä. Onko jokin lääkitys käytössä ? Nekin voi aiheuttaa väsymystä. Ja kyllähän sekin voi väsyttää, jos mieli on ajoittain maassa, mikään ei oikein tunnu miltään, ja hetkittäin voi koko elämä/elämänmeno kyllästyttää.
Mt-ongelmissa ja -sairauksissa mielialat yleensä vaihtelee enemmän kuin ns. terveellä ihmisellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tänään pyörit ajatuksissa enemmän, kun erehdyin lukemaan palstaa
En saisi, silti toivon että sinä vielä palaat ja otetaan oikeasti selvää, hioituuko särmät ja sulaudummeko yhteen. Vuod305740- 345150
- 292944
- 342424
- 372098
- 152048
- 301768
En ole koskaan kokenut
Ennen mitään tällaista rakastumista. Tiedän että kaipaan sinua varmaan loppu elämän. Toivottavasti ei tarvitsisi vain ka191667- 121661
Voi ei! Jari Sillanpää heitti keikan Helsingissä - Hämmästyttävä hetki lavalla...
Ex-tangokuningas on parhaillaan konserttikiertueella. Hän esiintyi Savoy teatterissa äitienpäivänä. Sillanpää jakoi kons361593