Saako kristitty sanoa olevansa sankari?

Minulle saarnaaja sanoi vuosija sitten että olen sankari, sillä jokainen kristitty on sankari. Ja hän luki Raamatusta sen kohjan, jossta ilmeni että olen sankari. Se oli jotenkin jännää olla sankari. Ja sain kehotuksen sanoa ääneen olevani sankari. Ja sitähän olen sitten toisinaan sanonutkin että olen sankari ja lisännyt atjektiivina esim. kovanaama sankari, koska olen sellainen vaikka olen sisimmässä iloisellinen niin naamallinen on kovallisoitunut ainakin jossain määrin, tosin se on ikäänkuin muuttunut pehmeämpään päin naamallisuuskin ja olemuksellisuus.

Olen kertonut toisinaan olevani sankari ja olen saanut toisinaan kuulla vastaväitteen etten ole sankari ja koska sanon olevani sankari niin en ole nöyrä jos oikein olen sitä "mökeltämistä" , ohjeistusta ymmärtänyt. Raamatullahan ei ola perusteltu vaan ikäänkuin "irvistelemällä " sankaruusasiaa kommentoitu tällä palstalla. Onhan niistä jo aikaa , voi olla useita vuosiakin, mutta ovat jääneet mieleen ne hetket kun se oli lähes "jatkuvaa" tämä selostamallisuus siitä etten ole sankari.

Jo ennen uuvestisyntymääkin olin kuin lapsuusleikeissä kavereijen kaa pikkusella metsällisentapaisella pusikkoaluveella kova sankari kun leikin aluksi lännensankarina ja sitten myöhemmin intiaanisankarina, koska intiaanina sankaruus oli haastellisempaa kun ei saanut pistoolilla ampua intiaania vaan oli jousipyssyllä ammuttava lännenmies tai hiivittävä lännenmiehen lähelle ja syöksyä puukollisen kanssa puskansuojis selän takaa päälle ja tökkästä ennen kuin se ehti painaa liipasinta. Opin siinä leikkijessä vaanimaan vihollista ja nautin siitä jännityksestä ja hitaasta liikkeestä kohti lännenmiestä. Lännenmiehillä oli suuri etu siinä kun niillä oli revolverit ja intiaaneilla oli jouskarit.

Miten on Raamatun mukaan? Onko sallittua vai kiellettyä sanoa olevansa sankari?

Selef Urge