Venäjän ulkoministeriö on saanut huolestuttavia tietoja Suomesta

Kremin sivuhuoneen pöydän ääressä istuu huolestuneen näköisiä ihmisiä, vakava ilme kasvoillaan. Heillä kaikilla on kasvojensa edessä Venäjän Avaruushallinnon raportti, jossa kerrotaan uusimmista Suomesta otetuista maastokuvista.

Suorastaan jäätävän hiljaisuuden rikkoo kysymys: "onko näitä tietoja voitu varmistaa muilta tahoilta"? Ulkoasiainhallinon alempi virkamies selvittää kurkkuaan ja toteaa: "Kyllä on. Vuokrasimme lähistöltä rakentamamme tyhjän hallin ja sen katolta saattoi infrapunakiikareilla havaita aivan selvästi saman asian kuin sateliittikuvissakin näkyy". Ilmeet pöydän ääressä synkkenevät edelleen.

"Entäs FSB, mitkä ovat havaintonne Suomen rajalta?", kysyy miesääni. "Raja on edelleen tiukasti suljettu. Edes lujasti panssaroidulla diplomaattiautolla ei pääsisi läpi.", vastaa rajavalvonnasta vastaava virkamies. "Olisiko mahdollista yrittää pukeutuneena karhunnahkaan?", miesääni kysyy jälleen. "Se saattaisi onnistua, mutta on erittäin vaarallista. Rajanpinnassa bandiitit ampuvat salaa karhuja, juuri äskettäin oli taas iso oikeudenkäynti, mutta ei siinä saatu ammuttuja karhuja herätettyä henkiin, ja lihatkin olivat jo syöneet. Oli jaettu sukulaisillekin."

Hiljaisuus käy suorastaan painostavaksi. "Kirotut finskit! Siitä tuo röyhkeily alkoi kun pääsivät Natoon!", sähähtää joku. Sergei Lavrovin ilme on tuima, suorastaan synkkä, kun hän toteaa, "Eihän tämä hauskaa ole, mutta tehdään nyt yhteenveto pöytäkirjaa varten, ja lähdetään sitten kotiin". "Kotiinko...?", kysyy Saharova pettyneellä äänellä. Hänen jalkansa osuu johonkin pöydän alla ja kuuluu vaimea kilahdus. "Tämä vallitseva tilanne ei nyt mahdollista mitään parempaakaan.", sanoo Lavrov. Hän viittaa kädellään ja nuorempi virkamies nousee tuoliltaan, käynnistää kuvan heittimen ja alkaa selostaa:

"Tämän kuukauden aikana ovat satelliittimme havainneet useina päivinä, tai oikeastaan iltoina, ikään kuin pilviä Mäntyniemen ja Kesärannan yllä. Se vaikutti savulle, mutta tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneen sen olevan infrapunasäteilyä."

"Liittyykö tämä CIA:n tekemiin paljastuksiin", kysyy joku. "Ei. Antakaa minun jatkaa", vastaa virkamies kuivasti, ja jatkaa: "Parhaat analysoijamme ovat tulleet siihen tulokseen, että suomalaiset eivät edes yritä peitellä päästöjään." Lavrov tuhahtaa: "Eipä heitä nyt paljon huoleta lämpenevä ilmasto, kun päästelevät täysin rajoituksitta muulla kuin venäläisellä kaasulla tuotettua lämpöä..." Virkamies rykäisee kuivasti ja uskaltautuu jatkamaan Lavrovin jälkeen: "Kun yhdistämme tähän normaalin ulkoasiaintiedustelumme havainnot, niin tästä kaikesta voi vetää vain yhden johtopäätöksen..."

"NE SAUNOVAT SIELLÄ!", huutaa Lavrov ja iskee kädellään pöytään niin, että useiden osanottajien kynät kimpoavat lattialle. "Siellä ne tsuhnat rennosti istuvat lauteilla ja viskovat vettä kiukaalle. Kertoilevat vitsejä toisilleen ja saattavat siemailla kylmää oluttakin välillä. ILMAN MEITÄ!"

Laskeutuu painostava hiljaisuus, kuuluu vain sihteerin näppäimistön naputus hänen kirjoittaessaan pidetyt puheenvuorot kokouksen pöytäkirjaan. Lannistuneen oloinen Lavrov päättää istunnon sanomalla: "Koska tämänkään kokouksen aikana ei ole saapunut viestiä, että Suomen raja olisi auennut eikä Suomen lähetystöstä ole lähetetty kutsua Suomeen, voidaan kokous todeta päättyneeksi ja voimme...", Lavrov nielaisee kuuluvasti ja pyyhkäiseen rystysellään silmäkulmaansa, "... joudumme lähtemään vain kotiin."

Hiljaisin osanottajat nousevat tuoleiltaan ja ottavat pöydän alta kassinsa. Paitsi Saharova, jolla on hyvin kaunis tuohikori, vaaleasta Karjalan koivusta tehty. Heidän jälkeensä jää leijumaan kasseista ulos pursunnut shampoon ja puhtaan pellavapyyhkeen tuoksu. Saharovan korin kohdalla voi aistia myös miedon vodkan vivahduksen, joka peittyy metsäorvokin huumaavaan tuoksahdukseen.

Päättäiväiset ilmeet kuvastavat heidän ajatuksiaan: "Huomennakin otan saunakassin mukaan, ja joka päivä, enkä avaa sitä ennen kuin raja on auki ja olemme ihan oikeassa suomalaisessa saunassa, suomalaisten kanssa. Sen vannon."