Olisitko uskonut lapsuudessa, että kohtalonasi tulee olemaan yksinäisyys/syrjäytyminen aikuisena?

AIkuun mainittakoon, että en tarkoita yksinäisyydellä/syrjäytymisellä mitään pahaa. Olen itsekin yksinäinen ja syrjäytynyt, ollut jo vuosikymmeniä. Käytännössä elämä on mennyt yksinäisenä jostain yläasteen alkamisesta ja ala-asteen loppumisesta lähtien. Elämämme nykypäivänä kulttuurissa, jossa moni rakastaa loukkaantua ja käsittää asioita tahallaan väärin. Ehkä jollain tasolla uhriutumisen aikakausi. On niitäkin, jotka varmaan kokevat yksinäisyyden hyvänä juttuna, mutta itse olen vakaasti sitä mieltä jonkinlaisena "kokemusasiantuntijana", että ihminen tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä, eikä yksinäisyys pitkällä tähtäimellä mitään hyvää kenellekään tee. Jossain vaiheessa ne seinät alkavat väistämättä kaatumaan päälle ja kupoli leviää. On eri asia olla koukussa yksinäisyyteen ja kehittää siitä uusi normaali olotila/turvapaikka itselleen, kuin on aidosti nauttia siitä. Moni ihminen, joilla on normaali sosiaalinen kiireinen elämä, varmasti nauttii yksinäisyydestä, moni joilla ei ole sosiaalista elämää tuskin kovinkaan paljon. Pieninä annoksina yksinäisyys tekee hyvää, mutta vuosien mittaisina jaksoina ei niinkään. Harva oikeasti nauttii alkoholismista, peliriippuvuudesta tai vaikka huumeaddiktiosta, mutta on miljoonia ihmisiä, jotka ovat koukussa alkoholiin, uhkapelaamiseen ja huumeisiin. Ihminen on valmis valitsemaan jatkuvan kärsimyksen, jos saa palkinnoksi edes hetken mielenrauhan, jossa mieli on täysin tyhjä kaikista ajatuksista. Näin ainakin itse koen addiktiot, jonkinlaisena kokemusasiantuntijana niissäkin. Niihin pakenee jollain tasolla asioita, joita ei saa osaa käsitellä. Etsii jotain takaporttia, jota ei ole olemassakaan, mutta tyytyy lopulta kompromissina hetken mielenrauhaan. Vähän niin kuin joku kauppa, joka mainostaa tuotetta, jota ei ole olemassakaan hyvällä hinnalla, mutta ihmisten tullessa sankoin joukoin ostoksille nämä tuotteet ovatkin "yllättäen" loppu, mutta jotain samankaltaista ei niin hyvää tuotetta onkin yllättäen myynnissä vähän kovemmalla hinnalla. Yksinäisyyden kanssa vähän sama homma, jonkinlainen kompromissi se loppupeleissä on. Siinä on omat hyvät puolensa, kun saa sosiaalisissa ympyröissä vain kuraa niskaan, niin yksinäisyys alkaa tuntumaan hyvältä varteenotettavalta ostopäätökseltä.

Mitä tulee otsikon kysymykseen, niin itse en olisi uskonut lapsena yksinäisyyttä tai syrjäytymistä omaksi kohtalokseni. Olin lapsena toinen ääripää. Ylisosiaalinen, aktiivinen ja vilkas lapsi, joka oli aina menossa kavereiden kanssa. Muistan lapsuudesta sen, että minusta puhuttiin todennäköisempänä kandidaattina, joka joutuu vankilakierteeseen aikuisena. Lapsena pidin tätä jollain tasolla hienona saavutuksena, aikuisena en niinkään. Ehkä jollain naiivilla tasolla jopa koin tarvetta kasvaa tähän rooliin, jota minulle kaavailtiin ja pyrkiä sitä kohti koska en ymmärtänyt mistään mitään. En lapsena loistanut koulussa, mutta mitättömällä yrittämisellä pysyin kyydissä mukana, jos olisin vaivautunut yrittämään ja saanut jotain kannustusta/tukea omilta porukoilta, niin olisin pärjännyt ihan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin. Muistan tehneeni usein koululäksyt koulumatkalla, joskus aamulla koulun vessassa ennen tuntien alkua. En koe olleeni laiska, asiat eivät vain kiinnostaneet minua millään tasolla, eikä vanhempiakaan kiinnostanut, kun koulu sujui kuitenkin jotenkin. En ollut paras, en ollut huonoin, olin jossain välissä. Kaikki aikani meni urheiluharrastuksissa ja kavereiden kanssa. Olen aina miettinyt, että onkohan minulla joku adhd tai ehkä autismi. Asiat, jotka kiinnostavat itseäni kykenee oppimaan erittäin helposti ja niihin kehittää lähes pakkomielteisen kiinnostuksen. Vaikka jonkun mielenkiintoisen kirjan kykenee lukemaan alusta loppuun yhdeltä istumalta ja asioita tutkimaan yötä päivää viikkokausia menettämättä niihin mitään mielenkiintoa. Ihan sama kuinka älyttömistä aiheista ja asioista puhutaan. Asiat, jotka eivät kiinnosta itseäni millään tasolla, niitä ei kykene opiskelemaan millään tai pitämään mielenkiintoa yllä 5 minuuttia pidempään. Koulussa putosin kärryiltä aineissa, jotka eivät kiinnostaneet itseäni. Mutta aineet, jotka kiinnostivat itseäni, kykeni hoitamaan ilmaan minkäänlaista vaivaa ja jopa olemaan niissä luokan parhaimmistoa. Jollain tasolla mieleni on kuin hydraulinen puristin, jolla on oma tahtonsa.

1/2