Minä sinussa, sinä poissa

Muistatko —
kuinka ihooni kirjoitit hiljaisuuksia,
kuinka kielesi piirsi reittejä,
joita kukaan muu ei osaa kulkea?

Sydämeni ei ollut ainoa,
joka sinut tahtoi.
Myös kehoni muistaa:
sormesi, painon, rytmin
kuin rukouksen joka ei pääty.

Yhä herään —
kuvitellen hengityksesi niskassani,
kuvitellen sen hetken,
kun olit minussa niin kokonaan,
että unohdin nimeinikin.

Mutta sinä haluat unohtaa.
Tyhjentää minut itsestäsi,
kuin lakaisisit hiekan pois vuoteesta
aamun valossa.

Ja silti —
kun yön varjoissa kosketan itseäni,
se olet sinä,
sinä, joka et enää muista
kuinka kovaa rakastit minua.