Paljonko teilläannetaan viikkorahaa lapsille ja nuorille? Meillä pienet ei saa ollenkaan, mutta isommat saavat kolme euroa viikossa (ennen oli 2 euroa, mutta korotettiin, kun lopetin vanhempainlomani). Tuota rahaa he eivät vie suoraan kioskille, vaan siitä pitää riittää omiin humputuksiin, heselle, kavereitten lahjoihin jne. Nuoret käyvät kesällä ja joskus viikonloppuisin siivoamassa tai ruohoa leikkaamassa vanhemmilla sukulaisilla ja naapureilla, jotka maksavat siitä heille. Lisäksi 15 vuotiaana he ovat menneet kesätöihin. Meillä on sellainen systeemi, että viikkorahan saa laittaa käyttötilille ja kaikki muu raha palkka yms pitää puolittaa ja laittaa toinen puoli säästötilille ja toinen puoli käyttötilille. Säästötilirahoilla on sitten aikanaan tarkoitus hankkia ajokorttit.
paljonko viikkorahaa
79
4376
Vastaukset
- nelly
Itse olen 17 ja saan 5 e viikossa viikkorahaa. Sen lisäksi saan harkinnan alla olevaa ekstra rahaa jos lähden leffan, ulos syömään, lintsille tai muualle humputtelemaan.
Mainitsit, että pakotat lapsesi säästämään osan itse tienaamistaan rahoista, niin meillä omalla työllä tehdyt rahat on saanut käyttää aina miten on itse parhaimmaksi nähnyt.- äitikuudelle
En pakota, vaan opetan säästäväisyyteen. Voi olla aika ankeat ajat edessä kun on oma kontti pöydän alla, jos ei ole oppinut säästämään. Ei se isukin rahapussi seuraa ikuisesti mukana. Tiliotteita nuoremme vertailevat innoissaan. Loppusumman suurentaminen on heistä mielkästä. Pienistä puroista kasvaa iso joki, sen voit uskoa. Vanhin lapsemme on ihmetellyt kavereitaan, joilla on aina rahat loppu, vaikka saavat huomattavasti suurempia viikkorahoja. Hän kertoi että syy lienee se, että kun raha "polttaa" taskussa, se laitetaan heti meikkeihin, vaatteisiin, elokuviin jne. Meidänkin nuoremme käyttävät rahaa näihin, mutta osaavat silti säästääkin.
- 16v
äitikuudelle kirjoitti:

itse saan kuukausirahaa 45€ joka on mielstäni paljon. kaikki menee mikä tulee , "pakollisiin" menoihin :D ja joihinkin pikkuhankitoihin. Lisäksi käyn töissä josta saan 300-500€ kuukaudessa, kaikki rahat menevät säästötilille . Lapsilisiä en saa. Rahat käytän AINA niinkuin itse haluan , eihän vanhemmillani niihin enää tietojeni mukaan mitään oikeuksia olisikaan. Rahat menevät kyllä järkeviin ostoksiin esim. tietokone , auto , harrastukset , enkä mitään "rahansäästökasvatusta" ole ikinä saanut. Töihinkin menin vapaaehtoisesti, koska lisätienesti ei koskaan ole pahaksi. pointtini on siinä että voisit koittaa lapsesi itse päättää rahoistaan ja seurata tilannetta. Miten luulet heidän /hänen käyttävän rahojaan kun on 18.v jos ei ikinä ennen ole itse saanut päättää niistä????
- kuukausiraha.
Ylä-asteella olijat saa meillä 100e kuukausirahaa.
Ala-asteikäiset saavat 5e/vko.
Yksi alle kouluikäinen ei saa vielä omaa rahaa. Kaupassa saa kyllä itse maksaa ostoksiaan kun annan rahan vasta kaupassa.
Rahan saa pienillä kotitöillä ja koulun käymisellä, sehän on lasten työ. Rahansa käyttävät kuinka parhaaksi katsovat. 15-vuotiaana meilläkin nuoret ovat ekaan kesätyöhönsä menneet.- Vko- ja kk-raha
Ajattelinkin, että tulee kommenttia, että antakaa aikaa älkääkä rahaa. Suoraan minun viestiini ei tullut ko kehotusta, mutta halusin lisätä omaani pari lausetta.
Lapsille ajan antamista en voi lisätä, koska vuorokaudessa on vain 24h. Olen kotiäiti ja isommat lapset käyvät luonnollisesti koulua. Harrastukseni liittyvät kotiin: käsityöt, lukeminen ja puutarha. - äitikuudelle
Vko- ja kk-raha kirjoitti:
Ajattelinkin, että tulee kommenttia, että antakaa aikaa älkääkä rahaa. Suoraan minun viestiini ei tullut ko kehotusta, mutta halusin lisätä omaani pari lausetta.
Lapsille ajan antamista en voi lisätä, koska vuorokaudessa on vain 24h. Olen kotiäiti ja isommat lapset käyvät luonnollisesti koulua. Harrastukseni liittyvät kotiin: käsityöt, lukeminen ja puutarha.Niin en ollut tarkoittanut viestiäni ajankäytöstä kenellekään suoraan, vaan yleisesti. ja totta puhut vuorokaudessa on vain 24 tuntia vaikka joskus sitä toivookin että 100 tuntia tarvittaisiin.
- äitikuudelle
äitikuudelle kirjoitti:
Niin en ollut tarkoittanut viestiäni ajankäytöstä kenellekään suoraan, vaan yleisesti. ja totta puhut vuorokaudessa on vain 24 tuntia vaikka joskus sitä toivookin että 100 tuntia tarvittaisiin.
siis en toivo että 100 tuntia tarvittaisiin vaan, että olisi 100 tuntia käytössä sen 24 sijaan, jotta kaiken ehtisi tehdä.
- Vko- ja kk-raha
äitikuudelle kirjoitti:
siis en toivo että 100 tuntia tarvittaisiin vaan, että olisi 100 tuntia käytössä sen 24 sijaan, jotta kaiken ehtisi tehdä.
En mitenkään hernettä nenään vetänyt tuosta edellisestä jutusta, halusin vain tuoda julki, että olen kotiäiti.
Tiedän, että monet pitävät tuota satasta isona kk-rahana. Minullekin suoraan jotkut lasteni koulukaverien vanhemmat ovat asiasta huomauttaneet! Olemmekin lasten kanssa sopineet, että jos joku kysyy vko-rahoista niin sanovat, jos on "pakko" vastata, vain puolet.. ;)
Niin, vaikkei muuta kuin viikossakin olisi tuo 100 ylimääräistä tuntia...
Nytkin flunssaisena ei viitsi oikein mitään tehdä, niin sitten kun vähän paranee, saa tehdä nämä "rästipäivätkin". - äiti x 3
Vko- ja kk-raha kirjoitti:
En mitenkään hernettä nenään vetänyt tuosta edellisestä jutusta, halusin vain tuoda julki, että olen kotiäiti.
Tiedän, että monet pitävät tuota satasta isona kk-rahana. Minullekin suoraan jotkut lasteni koulukaverien vanhemmat ovat asiasta huomauttaneet! Olemmekin lasten kanssa sopineet, että jos joku kysyy vko-rahoista niin sanovat, jos on "pakko" vastata, vain puolet.. ;)
Niin, vaikkei muuta kuin viikossakin olisi tuo 100 ylimääräistä tuntia...
Nytkin flunssaisena ei viitsi oikein mitään tehdä, niin sitten kun vähän paranee, saa tehdä nämä "rästipäivätkin".Opetat siis lapsillesi tavan säästää pesämunaa,hieno homma, mutta mutta opetat siis samalla lapsesi valehtelemaan jopa kavereilleen..aika paha juttu!!!
Mitä se muille kuuluu saako lapsi rahaa 5,10 tai 100 e kuukaudessa????
Ainakin meidän perheessä REHELLISYYS maan perii!! - Vko- ja kk-raha
äiti x 3 kirjoitti:
Opetat siis lapsillesi tavan säästää pesämunaa,hieno homma, mutta mutta opetat siis samalla lapsesi valehtelemaan jopa kavereilleen..aika paha juttu!!!
Mitä se muille kuuluu saako lapsi rahaa 5,10 tai 100 e kuukaudessa????
Ainakin meidän perheessä REHELLISYYS maan perii!!Olenkin sanonut, että ensisijaisesti jättää vastaamatta jos joku utelee henkilökohtaisia asioita. Tietäisitpä vaan kuinka paljon muita kiinnostaa toisten raha-asiat...
Et maininnut, että minkä ikäisiä lapsia sinulla on. Voin sanoa, ettei sellaista nuorta olekaan, joka EI IKINÄ olisi valehdellut. Enkä hyväksy itsekään, että tärkeissä asioissa valehdellaan.
"Valkoiset valheet" ovat käytössä aikuisillakin. Pystytkö itse sanomaan, ettet ole niihin KOSKAAN turvautunut? Oletko syyttänyt kiirettä, vaikkei todellista kiirettä olisikaan?
Itselläni on yksi tuttu, joka utelee kaikkien tavaroiden hintaa. Hänelle ei riitä vastaukseksi mikään ympäripyöreä, vaan vastaus on tultava euroissa. Viimeksikin kun ostimme auton, joka maksoi yli 40000e, sanoin tälle uteliaalle, että auto maksoi reilut 25000e. Enhän mitään toisaalta valehdellut, onhan se 40te reilut 25te..;) Ja vain siitä syystä, että tämä ihminen päivittelee silmät pyöreänä, että olipa kallis, mitä niin kalliilla kakkosautolla teette, mistä rahat etc..etc..
Olen siis aivan samaa mieltä kanssasi, että mitä se viikkoraha tai palkka muille kuuluu. Kaikki eivät kuitenkaan ajattele asiaa yhtä fiksusti kuin me.
Muistathan, että Suomessa kateus voittaa kiimankin! ;) - se..
äiti x 3 kirjoitti:
Opetat siis lapsillesi tavan säästää pesämunaa,hieno homma, mutta mutta opetat siis samalla lapsesi valehtelemaan jopa kavereilleen..aika paha juttu!!!
Mitä se muille kuuluu saako lapsi rahaa 5,10 tai 100 e kuukaudessa????
Ainakin meidän perheessä REHELLISYYS maan perii!!rehellisyys maan perii, mutta vasta sen jälkeen, kun muut ovat nyhtäneet sen kuiviin.
Niin se maailma oikeassa elämässä pelaa. Jos opetat lapsesi siihen, että ennen kaikkea on oltava rehellinen, tulevat he taatusti olemaan niitä tulevaisuuden kynnysmattoja, joiden ylitse kävelevät kaikki. - äitikuudelle
se.. kirjoitti:
rehellisyys maan perii, mutta vasta sen jälkeen, kun muut ovat nyhtäneet sen kuiviin.
Niin se maailma oikeassa elämässä pelaa. Jos opetat lapsesi siihen, että ennen kaikkea on oltava rehellinen, tulevat he taatusti olemaan niitä tulevaisuuden kynnysmattoja, joiden ylitse kävelevät kaikki.Menee ehkä tästä varsinaisesta aiheesta sivuun, mutta minä ainakin yritän opettaa lapsilleni, että rehellisyys on aina se joka kannattaa. ja elää pitää sen mukaan, että voi olla rehellinen. Olenkin sanonut heille leikkimielisesti, että toimikaa ja puhukaa aina niin, että vaikka äiti, opettaja, kaveri jne tupsahtaisi tyhjästä viereen ei olisi mitään hävettävää.
Mulla on 13-vuotias tyttö ja 15-vuotias poika.Annan 20 euroa kuukausirahaa. Poika vie sen omalle tilille ja säästää jotain isompaa ostosta varten, mutta tytär tuhlaa sen viikossa. Päätettiin yhdessä nyt tyttären kans että en anna enää kuukausirahaa vaan se saa viikkorahan 5 euroa.
- ja muillekkin
ihme kitupiikeille.. Mitä helvettiä se murkkuikäinen sillä viidellä eurolla tekee? Sillä ei saa tasan ihan mitään! Taidatte olla trolleja. Eihän kukaan oikeasti edes KEHTAA antaa noin vähän! Alle kouluikäiselle 5€ on ok, mutta isommat tarvitsevat jo enemmän. Itse sain 80-luvun lopulla, ala-asteella viikkorahaa 50mk, joka nousi sitten sataseen, kun menin yläasteelle. Mitäs se tekeekään nykyrahassa. Eikä todellakaan tarvinnut ostaa itse vaatteita tms.
Meillä menee lapsilisät lasten omille tileille, tosin lapset ovat vasta 7 ja 5, joten eivät kaikkia rahojaan käytä, mutta onpahan säästössä odottamassa, kun haluavat tehdä isompia hankintoja. ja muillekkin kirjoitti:
ihme kitupiikeille.. Mitä helvettiä se murkkuikäinen sillä viidellä eurolla tekee? Sillä ei saa tasan ihan mitään! Taidatte olla trolleja. Eihän kukaan oikeasti edes KEHTAA antaa noin vähän! Alle kouluikäiselle 5€ on ok, mutta isommat tarvitsevat jo enemmän. Itse sain 80-luvun lopulla, ala-asteella viikkorahaa 50mk, joka nousi sitten sataseen, kun menin yläasteelle. Mitäs se tekeekään nykyrahassa. Eikä todellakaan tarvinnut ostaa itse vaatteita tms.
Meillä menee lapsilisät lasten omille tileille, tosin lapset ovat vasta 7 ja 5, joten eivät kaikkia rahojaan käytä, mutta onpahan säästössä odottamassa, kun haluavat tehdä isompia hankintoja.tai en. Lapsilla ei tartte ostaa viikko/kuukausirahalla itselleen vaatteita, se on tarkoitettu etupäässä omiin karkkimenoihin ja muihin herkuttelu hetkiin tai itse he saavat päättää mihin he rahansa laittavat. Itse en kuitenkaan osta heille karkkia.
- kertoo surullisen
ja muillekkin kirjoitti:
ihme kitupiikeille.. Mitä helvettiä se murkkuikäinen sillä viidellä eurolla tekee? Sillä ei saa tasan ihan mitään! Taidatte olla trolleja. Eihän kukaan oikeasti edes KEHTAA antaa noin vähän! Alle kouluikäiselle 5€ on ok, mutta isommat tarvitsevat jo enemmän. Itse sain 80-luvun lopulla, ala-asteella viikkorahaa 50mk, joka nousi sitten sataseen, kun menin yläasteelle. Mitäs se tekeekään nykyrahassa. Eikä todellakaan tarvinnut ostaa itse vaatteita tms.
Meillä menee lapsilisät lasten omille tileille, tosin lapset ovat vasta 7 ja 5, joten eivät kaikkia rahojaan käytä, mutta onpahan säästössä odottamassa, kun haluavat tehdä isompia hankintoja.paljon sinusta...valitettavasti. "Eihän kukaan edes kehtaa antaa noin vähän" ??? Lähinnä vain huvitti tuo lause. Onko teillä lapselle/nuorelle annettavan rahan suuruus jokin mittari hyvyydestänne.
Kuule, kaikilla ei ole varaa antaa sitä lapsilisää lapsilleen säästöön. Lapsilisän tarkoitushan on turvata lapsen hyvinvointi. Että lapsi saa varmasti ruokaa,vaatetta, lääkettä ym.. Jokainen käyttäkööt sen haluamallaan tavalla. Jos te voitte laittaa sen 5 ja 7v lastenne tileille, niin hyvähän se on. Kaikilla se ei vain ole mahdollista.
Mielestäni sinulla ei ole arvot aivan kohdallaan, kun noin epäasiallisesti täällä meuhkaat ja arvostelet ihmisiä. Ja kyse on kuitenkin "vain" lapsen viikkorahasta.
Kirjoitusesi toi mieleeni sen ajatuksen, että kuinka paljon onkaan vähävaraisia, mutta onnellisia perheitä. Varmasti paljon. Kukaan lapsi tuskin kasvaa kieroon saadessaan "liian vähän" viikkorahaa. Mutta miten on asian laita toisinpäin? - keppälerttu
ja muillekkin kirjoitti:
ihme kitupiikeille.. Mitä helvettiä se murkkuikäinen sillä viidellä eurolla tekee? Sillä ei saa tasan ihan mitään! Taidatte olla trolleja. Eihän kukaan oikeasti edes KEHTAA antaa noin vähän! Alle kouluikäiselle 5€ on ok, mutta isommat tarvitsevat jo enemmän. Itse sain 80-luvun lopulla, ala-asteella viikkorahaa 50mk, joka nousi sitten sataseen, kun menin yläasteelle. Mitäs se tekeekään nykyrahassa. Eikä todellakaan tarvinnut ostaa itse vaatteita tms.
Meillä menee lapsilisät lasten omille tileille, tosin lapset ovat vasta 7 ja 5, joten eivät kaikkia rahojaan käytä, mutta onpahan säästössä odottamassa, kun haluavat tehdä isompia hankintoja.siitä mitä rahalla tarvitsee hankkia..meillä viikkoraha on 5e mut todellisuudessa varmaan annan 10e viikossa,ku aina välillä sit tulee annettua ylimäräistä.
tää 5e on tarkoitettu törsättäväks,ei säästöön (toki joskus säästävätkin) itse ostan kerran viikossa mässättävää (ja sit silloin ku itellä karkkihimo yllättää ni myös lapsille) vaatteet ym ostan myös,niihin ei lasten tarvitse omaa rahaa käyttää.
ja lapslisät meillä kyllä menee ruokakauppaan.. - äitikuudelle
kertoo surullisen kirjoitti:
paljon sinusta...valitettavasti. "Eihän kukaan edes kehtaa antaa noin vähän" ??? Lähinnä vain huvitti tuo lause. Onko teillä lapselle/nuorelle annettavan rahan suuruus jokin mittari hyvyydestänne.
Kuule, kaikilla ei ole varaa antaa sitä lapsilisää lapsilleen säästöön. Lapsilisän tarkoitushan on turvata lapsen hyvinvointi. Että lapsi saa varmasti ruokaa,vaatetta, lääkettä ym.. Jokainen käyttäkööt sen haluamallaan tavalla. Jos te voitte laittaa sen 5 ja 7v lastenne tileille, niin hyvähän se on. Kaikilla se ei vain ole mahdollista.
Mielestäni sinulla ei ole arvot aivan kohdallaan, kun noin epäasiallisesti täällä meuhkaat ja arvostelet ihmisiä. Ja kyse on kuitenkin "vain" lapsen viikkorahasta.
Kirjoitusesi toi mieleeni sen ajatuksen, että kuinka paljon onkaan vähävaraisia, mutta onnellisia perheitä. Varmasti paljon. Kukaan lapsi tuskin kasvaa kieroon saadessaan "liian vähän" viikkorahaa. Mutta miten on asian laita toisinpäin?Minulla on niin laajalla ikäskaalalla lapsia, että voin jo sanoa olevan kokemusta kaikenikäisistä. Vanhimpien kanssa juteltiin tuosta viikkorahajutusta. Valitettavan usein monet lapset jotka saavat niitä isoja summia viikkorahaa ovatkin niitä, joiden vanhemmilla ei ole antaa heille aikaa (itse ajtattelen, että vanhemmat korvaavat ajanpuutteen rahalla ja saavat itse näin paremman omantunnon). Toisaalta taas pienituloiset, joilla ei ole varaa antaa paljoa,annetan sitten vähemmän ja se on ihan ok,sillä pitäähän samassa perheessä kaikilla olla samantasoinen elintaso. Ihan järjetöntä antaa kaikki lapselle, jos ei itsellä ole varaa kuukausikorttiin tai kunnon ruokaan. Näin kärjistetysti sanottuna.
- tarkoitin
kertoo surullisen kirjoitti:
paljon sinusta...valitettavasti. "Eihän kukaan edes kehtaa antaa noin vähän" ??? Lähinnä vain huvitti tuo lause. Onko teillä lapselle/nuorelle annettavan rahan suuruus jokin mittari hyvyydestänne.
Kuule, kaikilla ei ole varaa antaa sitä lapsilisää lapsilleen säästöön. Lapsilisän tarkoitushan on turvata lapsen hyvinvointi. Että lapsi saa varmasti ruokaa,vaatetta, lääkettä ym.. Jokainen käyttäkööt sen haluamallaan tavalla. Jos te voitte laittaa sen 5 ja 7v lastenne tileille, niin hyvähän se on. Kaikilla se ei vain ole mahdollista.
Mielestäni sinulla ei ole arvot aivan kohdallaan, kun noin epäasiallisesti täällä meuhkaat ja arvostelet ihmisiä. Ja kyse on kuitenkin "vain" lapsen viikkorahasta.
Kirjoitusesi toi mieleeni sen ajatuksen, että kuinka paljon onkaan vähävaraisia, mutta onnellisia perheitä. Varmasti paljon. Kukaan lapsi tuskin kasvaa kieroon saadessaan "liian vähän" viikkorahaa. Mutta miten on asian laita toisinpäin?todellakin vain ja ainoastaan sitä, että miksi vanhemmat kiusaavat lastaan antamalla naurettavan pientä viikkorahaa, koska taatusti suurin osa saa enemmän. Ettekö ollenkaan muista, millaista oli olla lapsi/nuori?
Ehkä ei ole minulla arvot kohdillaan, ehkä on.. Aikaa kyllä annamme lapsillemme, niin arkena, kuin viikonloppuisin, rahalla ei todellakaan korvata rakkautta, läheisyyttä tai aikaa.
Enkä tarkoittanut sitä, että kaikkien pitäisi laittaa lapsilisät lastensa tileille tms, vaan sitä että jokin järki pitäisi tuossakin olla. Menkää kauppaan ja katsokaa, mitä sillä viidellä eurolla saa. Mitä lapsenne joutuvat tuosta rahasta maksamaan? Pääsevätkö edes elokuviin koskaan kavereidensa kanssa? Entä kun muut menevät mäkkäriin, onko teidän lapsenne se ainoa, jonka täytyy jäädä pois matkasta, kun ei ole rahaa? Kyllä minä ainakin aion pitää huolen siitä, että lapsillani tulee aina olemaan tarpeeksi taskurahaa. Enkä todellakaan tarkoita sitä, että minun lapseni 5 ja 7 ikäisinä vielä kulkisivat kavereidensa kanssa mainitsemissani paikoissa. Joku tuossa vaan sanoi antavansa 15-vuotiaalle 5€ viikkorahaa. 15-vuotiaalle!! Tuohan on jo nöyryyttävää. - noin..
äitikuudelle kirjoitti:
Minulla on niin laajalla ikäskaalalla lapsia, että voin jo sanoa olevan kokemusta kaikenikäisistä. Vanhimpien kanssa juteltiin tuosta viikkorahajutusta. Valitettavan usein monet lapset jotka saavat niitä isoja summia viikkorahaa ovatkin niitä, joiden vanhemmilla ei ole antaa heille aikaa (itse ajtattelen, että vanhemmat korvaavat ajanpuutteen rahalla ja saavat itse näin paremman omantunnon). Toisaalta taas pienituloiset, joilla ei ole varaa antaa paljoa,annetan sitten vähemmän ja se on ihan ok,sillä pitäähän samassa perheessä kaikilla olla samantasoinen elintaso. Ihan järjetöntä antaa kaikki lapselle, jos ei itsellä ole varaa kuukausikorttiin tai kunnon ruokaan. Näin kärjistetysti sanottuna.
Mikä on kuukausikortti?
- keppälerttu
tarkoitin kirjoitti:
todellakin vain ja ainoastaan sitä, että miksi vanhemmat kiusaavat lastaan antamalla naurettavan pientä viikkorahaa, koska taatusti suurin osa saa enemmän. Ettekö ollenkaan muista, millaista oli olla lapsi/nuori?
Ehkä ei ole minulla arvot kohdillaan, ehkä on.. Aikaa kyllä annamme lapsillemme, niin arkena, kuin viikonloppuisin, rahalla ei todellakaan korvata rakkautta, läheisyyttä tai aikaa.
Enkä tarkoittanut sitä, että kaikkien pitäisi laittaa lapsilisät lastensa tileille tms, vaan sitä että jokin järki pitäisi tuossakin olla. Menkää kauppaan ja katsokaa, mitä sillä viidellä eurolla saa. Mitä lapsenne joutuvat tuosta rahasta maksamaan? Pääsevätkö edes elokuviin koskaan kavereidensa kanssa? Entä kun muut menevät mäkkäriin, onko teidän lapsenne se ainoa, jonka täytyy jäädä pois matkasta, kun ei ole rahaa? Kyllä minä ainakin aion pitää huolen siitä, että lapsillani tulee aina olemaan tarpeeksi taskurahaa. Enkä todellakaan tarkoita sitä, että minun lapseni 5 ja 7 ikäisinä vielä kulkisivat kavereidensa kanssa mainitsemissani paikoissa. Joku tuossa vaan sanoi antavansa 15-vuotiaalle 5€ viikkorahaa. 15-vuotiaalle!! Tuohan on jo nöyryyttävää.kirjoitin jo aiemmin mut lisään vielä et ei meillä sillä 5e ole tarkoitus mitään leffalippuja jne kustantaa..se on vaan törsättäväks,muut kulut maksan minä..mut jos antaisin enemmän viikossa,joutuisin silti kustantamaan viel lisää,siksi tämä homma toimii meillä loistavasti..tosin lapset ovatkin vasta 12 ja 8..
tarkoitin kirjoitti:
todellakin vain ja ainoastaan sitä, että miksi vanhemmat kiusaavat lastaan antamalla naurettavan pientä viikkorahaa, koska taatusti suurin osa saa enemmän. Ettekö ollenkaan muista, millaista oli olla lapsi/nuori?
Ehkä ei ole minulla arvot kohdillaan, ehkä on.. Aikaa kyllä annamme lapsillemme, niin arkena, kuin viikonloppuisin, rahalla ei todellakaan korvata rakkautta, läheisyyttä tai aikaa.
Enkä tarkoittanut sitä, että kaikkien pitäisi laittaa lapsilisät lastensa tileille tms, vaan sitä että jokin järki pitäisi tuossakin olla. Menkää kauppaan ja katsokaa, mitä sillä viidellä eurolla saa. Mitä lapsenne joutuvat tuosta rahasta maksamaan? Pääsevätkö edes elokuviin koskaan kavereidensa kanssa? Entä kun muut menevät mäkkäriin, onko teidän lapsenne se ainoa, jonka täytyy jäädä pois matkasta, kun ei ole rahaa? Kyllä minä ainakin aion pitää huolen siitä, että lapsillani tulee aina olemaan tarpeeksi taskurahaa. Enkä todellakaan tarkoita sitä, että minun lapseni 5 ja 7 ikäisinä vielä kulkisivat kavereidensa kanssa mainitsemissani paikoissa. Joku tuossa vaan sanoi antavansa 15-vuotiaalle 5€ viikkorahaa. 15-vuotiaalle!! Tuohan on jo nöyryyttävää.kuin 20 e kuukaudessa. Juttelin nyt lasten kans että riittääkö toi 20 e kuukausirahaksi vai pitäskö heillä saada enemmän. vastaukseksi sain, että ei tartte olla enempää. Eivät tykkää kuleskella kaupungilla,viihtyvät kotona ja kavereiden luona. Kummallakin omat harrastuksensa, jotka minä maksan, eivät tartte käyttää omia rahojaan siihen. Eikä yksinhuoltajalla ole pahemmin varaa maksaakkaan enemmän kuukausirahaa.
- äitikuudelle
noin.. kirjoitti:
Mikä on kuukausikortti?
Bussikorttia tarkoitin.
- äiti-82
tarkoitin kirjoitti:
todellakin vain ja ainoastaan sitä, että miksi vanhemmat kiusaavat lastaan antamalla naurettavan pientä viikkorahaa, koska taatusti suurin osa saa enemmän. Ettekö ollenkaan muista, millaista oli olla lapsi/nuori?
Ehkä ei ole minulla arvot kohdillaan, ehkä on.. Aikaa kyllä annamme lapsillemme, niin arkena, kuin viikonloppuisin, rahalla ei todellakaan korvata rakkautta, läheisyyttä tai aikaa.
Enkä tarkoittanut sitä, että kaikkien pitäisi laittaa lapsilisät lastensa tileille tms, vaan sitä että jokin järki pitäisi tuossakin olla. Menkää kauppaan ja katsokaa, mitä sillä viidellä eurolla saa. Mitä lapsenne joutuvat tuosta rahasta maksamaan? Pääsevätkö edes elokuviin koskaan kavereidensa kanssa? Entä kun muut menevät mäkkäriin, onko teidän lapsenne se ainoa, jonka täytyy jäädä pois matkasta, kun ei ole rahaa? Kyllä minä ainakin aion pitää huolen siitä, että lapsillani tulee aina olemaan tarpeeksi taskurahaa. Enkä todellakaan tarkoita sitä, että minun lapseni 5 ja 7 ikäisinä vielä kulkisivat kavereidensa kanssa mainitsemissani paikoissa. Joku tuossa vaan sanoi antavansa 15-vuotiaalle 5€ viikkorahaa. 15-vuotiaalle!! Tuohan on jo nöyryyttävää.Siksi vanhemmat kiusaavat lastaan antamalla tälle vain vähän viikkorahaa, koska he tuntevat mielihyvää siitä. Hei haloo! Ei kai sitä viikkorahalla ketään kiusata. Ei antavaa kättä kannata purra. Jos viikkoraha on kiusa, niin voihan siitä kieltäytyä. Hitto, mitä pahveja tännekin kirjottelee...
Toivottavasti sun lapsesi tulee sinuun, eikä niille riitä edes sadan euron viikkorahat. Huom. kaikki eivät ole mitään miljonäärejä.
Kai lastenkin on hyvä oppia rahan arvo ja varsinkin, ettei sitä puussa kasva. - Nitta-83
tarkoitin kirjoitti:
todellakin vain ja ainoastaan sitä, että miksi vanhemmat kiusaavat lastaan antamalla naurettavan pientä viikkorahaa, koska taatusti suurin osa saa enemmän. Ettekö ollenkaan muista, millaista oli olla lapsi/nuori?
Ehkä ei ole minulla arvot kohdillaan, ehkä on.. Aikaa kyllä annamme lapsillemme, niin arkena, kuin viikonloppuisin, rahalla ei todellakaan korvata rakkautta, läheisyyttä tai aikaa.
Enkä tarkoittanut sitä, että kaikkien pitäisi laittaa lapsilisät lastensa tileille tms, vaan sitä että jokin järki pitäisi tuossakin olla. Menkää kauppaan ja katsokaa, mitä sillä viidellä eurolla saa. Mitä lapsenne joutuvat tuosta rahasta maksamaan? Pääsevätkö edes elokuviin koskaan kavereidensa kanssa? Entä kun muut menevät mäkkäriin, onko teidän lapsenne se ainoa, jonka täytyy jäädä pois matkasta, kun ei ole rahaa? Kyllä minä ainakin aion pitää huolen siitä, että lapsillani tulee aina olemaan tarpeeksi taskurahaa. Enkä todellakaan tarkoita sitä, että minun lapseni 5 ja 7 ikäisinä vielä kulkisivat kavereidensa kanssa mainitsemissani paikoissa. Joku tuossa vaan sanoi antavansa 15-vuotiaalle 5€ viikkorahaa. 15-vuotiaalle!! Tuohan on jo nöyryyttävää.Meillä oli aikoinaan käytäntönä se, että saimme rahaa kun sitä johonkin tarvitsimme, eli meillä ei ollut viikko- eikä kuukausirahoja, ja se toimi hyvin. Karkit, vaatteet, harrastusmenot ym vanhemmat maksoivat aina. Tilanteen mukaan saimme, aina ei ollut antaa, mutta se oli ok, sillä tiesimme vanhempiemme tilanteen. Silti kertoja, jolloin emme saaneet, oli tosi harvassa.
Itse aion ottaa saman linjan omani kanssa. Opetan rahan arvon lapselle, annan aikaa ja tarvittaessa sitä rahaakin.
Valitettavasti olen samaa mieltä siitä, että 5€ viikorahaa teini-ikäiselle on lähinnä naurettavaa, mutta kukin toimii tavallaan, lapset ja vanhemmat ovat erilaisia. - vaanii
ja muillekkin kirjoitti:
ihme kitupiikeille.. Mitä helvettiä se murkkuikäinen sillä viidellä eurolla tekee? Sillä ei saa tasan ihan mitään! Taidatte olla trolleja. Eihän kukaan oikeasti edes KEHTAA antaa noin vähän! Alle kouluikäiselle 5€ on ok, mutta isommat tarvitsevat jo enemmän. Itse sain 80-luvun lopulla, ala-asteella viikkorahaa 50mk, joka nousi sitten sataseen, kun menin yläasteelle. Mitäs se tekeekään nykyrahassa. Eikä todellakaan tarvinnut ostaa itse vaatteita tms.
Meillä menee lapsilisät lasten omille tileille, tosin lapset ovat vasta 7 ja 5, joten eivät kaikkia rahojaan käytä, mutta onpahan säästössä odottamassa, kun haluavat tehdä isompia hankintoja."Meillä menee lapsilisät lasten omille tileille, tosin lapset ovat vasta 7 ja 5, joten eivät kaikkia rahojaan käytä, mutta onpahan säästössä odottamassa, kun haluavat tehdä isompia hankintoja. " -tiedoksi vain, että verottaja voi iskeä lapsiin, sillä tietänet varmasti että verottomasti voit antaa lapsillesi 94 euroo/kk!!!
En tiedä kuinka yleisesti verottaja syynää näitä lapsilisiä, mutta varman päälle kannattaa pelata. Meillä lasten tilille menee 60€/kk ja loput minun taakseni (voinen sitten myöhemmin vaikka ostella heille huonekaluja omaan kämppään). - j.e.j
ja muillekkin kirjoitti:
ihme kitupiikeille.. Mitä helvettiä se murkkuikäinen sillä viidellä eurolla tekee? Sillä ei saa tasan ihan mitään! Taidatte olla trolleja. Eihän kukaan oikeasti edes KEHTAA antaa noin vähän! Alle kouluikäiselle 5€ on ok, mutta isommat tarvitsevat jo enemmän. Itse sain 80-luvun lopulla, ala-asteella viikkorahaa 50mk, joka nousi sitten sataseen, kun menin yläasteelle. Mitäs se tekeekään nykyrahassa. Eikä todellakaan tarvinnut ostaa itse vaatteita tms.
Meillä menee lapsilisät lasten omille tileille, tosin lapset ovat vasta 7 ja 5, joten eivät kaikkia rahojaan käytä, mutta onpahan säästössä odottamassa, kun haluavat tehdä isompia hankintoja.että 80 luvulla joku teki 40 tuntia ja ylikin töitä kuukaudessa saadakseen mainitsemasi 400 mk (100 mk/vk x 4 ) viikko rahat kasaan.....herää jo todellisuuteen.
- ei kasva
äiti-82 kirjoitti:
Siksi vanhemmat kiusaavat lastaan antamalla tälle vain vähän viikkorahaa, koska he tuntevat mielihyvää siitä. Hei haloo! Ei kai sitä viikkorahalla ketään kiusata. Ei antavaa kättä kannata purra. Jos viikkoraha on kiusa, niin voihan siitä kieltäytyä. Hitto, mitä pahveja tännekin kirjottelee...
Toivottavasti sun lapsesi tulee sinuun, eikä niille riitä edes sadan euron viikkorahat. Huom. kaikki eivät ole mitään miljonäärejä.
Kai lastenkin on hyvä oppia rahan arvo ja varsinkin, ettei sitä puussa kasva.Minä menin 14 vuotiaana töihin, enkä sen jälkeen saanut kotoa penniäkään. Ei mitään viikkorahoja tai muitakaan, ikinä. Myös vaatteet ym. kustansin itse. Joten 5€ kuulostaa minusta ihan hyvälle rahalle. Varmasti on harkittu summa.
- koko viikkorahasta
Mikä on viikkorahan merkitys? Miksi sitä vaan annetaan ja mietitään kuin paljon ja kuinka paljon muut saa? Ihan outo käsitys, samoin kuin joku karkkipäivä!
Meillä ei kukaan neljästä lapsesta ole saanut koskaan viikkorahaa, eikä heillä ole koskaan ollut karkkipäivää!
Meillä rahaa saa sillon kun sitä tarvii. Jos kaverin synttärit on edessä, sillon annetaan rahaa että voi ostaa lahjan, jos haluu käydä hampparilla tai pitsalla, annetaan rahaa, tai vaateostoksilla ym.
Karkin nälkä tulee muulloin kuin joku tietty päivä. Jos kaupassa käydään ja tekee mieli karkkia tai pitsaa tai muuta kivaa, sillon ostetaan, vaikkei nyt olisikaan tiistai tai perjantai.
Ei elämä ole pelkkää tietyn päivän odottelua, et silloin saa jotain hauskaa, vaan joka päivä on elämisen päivä.
Ei mullakaan lapsena ollut mitään tiettyä päivää et kun tulee keskiviikko, saat rahaa tai karkkia, vaan sain sillon kun sitä halusin.
Suomessa on kumma ajatelutapa, et kaikkien perheiden olisi tehtävä asioita samalla tavalla. Ei niistä sen parempia ihmisiä kasva vaikka kuinka pidetään teemapäiviä ja ohjataan muiden haluamisen suuntaan.
Meillä lapset saavat kasvaa ja ovatkin kasvaneet omaan kaavaan ja vapaasti ja rauhassa kaiken maailman kaavoilta, ja ulkopuolisten ihmisten ohjeistamisilta. Ja voin sanoa että kaksi vanhempaa jo aikuisia, eikä tietyn päivän puuttuminen ole mitenkään vääristänyt heidän elämää.- äitikuudelle
Meillä oli muutama vuosi samoin, rahaa annettiin kun tarvitsivat jne. Mutta, totesimme, että se kasvata lasta minkäänlaiseen miettimiseen rahankäytöstä. Rahaahan tuli kun sitä pyysi. Kun otimme viikkorahan, ensin kokeiluluontoisesti sitten pysyvästi käyttöön, lapset ovat oppineet miettimään ja pohtimaan mihin rahansa käyttävät. He ovat oppineet myöskin säästämään. Kaikenkaikkiaan uskon heidän opiskeluikäisinä ja aikuisina pärjäävän tuolla taidollaan paremmin.
- ......
...että olenko ainoa äiti joka ei anna lapsilleen viikkorahaa! Lapset 12 ja 9, olen ehdottanut, että maksaisin vaikka kuukausirahaa kotitöitä vasten mutta eivätpä nuo ole lämmenneet idealle. Mielestäni omat huoneet pitää siivota ilman erillistä korvausta mutta muista töistä olisin valmis maksamaan. Joskus innostuvat haravoimaan, tekemään puuhommia tms niistä olemme maksaneet"palkkaa". Kannustan hyviin koetuloksiin maksamalla 5e kiitettävästä ja 3e 8-9:n tuloksesta. Tarvittaessa sitten annetaan rahaa elokuviin,mäkkäriin tms. Kovin tuntuvat vielä vähään tyytyvän mutta eiköhän se rahan tarve tästä vielä kasva. Ollaan tyytyväisiä, etteivät vietä kulutusjuhlaa eivätkä ole koko ajan pyytämässä jotain. Silloin tällöin yllätän heidät esim lapsilisä-tai tilipäivänä viemällä heidät shoppailemaan. Silloin haluavat usein Tiimariin krääsäostoksille ja vaikka hampurilaiselle tms. Ne ovat mukavia reissuja :)
- äitikuudelle
...... kirjoitti:

oman huoneen siivous ei meilläkään tuota rahaa kenellekään, se on ihan lmainen etuoikeus jokaiselle:)
Kotitöistä en muutenkaan maksa, mutta jos on jotain isompaa hommaa, kuten polttopuuhommia, hiomista, maalaamista, tms, niin niistä maksetaan. Samoin yksi isommista on keksinytoivan keinon laiskotella: maksaa sisarelleen huoneensa siivoamisesta omista kesätyörahoistaan. Ja molemmat ovat tyytyväisiä:) Tiedä sitten mitä opettaa, no ainakin sen että rahalla saa palveluita ;) - oli meillä
Heippa!
Ei oo vielä omia lapsiakaan, mutta tulin silti kommentoimaan, että meidän perheessä ei aikoinaan myöskään ollut karkkipäiviä ollenkaan eikä viikkorahasysteemiä kuin hetken. Rahaa saatiin tarpeen mukaan tai joskus ihan spontaanisti "avustusta".
Yrittäjäperheessä raha oli joskus tiukillakin, ei raha tullutkaan samalla tavalla kuten tavalliselle palkansaajalle. Opittiin siis jo muksuina, ettei raha ole itsestäänselvyys ja samaa polkua jatkan nyt itse yrittäjänä.
Nyt ollaan jo aikuisia ja kaikki omillamme ja ihan hyvin kukin hanskaa taloutensa. Eli järkeviä aikuisia meistä silti tuli, vaikkei sen enempää "järkevää taloutta" opetettu tilikirjat ja -otteet kädessä.
Luulen, että tätä samaa ajattelutapaa jatkan sitten joskus, jos tulee omia lapsia.
- TeePussi
että 8 vuotiaalle annetaan rahaa tarvittaessa, mutta ei tietenkään päättömästi ja harkinnan mukaan.. Jos ei ole antaa rahaa niin saa ostaa kaupan tilille. Kaksi ja neli vuotiaat eivät saa vielä rahaa, paitsi joskus maksavat "itse" kassalla omia ostoksiaan.
Hampurilaiset, pitsat, uimahalli reissut, harrastukset, vaatteet yms. maksetaan itse, ei lapset omista rahoistaan. Mutta pitsat yms.ylimääräiset herkut vain silloin, jos on varaa. Mutta meillä kyllä tehdään kotona pitsaa aika usein kaupasta ostetuista tarpeista. Aina ei välttämättä ole ylimääräistä rahaa tuhlattavaksi.
Lasten lapsilisät menevät meidän perheessä jokapäiväiseen elämiseen ja laskuihin. - Mirri
Voi luoja, kolme euroa viikossa? minkä ikäisistä lapsista oikeen on kyse? Niinkuin joku täällä ystävällisesti huomautti, sillä ei saa yhtään mitään. Minä ja sisko saatiin ylä asteelle pääsyn jälkeen 150mk viikossa. Kaverit myöskin sai rahaa aika saman verran, 100-150mk viikko. Meidän vanhemmille riitti että käytiin koulut kunnolla ja raha tuli sitä vastaan. Ja kaikista meistä kasvoi fiksuja aikuisia, niin raha kuin muissakin asioissa.
- äitikuudelle
Aivan tosissani olen, meillä viikkoraha on 3 euroa. Sen he saavat aina, kesällä ja talvella. Isoista kotitöistä sitten on mahdollista tienata lisää rahaa. Pikkusisarusten hoidosta maksan sitten ihan käyvän tuntipalkan. Mutta esim 10 euroa viikossa,monelle lapselle, eipä minulla olisi varaakaan maksaa niin paljoa, koska en itsekään pysty elämään niin leveästi. Olemme jutelleet lasten kanssa, ja hekin ovat sitä mieltä että laitat jotka on otettu autoon ja suntoon ovat kannattavampia kuin isompi viikkoraha. He arvostavat omaa kotia todeella paljon.
- katti
ai kun minäkin olisin saanut tuollaisia määriä. Tiesin kyllä että aikanaan koulussamme joku tosiaan sai tuollaisia summia, mutta he olivat vain muutamia harvoja äveriäämpien lapsia. Kyllä me muut tyydyttiin 10-20 markkaan.
- Mirri
katti kirjoitti:

Niin no ihan normaalituloiset vanhemmat mulla ja suurimmalla osalla kavereista oli. Tajusi sentään vanhemmat sen ettei ylä-aste ikäinen lapsi millään 20mk:lla pärjää viikossa.
- äiti
Mirri kirjoitti:
Niin no ihan normaalituloiset vanhemmat mulla ja suurimmalla osalla kavereista oli. Tajusi sentään vanhemmat sen ettei ylä-aste ikäinen lapsi millään 20mk:lla pärjää viikossa.
Ai ei yläasteikäinen pärjää 20mk:lla viikossa? Taitaa olla provo...
Pitääkö sen lapsen sitten ostaa omat vaatteensa tai joka viikko uusia vaatteita? Pitääkö leffassa käydä kaksi kolme kertaa viikossa? Pitääkö käydä kerran tai kaksi syömässä ulkona viikon aikana? Vai pitääkö tuon ikäisen käydä ryyppäämässä koko raha yhtenä viikonloppuna tai käydä joka toinen viikko jossain konsertissa? Vai maksaako ne yläasteen koulukirjat niin paljon? Meikit? Harrastukset? Mihin h**vettiin 13-16-vuotias tarvitsee 100mk PÄRJÄTÄKSEEN viikon???
Huom. koulukirjat eivät tietääkseni vielä maksa mitään, eikä muutenkaan minkäänikäisenä ole PAKKO saada kaikkea haluamaansa. Eihän sitä saa aikuisenakaan, vaikka tienaisikin itse.
Ja usko pois, kyllä sitä pärjää nuorena vaikkei saisi markan markkaa viikkorahaa! - Mirri
äiti kirjoitti:
Ai ei yläasteikäinen pärjää 20mk:lla viikossa? Taitaa olla provo...
Pitääkö sen lapsen sitten ostaa omat vaatteensa tai joka viikko uusia vaatteita? Pitääkö leffassa käydä kaksi kolme kertaa viikossa? Pitääkö käydä kerran tai kaksi syömässä ulkona viikon aikana? Vai pitääkö tuon ikäisen käydä ryyppäämässä koko raha yhtenä viikonloppuna tai käydä joka toinen viikko jossain konsertissa? Vai maksaako ne yläasteen koulukirjat niin paljon? Meikit? Harrastukset? Mihin h**vettiin 13-16-vuotias tarvitsee 100mk PÄRJÄTÄKSEEN viikon???
Huom. koulukirjat eivät tietääkseni vielä maksa mitään, eikä muutenkaan minkäänikäisenä ole PAKKO saada kaikkea haluamaansa. Eihän sitä saa aikuisenakaan, vaikka tienaisikin itse.
Ja usko pois, kyllä sitä pärjää nuorena vaikkei saisi markan markkaa viikkorahaa!Provo, no ei tosiaan. Ensinnäkin esimerkkeihisi lisäten, kerro missä voi käydä leffassa 20mk:lla? Mitähän sillä 20mk:lla saa... Ja meidän vanhemmat osti kyllä vaatteet että niistä ei todellakaan tarvinnut vähiä rahoja säästää. Meillä oli tapana käydä ulkona, kahvilla, keilaamassa, vuokrata leffoja, järkkäillä bileitä ja muuta mitä nyt ylä-aste ikäiset tekevätkään. Kyllä kaikkeen tollaseen menee kuule hieman enemmän rahaa kuin 20mk.
Vai oletatko että ton ikäiset nuoret leikkii pihalla piilosta tai jotain muuta ilmaista. Mä en tunne ainakaan yhtään sellaista tapausta. Mitä ne sun lapses tekee sillä ruhtinaallisella kolmella eurolla joka sulta liikenee?
Ja niin, tottakai sitä pärjää vaikka ilman pennin hyrrää kun on pakko pärjätä. On vaan kyllä kiva vanhemmat pyrkii vähän helpottamaan sitä elämää.. - äitikuudelle
Mirri kirjoitti:
Niin no ihan normaalituloiset vanhemmat mulla ja suurimmalla osalla kavereista oli. Tajusi sentään vanhemmat sen ettei ylä-aste ikäinen lapsi millään 20mk:lla pärjää viikossa.
Siis tarkoitatko, että vain se, mikä maksaa on nuorille mielekästä tekemistä. Jos katson meidän yläaste ja lukioikäisiä niin näen paljon ihan sellaista tekemistä, mikä ei heille itselleen maksa mitään. Esim vanhemmat ovat ostaneet ja maksaneet tietsikat ja maksavat laajakaistan heidän käyttöönsä. ja kuten jossain aiemmin mainitsin on jokaisella yksi maksullinen harrastus, jonka siis vanhemmat maksavat,ja nämä harrastukset lohkaisevat isot ajat heidän päivistään. Kavereita käy harva se päivä istumassa meillä ja vanhemmat maksavat tarjottavat, tottakai. Samoin me vanhemmat kuljetamme heitä taas kavereille kyläilemään. samoin ostamme bussikortit, eivät he itse niitäkään maksa. Ruoka ja puhtaat vaatteet tulevat ilmaiseksi. Jos tarvitaan dödöä tai peitepuikkoa, nekin voi laittaa vaan ostoskärryyn ja vanhemmat maksavat. Uida voi järvissä ilmaiseksi, rullaluistelija saa käyttää kunnan teitä ilmaiseksi, hiihtoladutkin kutsuvat hiihtäjää aivan ilmaiseksi. Mutta ehkä meidän lapset ovat sitten jotenkin omituisia, kun eivät tarvitse rahaa tupakkaan, kaljaan ja kahviloissa istuskeluun.

Niin ja kakaras saa tolla menolla ajokortit joskus viiskymppisinä ehkä tsägällä vaikka ois kaikki hikiset pennit säästäny. Säälin heitä.
- äitikuudelle
Mirri kirjoitti:
Niin ja kakaras saa tolla menolla ajokortit joskus viiskymppisinä ehkä tsägällä vaikka ois kaikki hikiset pennit säästäny. Säälin heitä.
Autokoulu on aloitettu, ja maksettu heti kun laskun sai käteensä. Oli kuulemma pollea olo kavereitten edessä, kun oli voinut sanoa, että mä maksan sen itse ja heti kaikki.Ja jäi muuten ylikin aika kivasti muihin kohta 18vuotiaan tarpeisiin, kannettava tietsikka mm.
- nuorena
Itse sain murkkuikäisenä 80-luvun alkupuolella 10 mk viikkorahaa, mitähän se olisi suhteutettuna nykypäivään:) Vaan eipä ollu siellä syrjäkylillä leffateattereita mäkkäreistä puhumattakaan...
- hohohohooo
Kyllä se on taas todistettu, että raha se on joka saa suomalaiset (äiti-ihmiset) tukkanuottasille! O L E T T E N A U R E T T A V I A ! ! !
- äitikuudelle
ihanaa, jos sinua naurattaa, ainakin jotakin hyvää tästäkin ketjusta poiki, sinä tulit iloiseksi. Ei vainenkaan, ihan mielenkiintoinen tämä juttuketju on ollut, on tullut itsekin mietittyä, ja olemme kotonakin jutelleet , itseasiassa meidän nuoriso on innolla lukemassa selkäni takana tätä ketjua. Jokainen perhe tekee tyylillään, mutta hirmuiset tulot täytyy " keskivertoperheillä" olla, kun satoja euroja voivat viikkorahoihin laittaa. Minusta jo vaatteisiin ja harrastuksiin, menee niin valtaisat rahakanavat,että huhhuh. En sitä aikoinaan olisi edes käsittänyt.
- Linnea ^^

3 euroa on aivan hyvä summa, esim. leffalipun saa n.kuudella eurolla eli joka toinen viikko voisi käydä katsomassa jonkun elokuvan! :) Typerältä kuulostaa ehkä, mutta tuollainenkin voi olla iso nautinto monille. En käsitä mistä tämä "ei sillä saa mitään"-ajatus on levinnyt; totta hitossa sillä rahalla saa vaikka mitä, kysymys onkin siitä ettei sillä voi ostaa koko vuoden tavaroita nytheti ja toisekseen- mitä tuon ikäisen "pitäisi" edes "saada" sillä rahalla..? Pelkäksi karkkirahaksi 3€ on melko iso summa, laskekaas ihmiset kuinka paljon irtareita sillä oikein saa..
- äitikuudelle
Linnea ^^ kirjoitti:

Kenenkä hampaat kestävät ikuisesti, jos karkkia ostetaan joka päivä? Kenenkä vyötärönmitta säilyy hyvänä, jos pikaruokaa syödään jokapäivä? Kenenkä huone säilyy siistinä, jos sinne kantaa tavaraa kaupasta joka päivä? Tämä päivä on kyllä omiaan kasvattamaan lapset siihen, että pitää saada kaikkea, kokoajan ja paljon. Ajatellaan nyt vaikka karkkipusseja ja jäätelötuutteja, kokoajan tulee supermegajättiherkkuja. Tavallaan ihan hullua, samaan aikaan kun kansa lihoo, rapistuu ja voi pahoin. Olen yläasteikäiselle sanonut, että ei opeta itseään siihen että käy joka päivä koulun kioskilla. Voihan siellä käydä joskus, mutta ei tee sitä tapaa. Tietäähän sen itsestään, kuinka helppoa on heittää kassajonossa se suklaapatukka kassahihnalle ja mutustaa se samantien kaupasta kotiin mennessä.
- ?????????????

Ettei sinulla ole varaa antaa kolmea euroa enempää viikkorahaa lapsillesi? Sanot tuolla joululahjat-keskustelussa "Minulla jää käteen palkasta 900 euroa, miehelle noin 1500 euroa." Kuudesta lapsesta saat lapsilisää 837€, eli kuukausittaiset nettotulot yht. vähintään 3237€. Tuskin kaikki lapsesi ovat murkkuikäisiä? Vaikka sinulla olisi 3 pienempää ja 3 murkkuikäistä, niin tuskinpa tuo sinua kovast köyhdyttäisi, vaikka antaisit isommille edes sen 10€ viikossa. Todennäköisesti olette vielä uusperhe ja saat osasta lapsia elatusmaksujakin, että ihan pelkästään itsekkyyttä on tuo 3€. Suorastaan naurettavaa. Häpeällistä. Ilkeää.
- Pienen Äiti
????????????? kirjoitti:

Kannanpa korteni kekoon.
Kauhistaa erityisesti edellinen viesti. Rakkautta ei mitata rahassa. Minä elin lapsuuteni hyvin toimeentulevassa perheessä; ei ollut pulaa ruuasta ja ulkomailla käytiin joka vuosi, joskus useammankin kerran. Viikkorahaa saatiin kuitenkin kohtuullisesti, summa nousi ikävuosien myötä niin, että maksimissaan 16-kesäisenä sain 50mk/vko. Tällä kaikella oli tarkoitus - tai useampikin:
Lapsi tai nuori ei vielä osaa päättää, mihin rahaa kannattaa sijoittaa. Yleensä se mitä tulee, menee myös. Ja useimmiten kaikkeen turhaan. Pienehköillä summilla on hyvä opetella rahan käyttöä ja tutustua sen arvoon. On hyvä oppia, ettei raha kasva puussa: jos ostat leffalipun, et saa samalla viikolla uutta puseroa jne.
Viikkoraha oli meillä nimenomaan rahan käytön opettelua varten. Se ei ollut esim. palkinto hyvistä opintosuorituksista, eikä niin pitäisikään olla: opiskelusta saa jotain muuta. Se ei ollut myöskään palkkio kotitöistä, koska itsestään selvää oli, että jokainen siivoaa oman huoneensa ja auttaa kodin pikkuaskareissa.
Toki oli kavereita, jotka saivat rahaa enemmän. Ja toki olimme kateellisia. Keskustelimme asiasta vanhemipiemme kanssa ja saimme jo silloin selityksen. Etenkin nyt, itse äitinä, olen ymmärtänyt systeemin arvon. Samaa aion soveltaa omille lapsillenikin. Tiedän, että myöskin he osaavat arvostaa käytäntöä sitten aikuisina.
Jos kaikkea saa, mistään ei ole mitään iloa. Sen sijaan tuo suurta tyydytystä saavuttaa jotakin; säästää muutama viikko ja hankkia sitten se kauan kaivattu tavara.
Olen ilahtunut huomatessani, että vielä on vanhempia, jotka ajattelevat kanssani samalla tavalla. - äitikuudelle
Pienen Äiti kirjoitti:

Olen ilahtunut huomatessani, että vielä on vanhempia, jotka ajattelevat kanssani samalla tavalla.Viisaita sanoja kirjoitit! Ihanaa huomata, että joku ajattelee samalla lailla kanssani. Onnittele vanhempiasi puolestani, heillä on viisasta jälkikasvua!
- äitikuudelle
????????????? kirjoitti:
Ettei sinulla ole varaa antaa kolmea euroa enempää viikkorahaa lapsillesi? Sanot tuolla joululahjat-keskustelussa "Minulla jää käteen palkasta 900 euroa, miehelle noin 1500 euroa." Kuudesta lapsesta saat lapsilisää 837€, eli kuukausittaiset nettotulot yht. vähintään 3237€. Tuskin kaikki lapsesi ovat murkkuikäisiä? Vaikka sinulla olisi 3 pienempää ja 3 murkkuikäistä, niin tuskinpa tuo sinua kovast köyhdyttäisi, vaikka antaisit isommille edes sen 10€ viikossa. Todennäköisesti olette vielä uusperhe ja saat osasta lapsia elatusmaksujakin, että ihan pelkästään itsekkyyttä on tuo 3€. Suorastaan naurettavaa. Häpeällistä. Ilkeää.
Kas kun kaikki isommat perheet eivät ole uusperheitä, joihin kodin ulkopuolelta tulisi elatusmaksuja, ja toiseksi kun nuori täyttää 17 ja on kulutuksensa huipussa lapsilisä loppuu. Ja kolmanneksi meidän perhe asuu mieluummin omassa asunnossa (jota maksamme kuukausittain pankille), kuin vuokralla. Neljänneksi elämä on sellaista, että joskus sattuu jotakin, jota ei ole suunniteltu ja se yllätys tekee valtavan heilahduksen perheen talouteen ja heilahdus näkyy pitkään, ennen kuin tasoittuu taas. En sano, että olisimme köyhiä, päinvastoin olemme rikkaita, meillä on kaikki mitä tarvitsemme (joskin suurin osa käytettynä hankkittuja) ,meillä on rakastava koti, jossa kaikkien on turvallista olla, jonne lasten on hyvä tuoda kavereitaan. Meillä on jopa rahaa niin paljon, että voimme antaa lapsillemme tuon 3 euroa viikkorahaa joka viikko. Maksamme jokaiselle lapselle yhden maksullisen harrastuksen joka vuosi. Elämä on ihanaa. Ja onneksi kaikkea ei mitata rahassa.
- selityksiä

Selityksiä - niitä riittää.
Ensinnäkin, puhuin todennäköisyydestä, en väittänyt, että kaikki suurperheet olisivat uusperheitä. Et kylläkään kertonut, oletteko uusperhe, vai ette.
Toiseksi, teidän perheenne kokoinen perhe asuu halvemmin omassa maksaen lainanlyhennyksiä kuin vuokralla, mikäli ette elä tiiviisti, kuin sillit purkissa. Jos olette niin hölmöjä, että asutte kerrostalossa tms. ja maksatte isoa yhtiövastiketta, niin oma häpeä.
Kolmanneksi, ei se, että osaat selitellä asiat parhain päin, tee sinusta hyvää äitiä, kun et sellainen ole. Jos luulet olevasi, kannattaisi harrastaa hieman itsetutkiskelua - itsepetos ei kanna pitkälle. - äitikuudelle
selityksiä kirjoitti:
Selityksiä - niitä riittää.
Ensinnäkin, puhuin todennäköisyydestä, en väittänyt, että kaikki suurperheet olisivat uusperheitä. Et kylläkään kertonut, oletteko uusperhe, vai ette.
Toiseksi, teidän perheenne kokoinen perhe asuu halvemmin omassa maksaen lainanlyhennyksiä kuin vuokralla, mikäli ette elä tiiviisti, kuin sillit purkissa. Jos olette niin hölmöjä, että asutte kerrostalossa tms. ja maksatte isoa yhtiövastiketta, niin oma häpeä.
Kolmanneksi, ei se, että osaat selitellä asiat parhain päin, tee sinusta hyvää äitiä, kun et sellainen ole. Jos luulet olevasi, kannattaisi harrastaa hieman itsetutkiskelua - itsepetos ei kanna pitkälle.Emme ole uusperhe, samaa ukkoa olen katsellut jo alun kolmattakymmentä vuotta:)
- Mokoma pässi
selityksiä kirjoitti:
Selityksiä - niitä riittää.
Ensinnäkin, puhuin todennäköisyydestä, en väittänyt, että kaikki suurperheet olisivat uusperheitä. Et kylläkään kertonut, oletteko uusperhe, vai ette.
Toiseksi, teidän perheenne kokoinen perhe asuu halvemmin omassa maksaen lainanlyhennyksiä kuin vuokralla, mikäli ette elä tiiviisti, kuin sillit purkissa. Jos olette niin hölmöjä, että asutte kerrostalossa tms. ja maksatte isoa yhtiövastiketta, niin oma häpeä.
Kolmanneksi, ei se, että osaat selitellä asiat parhain päin, tee sinusta hyvää äitiä, kun et sellainen ole. Jos luulet olevasi, kannattaisi harrastaa hieman itsetutkiskelua - itsepetos ei kanna pitkälle.Sä olet pässi provosoija.
- Nitta-83
Mokoma pässi kirjoitti:
Sä olet pässi provosoija.
"Kolmanneksi, ei se, että osaat selitellä asiat parhain päin, tee sinusta hyvää äitiä, kun et sellainen ole. Jos luulet olevasi, kannattaisi harrastaa hieman itsetutkiskelua"
Mikä sinä olet sanomaan onko toinen hyvä äiti vai ei?
Sekö tosiaan on hyvän äidin mitta kuinka paljon rahaa antaa viikossa lapsilleen?
Vai mihin vetoa kun sanot tuntematonta ihmistä huonoksi äidiksi? - ehkä en
Mokoma pässi kirjoitti:
Sä olet pässi provosoija.
Voihan sen niinkin nähdä, mutta ihan vilpittömästi olen tuota mieltä, mitä kirjoitinkin.
- niihin
Nitta-83 kirjoitti:
"Kolmanneksi, ei se, että osaat selitellä asiat parhain päin, tee sinusta hyvää äitiä, kun et sellainen ole. Jos luulet olevasi, kannattaisi harrastaa hieman itsetutkiskelua"
Mikä sinä olet sanomaan onko toinen hyvä äiti vai ei?
Sekö tosiaan on hyvän äidin mitta kuinka paljon rahaa antaa viikossa lapsilleen?
Vai mihin vetoa kun sanot tuntematonta ihmistä huonoksi äidiksi?kaikkiin viesteihin, mitä kyseinen henkilö on kirjoittanut samalla nimimerkillä. Kaikesta paistaa läpi se, kuinka hän selittelee liirumlaarumeillaan ylösalaisin sen, miksi laiminlyö lastensa omasta mielestään "vähemmän tärkeät" tarpeet. Selittelee, että hänen lapsensa eivät muka halua tai tarvi niitä asioita, joita hän ei pysty tai halua heille tarjota. Miten onkaan sattunut hänelle niin erikoiset lapset. Myynyt lastensa leluja rahapulassa ja se on sitten niin mukavaa, kun sillä sai kodin kuntoon ja nurkat siisteiksi! Asuvat omassa asunnossa/talossa tms. ja säästävät remontissa laittamalla lapset remontoimaan! Hänen mielestään se, jos antaa lapselleen enemmän rahaa, tarkoittaa sitä, että lapsi jää sitten vaille huolenpitoa, aikaa ja läheisyyttä.
Kun lukee rivien välistä hänen kirjoituksensa, voi sielunsa silmin nähdä todellisuuden... ja se ei ole kaunista katseltavaa. - matematiikkaa
????????????? kirjoitti:
Ettei sinulla ole varaa antaa kolmea euroa enempää viikkorahaa lapsillesi? Sanot tuolla joululahjat-keskustelussa "Minulla jää käteen palkasta 900 euroa, miehelle noin 1500 euroa." Kuudesta lapsesta saat lapsilisää 837€, eli kuukausittaiset nettotulot yht. vähintään 3237€. Tuskin kaikki lapsesi ovat murkkuikäisiä? Vaikka sinulla olisi 3 pienempää ja 3 murkkuikäistä, niin tuskinpa tuo sinua kovast köyhdyttäisi, vaikka antaisit isommille edes sen 10€ viikossa. Todennäköisesti olette vielä uusperhe ja saat osasta lapsia elatusmaksujakin, että ihan pelkästään itsekkyyttä on tuo 3€. Suorastaan naurettavaa. Häpeällistä. Ilkeää.
osaat noin hyvin niin laskeppa sit vielä se summa per hlö..kahdeksalle kun sen jakaa niin eipä tuo ole ku 404,24hlÖ/KK jos siitä vielä ottaa lasku ja ruoka osuuden pois,ni eipä tuo kamalasti ole..laskepa myös et jos 10e viikkorahaa kaikille niin mitä se jo tekee..
- tuotakin
matematiikkaa kirjoitti:
osaat noin hyvin niin laskeppa sit vielä se summa per hlö..kahdeksalle kun sen jakaa niin eipä tuo ole ku 404,24hlÖ/KK jos siitä vielä ottaa lasku ja ruoka osuuden pois,ni eipä tuo kamalasti ole..laskepa myös et jos 10e viikkorahaa kaikille niin mitä se jo tekee..
laskeskelin.. Ja ehdotinkin sitäpaitsi 10€ viikkorahaa vain isommille, en joka lapselle. Mutta kyseisen äidin lapsista on yksi jo muuttanut pois kotoa, niin lasketaanko hänet tuohon kuuteen lapseen mukaan? Vai vaan kotona olevat? No.. 8 suuta, 7 suuta, ei paljon väliä.
Noniin.. Jos ajatellaan, että syövät niinkin paljon, että ruokaan menee 300€ viikossa ja jos koitan karkeasti arvioida heidän kulutustaan.. aika vaikea, kun ei tiedä perheen tapoja, eikä asuntolainan lyhennyseriä..
ruoka- ym. kulut 1200€
asuntolaina ym. maksut 1000€
sähkö vesi ym. 100€
puhelinlaskut 200€
sekalaiset laskut 100€
polttoaineet ym. "autokulut" 150€
viikkorahat, 10€ kaikille 240€
yhteensä: 2990€
Jää vielä muutama satanen pelivaraakin. En usko, että kyseisellä perheeellä kuitenkaan on esim. puhelinlaskua noin paljoa, kun ilmeisen nuukasti eletään. Ruokaan ei tarvitse käyttää tuollaista summaa, jos ostaa viisaasti, asuntolainan lyhennykset voi sopia pankin kanssa tuloihin sopivaksi jne.. En näe ongelmaa, missä se on? Ilmeisen järkevää tuon kokoisella perheellä olisi olla käytössä jonkinlainen luottotili, josta suuremmat hankinnat/maksut ym, jotta maksut jakaantuu tasaisesti, eikä laita koko taloutta sekaisin. Enkä käsitä, miksi joku tekee niin huonopalkkaista työtä, että saa vain 900€ käteen, jos on noin suuri perhe elätettävänä. - äitikuudelle
tuotakin kirjoitti:
laskeskelin.. Ja ehdotinkin sitäpaitsi 10€ viikkorahaa vain isommille, en joka lapselle. Mutta kyseisen äidin lapsista on yksi jo muuttanut pois kotoa, niin lasketaanko hänet tuohon kuuteen lapseen mukaan? Vai vaan kotona olevat? No.. 8 suuta, 7 suuta, ei paljon väliä.
Noniin.. Jos ajatellaan, että syövät niinkin paljon, että ruokaan menee 300€ viikossa ja jos koitan karkeasti arvioida heidän kulutustaan.. aika vaikea, kun ei tiedä perheen tapoja, eikä asuntolainan lyhennyseriä..
ruoka- ym. kulut 1200€
asuntolaina ym. maksut 1000€
sähkö vesi ym. 100€
puhelinlaskut 200€
sekalaiset laskut 100€
polttoaineet ym. "autokulut" 150€
viikkorahat, 10€ kaikille 240€
yhteensä: 2990€
Jää vielä muutama satanen pelivaraakin. En usko, että kyseisellä perheeellä kuitenkaan on esim. puhelinlaskua noin paljoa, kun ilmeisen nuukasti eletään. Ruokaan ei tarvitse käyttää tuollaista summaa, jos ostaa viisaasti, asuntolainan lyhennykset voi sopia pankin kanssa tuloihin sopivaksi jne.. En näe ongelmaa, missä se on? Ilmeisen järkevää tuon kokoisella perheellä olisi olla käytössä jonkinlainen luottotili, josta suuremmat hankinnat/maksut ym, jotta maksut jakaantuu tasaisesti, eikä laita koko taloutta sekaisin. Enkä käsitä, miksi joku tekee niin huonopalkkaista työtä, että saa vain 900€ käteen, jos on noin suuri perhe elätettävänä.Olen kyllä ihmeissäni nyt:( Sekö tosiaan tekee minusta huonon äidin, että meillä lasten viikkoraha on 3 euroa. Eli jos se olisi 30 euroa olisinkin hyvä äiti. Onko se niin yksioikoista. Voiko tosiaan olla niin että nuoret äidit ovat noin mustavalkoisia mielipiteiltään. (Tosin tytär sanoi, että luuletko, että nuo vastaajat ovat muka jotain äitejä, ne on varmaan jotain 12-vuotiaita pellejä.)
Ja tuohon aikaisempaa viittaukseen, en sanonut, että yksi lapsista on poissa kotoa, vaan että kun lapsi täyttää 17 hänelle ei makseta lapsilisää. Meitä on siis edelleen 8 henkeä kotona. Ja totta, meillä on aivan uskomattoman ihanat lapset!
Tämä keskustelu on oikeastaan kyllä aika positiivista, vaikka nopeasti lukien näyttäisikin vähän agressiiviselta. Sehän on ihana asia, että ihmiset ovat tyytyväisiä omaan itseensä. Kauheaahan se olisi jos pitäisi kokoajan kadehtia jotakin naapureilta ja tuttavilta, ja muilta kumminkaimoilta. Silloin on asiat hyvin, kun jokainen ajattelee positiivisesti itsestään, kun perheet ovat tyytyväisiä omaan itseensä. - äitikuudelle
tuotakin kirjoitti:
laskeskelin.. Ja ehdotinkin sitäpaitsi 10€ viikkorahaa vain isommille, en joka lapselle. Mutta kyseisen äidin lapsista on yksi jo muuttanut pois kotoa, niin lasketaanko hänet tuohon kuuteen lapseen mukaan? Vai vaan kotona olevat? No.. 8 suuta, 7 suuta, ei paljon väliä.
Noniin.. Jos ajatellaan, että syövät niinkin paljon, että ruokaan menee 300€ viikossa ja jos koitan karkeasti arvioida heidän kulutustaan.. aika vaikea, kun ei tiedä perheen tapoja, eikä asuntolainan lyhennyseriä..
ruoka- ym. kulut 1200€
asuntolaina ym. maksut 1000€
sähkö vesi ym. 100€
puhelinlaskut 200€
sekalaiset laskut 100€
polttoaineet ym. "autokulut" 150€
viikkorahat, 10€ kaikille 240€
yhteensä: 2990€
Jää vielä muutama satanen pelivaraakin. En usko, että kyseisellä perheeellä kuitenkaan on esim. puhelinlaskua noin paljoa, kun ilmeisen nuukasti eletään. Ruokaan ei tarvitse käyttää tuollaista summaa, jos ostaa viisaasti, asuntolainan lyhennykset voi sopia pankin kanssa tuloihin sopivaksi jne.. En näe ongelmaa, missä se on? Ilmeisen järkevää tuon kokoisella perheellä olisi olla käytössä jonkinlainen luottotili, josta suuremmat hankinnat/maksut ym, jotta maksut jakaantuu tasaisesti, eikä laita koko taloutta sekaisin. Enkä käsitä, miksi joku tekee niin huonopalkkaista työtä, että saa vain 900€ käteen, jos on noin suuri perhe elätettävänä.Ja ihmettelit miksi kukaan tekee noin huonopalkkaista työtä. No siksi teen puolikasta työtä, että olen kotona vastaanottamassa koulusta palaavia. Ja jos et tee täyttä työtä, ei tule täyttä palkkaa, siinäpä se:)
- äiti
selityksiä kirjoitti:
Selityksiä - niitä riittää.
Ensinnäkin, puhuin todennäköisyydestä, en väittänyt, että kaikki suurperheet olisivat uusperheitä. Et kylläkään kertonut, oletteko uusperhe, vai ette.
Toiseksi, teidän perheenne kokoinen perhe asuu halvemmin omassa maksaen lainanlyhennyksiä kuin vuokralla, mikäli ette elä tiiviisti, kuin sillit purkissa. Jos olette niin hölmöjä, että asutte kerrostalossa tms. ja maksatte isoa yhtiövastiketta, niin oma häpeä.
Kolmanneksi, ei se, että osaat selitellä asiat parhain päin, tee sinusta hyvää äitiä, kun et sellainen ole. Jos luulet olevasi, kannattaisi harrastaa hieman itsetutkiskelua - itsepetos ei kanna pitkälle.Rahan antaminenko tekee hyvän äidin? Saamasi kasvatus antaa hyvän kuvan sinun äidistäsi. Tuollainen ahne rahan perässä juokseva pikku-pieru. Toivon todella, ettei sinulla ole lapsia, ettei niistäkin kasvaisi tuollaisia rahan ja rikkauden mukaan tuomitsevia räkänokkia.
- pelivaraakin..
tuotakin kirjoitti:
laskeskelin.. Ja ehdotinkin sitäpaitsi 10€ viikkorahaa vain isommille, en joka lapselle. Mutta kyseisen äidin lapsista on yksi jo muuttanut pois kotoa, niin lasketaanko hänet tuohon kuuteen lapseen mukaan? Vai vaan kotona olevat? No.. 8 suuta, 7 suuta, ei paljon väliä.
Noniin.. Jos ajatellaan, että syövät niinkin paljon, että ruokaan menee 300€ viikossa ja jos koitan karkeasti arvioida heidän kulutustaan.. aika vaikea, kun ei tiedä perheen tapoja, eikä asuntolainan lyhennyseriä..
ruoka- ym. kulut 1200€
asuntolaina ym. maksut 1000€
sähkö vesi ym. 100€
puhelinlaskut 200€
sekalaiset laskut 100€
polttoaineet ym. "autokulut" 150€
viikkorahat, 10€ kaikille 240€
yhteensä: 2990€
Jää vielä muutama satanen pelivaraakin. En usko, että kyseisellä perheeellä kuitenkaan on esim. puhelinlaskua noin paljoa, kun ilmeisen nuukasti eletään. Ruokaan ei tarvitse käyttää tuollaista summaa, jos ostaa viisaasti, asuntolainan lyhennykset voi sopia pankin kanssa tuloihin sopivaksi jne.. En näe ongelmaa, missä se on? Ilmeisen järkevää tuon kokoisella perheellä olisi olla käytössä jonkinlainen luottotili, josta suuremmat hankinnat/maksut ym, jotta maksut jakaantuu tasaisesti, eikä laita koko taloutta sekaisin. Enkä käsitä, miksi joku tekee niin huonopalkkaista työtä, että saa vain 900€ käteen, jos on noin suuri perhe elätettävänä.vaatteitahan ei tietenkään kukaan tarvitse,ei lääkkeitä,harrastuksista puhumattakaan..
- äitikuudelle
pelivaraakin.. kirjoitti:
vaatteitahan ei tietenkään kukaan tarvitse,ei lääkkeitä,harrastuksista puhumattakaan..
Pelivaroista en tiedä, koska en harrasta rahapelejä:) Mutta sitä mieltä olen, että rahaa saa menemään juuri niin paljon, kuin sitä tulee, mutta vähemmälläkin tulee toimeen. Ilman rahaa taas on tässä yhteiskunnassa liian vaikea elää. Ja jos raha tekisi pesänsä meille, niin silloin ehkä palkkaisimme siivoojan ja itse istuisimme ja katselisimme vierestä.
- järkevää?
tuotakin kirjoitti:
laskeskelin.. Ja ehdotinkin sitäpaitsi 10€ viikkorahaa vain isommille, en joka lapselle. Mutta kyseisen äidin lapsista on yksi jo muuttanut pois kotoa, niin lasketaanko hänet tuohon kuuteen lapseen mukaan? Vai vaan kotona olevat? No.. 8 suuta, 7 suuta, ei paljon väliä.
Noniin.. Jos ajatellaan, että syövät niinkin paljon, että ruokaan menee 300€ viikossa ja jos koitan karkeasti arvioida heidän kulutustaan.. aika vaikea, kun ei tiedä perheen tapoja, eikä asuntolainan lyhennyseriä..
ruoka- ym. kulut 1200€
asuntolaina ym. maksut 1000€
sähkö vesi ym. 100€
puhelinlaskut 200€
sekalaiset laskut 100€
polttoaineet ym. "autokulut" 150€
viikkorahat, 10€ kaikille 240€
yhteensä: 2990€
Jää vielä muutama satanen pelivaraakin. En usko, että kyseisellä perheeellä kuitenkaan on esim. puhelinlaskua noin paljoa, kun ilmeisen nuukasti eletään. Ruokaan ei tarvitse käyttää tuollaista summaa, jos ostaa viisaasti, asuntolainan lyhennykset voi sopia pankin kanssa tuloihin sopivaksi jne.. En näe ongelmaa, missä se on? Ilmeisen järkevää tuon kokoisella perheellä olisi olla käytössä jonkinlainen luottotili, josta suuremmat hankinnat/maksut ym, jotta maksut jakaantuu tasaisesti, eikä laita koko taloutta sekaisin. Enkä käsitä, miksi joku tekee niin huonopalkkaista työtä, että saa vain 900€ käteen, jos on noin suuri perhe elätettävänä.Varmaan jo itsekin huomasit, että listastasi puuttui yhtä ja toistakin. Toivottavasti ainakin huomasit.
Meillä on 7n hengen perhe ja ajattelin laittaa sinulle meidän rahanmenoja:
Ruoka, pesuaineet yms. n.1000e
asuntolaina 1000e
asumiskulut n. 300e
(sähkö, vesi, nuohous, kotivakuutukset, jätemaksut, kiinteistövero)
puhelinlaskut 150-200e
sekalaiset laskut n.1000e
(harrastukset, lehdet, tv, matkustelu, vaatteet)
autojen kulut n.400e
viikkorahat 240e
Yhteensä rahaa kuluu yli 4000e/kk.
Kyllä sillä on muuten väliä, että onko perheessä 7 vai 8 henkilöä. Ihan yhtä lailla kun miettisit, että onko väliä onko perheessä 2 vai 3 jäsentä. Vai oletatko, ettei niille nuoremmille osteta mitään isoissa perheissä? Edes ruokaa?
Mielestäni taas on ilmeisen epäjärkevää pitää minkäänlaista luottokorttia. Miksi maksaa korkeaa korkoa ja muita kuluja, jos pystyy asian jotenkin muulla lailla järjestämään? Vaikka sitten vkorahoista nipistämällä.
Tässä sinulle lisää hämmästeltävää! Itselläni tulot hiukan alle 900e! ;o) Enkä käy edes töissä, joten en voi edes palkankorotusta pyytää. - niin..
järkevää? kirjoitti:
Varmaan jo itsekin huomasit, että listastasi puuttui yhtä ja toistakin. Toivottavasti ainakin huomasit.
Meillä on 7n hengen perhe ja ajattelin laittaa sinulle meidän rahanmenoja:
Ruoka, pesuaineet yms. n.1000e
asuntolaina 1000e
asumiskulut n. 300e
(sähkö, vesi, nuohous, kotivakuutukset, jätemaksut, kiinteistövero)
puhelinlaskut 150-200e
sekalaiset laskut n.1000e
(harrastukset, lehdet, tv, matkustelu, vaatteet)
autojen kulut n.400e
viikkorahat 240e
Yhteensä rahaa kuluu yli 4000e/kk.
Kyllä sillä on muuten väliä, että onko perheessä 7 vai 8 henkilöä. Ihan yhtä lailla kun miettisit, että onko väliä onko perheessä 2 vai 3 jäsentä. Vai oletatko, ettei niille nuoremmille osteta mitään isoissa perheissä? Edes ruokaa?
Mielestäni taas on ilmeisen epäjärkevää pitää minkäänlaista luottokorttia. Miksi maksaa korkeaa korkoa ja muita kuluja, jos pystyy asian jotenkin muulla lailla järjestämään? Vaikka sitten vkorahoista nipistämällä.
Tässä sinulle lisää hämmästeltävää! Itselläni tulot hiukan alle 900e! ;o) Enkä käy edes töissä, joten en voi edes palkankorotusta pyytää.pärjäät elämässäsi paljon paremmin :) Sanoinhan: "...koitan karkeasti arvioida heidän kulutustaan.. aika vaikea, kun ei tiedä perheen tapoja, eikä asuntolainan lyhennyseriä..."
Sitten lue viestini huolellisesti uudelleen, niin huomaat räkyttäväsi aivan turhaan.
Kehitä ymmärryskykyäsi, niin saatat saada työpaikankin. - ohikiitäjä
niin.. kirjoitti:
pärjäät elämässäsi paljon paremmin :) Sanoinhan: "...koitan karkeasti arvioida heidän kulutustaan.. aika vaikea, kun ei tiedä perheen tapoja, eikä asuntolainan lyhennyseriä..."
Sitten lue viestini huolellisesti uudelleen, niin huomaat räkyttäväsi aivan turhaan.
Kehitä ymmärryskykyäsi, niin saatat saada työpaikankin.Tässä oikein riidanhaastaja parhaammasta päästä! Mitä kauheaa sinulle on elämässäsi sattunut? Muuta kun tuo perisuomalainen kateus..
- on..
tuotakin kirjoitti:
laskeskelin.. Ja ehdotinkin sitäpaitsi 10€ viikkorahaa vain isommille, en joka lapselle. Mutta kyseisen äidin lapsista on yksi jo muuttanut pois kotoa, niin lasketaanko hänet tuohon kuuteen lapseen mukaan? Vai vaan kotona olevat? No.. 8 suuta, 7 suuta, ei paljon väliä.
Noniin.. Jos ajatellaan, että syövät niinkin paljon, että ruokaan menee 300€ viikossa ja jos koitan karkeasti arvioida heidän kulutustaan.. aika vaikea, kun ei tiedä perheen tapoja, eikä asuntolainan lyhennyseriä..
ruoka- ym. kulut 1200€
asuntolaina ym. maksut 1000€
sähkö vesi ym. 100€
puhelinlaskut 200€
sekalaiset laskut 100€
polttoaineet ym. "autokulut" 150€
viikkorahat, 10€ kaikille 240€
yhteensä: 2990€
Jää vielä muutama satanen pelivaraakin. En usko, että kyseisellä perheeellä kuitenkaan on esim. puhelinlaskua noin paljoa, kun ilmeisen nuukasti eletään. Ruokaan ei tarvitse käyttää tuollaista summaa, jos ostaa viisaasti, asuntolainan lyhennykset voi sopia pankin kanssa tuloihin sopivaksi jne.. En näe ongelmaa, missä se on? Ilmeisen järkevää tuon kokoisella perheellä olisi olla käytössä jonkinlainen luottotili, josta suuremmat hankinnat/maksut ym, jotta maksut jakaantuu tasaisesti, eikä laita koko taloutta sekaisin. Enkä käsitä, miksi joku tekee niin huonopalkkaista työtä, että saa vain 900€ käteen, jos on noin suuri perhe elätettävänä."Enkä käsitä, miksi joku tekee niin huonopalkkaista työtä, että saa vain 900€ käteen, jos on noin suuri perhe elätettävänä."
OIKEESTI!!! Sinäkö luot ne rajat kuinka paljon pitää tienata, että voi minkäkin kokoisen perheen perustaa??? - että..
ohikiitäjä kirjoitti:
Tässä oikein riidanhaastaja parhaammasta päästä! Mitä kauheaa sinulle on elämässäsi sattunut? Muuta kun tuo perisuomalainen kateus..
kateus.. No kerro toki, mitä minä kadehtisin tuolta ihmiseltä? Päinvastoin! Pistää vihaksi vain tuollaiset maailmanmenosta tietämättömät takapajuiset lappusilmäiset typerykset, jotka eivät ymmärrä, että vanhempien tärkein tehtävä on opettaa lapsensa pärjäämään tässä maailmassa, eikä tehdä heistä kynnysmattoja. Pienestä pitäen opetetaan, että ei tarvita mitään, ei haluta mitään ja vähän on riittävästi. Ei tavoitteita, ei päämääriä. Tyydytään niihin murusiin, mitä pöydältä sattuu tippumaan, eikä omata sen verran omanarvontuntoa, että uskallettaisiin ottaa oma viipale limpusta. Juu, sellaista en jaksa ymmärtää, että opetetaan lapset pienestä pitäen tuollaiseen.
- Nitta-83
äitikuudelle kirjoitti:
Olen kyllä ihmeissäni nyt:( Sekö tosiaan tekee minusta huonon äidin, että meillä lasten viikkoraha on 3 euroa. Eli jos se olisi 30 euroa olisinkin hyvä äiti. Onko se niin yksioikoista. Voiko tosiaan olla niin että nuoret äidit ovat noin mustavalkoisia mielipiteiltään. (Tosin tytär sanoi, että luuletko, että nuo vastaajat ovat muka jotain äitejä, ne on varmaan jotain 12-vuotiaita pellejä.)
Ja tuohon aikaisempaa viittaukseen, en sanonut, että yksi lapsista on poissa kotoa, vaan että kun lapsi täyttää 17 hänelle ei makseta lapsilisää. Meitä on siis edelleen 8 henkeä kotona. Ja totta, meillä on aivan uskomattoman ihanat lapset!
Tämä keskustelu on oikeastaan kyllä aika positiivista, vaikka nopeasti lukien näyttäisikin vähän agressiiviselta. Sehän on ihana asia, että ihmiset ovat tyytyväisiä omaan itseensä. Kauheaahan se olisi jos pitäisi kokoajan kadehtia jotakin naapureilta ja tuttavilta, ja muilta kumminkaimoilta. Silloin on asiat hyvin, kun jokainen ajattelee positiivisesti itsestään, kun perheet ovat tyytyväisiä omaan itseensä."Voiko tosiaan olla niin että nuoret äidit ovat noin mustavalkoisia mielipiteiltään. (Tosin tytär sanoi, että luuletko, että nuo vastaajat ovat muka jotain äitejä, ne on varmaan jotain 12-vuotiaita pellejä.)"
Mistä tiedät minkäikäisiä ihmisiä täällä kirjoittelee?
Minun ikäni siis näkyy joo muttet voinut minuun viitata. - rauhoitu!
että.. kirjoitti:
kateus.. No kerro toki, mitä minä kadehtisin tuolta ihmiseltä? Päinvastoin! Pistää vihaksi vain tuollaiset maailmanmenosta tietämättömät takapajuiset lappusilmäiset typerykset, jotka eivät ymmärrä, että vanhempien tärkein tehtävä on opettaa lapsensa pärjäämään tässä maailmassa, eikä tehdä heistä kynnysmattoja. Pienestä pitäen opetetaan, että ei tarvita mitään, ei haluta mitään ja vähän on riittävästi. Ei tavoitteita, ei päämääriä. Tyydytään niihin murusiin, mitä pöydältä sattuu tippumaan, eikä omata sen verran omanarvontuntoa, että uskallettaisiin ottaa oma viipale limpusta. Juu, sellaista en jaksa ymmärtää, että opetetaan lapset pienestä pitäen tuollaiseen.
"Pistää vihaksi vain tuollaiset maailmanmenosta tietämättömät takapajuiset lappusilmäiset typerykset.."
Yksi taito on myös hallita vihansa. Hyvin hyödyllinen taito, älykkäälle ihmiselle siis. - Ilmeisen järkevää?
niin.. kirjoitti:
pärjäät elämässäsi paljon paremmin :) Sanoinhan: "...koitan karkeasti arvioida heidän kulutustaan.. aika vaikea, kun ei tiedä perheen tapoja, eikä asuntolainan lyhennyseriä..."
Sitten lue viestini huolellisesti uudelleen, niin huomaat räkyttäväsi aivan turhaan.
Kehitä ymmärryskykyäsi, niin saatat saada työpaikankin.Ymmärsin kyllä, että arvioit karkeasti. Koska arviointisi oli liian karkeaa, niin lisäsin siihen jotain pientä. Kuten esim. vaatteita ja harrastuksia..
En kyllä räkytä mitään, miten on itsesi laita?
Älä huoli, minulla on kyllä työpaikka sitten kun sitä tarvitsen. Tällä hetkellä olen päätoiminen Äiti.
Itsensä hillintääkin voi kehittää, tiesitkö sitä? Meille äideillehän (ja isille) se on ensiarvoisen tärkeää. - äitikuudelle
Ilmeisen järkevää? kirjoitti:
Ymmärsin kyllä, että arvioit karkeasti. Koska arviointisi oli liian karkeaa, niin lisäsin siihen jotain pientä. Kuten esim. vaatteita ja harrastuksia..
En kyllä räkytä mitään, miten on itsesi laita?
Älä huoli, minulla on kyllä työpaikka sitten kun sitä tarvitsen. Tällä hetkellä olen päätoiminen Äiti.
Itsensä hillintääkin voi kehittää, tiesitkö sitä? Meille äideillehän (ja isille) se on ensiarvoisen tärkeää.Ihanaa, miten kirjoitit Äiti isolla äällä! Monihan sanoo, että olen Vaan kotiäiti. Ei ole sen tärkeämpää tehtävää äidillä kuin äitinä oleminen!
- korpikuoro
Mainio tapa käsitellä rahaa. Noin varmasti tulen tekemään itsekin. Ei mitään paapomisia, vaan muksut vaan heti kävelemään opeteltuaan suoraan pikku-puuhastelujen kautta työelämään omia rahoja tienaamaan.
Vielä parempana mallina pidän tuota, mitä paras ystäväni toteuttaa. Lapset saavat viikkorahan työpanoksensa mukaan. Tiskaaminen ja pölyjen pyyhinnästä saa 50 senttiä, mattojen tamppauksesta 1 euron. Hyvää harjoittelua oikeaan työelämään ja näin tulee kotityötkin tehtyä!- äitikuudelle
Meillä kokeiltiin joskus tuota hinnoittelua, mutta en pitänyt siitä, koska minusta on hullua maksaa arkisista kotitöistä, eihän niistä aikuisenakaan kukaan mitään saa.
Alunperin meillä tehtiin niin,että jokainen sai rahaa kun halusi/tarvitsi, mutta lapset sanoivat,ettei se ole kivaa, kun ei ole koskaan "omaa" rahaa. Siispä otimme käyttöön kokeiluluontoisesti viikkorahan. Ja se käytäntö jäi, ja on toiminut hyvin. Ja viikkoraha ei ole sidoksissa siis mihinkään tekemisiin, vaan se tulee automaattisesti. Muuten esim lastenhoidolla tms "oikealla" työllä, johon voisin palkata jonkun ulkopuolisenkin nuoren maksamme palkkaa. - Nitta-83
äitikuudelle kirjoitti:
Meillä kokeiltiin joskus tuota hinnoittelua, mutta en pitänyt siitä, koska minusta on hullua maksaa arkisista kotitöistä, eihän niistä aikuisenakaan kukaan mitään saa.
Alunperin meillä tehtiin niin,että jokainen sai rahaa kun halusi/tarvitsi, mutta lapset sanoivat,ettei se ole kivaa, kun ei ole koskaan "omaa" rahaa. Siispä otimme käyttöön kokeiluluontoisesti viikkorahan. Ja se käytäntö jäi, ja on toiminut hyvin. Ja viikkoraha ei ole sidoksissa siis mihinkään tekemisiin, vaan se tulee automaattisesti. Muuten esim lastenhoidolla tms "oikealla" työllä, johon voisin palkata jonkun ulkopuolisenkin nuoren maksamme palkkaa.Isommista urakoista on mielestäni ok maksaa, mutta miksi maksaa kotitöistä?
Nehän kuuluvat kuitenkin jokaiselle; perhe ja koti on yhteinen projekti. Lapset oppivat siitä jo elämän perusjuttuja.
Jos ottaa käyttöön mallin, että tamppaat matot, saat 1€, tiskaat, saat 0,50€ jne. Kauan saa lapsiraukat tehdä töitä niskalimassa saadakseen kokoon esim. 5€.
Kuitenkin lapsillakin on koulut, harrastukset, kaverit jne.. Lapsi on lapsi.
Käskee vain lapset tekemään tietyt hommat viikossa, ja antaa tietyn summan viikorahaa. Minä näen asian paremmin näin.
- mahdoton sanoa
Sehän riippuu miljoonista asioista. Kuka lapsistasi harrastaa hiustenvärjäystä, kuka käyttää meikkiä, kuka kaipaa mopobensaa, kuka maksaa itse puhelinlaskunsa, kuka leffat, uimahallikäynnit...? Kustannetaanko harrastukset vanhempien pussista? Miten määritellään "harrastus"? Kuuluuko niihin piirtämisoppaat, satunnaiset kuntosalimaksut...? Kuka maksaa mahdolliset bussimatkat?
Tuo on niin vaikea määritellä, että sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuulostella lasten tarpeita. Kaikkea muka-tarpeellista ei tarvitse saada, ja joskus voi ostaa jotain vähemmän tarpeellistakin, yksinkertaisesti kivaa.
Pikkusisareni taitaa saada 3e/vk, ikää hänellä on 11 vuotta. 17-vuotias sisareni saa 100e kuukaudessa ja maksaa itse mm. puhelinlaskun, kosmetiikan, hiustuotteet, leffaliput yms. krääsän, vaatteet maksaa vanhemmat. - viikkorahaan?
Mitä siis lapsen sillä viikko tai kuukausirahalla kuuluu hoitaa?
Pelkät karkit ja huvit vai? Vai onko määrä suhteutettu että mitä pitää sillä lapsen hoitaa?
Eli meillä käsitys, että kun tulee yläasteikään tuo tyttö, saapi satasen kuukaudessa, ja ostaa itse vaatteensa ja muut menonsa jotka on extraa.
Suuremmat ostokset tietenkin hoidetaan, ja harrastukset sun muut.
Tällä hetkellä tyttö on 8 ja saa 2,5 euroa viikossa ja ei kuulu sille tietenkään mitkään hankinnat, karkkiin ja tilpehööriin menee, ja säästöön jää niin hyvin, että kesälomareissulle lähdettäessä oli 50 ekee taskussa tuhlattavaksi ja hienosti osasi tuhlata :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1052983- 101864
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3901706Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191277
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039