Totuuden nimissä on sanottava,että ajettuihin kilometreihin nähden raskas kalusto on tosi harvoin syypää onnettomuuksiin. Kyllä ne tappajat on enimmäkseen henkilöautoilijat. Sillä perusteella olisi hyvä siirtyä kulkemaan hevosilla! Lopetetaan koko tienhoito ja ajetaan rattailla vaan, sitten nämä hysteerikot henkilöautosiat ovat tyytyväisiä. Ei tämä maa pyöri ilman rekkaliikennettä, ja jos se kuristetaan kovin ahtaalle,tämä maa pysähtyy. Näkeehän sen aina AKT:n lakon aikana. Eikun tsemppiä ja isot pyörät pyörimään!
Tappajat?
23
2780
Vastaukset
- Per Saukko
...liikenneturvallisuutta ei saa vaarantaa. Rekka saa onnettomuudessa paljon pahaa aikaan.
Eriskummallista on, että kuskit hyväksyvät ajoaikataulut, joista voi helposti laskea, että onnistuu vain, kun ajaa ylinopeuksia.
Lähes jokaisella vastaantulevan rekan kuskilla on kännykkä ja käsi korvan päällä. Puhelut pitäisi tehdä mahdottomaksi, kun rekka on liikkeellä....mutta valitettavasti me ollaan kaikki ihmisiä ja siten erehtyväisiä. Mieheni on ajanut jo pitkään täysikästä työkseen ja olen kyydissä ollut yhteensä vuosia. Ja valitettavasti on pakko todeta, että henkilöautoilijat aiheuttavat monesti niitä läheltäpiti-tilanteita känny
korvalla ja käsi munissa.
Itse olen alalle kouluttautumassa, mutta enpä tiennyt lähtiissä että minusta tulee kauhea lastentappaja ja paska ja huono ihminen. Tämä ylireagointi ärsyttää ihan v....ti. Ei täällä kukaan vaadi meriä kuivattavaksi(Estonia, tsunami),tai lentokoneille lentokieltoa. Edelleen toivoisin SUHTEELLISUUDENTAJUA näiltä kiihkoilijoilta.- Per Saukko
SMC kirjoitti:
...mutta valitettavasti me ollaan kaikki ihmisiä ja siten erehtyväisiä. Mieheni on ajanut jo pitkään täysikästä työkseen ja olen kyydissä ollut yhteensä vuosia. Ja valitettavasti on pakko todeta, että henkilöautoilijat aiheuttavat monesti niitä läheltäpiti-tilanteita känny
korvalla ja käsi munissa.
Itse olen alalle kouluttautumassa, mutta enpä tiennyt lähtiissä että minusta tulee kauhea lastentappaja ja paska ja huono ihminen. Tämä ylireagointi ärsyttää ihan v....ti. Ei täällä kukaan vaadi meriä kuivattavaksi(Estonia, tsunami),tai lentokoneille lentokieltoa. Edelleen toivoisin SUHTEELLISUUDENTAJUA näiltä kiihkoilijoilta.... ettet saa ajolupaa. Silloin kun ylireagointi ärsyttää vitusti, ei pidä ainakaan työkseen olla liikenteessä. Enpä nyt arvaa kuka kiihkoilee. Toivon sinulle varjelusta.
- Rattimatti
Per Saukko kirjoitti:
... ettet saa ajolupaa. Silloin kun ylireagointi ärsyttää vitusti, ei pidä ainakaan työkseen olla liikenteessä. Enpä nyt arvaa kuka kiihkoilee. Toivon sinulle varjelusta.
Heti olit valmiina syyttämään alalle kouluttautuvaa, vaikka et tiedä hänen ajokäyttäytymisestä hölkäsen pölähtävää. Otas pää pois sieltä Per Saukko:sta ja huomaa, että meitä on moneksi. Turha esittää mitään ruikonperän Roger Moorea. Ja varjelusta sullekin vaan, ettet toista kertaa lyö päätäs Karjalan mäntyyn.
SMC:lle toivon turvallisia ajokilometrejä tulevaisuudessa ja mielen malttia, sitä varmaan ammattilaiselta löytyy. - MAN.TGA
niin mutta kyllähän henkilöautossa saa tietenkin puhua puhelimeen,vai mitä kuulapää?
Per Saukko kirjoitti:
... ettet saa ajolupaa. Silloin kun ylireagointi ärsyttää vitusti, ei pidä ainakaan työkseen olla liikenteessä. Enpä nyt arvaa kuka kiihkoilee. Toivon sinulle varjelusta.
Vähän kiihkoilua tuo juttusi. Jos minä esim inhoaisin Sinua, niin enhän minä sua ekana löis turpiin kun tavattais. Ja jos kanssa-autoilijat vituttaa joskus,ei se tarkoita sitä että muuttuisin idiootiksi liikenteessä. Suuri osa autoilijoista ajattelee toisistaan pahoja mutta se EI NÄY liikennekäyttäytymisessä. Joten mene nyt ihmeessä johonkin vihanhallintakurssille niin et ole tuolla tien päällä raivoamassa. Terveisin tuleva rauhallinen liikenteen ammattilainen.
- rahti-78
Eipä ole kuskilla paljon sanomista aikatauluun, jos isot kihot on kattonut välimatka taulukosta Kuopi-Helsinki väli 386km ja laskeneet siitä 386km jaettuna 90km/h =4,3h niin kyllä sen välin 4h täytyy pystyä ajamaan. Ja siitä kännykästä, niin eikö henkilöautoilijat sitten puhu ollenkaan kännykkään ja aiheuta vaaratilanteita ??
- harvoin
..Ammattilaiset yleensäkään eivät ole harmina liikenteessä. Toista se on tavalliset autoilijat joista löytyy se pahin tappaja joukko sitä ei voi kukaan kiistää! Jos ette usko niin faktat on kyllä olemassa.
Mutta joka alalla on mätämunansa ja loppuun palaneet ihmiset että tottakai raskaassa liikenteessä ja muussakkin ammattiliikenteessä on vaarallisia kuljettajia, ajotaidottomia jne.
Eilenkin näin Espoon Tapiolassa poliisi auton joka kääntyessään vilautti kerran vilkulla :D Menee usko poliisinkin ajotaitoihin kun näkee tuollaista! Eikä ollut ensimmäinen kerta. Mutta pääsääntöisesti ajavat kyllä esimerkillisesti liikenteessä.- ihme menoa
Miksei kukaan kiinnitä niiden nopeuksiin ja kuljettajien ammattitaitoon läheskään yhtä paljon huomiota. Niillä on sentään aina elävä kuorma kyydissä. Onhan noita sattunutkin viime vuosina!
ihme menoa kirjoitti:

eipä kuulu itkemistä bussikuskien vouhottamisesta liikenteessä. Jos ajan talvikelillä rekalla 85:ä 80:n alueella niin bussi saattaa liimaantua kärrin puskuriin kiinni ja ajella siellä. Puhumattakaan siitä, että monella bussikuskilla se matkanopeus on talvellakin lähempänä 100km/h:ssa. Puhumattakaan niistä ohituksista mitä silloin tällöin näkee, ajelipahan ha:lla tai rekalla
- ottaa päähän
puukuski kirjoitti:

takapuskurissa tappituntumalla ajavaa bussia. Haitta on lähinnä kosmeettinen. Mutta kun katselet sitä tai rekkaa vastaavassa tilanteessa pienen henkilöauton takapeilistä, niin siinä on neuvot ja vitsit vähissä. Tiellä,jolla liikkuu varsin paljon hirviä, vain toivoo, anelee ja rukoilee, ettei silloin tule hirvi tai peura tielle kun takapuskuria rasittaa muutama kymmentonninen rekka. Vaikka mitä olisi väistämisestä, hallitusta jarruttamisesta yms. kerrottu, niin hirven edessään nähdessään takuulla ensimmäinen reaktioni on painaa jarrupoljin pohjasta läpi. Siinä sitten päättyy yhden työmatkaansa taapertavan perheenisän taival nopeasti ja kivuttomasti. Onneksi lapset eivät ole enää aivan pieniä.... Vain muutaman tuntikilometrin verran yli nopeusrajoituksen ajava työmatkalainen on kympillä hämeessä armotta ammattitap...sori...ammattiautoilijoiden riistaa. Poliisikin lienee päätä syvemmällä puskassa, kun ei edes persettä näy. Liikennevalvonta on vitsi vain tänä päivänä.
- normikuuliainen

Ei ole ylinopeudet sallittuja busseillekaan. Eikä tee bussien ylinopeus rajoitusten rikkomista sallituksi rekoillekaan. Mikä ihmeen ajattelutapa tuo on että kyllä minun pitää saada rajoituksia rikkoa kun tuokin rikkoo. Ja miksei tuota kielletä kun minua kielletään. Mikä ihmeen himo on painaa niin kovaa kuin vehje vain kulkee. Jos rajoitin olisi asetettu sataseen niin sitten ajettaisi edelleen rajoitinta vasten sataa. Kyllä jokaisen pitää huolehtia omasta ajamisestaan, eikä selitellä rikkomuksia kuin lastentarhassa että kun kaikki muutkin tekee niin.
ottaa päähän kirjoitti:

"Mikäpä on rekan takapeilistä katsella takapuskurissa tappituntumalla ajavaa bussia. Haitta on lähinnä kosmeettinen."
Uskomatonta että laukaisit tuollaisen kommentin!!
Siis vitsi jos LINJA-AUTO ajaa rekan persiissä kiinni, niin onko se sinusta VAIN kosmeettinen haitta? Sanon nyt rumasti: oikeastaan ei minua haittaa paskaakaan vaikka tappaisi bussikuski itsensä sinne kärrin perään äkkitilanteessa. Mutta mieti vähän niitä matkustajia.normikuuliainen kirjoitti:
Ei ole ylinopeudet sallittuja busseillekaan. Eikä tee bussien ylinopeus rajoitusten rikkomista sallituksi rekoillekaan. Mikä ihmeen ajattelutapa tuo on että kyllä minun pitää saada rajoituksia rikkoa kun tuokin rikkoo. Ja miksei tuota kielletä kun minua kielletään. Mikä ihmeen himo on painaa niin kovaa kuin vehje vain kulkee. Jos rajoitin olisi asetettu sataseen niin sitten ajettaisi edelleen rajoitinta vasten sataa. Kyllä jokaisen pitää huolehtia omasta ajamisestaan, eikä selitellä rikkomuksia kuin lastentarhassa että kun kaikki muutkin tekee niin.
"Eikä tee bussien ylinopeus rajoitusten rikkomista sallituksi rekoillekaan. Mikä ihmeen ajattelutapa tuo on että kyllä minun pitää saada rajoituksia rikkoa kun tuokin rikkoo."
Jos minä ajelen 85km/h:ssa ja bussi ajelee vaikkapa 100km/h:ssa 80:n alueella, niin kumpi on suurempi rikollinen? Valitse vain toinen ja perustele.
"Mikä ihmeen himo on painaa niin kovaa kuin vehje vain kulkee"
Viimeksi kun ajoin, eli reilu tunti sitten, rajoitin oli vielä säädetty 89km/h:ssa. Monessa muussakin kuorma-autossa ja rekassa on näin...
"Jos rajoitin olisi asetettu sataseen niin sitten ajettaisi edelleen rajoitinta vasten sataa."
Elä unelmaasi.
En usko että ajettaisiin. Kyllä se nopeus ainakin minulla olisi max. 89-90km/h:ssa. Todennäköisemmin se 85. Mitä tulee nykyään paljon ajettua.
"Kyllä jokaisen pitää huolehtia omasta ajamisestaan, eikä selitellä rikkomuksia kuin lastentarhassa että kun kaikki muutkin tekee niin."
Mitä muutakaan tällä palstalla tehdään kuin itketään muiden mokailua ja kiinnitetään huomiota toisten liikennekäyttäytymiseen.- Jipperi
puukuski kirjoitti:
"Eikä tee bussien ylinopeus rajoitusten rikkomista sallituksi rekoillekaan. Mikä ihmeen ajattelutapa tuo on että kyllä minun pitää saada rajoituksia rikkoa kun tuokin rikkoo."
Jos minä ajelen 85km/h:ssa ja bussi ajelee vaikkapa 100km/h:ssa 80:n alueella, niin kumpi on suurempi rikollinen? Valitse vain toinen ja perustele.
"Mikä ihmeen himo on painaa niin kovaa kuin vehje vain kulkee"
Viimeksi kun ajoin, eli reilu tunti sitten, rajoitin oli vielä säädetty 89km/h:ssa. Monessa muussakin kuorma-autossa ja rekassa on näin...
"Jos rajoitin olisi asetettu sataseen niin sitten ajettaisi edelleen rajoitinta vasten sataa."
Elä unelmaasi.
En usko että ajettaisiin. Kyllä se nopeus ainakin minulla olisi max. 89-90km/h:ssa. Todennäköisemmin se 85. Mitä tulee nykyään paljon ajettua.
"Kyllä jokaisen pitää huolehtia omasta ajamisestaan, eikä selitellä rikkomuksia kuin lastentarhassa että kun kaikki muutkin tekee niin."
Mitä muutakaan tällä palstalla tehdään kuin itketään muiden mokailua ja kiinnitetään huomiota toisten liikennekäyttäytymiseen.Lainsäätäjän näkökulmasta 80 km/h tai alle alueella ajettaessa Sinä tietenkin olet suurempi rikollinen, mitäs tyhmiä kyselet parruhomo..
Sinä rikot sekä ajoneuvokohtaista nopeusrajoitusta että tiekohtaista, linja-auto usein vain tiekohtaista.
Ajoneuvokohtaiset nopeusrajoitukset prustuvat ajoneuvojen rakenteelliseen turvallisuuteen. - sinivilkku
Jipperi kirjoitti:
Lainsäätäjän näkökulmasta 80 km/h tai alle alueella ajettaessa Sinä tietenkin olet suurempi rikollinen, mitäs tyhmiä kyselet parruhomo..
Sinä rikot sekä ajoneuvokohtaista nopeusrajoitusta että tiekohtaista, linja-auto usein vain tiekohtaista.
Ajoneuvokohtaiset nopeusrajoitukset prustuvat ajoneuvojen rakenteelliseen turvallisuuteen.nuo "Chevyvanitkin", ne on _niin kamalan_ turvattomia autoja rakenteeltaan!
Jipperi kirjoitti:
Lainsäätäjän näkökulmasta 80 km/h tai alle alueella ajettaessa Sinä tietenkin olet suurempi rikollinen, mitäs tyhmiä kyselet parruhomo..
Sinä rikot sekä ajoneuvokohtaista nopeusrajoitusta että tiekohtaista, linja-auto usein vain tiekohtaista.
Ajoneuvokohtaiset nopeusrajoitukset prustuvat ajoneuvojen rakenteelliseen turvallisuuteen."Jos minä ajelen 85km/h:ssa ja bussi ajelee vaikkapa 100km/h:ssa 80:n alueella, niin kumpi on suurempi rikollinen? Valitse vain toinen ja perustele."
VITTU JOS 80:n ALUEELLA TOINEN AJAA 85:ttä JA TOINEN 100km/h:ssa NIIN KUMMALLA ON SUUREMPI YLINOPEUS?
PS. Ei kiinnosta. Sä et oo mun tyyppiäni.- Itse PIRU!!!
ihme menoa kirjoitti:
Miksei kukaan kiinnitä niiden nopeuksiin ja kuljettajien ammattitaitoon läheskään yhtä paljon huomiota. Niillä on sentään aina elävä kuorma kyydissä. Onhan noita sattunutkin viime vuosina!
Linja-autoilla on AINA KIIRE.
Tulkoon vaikka kiviä taivaalta ja olkoon tiet peililiukkaita aikataulussa on pysyttävä.
aikataulut on laadittu ihan liian tiukoiksi,on PAKKO AJAA LUJAA.
Autossa saattaa olla 50 ihmistä jolla on jatkoyhteydet eteenpäin ja ei heitä kiinnosta yhtään selitykset,että tiet on liukkaat ja tarvisi ajaa hiljaa.
Jos olet myöhästynyt 1/2h kaamean lumikelin takia,on jatkoyhteydet lähteneet,sinun on syy ja ihmiset ei todellakaan ymmärrä tilannetta.
Karu totuuus on tässä ammatissa se että,joka ei aikataulussa pysy,ei myöskään aja.
Tottakai tulee vaarallisia ohituksia kun on pakko mennä.
Henkilöautoiliat!!!,VÄISTÄKÄÄ,ANTAKAA TIETÄ kun keli on huono. - kulkekaa
Itse PIRU!!! kirjoitti:
Linja-autoilla on AINA KIIRE.
Tulkoon vaikka kiviä taivaalta ja olkoon tiet peililiukkaita aikataulussa on pysyttävä.
aikataulut on laadittu ihan liian tiukoiksi,on PAKKO AJAA LUJAA.
Autossa saattaa olla 50 ihmistä jolla on jatkoyhteydet eteenpäin ja ei heitä kiinnosta yhtään selitykset,että tiet on liukkaat ja tarvisi ajaa hiljaa.
Jos olet myöhästynyt 1/2h kaamean lumikelin takia,on jatkoyhteydet lähteneet,sinun on syy ja ihmiset ei todellakaan ymmärrä tilannetta.
Karu totuuus on tässä ammatissa se että,joka ei aikataulussa pysy,ei myöskään aja.
Tottakai tulee vaarallisia ohituksia kun on pakko mennä.
Henkilöautoiliat!!!,VÄISTÄKÄÄ,ANTAKAA TIETÄ kun keli on huono.muilla kyydeillä ja asettakaa pikavuorot boikottiin.Jos ei ole matkustajia,ei ole kiireisiä bussejakaan..
- Rattimatti
Itse PIRU!!! kirjoitti:
Linja-autoilla on AINA KIIRE.
Tulkoon vaikka kiviä taivaalta ja olkoon tiet peililiukkaita aikataulussa on pysyttävä.
aikataulut on laadittu ihan liian tiukoiksi,on PAKKO AJAA LUJAA.
Autossa saattaa olla 50 ihmistä jolla on jatkoyhteydet eteenpäin ja ei heitä kiinnosta yhtään selitykset,että tiet on liukkaat ja tarvisi ajaa hiljaa.
Jos olet myöhästynyt 1/2h kaamean lumikelin takia,on jatkoyhteydet lähteneet,sinun on syy ja ihmiset ei todellakaan ymmärrä tilannetta.
Karu totuuus on tässä ammatissa se että,joka ei aikataulussa pysy,ei myöskään aja.
Tottakai tulee vaarallisia ohituksia kun on pakko mennä.
Henkilöautoiliat!!!,VÄISTÄKÄÄ,ANTAKAA TIETÄ kun keli on huono.Mikseivät bussinkuljettajat nouse barrikaadeille tällaista järjettömyyttä vastaan? Mitäpä tuota selittelemään kenellekään myöhästymisen syytä, jos kysyjällä on aivojen tilalla sahajauhoja. Sitten vasta meriselityksen saatkin keksiä, kun 50 matkustajaa istuu bussissa keskellä rypsipeltoa. Ihmiset ajaa bussia ja ihmiset tekee bussiaikataulut. Eiköhän tuohon aikataulujen väljentämiseen keinot löydy. Sitä varten on esim. ammattiliitto.
- että joo
ottaa päähän kirjoitti:
takapuskurissa tappituntumalla ajavaa bussia. Haitta on lähinnä kosmeettinen. Mutta kun katselet sitä tai rekkaa vastaavassa tilanteessa pienen henkilöauton takapeilistä, niin siinä on neuvot ja vitsit vähissä. Tiellä,jolla liikkuu varsin paljon hirviä, vain toivoo, anelee ja rukoilee, ettei silloin tule hirvi tai peura tielle kun takapuskuria rasittaa muutama kymmentonninen rekka. Vaikka mitä olisi väistämisestä, hallitusta jarruttamisesta yms. kerrottu, niin hirven edessään nähdessään takuulla ensimmäinen reaktioni on painaa jarrupoljin pohjasta läpi. Siinä sitten päättyy yhden työmatkaansa taapertavan perheenisän taival nopeasti ja kivuttomasti. Onneksi lapset eivät ole enää aivan pieniä.... Vain muutaman tuntikilometrin verran yli nopeusrajoituksen ajava työmatkalainen on kympillä hämeessä armotta ammattitap...sori...ammattiautoilijoiden riistaa. Poliisikin lienee päätä syvemmällä puskassa, kun ei edes persettä näy. Liikennevalvonta on vitsi vain tänä päivänä.
tässä oli puhetta siitä miksei busseihin kiinnitetä huomiota niin paljoa kuin rekkoihin niin sinä alat puhumaa kuinka pelottaa nähä rekka henkilöauton peilissä. en vähättele sitä rekkojen puskurissa roikkumista koska siinä tosissaanki on keinot vähissä pikkuautolla jos vaikka hirvi tulee etee ja joutuu jarruttamaa mutta siitä ruveta juuri tässä valittamaan?
- Jiipper
puukuski kirjoitti:
"Jos minä ajelen 85km/h:ssa ja bussi ajelee vaikkapa 100km/h:ssa 80:n alueella, niin kumpi on suurempi rikollinen? Valitse vain toinen ja perustele."
VITTU JOS 80:n ALUEELLA TOINEN AJAA 85:ttä JA TOINEN 100km/h:ssa NIIN KUMMALLA ON SUUREMPI YLINOPEUS?
PS. Ei kiinnosta. Sä et oo mun tyyppiäni.Et tuossa ylempänä kysynyt kummalla on suurempi ylinopeus vaan kumpi on suurempi rikollinen.
Edelleen vielä kerran uudelleen (Repetitio Est Morun Studiorum)
Sinä hyvä propsihintti olet suurempi rikollinen, rikot sekä tiekohtaista että ajoneuvokohtaista nopeusrajoitusta.
Linja-auto vain tiekohtaista...
VITTU JOS 80:n ALUEELLA TOINEN AJAA 85:ttä JA TOINEN 100km/h:ssa NIIN KUMMALLA ON SUUREMPI YLINOPEUS? Jiipper kirjoitti:
Et tuossa ylempänä kysynyt kummalla on suurempi ylinopeus vaan kumpi on suurempi rikollinen.
Edelleen vielä kerran uudelleen (Repetitio Est Morun Studiorum)
Sinä hyvä propsihintti olet suurempi rikollinen, rikot sekä tiekohtaista että ajoneuvokohtaista nopeusrajoitusta.
Linja-auto vain tiekohtaista...
VITTU JOS 80:n ALUEELLA TOINEN AJAA 85:ttä JA TOINEN 100km/h:ssa NIIN KUMMALLA ON SUUREMPI YLINOPEUS?Sä et oo mun tyyppiäni. Koita nyt jo käsittää tämä asia. Ei tarvitse katkeroitua vaikka saatkin pakit, ehkä niitä poikaystäviä löytyy jostain muualta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1273565- 122366
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301473- 1241438
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246