Ihmeellistä

En tarkoittanut sitä, että hän olisi tehnyt oikein. Enkä tarkoita sitä, että tuntisin itseni syylliseksi. Tarkoitin vain sitä, että en voi enää asialle mitään ja se minun on pakko hyväksyä. Tekisin mitä vain, mutta kun tiedän, ettei siitä enää ole apua, en tee.

Luonnollisesti olen katkera, ettei hän puhunut eroaikeistaan ajoissa. Luulin, että kaikki ok näin. Mutta katson peiliin ja totean, että itsekin jätin sanomatta asioita, koska luulin. Nyt tiedän, että luuloni olivat vääriä. Aivan samoin hän luuli, luuli väärin, kunnes kyllästyi (tai jotain) ja alkoi miettimään erovaihtoehtoa. Nyt on sillä tiellä niin pitkällä, ettei näe paluuvaihtoehtoa. En tiedä, onko toinen; kenties. Itse asiassa en halua tietää. Mitä sillä oikeastaan on väliä, kun tunteet minua kohtaan ovat kuolleet ja tahto yrittää puuttuu. Toivon, ettei hänellekään ero ole helppo. Itselläni on kipua ja surua, myös vihaa, vaikka muille jakaa. Olen täysin samaa mieltä, että päätös yhteiselämästä olisi pitänyt olla yhteinen. Mutta mitä voin nyt tehdä. Olen kertonut oman näkemykseni, mutta sillä ei ole enää painoarvoa. Mitä minä voisin tehdä vielä? En voi häntä väkipakolla pitää.

Ei meidän perhe ollut riitaisa. Minun mielestäni ei mitään sellaista, mitä ei olisi voinut korjata, jos on tahtoa. Mutta siinäpä se ongelma juuri on. Ei ole tahtoa.

....... kirjoitti:

En tarkoittanut sitä, että hän olisi tehnyt oikein. Enkä tarkoita sitä, että tuntisin itseni syylliseksi. Tarkoitin vain sitä, että en voi enää asialle mitään ja se minun on pakko hyväksyä. Tekisin mitä vain, mutta kun tiedän, ettei siitä enää ole apua, en tee.

Luonnollisesti olen katkera, ettei hän puhunut eroaikeistaan ajoissa. Luulin, että kaikki ok näin. Mutta katson peiliin ja totean, että itsekin jätin sanomatta asioita, koska luulin. Nyt tiedän, että luuloni olivat vääriä. Aivan samoin hän luuli, luuli väärin, kunnes kyllästyi (tai jotain) ja alkoi miettimään erovaihtoehtoa. Nyt on sillä tiellä niin pitkällä, ettei näe paluuvaihtoehtoa. En tiedä, onko toinen; kenties. Itse asiassa en halua tietää. Mitä sillä oikeastaan on väliä, kun tunteet minua kohtaan ovat kuolleet ja tahto yrittää puuttuu. Toivon, ettei hänellekään ero ole helppo. Itselläni on kipua ja surua, myös vihaa, vaikka muille jakaa. Olen täysin samaa mieltä, että päätös yhteiselämästä olisi pitänyt olla yhteinen. Mutta mitä voin nyt tehdä. Olen kertonut oman näkemykseni, mutta sillä ei ole enää painoarvoa. Mitä minä voisin tehdä vielä? En voi häntä väkipakolla pitää.

Ei meidän perhe ollut riitaisa. Minun mielestäni ei mitään sellaista, mitä ei olisi voinut korjata, jos on tahtoa. Mutta siinäpä se ongelma juuri on. Ei ole tahtoa.

Lue lisää

Edelliseen vastaukseen viitaten. olen eri mieltä siitä, että on ihan turha yritää pakottaa toista yhteiselämään. Sillä lailla kiusaa vain itseään eikä anna itselleen lupaa irtautua liitosta. Toki kannattaa ilmaista toiselle, että on eri mieltä ja ehkä halukas yrittämäänkin, jos toinen muuttaakin mielensä. Väkisin ei voi saada toista tahtomaan...Musta sulla on ihan hyvä ja rekentava asenne vaikka pahalta tuntuukin -ja saa tuntuakin. Tsemppiä!!

....... kirjoitti:

En tarkoittanut sitä, että hän olisi tehnyt oikein. Enkä tarkoita sitä, että tuntisin itseni syylliseksi. Tarkoitin vain sitä, että en voi enää asialle mitään ja se minun on pakko hyväksyä. Tekisin mitä vain, mutta kun tiedän, ettei siitä enää ole apua, en tee.

Luonnollisesti olen katkera, ettei hän puhunut eroaikeistaan ajoissa. Luulin, että kaikki ok näin. Mutta katson peiliin ja totean, että itsekin jätin sanomatta asioita, koska luulin. Nyt tiedän, että luuloni olivat vääriä. Aivan samoin hän luuli, luuli väärin, kunnes kyllästyi (tai jotain) ja alkoi miettimään erovaihtoehtoa. Nyt on sillä tiellä niin pitkällä, ettei näe paluuvaihtoehtoa. En tiedä, onko toinen; kenties. Itse asiassa en halua tietää. Mitä sillä oikeastaan on väliä, kun tunteet minua kohtaan ovat kuolleet ja tahto yrittää puuttuu. Toivon, ettei hänellekään ero ole helppo. Itselläni on kipua ja surua, myös vihaa, vaikka muille jakaa. Olen täysin samaa mieltä, että päätös yhteiselämästä olisi pitänyt olla yhteinen. Mutta mitä voin nyt tehdä. Olen kertonut oman näkemykseni, mutta sillä ei ole enää painoarvoa. Mitä minä voisin tehdä vielä? En voi häntä väkipakolla pitää.

Ei meidän perhe ollut riitaisa. Minun mielestäni ei mitään sellaista, mitä ei olisi voinut korjata, jos on tahtoa. Mutta siinäpä se ongelma juuri on. Ei ole tahtoa.

Lue lisää

Samoin ,minulle tapahtui.
Yritin kyllä puhua,mutta mies loukkaantui aina,otti itseensä ja syyllistyi.Lakkasin kysymästä.Avioliitto näivettyi,ei hellyyttä ,rakkautta.iTkin itsei uneen ja ihmettelin kun mies hylkäsi.

Syy oli se koska yritin parantaa avioliittoa ja kysyä missä mättää,näkemällä myös että syy oli minussa.
Rakastin ja rakastan miestäni,olemme asuneet nyt 1/2 vuotta erilleen.Itkin aina kun näin hänet ja ilkeät sanat sattuivat.

Lopuksi mies sanoi kun tajusi että lähden : ei itsekkään ymmärrä miksi näin kävi.Samoin mies vapautui,ja hymyili.

Mutta viimeksi nähnytämme itkin hänen nähtensä ja hän pyysi anteeksi,elättelin paluuta vielä yhteen ja hän sanoi ettei meidän kotimme ole enään tällä hetkellä minun koti.Sanoin kyllä kun lapset kasvaa niin meillä on aikaa toisilemme ja moottoripyörä-harrastuksille.
On vain odotettava aikaa parempaa. Kun murruin mieheni nähden hän sanoi: onhna se hyvä ,että koet tämän veilä kodiksesi.Hääkuvamme roikkuu seinällä.
Välillä tuntui että mis ajaa minua toisten syliin ja vaatii että minun pitää pyytää apua monessa asiassa mies-ystävältä ( joka ei ole salasuhde),kerroin etten halua enkä voi koska hän on mieheni..kuitenkin tuntuu että hän kokoajan tyrkkii mua vieraisiin.Olen sukollinen koska rakastan vain häntä,miksi pettäisin?!.

En itsekkään tiedä mitä tästä tulee välillä on tosi vaikeeta,mutta olen sitoutunut avioliittooni ja toivon että vielä kaikki muuttuu...

Voimia sinulle.

toinen voi olla semmonen et se ei vaan puhu vaik sille yrittää puhua,silloinhan siinä ei oikein ole muuta vaihto ehtoa.

minunkin kohdalleni olisi osunut mies, jolta ei tarvitse ruinata :(

hyvä, jos kirjoitti:

minunkin kohdalleni olisi osunut mies, jolta ei tarvitse ruinata :(

Et ole ainut joka joutuu ruinaamaan mieheltään..olo on kuin huoralla...vaan enää en ruinaa..kuollutta sisimmässäni...

ruinaajalle kirjoitti:

Et ole ainut joka joutuu ruinaamaan mieheltään..olo on kuin huoralla...vaan enää en ruinaa..kuollutta sisimmässäni...

ootko koittanu illallista,hieman punaviiniä,kynttilänvaloo,kevyttä taustamusiikkia,anoppia(siis jos on lapsia niin anopille hoitoon hehhee..),sitten rentouttavaa öljyhierontaa...jne!..vain mielikuvutus rajana

Osuit naulan kantaan. Olen samaa mieltä kanssasi. Lapsien puolesta olen todella pahoillani. Näen että tämä sattuu heihin. Vanhemmat eivät pahemmin riitele ja sitten yks kaks isä lähtee läiskimään.

Oisko se tosiaan se toinen pistänyt tuulta purjeisiin minun tapauksessani. Hym!

Sanoihan se exäsi-mikset uskonut! Meistä kaikilla ei ole niin hyvät kommunikaatiolahjat kuin normien mukaan kai pitäisi. Jollekin on jo saavutus, kun sanoo riidellessäkin asioita. Mutta sama koskee tietty sinuakin-varmaan olisit laittanut exäsi "koville" ja vaatinut selitystä lauseille, jos olisit osannut!

ei voi kirjoitti:

Sanoihan se exäsi-mikset uskonut! Meistä kaikilla ei ole niin hyvät kommunikaatiolahjat kuin normien mukaan kai pitäisi. Jollekin on jo saavutus, kun sanoo riidellessäkin asioita. Mutta sama koskee tietty sinuakin-varmaan olisit laittanut exäsi "koville" ja vaatinut selitystä lauseille, jos olisit osannut!

Lue lisää

Sieltä se olisi pitänyt osata onkia esille ja dekoodata, että hetkinen, nyt onkin tosi kyseessä. Exällä oli nimittäin myös taipumusta perua puheitaan rauhoituttuaan. Olisi pitänyt tajuta, että juuri tuo kyseinen asia ei kuulukaan niiden peruttavien sanomisien listalle.

Ja itseasissa selitystä vaadinkin, mutta vastaukseksi herui lähinnä epämääräisiä kliseitä erilaisuudesta, joita en kertakaikkiaan tajunnut. Päinvastoin esimerkein korjasin meidän olevan hyvin samanlaisia - sekä hyvässä että pahassa. No, sitten exä vaihtoi ongelmien syytä. Eron todelliset syyt eivät ole oikein tänäkään päivänä selvillä.

Tyypillinen piirre meille ihmisille on myös se, että riidellessä ollaan niin puolustuskannalla, että toisen puheisiin ei reagoida mitenkään vaan annetaan samalla mitalla takaisin - ei siis keskustella vaan nimenomaan riidellään.

Olisi vielä pitänyt tajuta sekin, että exä odotti nimenomaan MINUN korjaavan tapani, itseltään hän ei tätä edellyttänyt.

Pähkinänkuoressa: olin nuori, naivi, avuton ja kokematon reagoimaan tilanteeseen. Exäni oli sitä vielä enemmän. Erotuksena oli vain se, että minä halusin eheyttää perheemme, exä ei. En tiedä olisiko sille oikeasti sitten ollut mahdollisuuksia, mutta pirunmoista katkeruutta tuo hylkääminen silti aiheutti.

Lähi-isä kirjoitti:

Sieltä se olisi pitänyt osata onkia esille ja dekoodata, että hetkinen, nyt onkin tosi kyseessä. Exällä oli nimittäin myös taipumusta perua puheitaan rauhoituttuaan. Olisi pitänyt tajuta, että juuri tuo kyseinen asia ei kuulukaan niiden peruttavien sanomisien listalle.

Ja itseasissa selitystä vaadinkin, mutta vastaukseksi herui lähinnä epämääräisiä kliseitä erilaisuudesta, joita en kertakaikkiaan tajunnut. Päinvastoin esimerkein korjasin meidän olevan hyvin samanlaisia - sekä hyvässä että pahassa. No, sitten exä vaihtoi ongelmien syytä. Eron todelliset syyt eivät ole oikein tänäkään päivänä selvillä.

Tyypillinen piirre meille ihmisille on myös se, että riidellessä ollaan niin puolustuskannalla, että toisen puheisiin ei reagoida mitenkään vaan annetaan samalla mitalla takaisin - ei siis keskustella vaan nimenomaan riidellään.

Olisi vielä pitänyt tajuta sekin, että exä odotti nimenomaan MINUN korjaavan tapani, itseltään hän ei tätä edellyttänyt.

Pähkinänkuoressa: olin nuori, naivi, avuton ja kokematon reagoimaan tilanteeseen. Exäni oli sitä vielä enemmän. Erotuksena oli vain se, että minä halusin eheyttää perheemme, exä ei. En tiedä olisiko sille oikeasti sitten ollut mahdollisuuksia, mutta pirunmoista katkeruutta tuo hylkääminen silti aiheutti.

Lue lisää

mieheni minulta odotti: minun olisi pitänyt ymmärtää hänen puolikkaasta sanastaankin, että missä nyt mennään. Ja samoin, mieheni perui puheitaan sitten rauhoituttuaan. Riidan tuoksinnassa saattoi päästellä mitä törkeintä tekstiä, mutta kun pahin höyry oli puhallettu, niin sitten oli akikki taas hyvin.
Vaikeaa sitä on huomata, milloin on se tosi kyseessä, kun on ailahtelevainen kumppani.

Miehesi sai mahdollisuuden mitä minä en saanut. Ehkä tajuaa vihdoin jotain (ja sinä myös) :) Onnea matkaan!

Ja hienoa vielä siitäkin syystä, että sitten se meno vasta pottumaiseksi käykin kun eletään erossa. Kas kun siitä toisesta ei pääse eroon vaan on lasten takia oltava yhteyksissä. Voi sitä katkeruuden ja kiukun määrää.. ja lapset ristitulessa (vaikka heitä yrittäisi siltä suojatakin)..

Lähi-isä kirjoitti:

Miehesi sai mahdollisuuden mitä minä en saanut. Ehkä tajuaa vihdoin jotain (ja sinä myös) :) Onnea matkaan!

Ja hienoa vielä siitäkin syystä, että sitten se meno vasta pottumaiseksi käykin kun eletään erossa. Kas kun siitä toisesta ei pääse eroon vaan on lasten takia oltava yhteyksissä. Voi sitä katkeruuden ja kiukun määrää.. ja lapset ristitulessa (vaikka heitä yrittäisi siltä suojatakin)..

Lue lisää

kuule, se onnellinen hymy naamalla johtuu luultavasti siitä, että nyt voi sen toisen naisen kanssa mennä vapaammin. jos olis sulle sellaisen syyn sanonut, olisit alkanut riitelemään lapsesta sun muusta...nyt kannat vaan huonoa omaatuntoa itse, koet epäonnistuneesi..heh...kun et puhunut!aika taitavaa... no, minä en enää satuja usko..sori vaan...älä sinäkään!!! tsemppiä ja voimia sulle!

Olen vilpittömästi onnellinen teidän vuoksenne. En uskalla edes haaveilla, että meille kävisi näin. Tunnen mieheni, jääräpää mikä jääräpää. Hän luulee (tietää) olevansa nyt oikeassa ja että muuta ratkaisua ei ole. Mitä tapahtuu puolen vuoden päästä, sitä en tiedä.

Toivon, että edes te nousette.

................. kirjoitti:

Olen vilpittömästi onnellinen teidän vuoksenne. En uskalla edes haaveilla, että meille kävisi näin. Tunnen mieheni, jääräpää mikä jääräpää. Hän luulee (tietää) olevansa nyt oikeassa ja että muuta ratkaisua ei ole. Mitä tapahtuu puolen vuoden päästä, sitä en tiedä.

Toivon, että edes te nousette.

Lue lisää

vastaus. Siinä vois olla sullekin mietittävää, ellet ole jo miettinyt. Ihminen on toiselle susi, älä usko kaikkea, mitä kuulet.

Ei ne asiat pienen erossa olon jälkeen miksikään muutu.Ehkä hetken menee paremmin,mutta siihen se jää.
Mutta sinänsä hyvä mies,jos tajusi että töissä pitää käydä ja jopa laskutkin maksaa.

1977 kirjoitti:

Ei ne asiat pienen erossa olon jälkeen miksikään muutu.Ehkä hetken menee paremmin,mutta siihen se jää.
Mutta sinänsä hyvä mies,jos tajusi että töissä pitää käydä ja jopa laskutkin maksaa.

Lue lisää

muuttuakin, toisilla oikein radikaalisti.Joku saattaa tarvita sitä kunnon ravistelua, ennen kuin tajuaa missä mennään. Hyvää liittoa ei kannata turhanpäiten tuhotakaan, jos molemmat sitä haluavat jatkaa.

voi ne asiat kirjoitti:

muuttuakin, toisilla oikein radikaalisti.Joku saattaa tarvita sitä kunnon ravistelua, ennen kuin tajuaa missä mennään. Hyvää liittoa ei kannata turhanpäiten tuhotakaan, jos molemmat sitä haluavat jatkaa.

Lue lisää

jos liitto on hyvä,niin ei kai siinä kaks ihmistä eroa mieti.

tuo kokeneen kirjoitti:

vastaus. Siinä vois olla sullekin mietittävää, ellet ole jo miettinyt. Ihminen on toiselle susi, älä usko kaikkea, mitä kuulet.

on paljon ihmisissä,mutta valitettavasti aikamme henki ajaa suhteissa ihmisiä erilleen!Jokaisella oli oma paikkansa joskus ennen maalta kaupunkeihin muuttoa,niin vanhemmilla kuin nuoremmillakin!Mutta maailma on muuttunut,aika-ja raha tekevät kiilaa kaikkiin perhe-sukulaissuhteisiin!Ja länsimaiset ihmiset painavat vain eteenpäin useinkin hyvinkin rikkonaisina tajuamatta syitä ja seurauksia,valta,sekä uran mukana saavutettu raha eivät takaa sitä perheonnea!Uusio-fuusio perheet ovat sitten asia erikseen.Joissa ei arkipäivinä todellakaan ole helppoa roolipeleissä ja ex.lasten tullessa mukaan kuvioihin.Kokemusta on,joten en syyttelylinjalle lähde ainakaan ketään neuvomaan,niitä patenttiratkaisuja kun ei ole elämän kimurantteihin,yllätäviinkin kuvioihin!Hyvää Joulua/valoisaa tulevaisuutta yksinäisyydestä kärsiville ja juuri eronneille tai sitä sunnitteliville!Joulun suurin sanoma löytynee Luukaan Evankeliumista ja Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymästä meidät kaikki armoittaen...

Voi olla, että minullekin jälkikäteen tulee tietoon vaikka ja mitä. Sinänsä mies ei ole sanonut, että ero on minun vika. Enkä itsekkään niin ajattele. Vikaa on/oli molemmissa. Omaisuutta hän ei keplottele. Meillä on avioehto. Ja niin tässä yritän ajatella, että hän se loppupeleissä menettää enemmän kuin minä.

Ja siltäpä se näyttää, että jollain tapaa meidän elämän arvot eivät sittenkään olleet samalla tasolla. Minullekin ero on vaihtoehto, mutta se on se viimeinen.

Mitä sitten, jos olikin toinen?? Ero siitä silti tulisi. Hyvä ettei kolme vuotta myöhemmin ja kuuden pettämisen jälkeen? Sun ja teidän puhumattomuus johti suhten tuhoon ja sitä myötä toiseen naiseen. Turhaan yrität "toisen naisen" selän takana piileskellä totuutta. On se kumma kun itsessä ei ole koskaan mitään vikaa, vain toisessa ja toinen on puhekyvytön petturi. Sinäkö osasit puhua??

herkko kirjoitti:

Mitä sitten, jos olikin toinen?? Ero siitä silti tulisi. Hyvä ettei kolme vuotta myöhemmin ja kuuden pettämisen jälkeen? Sun ja teidän puhumattomuus johti suhten tuhoon ja sitä myötä toiseen naiseen. Turhaan yrität "toisen naisen" selän takana piileskellä totuutta. On se kumma kun itsessä ei ole koskaan mitään vikaa, vain toisessa ja toinen on puhekyvytön petturi. Sinäkö osasit puhua??

Lue lisää

on kyllä molempien vika: yksin on paha jutella.

puhumattomuus kirjoitti:

on kyllä molempien vika: yksin on paha jutella.

yrität antaa sellaista kuvaa että sinä kyllä teit parhaasi mutta toinen ei. tuuli lepattaa ja vie sellaiset tarinat.

herkko kirjoitti:

yrität antaa sellaista kuvaa että sinä kyllä teit parhaasi mutta toinen ei. tuuli lepattaa ja vie sellaiset tarinat.

että tein kaiken voitavani. Tai kyllähän minä tein, mutta liian myöhään. Minä se olin, joka puhua ei osannut. Ei mieskään mikään puhujamestari ole, mutta minä kannan syyllisyyttä, etten puhunut niistä asioista, joita mieheni odotti. Uusi nainen osaa keskustelutaidon, jota minä en ole kuunaan oppinut.

jotain maksuksi haluaa... ;)
Älä mene lankaan liian helpolla.

Olet varmaan oikeassa, että joko hän elää vapauden huumassa ja kolahtaa jonain päivänä ellei sitten ehdi löytää laastaria TAI sitten hänellä on jo se toinen.

Täytyy kyllä sanoa, ettei ihan ekana tullut toinen nainen mieleen. Kaipa sitä olen liian sinisilmäinen. Mutta kuten sanoin tuolla aikaisemmin, en välttämättä halua tietää. Pelkään, että sattuu vielä enemmän. Tai katsotaan, jos vaikka vielä kysyn suoraan. En kyllä usko, että tunnustaisi. Tai mistä tuota tietää.

Jostain tuolta muualta luin, että jos miehellä on toinen, hän käyttäytyy vihaisesti ym. entistä vaimoansa kohtaa. Onko aina näin? Vai voiko olla, että käyttäytyy kaikesta huolimatta säyseästi.

Luettuani teidän kaikkien vastaukset, olen tässä miettinyt, pitäisikö sittenkin vielä jotain yrittää, vaikka hän on sanonut ei? Vai annanko ajan kulua ja katson, mitä tapahtuu? Vai olenko kuten nyt, enkä tee mitään (siis en enää puhu takaisin yhteenmenosta)? En tiedä. Lukijoiden joukossa on varmaan niitä lähteneitä. Kertokaas te, onko peli jo menetetty.

........... kirjoitti:

Olet varmaan oikeassa, että joko hän elää vapauden huumassa ja kolahtaa jonain päivänä ellei sitten ehdi löytää laastaria TAI sitten hänellä on jo se toinen.

Täytyy kyllä sanoa, ettei ihan ekana tullut toinen nainen mieleen. Kaipa sitä olen liian sinisilmäinen. Mutta kuten sanoin tuolla aikaisemmin, en välttämättä halua tietää. Pelkään, että sattuu vielä enemmän. Tai katsotaan, jos vaikka vielä kysyn suoraan. En kyllä usko, että tunnustaisi. Tai mistä tuota tietää.

Jostain tuolta muualta luin, että jos miehellä on toinen, hän käyttäytyy vihaisesti ym. entistä vaimoansa kohtaa. Onko aina näin? Vai voiko olla, että käyttäytyy kaikesta huolimatta säyseästi.

Luettuani teidän kaikkien vastaukset, olen tässä miettinyt, pitäisikö sittenkin vielä jotain yrittää, vaikka hän on sanonut ei? Vai annanko ajan kulua ja katson, mitä tapahtuu? Vai olenko kuten nyt, enkä tee mitään (siis en enää puhu takaisin yhteenmenosta)? En tiedä. Lukijoiden joukossa on varmaan niitä lähteneitä. Kertokaas te, onko peli jo menetetty.

Lue lisää

Minun tarinani on kuin kopio sinun vastaavasta. En tiedä onko miehelläni toinen katsottuna, itse hän asian kyllä johdonmukaisesti kieltää. Ja onko sillä merkitystä, onko toinen nainen vai ei... meidän liitto ei kuitenkaan toiminut, vaikkei riideltykään. Ja molemmat saamme katsoa peiliin, jos syyllisen tilanteeseen haluamme löytää.
Sekavathan ne tuntemukset eropäätöksen jälkeen ovat olleet. Ei tätä liittoa kuitenkaan väkisin pystyssä voi pitää, jos toinen ei sitä tahdo. Vaikka nyt sattuukin henkisesti valtavasti, ei hyvä ole sekään tieto, että toinen on avioliitossa vain esim. velvollisuudentunteesta. Asioiden puhuminen selväksi olisi kuitenkin reilua puolin ja toisin. Sitten voisi surra aikansa ja jatkaa kukin omalla tavallaan omaa elämää.
Myös meidän tapauksessa mies on paljon tyytyväisemmän oloinen nyt kun on saanut vapautensa... tuollainen kun olisi ollut liittomme aikanakin, niin ehkä tämä olisi onnistunutkin paremmin. Ja voi olla, että tämä on mahdollisuus myös minulle, mahdollisuus onnelliseen ja tasapainoiseen elämään jatkossa, tiedä häntä, aika näyttää. Jaksamista sinullekin oli ratkaisu nyt mikä tahansa, voimia tarvitset kuitenkin.

Eteinpäin vain elämässä kirjoitti:

Minun tarinani on kuin kopio sinun vastaavasta. En tiedä onko miehelläni toinen katsottuna, itse hän asian kyllä johdonmukaisesti kieltää. Ja onko sillä merkitystä, onko toinen nainen vai ei... meidän liitto ei kuitenkaan toiminut, vaikkei riideltykään. Ja molemmat saamme katsoa peiliin, jos syyllisen tilanteeseen haluamme löytää.
Sekavathan ne tuntemukset eropäätöksen jälkeen ovat olleet. Ei tätä liittoa kuitenkaan väkisin pystyssä voi pitää, jos toinen ei sitä tahdo. Vaikka nyt sattuukin henkisesti valtavasti, ei hyvä ole sekään tieto, että toinen on avioliitossa vain esim. velvollisuudentunteesta. Asioiden puhuminen selväksi olisi kuitenkin reilua puolin ja toisin. Sitten voisi surra aikansa ja jatkaa kukin omalla tavallaan omaa elämää.
Myös meidän tapauksessa mies on paljon tyytyväisemmän oloinen nyt kun on saanut vapautensa... tuollainen kun olisi ollut liittomme aikanakin, niin ehkä tämä olisi onnistunutkin paremmin. Ja voi olla, että tämä on mahdollisuus myös minulle, mahdollisuus onnelliseen ja tasapainoiseen elämään jatkossa, tiedä häntä, aika näyttää. Jaksamista sinullekin oli ratkaisu nyt mikä tahansa, voimia tarvitset kuitenkin.

Lue lisää

Kiitos kohtalontoveri. Kuulostaapa tosi tutulta. Ei minuakaan kiinnosta jatkaa, kun mieheni tunteet kerta ovat kuolleet, hän ei halua yrittää, päätös on lopullinen jne.... Tuosta puhumisesta olen myös samaa mieltä. Helpompi olisi jatkaa puhtaalta pöydältä kuin käsittelemättömien asioiden kanssa. Miestäni ei kuitenkaan kiinnosta puhua asiasta - hänellä ei ole puhuttavaa. Luin tässä p

...... kirjoitti:

Kiitos kohtalontoveri. Kuulostaapa tosi tutulta. Ei minuakaan kiinnosta jatkaa, kun mieheni tunteet kerta ovat kuolleet, hän ei halua yrittää, päätös on lopullinen jne.... Tuosta puhumisesta olen myös samaa mieltä. Helpompi olisi jatkaa puhtaalta pöydältä kuin käsittelemättömien asioiden kanssa. Miestäni ei kuitenkaan kiinnosta puhua asiasta - hänellä ei ole puhuttavaa. Luin tässä p

Lue lisää

Sorry, painoin vahingossa lähetä nappia.

Niin, siis luin noita vanhoja kirjoituksia ja siellä kerrottiin, kuinka miehet (tai naiset) ryntäävät suoraan avioliitosta toiseen suhteeseen, vaikka kaikki (lähes kaikki) kokeneet ja muutoin asiantuntijat nimeenomaan neuvovat, ettei näin pidä tehdä, vaan vanha juttu ja ero tulee ensin käsitellä loppuun. Minä en yhtään ihmettelisi vaikka mieheni tekisi juuri tämän virheen. Hän kun on aina ollut sitä mieltä, että tietää paremmin kuin "kallonkutistajat" tai muut asiantuntijat.

Kaikesta huolimatta toivon miehelleni menestystä valitsemallaan tiellä. Kaipa hän sen onnensa jonain päivänä löytää. Minulle tämä on myös kasvun paikka. Jokin tarkoitus tälläkin on. Ehkä jonain päivänä huomaan, että tämä oli elämäni käännekohta sinne parempaan.

Sitä odotellessa.......

Elämä on. Yksinkertaista. Sama ilman välipistettä.

Ei ollut mullakaan ketään toista, ei edes haavetta. Oli vain toive päästä oman rauhaan. Kun sitten muutin pois, niin jo muuttopäivän iltana (yöllä..) kun olin käymässä nukkumaan, sisälläni oli NIIN hyvä olo että varmasti hymyilin itsekseni. Hyvä ja rauhaisa olo jatkui seuraavallekin päivälle, jolloin menin hakemaan pikkutavaroita entisestä kodistani. Hymyilin silloinkin. En tiedä oliko se onnea, mutta hyvää oloa. Exä hymyili myös ja kertoi että eipä ole aikoihin ollut niin hiljaista ja rauhallista yötä, oli nukkunut kuin tukki ensimmäisen kerran pariin kuukauteen. Kuten minä.

Ei hymy tarkoita pahaa, se tulee sisältä. Ikävää se ei poista, eikä niitä muistoja joita oli. Mutta kun samojen seinien sisällä ei mahdu olemaan niin ei mahdu.

...... kirjoitti:

Sorry, painoin vahingossa lähetä nappia.

Niin, siis luin noita vanhoja kirjoituksia ja siellä kerrottiin, kuinka miehet (tai naiset) ryntäävät suoraan avioliitosta toiseen suhteeseen, vaikka kaikki (lähes kaikki) kokeneet ja muutoin asiantuntijat nimeenomaan neuvovat, ettei näin pidä tehdä, vaan vanha juttu ja ero tulee ensin käsitellä loppuun. Minä en yhtään ihmettelisi vaikka mieheni tekisi juuri tämän virheen. Hän kun on aina ollut sitä mieltä, että tietää paremmin kuin "kallonkutistajat" tai muut asiantuntijat.

Kaikesta huolimatta toivon miehelleni menestystä valitsemallaan tiellä. Kaipa hän sen onnensa jonain päivänä löytää. Minulle tämä on myös kasvun paikka. Jokin tarkoitus tälläkin on. Ehkä jonain päivänä huomaan, että tämä oli elämäni käännekohta sinne parempaan.

Sitä odotellessa.......

Lue lisää

Yleensä kannattaa aina yrittää katsoa vaan eteenpäin, ja olla rauhallisena vaan. Jos miehesi vielä tulee toisiin aatoksiin, ehdit kyllä omat ajatuksesi sen asian suhteen sitten miettiä. Nyt kannattaa ajatella että ero on lopullinen. Sillä tavoin ehkä oppii myös eniten itsestään ja saa elämäänsä jotain uutta. :-)

SIMPLE kirjoitti:

Elämä on. Yksinkertaista. Sama ilman välipistettä.

Ei ollut mullakaan ketään toista, ei edes haavetta. Oli vain toive päästä oman rauhaan. Kun sitten muutin pois, niin jo muuttopäivän iltana (yöllä..) kun olin käymässä nukkumaan, sisälläni oli NIIN hyvä olo että varmasti hymyilin itsekseni. Hyvä ja rauhaisa olo jatkui seuraavallekin päivälle, jolloin menin hakemaan pikkutavaroita entisestä kodistani. Hymyilin silloinkin. En tiedä oliko se onnea, mutta hyvää oloa. Exä hymyili myös ja kertoi että eipä ole aikoihin ollut niin hiljaista ja rauhallista yötä, oli nukkunut kuin tukki ensimmäisen kerran pariin kuukauteen. Kuten minä.

Ei hymy tarkoita pahaa, se tulee sisältä. Ikävää se ei poista, eikä niitä muistoja joita oli. Mutta kun samojen seinien sisällä ei mahdu olemaan niin ei mahdu.

Lue lisää

...positiivista. Kiva että näinkin.

Itsekin parisuhteesta lähteneenä tiedän, että näinkin voi tosiaan kyllä olla, mutta silloin yleensä kyllä on halukas puhumaan asioista, koska ei ole mitään "salattavaa". Siis jos toinen tahtoo puhua.

Hymy voi tulla sisältä, aitona, ja silloin kaikki on hyvin. :-)

........... kirjoitti:

Olet varmaan oikeassa, että joko hän elää vapauden huumassa ja kolahtaa jonain päivänä ellei sitten ehdi löytää laastaria TAI sitten hänellä on jo se toinen.

Täytyy kyllä sanoa, ettei ihan ekana tullut toinen nainen mieleen. Kaipa sitä olen liian sinisilmäinen. Mutta kuten sanoin tuolla aikaisemmin, en välttämättä halua tietää. Pelkään, että sattuu vielä enemmän. Tai katsotaan, jos vaikka vielä kysyn suoraan. En kyllä usko, että tunnustaisi. Tai mistä tuota tietää.

Jostain tuolta muualta luin, että jos miehellä on toinen, hän käyttäytyy vihaisesti ym. entistä vaimoansa kohtaa. Onko aina näin? Vai voiko olla, että käyttäytyy kaikesta huolimatta säyseästi.

Luettuani teidän kaikkien vastaukset, olen tässä miettinyt, pitäisikö sittenkin vielä jotain yrittää, vaikka hän on sanonut ei? Vai annanko ajan kulua ja katson, mitä tapahtuu? Vai olenko kuten nyt, enkä tee mitään (siis en enää puhu takaisin yhteenmenosta)? En tiedä. Lukijoiden joukossa on varmaan niitä lähteneitä. Kertokaas te, onko peli jo menetetty.

Lue lisää

Peli ei todellakaan ole vielä menetetty. Älä vaivu epätoivoon! Soitelkaa ja yrittäkää nähdä nyt mahdollisimman usein, voitte keskustella eroon liittyvistä käytännön asioista mutta älä tee mitään peruuttamatonta...
Yritä olla positiivinen ja usko siihen, että palaatte yhteen kunnes miehesi kriisi on ohi. Tällähetkellä mies saattaa nauttia kun näkee sinut epätoivoisena / itkuisena, mutta hän ajattelee sinua... Pian se ARKI koittaa "uudessa suhteessa" ja mies huomaa, miten paljon sinua rakastaakaan ja miten paljon teillä on yhteistä.

Voimia Sinulle!!!

Tarkemmin ajateltuna minullakin on menneisyydessä vastaava kokemus. Aikaa tapahtuneesta kylläkin yli 20 vuotta ja kyseessä pitkä (reilu 2 v.) seurustelusuhde. Poikaystävä hyppäsi minun luota suoraan uuden tyttöystävän kainaloon. Ehkä sanomassasi on perää. Tässä voisi löytyä myös syy siihen, miksei häntä kiinnosta (ei ole tarvetta) putsata pöytää minun kanssa. Asia voisi lipsahtaa.....

Pelkurimies :)

... kirjoitti:

Tarkemmin ajateltuna minullakin on menneisyydessä vastaava kokemus. Aikaa tapahtuneesta kylläkin yli 20 vuotta ja kyseessä pitkä (reilu 2 v.) seurustelusuhde. Poikaystävä hyppäsi minun luota suoraan uuden tyttöystävän kainaloon. Ehkä sanomassasi on perää. Tässä voisi löytyä myös syy siihen, miksei häntä kiinnosta (ei ole tarvetta) putsata pöytää minun kanssa. Asia voisi lipsahtaa.....

Pelkurimies :)

Lue lisää

Onhan hänellä oltava saalis katsottuna, kun toisesta luopuu ;)

Just joo. Kirjoituksesi perustella mies on kuitenkin syyllinen, välinpitämätön, puhekyvytön, ei rakasta, huono isä jne. Nainenhan on aina syytön osapuoli. Naisen ei tarvitse osata puhua...

Turha tällästä on teille kirjoittaa. Ette te naiset osaa muuta kuin syyttää miehiä kaikesta ja itse luulette olevanne niin helvetin täydellisiä. Tuskin se Jumalannekaan tuollaista asennetta hyväksyy.

jumalainen mies kirjoitti:

Just joo. Kirjoituksesi perustella mies on kuitenkin syyllinen, välinpitämätön, puhekyvytön, ei rakasta, huono isä jne. Nainenhan on aina syytön osapuoli. Naisen ei tarvitse osata puhua...

Turha tällästä on teille kirjoittaa. Ette te naiset osaa muuta kuin syyttää miehiä kaikesta ja itse luulette olevanne niin helvetin täydellisiä. Tuskin se Jumalannekaan tuollaista asennetta hyväksyy.

Lue lisää

ai kamala miksi ihmiset osaa olla niin ilkeitä toisilleen netinkin välityksellä.. jos toinen kertoo asiansa niin heti ollaan kettuilemassa.. Enpä usko, että tuossa alkuperäisen jutun kirjoittaja on syyttämässä miestään. Välillä tapahtuu asioita, joille ei yksinkertaisesti voi tehdä mitään. Rakkaus on kyllä niin iso kysymysmerkki, että ei siitä selviä kun taistelemalla eli puhumalla toisen kanssa asiat halki tai sitten välttelemällä kokonaan rakkautta. Eli ei ryhdy ollenkaa suhteisiin niin välttyy mielen tuhoutumiselta.

Missä kohtaa sanon, ettei minussa ole mitään vikaa ja kaikki vika vain lähtijässä? Sen verran järki juoksee, että tiedän ja tajuan, että parisuhteen ongelmiin ja myös onnistumiseen tarvitaan molempia. Sitä en osaa sanoa, näkeekö mieheni tämän, kun ei suostu asioista keskustelemaan. Tällä hetkellä on vähän vaikea hoitaa tätä eroamista, kun mieheen ei saa mitään kontaktia.

Uskallan kuitenkin sanoa, että minä olen meistä se fiksumpi tässä tilanteessa. Mies saa mennä ilman sotaa ja riitelyä. Haluaisin vain käytännön asiat ojennukseen ja siitä sitten eri latuja eteenpäin. Sitä en tiedä, mitä miehen päässä liikkuu. En nyt jaksa raapustaa, mitä viimeisen 12 tunnin aikana on tapahtunut, mutta täytyy sanoa, että hämmästyttävän epäkypsästi käyttäytyy mies, joka itse haluaa erota. Onko sekin sitten minun vika. Tähän tiedän vastauksen. EI OLE!

Mistäköhän johtuu että mies löytää toisen naisen?

Koska avioliitosta on tullut helvetti. Vaimo ei ole sama nainen jonka kanssa mies meni naimisiin. Papereiden mukaan kyllä, vaikka sukunimi olisi eri, mutta muuta yhteistä ei sitten olekaan. Ei mies ajattele rakastuvansa. Mies ihastuu, kokee olevansa hyväksytty jonkun silmissä. Saa läheisyyttä, ymmärrystä, hellyyttä, rakkautta, arvostusta, miellyttävää ja positiivisella tavalla haastavaa seuraa. Kaikkea sitä mitä kotona ei ole. Kotona on etäinen ämmä joka vähättelee kaikkea miehen tekemää, ei kuuntele ei ymmärrä, ei koske, ei ainakaan osoita rakkautta, tekee miehen olon kotona epämiellyttäväksi kaikenlaisella negatiivisella arvostelulla ja nalkuttamisella, on kyllä haastava - riitaa haastava. Miehelle teettää tuskaa miettiä miten päin kotiin menisi että edes yhtenä iltana saa mennä nukkumaan ilman pahaa oloa.

Onko epänormaalia että mies tällaisessa tilanteessa rakastuu toiseen naiseen? Ei todellakaan. Se tulee suunnittelematta ja yllättää. Mitäs siinä muuta voi kuin alkaa järjestää eroa. Mies menee niin pitkälle asioissa että miettii mistä kaikki johtuu. Mies pääsee niihin syihin jotka rikkoivat avioliiton, mutta vaimo näkee vain toisen naisen. Koska vaimo ei suostu hyväksymään että HÄNESSÄ olisi mitään vikaa. Mies on sikapetturi ja valehtelija.

Totta, mies on raukkis kun ei saa kerrottua tunteistaan ennen kuin toinen nainen tulee kuvioihin. Mutta, mies on inhimillinen olento, ja inhimilliselle olennolle voi olla vaikeaa kertoa tunteistaan. Etenkin jos on lapsia, sillä mies arvaa mitä siitä kuulisi. Edesvastuuton paska joka jättää vaimon yksin lasten kanssa. Näin ollen mies on päättänyt yrittää pysyä avioliitossa ja kotona, on ehkä niin nujertunut ja voimaton ettei jaksa yksin edes miettiä muualle lähtöä.

Mutta miksi te naiset otatte raukkismiehiä aviopuolisoiksi? Ottakaa selvää ennen vihkimistä millaiseen mieheen olette sitoutumassa ja perhettä perustamassa. Jos olette tehneet virheen, myöntäkää se, mutta älkää miestä syyttäkö siitä millainen se on.

raukkiksen kaveri kirjoitti:

Mistäköhän johtuu että mies löytää toisen naisen?

Koska avioliitosta on tullut helvetti. Vaimo ei ole sama nainen jonka kanssa mies meni naimisiin. Papereiden mukaan kyllä, vaikka sukunimi olisi eri, mutta muuta yhteistä ei sitten olekaan. Ei mies ajattele rakastuvansa. Mies ihastuu, kokee olevansa hyväksytty jonkun silmissä. Saa läheisyyttä, ymmärrystä, hellyyttä, rakkautta, arvostusta, miellyttävää ja positiivisella tavalla haastavaa seuraa. Kaikkea sitä mitä kotona ei ole. Kotona on etäinen ämmä joka vähättelee kaikkea miehen tekemää, ei kuuntele ei ymmärrä, ei koske, ei ainakaan osoita rakkautta, tekee miehen olon kotona epämiellyttäväksi kaikenlaisella negatiivisella arvostelulla ja nalkuttamisella, on kyllä haastava - riitaa haastava. Miehelle teettää tuskaa miettiä miten päin kotiin menisi että edes yhtenä iltana saa mennä nukkumaan ilman pahaa oloa.

Onko epänormaalia että mies tällaisessa tilanteessa rakastuu toiseen naiseen? Ei todellakaan. Se tulee suunnittelematta ja yllättää. Mitäs siinä muuta voi kuin alkaa järjestää eroa. Mies menee niin pitkälle asioissa että miettii mistä kaikki johtuu. Mies pääsee niihin syihin jotka rikkoivat avioliiton, mutta vaimo näkee vain toisen naisen. Koska vaimo ei suostu hyväksymään että HÄNESSÄ olisi mitään vikaa. Mies on sikapetturi ja valehtelija.

Totta, mies on raukkis kun ei saa kerrottua tunteistaan ennen kuin toinen nainen tulee kuvioihin. Mutta, mies on inhimillinen olento, ja inhimilliselle olennolle voi olla vaikeaa kertoa tunteistaan. Etenkin jos on lapsia, sillä mies arvaa mitä siitä kuulisi. Edesvastuuton paska joka jättää vaimon yksin lasten kanssa. Näin ollen mies on päättänyt yrittää pysyä avioliitossa ja kotona, on ehkä niin nujertunut ja voimaton ettei jaksa yksin edes miettiä muualle lähtöä.

Mutta miksi te naiset otatte raukkismiehiä aviopuolisoiksi? Ottakaa selvää ennen vihkimistä millaiseen mieheen olette sitoutumassa ja perhettä perustamassa. Jos olette tehneet virheen, myöntäkää se, mutta älkää miestä syyttäkö siitä millainen se on.

Lue lisää

Älytkää nyt hyvät ihmiset, että sekä ja että on syytä. Molempia tarvitaan parisuhteen onnistumiseen. Oletko sinä kirjoittaja miettinyt, miksi siellä kotona on se etäinen ämmä? Kumpi oli ensin muna vai kana? Jos ei saa suutaan auki se, jolla on asiaa, ei auta valittaa. Jos et saanut edellisessä suhteessa suutasi auki, miten käy seuraavassa suhteessa. Mikä on se kikka oppia puhumaan. Kyllä sen rakastumis-/ihastumisvaiheen aikana kaikki onnistuu ja toimii, mutta entäs sitten, kun arki astuu kuvaan mukaan. Kaikki parisuhteessa eläneet tietävät tämän. Jos rakastumisvaiheessa ollaan puhumattomia ym. suhde tuskin avioon asti kestää. Ja usko huviksesi, ei kaikki liitot ole riitaisia. Milloin mitenki päin. Miksi sitten niin paljon erotaan? Se on nykyään liian helppoa.

ei tässä eikä monessa muussa kirjoitti:

Älytkää nyt hyvät ihmiset, että sekä ja että on syytä. Molempia tarvitaan parisuhteen onnistumiseen. Oletko sinä kirjoittaja miettinyt, miksi siellä kotona on se etäinen ämmä? Kumpi oli ensin muna vai kana? Jos ei saa suutaan auki se, jolla on asiaa, ei auta valittaa. Jos et saanut edellisessä suhteessa suutasi auki, miten käy seuraavassa suhteessa. Mikä on se kikka oppia puhumaan. Kyllä sen rakastumis-/ihastumisvaiheen aikana kaikki onnistuu ja toimii, mutta entäs sitten, kun arki astuu kuvaan mukaan. Kaikki parisuhteessa eläneet tietävät tämän. Jos rakastumisvaiheessa ollaan puhumattomia ym. suhde tuskin avioon asti kestää. Ja usko huviksesi, ei kaikki liitot ole riitaisia. Milloin mitenki päin. Miksi sitten niin paljon erotaan? Se on nykyään liian helppoa.

Lue lisää

Eroaminen on ollut helppoa sen jälkeen kun tuli tasa-arvo. Ennen naiset oli taloudellisesti sidottu mieheensä ja silloin siedettiin ties millaista kohtelua. Ei tietenkään kaikki. Kuten ei nykyäänkään. Pieni osa avioliitoista on riitaisia ja johtavat eroon. Eikö niin?

On helppo osoittaa sormella että miksi ette miettineet ennen kuin menitte naimisiin. Monet menee naimisiin niin nuorena etteivät ymmärrä elämästäkään vielä mitään. Alle 25:sina. Se on mielesätni nuori, kun ottaa huomioon ettei montaa vuotta olla vielä muutenkaan eletty omillaan. Monet menee naimisiin 20-22 asuttuaan ehkä vuoden pois vanhempien nurkista. Montako kumppaniehdoskastakaan on tavattu niin että tietäisi jotain vastakkaisen sukupuolen ajatusmaailmasta?

Harva menee naimisiin erotakseen. Avoliittojen yleistyttä on helpmpi ensin asua jonkun kanssa ja j os suhde toimii niin sitten naimisiin. Jotkut ei avioidu lainkaan. Toiset menee naimisiin vasta vuosien päästä ja jotkut heistäkin eroavat lähes saman tien. Ei elämää voi tietää ennakkoon.

Helppoa on syyttää sitä joka "ei saa suutaan auki". Sinä varmaan saat. Onnittelut, olet täydellinen. Jokaisessa ihmisessä on omat heikkoutensa. Paitsi usein naisissa, ainakin ne uskottelee niin.

Mun kaverin vaimo oli aivan kauhea, jos suoraan saan sanoa niin jo ennen kuin ne meni naimisiin. Päällepäsmäri joka alkoi heti alkuunsa pompottaa kaveriani. Mutta ei se mulle kuulunut, ehkä kaveri tarvitsi sellaista määrätietoista naista. Määrätietoisuudella vaan ei ollut rajaa. Kaverilla oli pitkä pinna. Ensimmäinen lapsi oli vahinko, vaimo halusi pitää, kaveri totesi että okei. Sitten vaimo halusi toisen lapsen. Ei auttanut kun kaveri sanoi ei. Alkoi pihtaan sekisä, vaimo syytti vieraista naisista. Katos, se vaimo ei suostunut kondomiin, ja käytti mukamas pillereitä mutta kai niilläkin voi vahinkoja tulla. Se oli sitten vähän pakkoseksiä ja toinen lapsi tuli. Sen jälkeen mies oli kotiorja. Mutta sen sanon, vaikka ei vaimo mikään mun ihanne ollut alkuunkaan, niin se muuttui vielä pahemmaksi aamenen jälkeen. Ei ollut mullakaan enää asiaa niille, ellei vaimo ollut matkoilla. Kaveri ei ehtinyt enää urheilla eikä saanut (vaimo kielsi) firman sählynkin. Kun oli lapsia joita piti hoitaa ja kiikuttaa milloin minnekin kun vaimolla oli niin paljon menoja. Teki kaveri niin tai näin, aina väärin päin. Verenpaine nousi, hirveä stressi. 8 vuotta. Yritti jutella vaimonsa kanssa, ei onnistunut. Kyllä mä tiedän mistä se toinen nainen ilmestyi. Se oli kaverin pelastus joka tapauksessa. Kaiffa löysi elämän uudelleen, ja elämänhalun. Teki kotona selväksi miten haluaa elää ja niin tekikin, mutta siinä vaiheessa vaimo alkoi vedättää, raukkamaisesti alkoi arvostella miestä aina kun oli jotain sukulaisia tai muita tuttuja läsnä, haki kaikki sen puutteet ja virheet. Jos se oli koko päivän siivonnut, tehnyt ruokaa, pessyt pyykkiä ja kärrännyt lapsia, niin joku oli jäänyt tekemättä kuitenkin, josta vaimo sai syyn väittää miestä saamattomaksi. Sen enempää en jatka, mutta kun kaveri ilmoitti erosta ja toisesta naisesta, niin voi herran jumala mikä marttyyri sen vaimosta tuli. Hän kun oli tehnyt kaikkensa perheen eteen ja tämän mies tekee, ihan ilmoittamatta. Kaveri parka pääsi mun luo asumaan ettei tarvitse vaimon nurkissa elellä, mutta eihän kaksi "poikamiestä"... se lähti sen uudemman naisensa luo. Siellä se kyllä muutenkin vietti aikansa.

Tämä ei ole yleistys vaan yksi tapaus. Olen nähnyt muitakin.

Nyt olet asian ytimessä ! Itselleni on käynyt juuri noin kuin viestissäsi kerroit, vaihda vain nainen-sanan tilalle mies ja mies-sanan tilalle nainen. Ei taida olla väliä kumpaa sukupuolta edustat tässä aiheessa, samanlaisia kaikki tyynni...

raukkiksen kaveri kirjoitti:

Eroaminen on ollut helppoa sen jälkeen kun tuli tasa-arvo. Ennen naiset oli taloudellisesti sidottu mieheensä ja silloin siedettiin ties millaista kohtelua. Ei tietenkään kaikki. Kuten ei nykyäänkään. Pieni osa avioliitoista on riitaisia ja johtavat eroon. Eikö niin?

On helppo osoittaa sormella että miksi ette miettineet ennen kuin menitte naimisiin. Monet menee naimisiin niin nuorena etteivät ymmärrä elämästäkään vielä mitään. Alle 25:sina. Se on mielesätni nuori, kun ottaa huomioon ettei montaa vuotta olla vielä muutenkaan eletty omillaan. Monet menee naimisiin 20-22 asuttuaan ehkä vuoden pois vanhempien nurkista. Montako kumppaniehdoskastakaan on tavattu niin että tietäisi jotain vastakkaisen sukupuolen ajatusmaailmasta?

Harva menee naimisiin erotakseen. Avoliittojen yleistyttä on helpmpi ensin asua jonkun kanssa ja j os suhde toimii niin sitten naimisiin. Jotkut ei avioidu lainkaan. Toiset menee naimisiin vasta vuosien päästä ja jotkut heistäkin eroavat lähes saman tien. Ei elämää voi tietää ennakkoon.

Helppoa on syyttää sitä joka "ei saa suutaan auki". Sinä varmaan saat. Onnittelut, olet täydellinen. Jokaisessa ihmisessä on omat heikkoutensa. Paitsi usein naisissa, ainakin ne uskottelee niin.

Mun kaverin vaimo oli aivan kauhea, jos suoraan saan sanoa niin jo ennen kuin ne meni naimisiin. Päällepäsmäri joka alkoi heti alkuunsa pompottaa kaveriani. Mutta ei se mulle kuulunut, ehkä kaveri tarvitsi sellaista määrätietoista naista. Määrätietoisuudella vaan ei ollut rajaa. Kaverilla oli pitkä pinna. Ensimmäinen lapsi oli vahinko, vaimo halusi pitää, kaveri totesi että okei. Sitten vaimo halusi toisen lapsen. Ei auttanut kun kaveri sanoi ei. Alkoi pihtaan sekisä, vaimo syytti vieraista naisista. Katos, se vaimo ei suostunut kondomiin, ja käytti mukamas pillereitä mutta kai niilläkin voi vahinkoja tulla. Se oli sitten vähän pakkoseksiä ja toinen lapsi tuli. Sen jälkeen mies oli kotiorja. Mutta sen sanon, vaikka ei vaimo mikään mun ihanne ollut alkuunkaan, niin se muuttui vielä pahemmaksi aamenen jälkeen. Ei ollut mullakaan enää asiaa niille, ellei vaimo ollut matkoilla. Kaveri ei ehtinyt enää urheilla eikä saanut (vaimo kielsi) firman sählynkin. Kun oli lapsia joita piti hoitaa ja kiikuttaa milloin minnekin kun vaimolla oli niin paljon menoja. Teki kaveri niin tai näin, aina väärin päin. Verenpaine nousi, hirveä stressi. 8 vuotta. Yritti jutella vaimonsa kanssa, ei onnistunut. Kyllä mä tiedän mistä se toinen nainen ilmestyi. Se oli kaverin pelastus joka tapauksessa. Kaiffa löysi elämän uudelleen, ja elämänhalun. Teki kotona selväksi miten haluaa elää ja niin tekikin, mutta siinä vaiheessa vaimo alkoi vedättää, raukkamaisesti alkoi arvostella miestä aina kun oli jotain sukulaisia tai muita tuttuja läsnä, haki kaikki sen puutteet ja virheet. Jos se oli koko päivän siivonnut, tehnyt ruokaa, pessyt pyykkiä ja kärrännyt lapsia, niin joku oli jäänyt tekemättä kuitenkin, josta vaimo sai syyn väittää miestä saamattomaksi. Sen enempää en jatka, mutta kun kaveri ilmoitti erosta ja toisesta naisesta, niin voi herran jumala mikä marttyyri sen vaimosta tuli. Hän kun oli tehnyt kaikkensa perheen eteen ja tämän mies tekee, ihan ilmoittamatta. Kaveri parka pääsi mun luo asumaan ettei tarvitse vaimon nurkissa elellä, mutta eihän kaksi "poikamiestä"... se lähti sen uudemman naisensa luo. Siellä se kyllä muutenkin vietti aikansa.

Tämä ei ole yleistys vaan yksi tapaus. Olen nähnyt muitakin.

Lue lisää

En suinkaan ole täydellinen. Jätän itsekin asioita sanomatta ja sitä olen katunut. Oppinutkin olen, silti en ole täydellinen ja en edes usko koskaan olevanikaan. Mutta eikös se niin ole, että jos ei saa suutaan auki, olin se sitten minä tai sinä, vika on minussa tai sinussa. Vaikeaa sen toisen osapuolen on joka päivä kysellä kaikkia maailman asioita lävitse, mättääkö siinä tai harmittaako se. Toinen puoli asiasta on luonnollisesti se kuunteleminen, mutta kirjoitan nyt puhumisesta, kun se on teemana tässä ketjussa.

Ja tuosta sun tarinasta sanon, että se tosiaan on vain yksi esimerkki. Mistä kaikki perseelleen meno alkoi, piruko sen tietää. Liekö tietävät itsekkään. Oliko se kuitenkaan päällepäsmäri eukko vai sittenkin "nyhväke" mies. Minä en syytä kumpaankaan yksinään, kun en heitä tunne. Uskoisin kuitenkin, että sekä ja että. Minä tiedän myös tapauksia, joissa on eletty "normaalia", ei riitaisaa liittoa. On ollut yhteiset ja omat menot, joista ei ole puolin ja toisin naputettu. Silti se eropeikko jostain on hiipinyt. Milloin mistäkin syystä. Periaatteessa ei ollut mitään sen kummempaa syytä. Eikö sitten arki sopinut, eikä sitten seksi luistanut, eikö kestänyt perhe-elämän kurjuttaa (jompi tai kumpi)..... Mutta varmaan monen eron olisi voinut välttää, jos aitoa tahtoa olisi ollut. Mihin se tahto katoaa. Ei se elo aina sen eron jälkeen parempaa ole. Toki niinkin on, mutta mistä sitä sitäkään etukäteen tietää.

Lopuksi vielä, ettei tarkoitukseni ollut osoittaa ketään sormella. Nimenomaan yritin sanoa, että sekä ja että "vikaa". Ja kaikkihan sen tietää, ettei kukaan mene naimisiin erotakseen. Ja kun puhuin rakastumisvaiheesta, tarkoitin rakastumista eron jälkeen. Eron jälkeen itse kunkin tulisi miettiä, mitä minä tein väärin esim. puhuinko, onko puhumattomuus minun ongelma. Jos sitä ei tee, miten sitä siinä seuraavassa osaa puhua, jos asiaa ei tiedosta itselleen. Hyvin äkkiä tulee uusinta edellisestä suhteesta, oli se ongelma, mikä hyvänsä (vaikkapa en kuuntele). Juuri tämänkin takia eroavien olisi hyvä käydä suhteen loppuselvittely lävitse ja molempien tulisi ottaa opikseen.

Minä kirjoittaja olen nainen ja minullakin on heikkouteni, tiedän sen.

................. kirjoitti:

En suinkaan ole täydellinen. Jätän itsekin asioita sanomatta ja sitä olen katunut. Oppinutkin olen, silti en ole täydellinen ja en edes usko koskaan olevanikaan. Mutta eikös se niin ole, että jos ei saa suutaan auki, olin se sitten minä tai sinä, vika on minussa tai sinussa. Vaikeaa sen toisen osapuolen on joka päivä kysellä kaikkia maailman asioita lävitse, mättääkö siinä tai harmittaako se. Toinen puoli asiasta on luonnollisesti se kuunteleminen, mutta kirjoitan nyt puhumisesta, kun se on teemana tässä ketjussa.

Ja tuosta sun tarinasta sanon, että se tosiaan on vain yksi esimerkki. Mistä kaikki perseelleen meno alkoi, piruko sen tietää. Liekö tietävät itsekkään. Oliko se kuitenkaan päällepäsmäri eukko vai sittenkin "nyhväke" mies. Minä en syytä kumpaankaan yksinään, kun en heitä tunne. Uskoisin kuitenkin, että sekä ja että. Minä tiedän myös tapauksia, joissa on eletty "normaalia", ei riitaisaa liittoa. On ollut yhteiset ja omat menot, joista ei ole puolin ja toisin naputettu. Silti se eropeikko jostain on hiipinyt. Milloin mistäkin syystä. Periaatteessa ei ollut mitään sen kummempaa syytä. Eikö sitten arki sopinut, eikä sitten seksi luistanut, eikö kestänyt perhe-elämän kurjuttaa (jompi tai kumpi)..... Mutta varmaan monen eron olisi voinut välttää, jos aitoa tahtoa olisi ollut. Mihin se tahto katoaa. Ei se elo aina sen eron jälkeen parempaa ole. Toki niinkin on, mutta mistä sitä sitäkään etukäteen tietää.

Lopuksi vielä, ettei tarkoitukseni ollut osoittaa ketään sormella. Nimenomaan yritin sanoa, että sekä ja että "vikaa". Ja kaikkihan sen tietää, ettei kukaan mene naimisiin erotakseen. Ja kun puhuin rakastumisvaiheesta, tarkoitin rakastumista eron jälkeen. Eron jälkeen itse kunkin tulisi miettiä, mitä minä tein väärin esim. puhuinko, onko puhumattomuus minun ongelma. Jos sitä ei tee, miten sitä siinä seuraavassa osaa puhua, jos asiaa ei tiedosta itselleen. Hyvin äkkiä tulee uusinta edellisestä suhteesta, oli se ongelma, mikä hyvänsä (vaikkapa en kuuntele). Juuri tämänkin takia eroavien olisi hyvä käydä suhteen loppuselvittely lävitse ja molempien tulisi ottaa opikseen.

Minä kirjoittaja olen nainen ja minullakin on heikkouteni, tiedän sen.

Lue lisää

Miks aina väitetään että joku on syyllinen ? Jompi kumpi. Ei se niin mene - ei aina. Nykyään pitää aina ettiä syyllistä kaikelle ja joka asialle. Älytöntä energian haaskausta. Haluaako ihminen syyttä jotain aina ? On paljon asioita jotka vain tapahtuvat ja ovat eikä ne ole kenenkään syy. Itsetuntoko heikoilla kun ei sellaista hyväksy. Turha puolustella ja selitellä että en minä ainakaan ole täydellinen tai viallinen. Miten tahansa. Ei aina ole syyllisiä, ihmissuhteissakaan.

aarnold kirjoitti:

Miks aina väitetään että joku on syyllinen ? Jompi kumpi. Ei se niin mene - ei aina. Nykyään pitää aina ettiä syyllistä kaikelle ja joka asialle. Älytöntä energian haaskausta. Haluaako ihminen syyttä jotain aina ? On paljon asioita jotka vain tapahtuvat ja ovat eikä ne ole kenenkään syy. Itsetuntoko heikoilla kun ei sellaista hyväksy. Turha puolustella ja selitellä että en minä ainakaan ole täydellinen tai viallinen. Miten tahansa. Ei aina ole syyllisiä, ihmissuhteissakaan.

Lue lisää

kestää asioita, varsinkin negatiivisia, kun siihen löytyy "syyllinen". Voi syyttää jotakin tai jotakuta, miten vain. Se tavallaan helpottaa omaa oloa. Siinä olisikin paljon poisoppimista, että lakattais etsimästä syyllistä ja syyllistämästä toista.

raukkiksen kaveri kirjoitti:

Mistäköhän johtuu että mies löytää toisen naisen?

Koska avioliitosta on tullut helvetti. Vaimo ei ole sama nainen jonka kanssa mies meni naimisiin. Papereiden mukaan kyllä, vaikka sukunimi olisi eri, mutta muuta yhteistä ei sitten olekaan. Ei mies ajattele rakastuvansa. Mies ihastuu, kokee olevansa hyväksytty jonkun silmissä. Saa läheisyyttä, ymmärrystä, hellyyttä, rakkautta, arvostusta, miellyttävää ja positiivisella tavalla haastavaa seuraa. Kaikkea sitä mitä kotona ei ole. Kotona on etäinen ämmä joka vähättelee kaikkea miehen tekemää, ei kuuntele ei ymmärrä, ei koske, ei ainakaan osoita rakkautta, tekee miehen olon kotona epämiellyttäväksi kaikenlaisella negatiivisella arvostelulla ja nalkuttamisella, on kyllä haastava - riitaa haastava. Miehelle teettää tuskaa miettiä miten päin kotiin menisi että edes yhtenä iltana saa mennä nukkumaan ilman pahaa oloa.

Onko epänormaalia että mies tällaisessa tilanteessa rakastuu toiseen naiseen? Ei todellakaan. Se tulee suunnittelematta ja yllättää. Mitäs siinä muuta voi kuin alkaa järjestää eroa. Mies menee niin pitkälle asioissa että miettii mistä kaikki johtuu. Mies pääsee niihin syihin jotka rikkoivat avioliiton, mutta vaimo näkee vain toisen naisen. Koska vaimo ei suostu hyväksymään että HÄNESSÄ olisi mitään vikaa. Mies on sikapetturi ja valehtelija.

Totta, mies on raukkis kun ei saa kerrottua tunteistaan ennen kuin toinen nainen tulee kuvioihin. Mutta, mies on inhimillinen olento, ja inhimilliselle olennolle voi olla vaikeaa kertoa tunteistaan. Etenkin jos on lapsia, sillä mies arvaa mitä siitä kuulisi. Edesvastuuton paska joka jättää vaimon yksin lasten kanssa. Näin ollen mies on päättänyt yrittää pysyä avioliitossa ja kotona, on ehkä niin nujertunut ja voimaton ettei jaksa yksin edes miettiä muualle lähtöä.

Mutta miksi te naiset otatte raukkismiehiä aviopuolisoiksi? Ottakaa selvää ennen vihkimistä millaiseen mieheen olette sitoutumassa ja perhettä perustamassa. Jos olette tehneet virheen, myöntäkää se, mutta älkää miestä syyttäkö siitä millainen se on.

Lue lisää

miten siinä vastaat ja keskustelet kun vaimo lyö sinut maanrakoon heti keskustelun alussa, eikai mies voi enää siitä itse syvemmälle mennä.
ETTÄ SEMMOSIA NE NAISEN "KESKUSTELUT"

Luen näitä viestejä ymmärtääkseni mitä haluan. Olen tällä hetkellä seesteisessä parisuhteessa, mutta rakastunut toiseen naiseen, jonka tosin olen tuntenut kauemmin kuin nykyisen puolisoni. Luulin, että kykenen voittamaan nämä tunteet. Kohdallani kysymys on nimenomaan rakkaudesta, jota en välttämättä puolisoani kohtaan tunne. En voi rakastua, jos rakastan. Välitän hänestä syvästi. En ole pettänyt häntä - kuin me asian yleisesti ymmärrämme - enkä myöskään aio. Mutta minusta petän puolisoani siinä, että en todella häntä rakastaisi. Jos aion erota, en varmasti sysää syyllisyyttä puolisolleni. Mutta en usko, että puolisoni välttäisi syyttämästä itseään siitä huolimatta, jos kertoisin rakastuneeni toiseen naiseen. Päinvastoin. Pohdin tulevaisuuttamme vakavasti, sillä henkilökohtaisesti olen kokenut myös sen, mihin vastapuolen rakkauden puute voi johtaa, kuten myös ristiriitaiset tunteet uudesta rakkaudesta. Kummassakaan tapauksessa ei välty syyllisyydeltä. Kiitän täällä käydystä rakentavasta keskustelusta.

raukkismies kirjoitti:

Luen näitä viestejä ymmärtääkseni mitä haluan. Olen tällä hetkellä seesteisessä parisuhteessa, mutta rakastunut toiseen naiseen, jonka tosin olen tuntenut kauemmin kuin nykyisen puolisoni. Luulin, että kykenen voittamaan nämä tunteet. Kohdallani kysymys on nimenomaan rakkaudesta, jota en välttämättä puolisoani kohtaan tunne. En voi rakastua, jos rakastan. Välitän hänestä syvästi. En ole pettänyt häntä - kuin me asian yleisesti ymmärrämme - enkä myöskään aio. Mutta minusta petän puolisoani siinä, että en todella häntä rakastaisi. Jos aion erota, en varmasti sysää syyllisyyttä puolisolleni. Mutta en usko, että puolisoni välttäisi syyttämästä itseään siitä huolimatta, jos kertoisin rakastuneeni toiseen naiseen. Päinvastoin. Pohdin tulevaisuuttamme vakavasti, sillä henkilökohtaisesti olen kokenut myös sen, mihin vastapuolen rakkauden puute voi johtaa, kuten myös ristiriitaiset tunteet uudesta rakkaudesta. Kummassakaan tapauksessa ei välty syyllisyydeltä. Kiitän täällä käydystä rakentavasta keskustelusta.

Lue lisää

Olen täällä samoista syystä, mutta aavistuksen lähempänä totuutta? Olen rakastunut toiseen jonka olen tuntenut lähes yhtä kauan kuin nykyisen mieheni (11v). Me olemme ajautuneet suhteeseen.. Oman liiton osalta yritetään olla puhumatta (luultavasti tietoisesti) nyt ainakin joulun yli ja remontti alkaa sitten ajankohtainen vuoden alussa. Tulevaisuus mietityttää ja epätoivo/-usko valtaa mielen päivittäin. Uudessa suhteessa tuntuu olevan kaikki palikat kohdallaan kun taas oman miehen kanssa ei mikään tunnu loksahtavan.
Voin omasta puolesta sanoa, että kyllä sitä tahtoa/halua puhua ei siinä vaiheessa enää löydy kun on ajatukset muualla, valitettavasti.

viluttaa välillä,mutta jatk... kirjoitti:

miten siinä vastaat ja keskustelet kun vaimo lyö sinut maanrakoon heti keskustelun alussa, eikai mies voi enää siitä itse syvemmälle mennä.
ETTÄ SEMMOSIA NE NAISEN "KESKUSTELUT"

Lue lisää

naisen paikalle mies: keskustele sitten semmosen klanssa.

Kiitos sinulle toivotuksista. Kiitos myös kaikille muille komenteista. Täytyy sanoa, että ketjua on ollut minukin mielestä tosi mielenkiintoista lukea, vaikka aiheet ovat hieman seilanneet.

Olen jo huomannut, että tunteet vaihtelevat. Välillä olen pyhää vihaa täynnä, välillä nyyhkivä nyytti, välillä tyynen viileä ja kaikkea noiden välistä. Juuri hetki sitten keskustelin puhelimessa mieheni kanssa. Tyynen viileästi hoidimme pakollisia raha-asioita. Välillä kyllä kuulin äänessä myös pientä kireyttä. Samoin tein kun puhelu päättyi, tuli itku. Tässäkö se kaikki nyt oli. Tiedän, että syvällä sisimmässäni toivon, että tapahtuisi ihme ja tämä liitto ei loppuisikaan vaan mies tulisi esim. kuukauden yksinasumisen jälkeen takaisin kotiinsa. Jotenkin kuitenkin hänen äänensä kuulosti niin tunteettomalta, siksi tuo itkukin tuli. Täältä palstalta tulin sitten lohtua hakemaan.

Vielä tänäänkin olen sitä mieltä, että en voi tehdä mitään, miehen tunteet ovat kuolleet, joten erotaan sitten. Ja edelleen sattuu niin perk..... Kerron toki kuulumisia myöhemmin. Mistä sitä koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Enhän tätäkään osannut aavistaa.

Se alkuperäinen kirjoitti:

Kiitos sinulle toivotuksista. Kiitos myös kaikille muille komenteista. Täytyy sanoa, että ketjua on ollut minukin mielestä tosi mielenkiintoista lukea, vaikka aiheet ovat hieman seilanneet.

Olen jo huomannut, että tunteet vaihtelevat. Välillä olen pyhää vihaa täynnä, välillä nyyhkivä nyytti, välillä tyynen viileä ja kaikkea noiden välistä. Juuri hetki sitten keskustelin puhelimessa mieheni kanssa. Tyynen viileästi hoidimme pakollisia raha-asioita. Välillä kyllä kuulin äänessä myös pientä kireyttä. Samoin tein kun puhelu päättyi, tuli itku. Tässäkö se kaikki nyt oli. Tiedän, että syvällä sisimmässäni toivon, että tapahtuisi ihme ja tämä liitto ei loppuisikaan vaan mies tulisi esim. kuukauden yksinasumisen jälkeen takaisin kotiinsa. Jotenkin kuitenkin hänen äänensä kuulosti niin tunteettomalta, siksi tuo itkukin tuli. Täältä palstalta tulin sitten lohtua hakemaan.

Vielä tänäänkin olen sitä mieltä, että en voi tehdä mitään, miehen tunteet ovat kuolleet, joten erotaan sitten. Ja edelleen sattuu niin perk..... Kerron toki kuulumisia myöhemmin. Mistä sitä koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Enhän tätäkään osannut aavistaa.

Lue lisää

voipi olla jo "huono omatunto", siksi on kireä, ehkäpä. Kuka sen tietää...? Ellet rohkene suoraan kysyä.
Kyllä miehilläkin tunteet on, he vaan käsittelevät asiat eri tavalla kuin naiset. Tuota minäklin toivon, että mies huomaa, että ei se ero niin mukavaa olekaan. Ja päättää palata takaisin. Niin sinun miehesi, kuin minun omanikin. Joka ei ole lähtenyt, mutta on henkisesti jo eronnut, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Annoin hänelle mahdollisuuden lähteä, mutta täälläpä vielä on, eikä mikään ole hyvin. En haluaisi erota, mutta mies ei ota sitä kuuleviin korviinsa. En tiedä, mitä hän oikein luulee ja ajattelee, kun ei kerro ajatuksiaan minulle. Sanoo vaan, ettei mitään.

nyt velloo kirjoitti:

voipi olla jo "huono omatunto", siksi on kireä, ehkäpä. Kuka sen tietää...? Ellet rohkene suoraan kysyä.
Kyllä miehilläkin tunteet on, he vaan käsittelevät asiat eri tavalla kuin naiset. Tuota minäklin toivon, että mies huomaa, että ei se ero niin mukavaa olekaan. Ja päättää palata takaisin. Niin sinun miehesi, kuin minun omanikin. Joka ei ole lähtenyt, mutta on henkisesti jo eronnut, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Annoin hänelle mahdollisuuden lähteä, mutta täälläpä vielä on, eikä mikään ole hyvin. En haluaisi erota, mutta mies ei ota sitä kuuleviin korviinsa. En tiedä, mitä hän oikein luulee ja ajattelee, kun ei kerro ajatuksiaan minulle. Sanoo vaan, ettei mitään.

Lue lisää

Niin, onhan ne tunteet miehilläkin, myös sillä minun jääräpäällä. Uskon, että hän jonain päivänä miettii pohjamutia myöten elämäänsä. Ehkä ei nyt onnensa kukkoloilla, mutta sitten kun se arki astuu - yksin tai seuraajani kanssa. En tällä istumalla usko tuohon huonoon omaantuntoon. Enemminkin se johtui noista raha-asioista. Meidän erosta on vielä niin lyhyt aika, ettei hän vielä elä arkea.

Ymmärrän, mitä tarkoitat henkisellä erolla. Se minun on pakko sanoa, että helpompaa tämä elo on kuitenkin erossa kuin jos samassa mökissä eroilmoituksen jälkeen kökittäis. Saan rauhassa itkeä, murehtia, vihata jne... Olisiko niin, ettei miehelläsi ole paikkaa minne mennä? Luulisin, että sinunkin oloasi helpottaisi, jos mies siitä menisi kauemmas, silläkin uhalla, ettei enää palaisi. Voipi olla, että se solmu aukeaa. Vaadi häneltä, joko muutos tai ulos. Sattuu se, muuta en voi sinulle luvata, mutta ei se kimppamökötys, vihanpito, ärtyneisyys tai mitä lienekään ole mistään kotoisin.

Voimia ja jaksamista myös sinulle. Toivon kaikkea hyvää. Toivottavasti edes toista meistä lykästä. Kerrotaan joskus, missä mennään.

Voipi olla, että näin on. Ei ole kertonut, enkä ole kysynyt. Jos näin on, on aika raukkis, kun ei rehellisesti kerro. Kaipa minäkin olen pelkuri, kun en ole kysynyt. Nyt uskottelen, että on helpompi kestää, kun en tiedä. Vaikea kyllä kuvitella, että hyppää uuteen suhteeseen samoin tein. Mutta sitäkin tapahtuu. Toisaalta, mielummin erillään kuin kolmoisdraamanäytelmä. Siitä olen kuitenkn varma, että mahdollinen suhde on alkanut lähiaikoina eikä esim. kolme kuukautta sitten. Ja sen tiedän, ettei ainakaan uuden naisen tykö ole muuttanut tai muuttamassa.

Vaikka kuinka olen koko joulun miettinyt ja miettinyt, silti en ymmärrä, miksi näin kävi. Ja kaikille teille syyttelijöille, en tarkoita, että olisin ollut täydellinen ym... vaimo, jonka perässä mies kuin mies kuolaa. Pääsi vain totisesti yllättämään.

Nyt on kolme viikkoa kulunut. Onneksi huomenna pääsee töihin, että on muutakin tekemistä kuin mietiskely. Tänä lyhyenä aikana olen huomannut, että viikot kyllä menee, kun on niin paljon tekemistä, mutta viikonloppuina on aika tuskallista. Joulu meni ihmeen hyvin. Olin lasten kanssa vanhempieni luona. Jotenkin onnistuin aika hyvin työntämään mieheni mielestä. Välillä kyllä teki tiukkaa, eikä se joulu täysin ilman kyyneleitä mennyt.