Venäjä ei myy meille enää sähköä, ja katkoksia tulee.
Taitaa fruikkariakin kohta paleltaa.
No onneksi on itsellä puulämmitys ja varaava takka vielä lisänä, saa mun puolesta tulla pitkäkin sähkökatko.
Maakellari on täynnä Perunoita ja muita juureksia, naapurista voi ostaa maitoa. Pakastin on täynnä lihaa ja leivonnaisia, ja jos sähkökatko kestää pitkään, voi ne viedä ulos lumihankeen, eivät siellä sula.
Eli täällä maalla ei ole mitään hätää, vaikka tulis pitkäkin sähkökatko, ja vaikka olis kauppojen ruokahyllyt tyhjinä syystä tai toisestA, EI MEILLÄ TÄÄLLÄ OLE MITÄÄN HÄTÄÄ PITKIIN aikoihin.
Kyllä mä säälin vähän teitä avuttomia kaupunkilaisia, olette niin etääntyneitä luonnosta, että kun on pari päivää vähän tiukempia pakkasia, olette heti pulassa, olette aika LULLUKKAVÄKEÄ.
Me maalaiset ollaan eri rotua kuin te kaupunkilaiset, me ollaan vahvempia, karaistuneempia kuin vellihousuiset, mukavaan ja helppoon elämään tottuneet kaupunkilaiset, me pärjätään kyllä vaativimmissakin olosuhteissa.
Lopetakaa vaan maataloustuet, kyllä me maalaiset aina pärjätään ,mutta toista se on teillä kaupunkilaisilla, siinähän aikanne purette puolan kinkkua ja juotte Puolalaista hapantunutta maitoa, mutta KUN ne loppuu, turha tulla multa ostamaan mitään, tai no, voin mä myydäkkin mutta se maksaa teille aikas paljon.
Ja silloin kyllä muistuu mieleen kaikki maalaisten solvaaminen.
Jokos Fruikkaria
40
3187
Vastaukset
- mullapas onkiii!!!
generattori, ei tarvi pakastimii uloskantaa!!!
ja eiku halakoja takkaan! jatkuis vaan toi halla ainakin kuúkauden! - tuohon vaan jotta
"vilu ja näläkä ei johoru muusta ku tyhymyyrestä"
- vaikka sullahan on se EU-
avustuksilla ostettu oma generaattori. EI luulis olevan rotia ositella muita, syö vain niitä paskasia eväitäs.
- Eväiden riittävyyttä
"EI luulis olevan rotia ositella muita, syö vain niitä paskasia eväitäs."
No no lapset, älkääpäs nyt! - ...aivan....
Eväiden riittävyyttä kirjoitti:
"EI luulis olevan rotia ositella muita, syö vain niitä paskasia eväitäs."
No no lapset, älkääpäs nyt!...selevästi,pikkumukulat on hiekkalaatikolla.
- kun me veronmaksajat
...aivan.... kirjoitti:
...selevästi,pikkumukulat on hiekkalaatikolla.
sen olemme mahdollistaneet. Ei kun paskakuormia mielenilmaukseksi.
- Maksaa veroja
kun me veronmaksajat kirjoitti:
sen olemme mahdollistaneet. Ei kun paskakuormia mielenilmaukseksi.
Maanviljelijätkin maksavat veroja, joten mekin osallistumme omien tukien kustantamiseen, joten pulinat pois, samalla tavalla mekin veroja maksetaan kuin muutkin, ei niistä voi luistaa mitenkään.
- palkansaaja maksaa
Maksaa veroja kirjoitti:
Maanviljelijätkin maksavat veroja, joten mekin osallistumme omien tukien kustantamiseen, joten pulinat pois, samalla tavalla mekin veroja maksetaan kuin muutkin, ei niistä voi luistaa mitenkään.
bruttotulosta, ns viljelijä nettotulosta.
- Verotus yhdenmukaista
palkansaaja maksaa kirjoitti:
bruttotulosta, ns viljelijä nettotulosta.
Palkansaajan työnantaja maksaa verot hänen puolestaan ja lisäksi työeläkemaksut.
Kuitenkin työläinen saa maksetut verot nettopalkastaan näkyviin verokalenteriin ja voi pollastella niiden turvin yrittäjiä kohtaan.
Yrittäjä puolestaan joutuu itse huolehtimaan verojen- sekä työeläkemaksujen hoidosta. - hevosmiesten tietotoimiston
Verotus yhdenmukaista kirjoitti:
Palkansaajan työnantaja maksaa verot hänen puolestaan ja lisäksi työeläkemaksut.
Kuitenkin työläinen saa maksetut verot nettopalkastaan näkyviin verokalenteriin ja voi pollastella niiden turvin yrittäjiä kohtaan.
Yrittäjä puolestaan joutuu itse huolehtimaan verojen- sekä työeläkemaksujen hoidosta.uutisia.
- jaksaa
hevosmiesten tietotoimiston kirjoitti:
uutisia.
Vaikka olen itsekkin maatalouslomittaja ja palkoillinen niin olen 20v ajan nähnyt maataloutta läheltä niin ei käy kateeksi yhtään isännät ja emännät.Menkääpä vaikka viikoksi katselemaan niitten töitä niin mieli muuttuu.Ja sunnuntaina aamuna kun palkoilliset oksentaa pääpöntossä edellisen illan viinoja niin muisteleppa missä maatalon väki silloin on.
- ovat ja sinä lomitat
jaksaa kirjoitti:

Minä en oo niin rahapulassa, että lähtisin katselemaan kun elättimme tuhlaavat meidän niille hankkimia rahoja.
- luulet olevasi

Sinä mikään lomittaja ole, mutta tietosi muista kuin maalaisista ovat kyllä lomittajatasoa.
Kaupungissa juodaan viinaa aamusta iltaan ja välillä käydään hakemassa sossun luukulta rahaa. Jos näin olisi, niin mistä kuvittelet olevan peräisin rahat, joilla maaseutua ylläpidetään? - Totuus esiin
luulet olevasi kirjoitti:
Sinä mikään lomittaja ole, mutta tietosi muista kuin maalaisista ovat kyllä lomittajatasoa.
Kaupungissa juodaan viinaa aamusta iltaan ja välillä käydään hakemassa sossun luukulta rahaa. Jos näin olisi, niin mistä kuvittelet olevan peräisin rahat, joilla maaseutua ylläpidetään?Rahat ovat suuremmalta osin maaseudulta erilaisina tulonsiirtoina.
Maaseutua on ryöstetty jo liikaa ja siihen on tultava vihdoin loppu. - Mutta sinäkin olet
ovat ja sinä lomitat kirjoitti:
Minä en oo niin rahapulassa, että lähtisin katselemaan kun elättimme tuhlaavat meidän niille hankkimia rahoja.
Maanviljelijän elätti, ethän sinä muuten hengissä pysyisi!
- Herännyt
Totuus esiin kirjoitti:
Rahat ovat suuremmalta osin maaseudulta erilaisina tulonsiirtoina.
Maaseutua on ryöstetty jo liikaa ja siihen on tultava vihdoin loppu.... pääosin espoolaisten, helsinkiläisten, salolaisten ja oululaisten maksamilla verovaroilla.
Jos nämä nyt muualle tilitettävät varat saataisiin käyttää täällä missä ne on tienattukin, voisimme elää hiukan rennommin ja työllistää palvelujen kautta perussuorittajia. Nyt maksamme veroja kepulaisten saattohoitokuntien ylläpitoon, jolloin oma kulutuskykymme laskee alle normaalin länsimaisen tason. Tämä näkyy ensimmäisenä palvelukysynnässä ja sitä kautta työttömyydessä.
Ymmärrän toki että tukiaisilla puuhailevan pikkuisännän on mahdotonta hyväksyä rengin rooliin siirtymistä. Se nyt kuitenkin on edessä seuraavien parinkymmenen vuoden sisällä. Kysymys siis edelleen kuuluu: Paidan pesijäksi vai sen pesettäjäksi? - Juche
Herännyt kirjoitti:
... pääosin espoolaisten, helsinkiläisten, salolaisten ja oululaisten maksamilla verovaroilla.
Jos nämä nyt muualle tilitettävät varat saataisiin käyttää täällä missä ne on tienattukin, voisimme elää hiukan rennommin ja työllistää palvelujen kautta perussuorittajia. Nyt maksamme veroja kepulaisten saattohoitokuntien ylläpitoon, jolloin oma kulutuskykymme laskee alle normaalin länsimaisen tason. Tämä näkyy ensimmäisenä palvelukysynnässä ja sitä kautta työttömyydessä.
Ymmärrän toki että tukiaisilla puuhailevan pikkuisännän on mahdotonta hyväksyä rengin rooliin siirtymistä. Se nyt kuitenkin on edessä seuraavien parinkymmenen vuoden sisällä. Kysymys siis edelleen kuuluu: Paidan pesijäksi vai sen pesettäjäksi?"pääosin espoolaisten, helsinkiläisten, salolaisten ja oululaisten maksamilla verovaroilla."
Olet yksinkertaisesti väärässä, ja lisäksi monet tuolla asuvista saavat tulonsa maataloudesta joko suoraan tai välillisesti. Onhan elintarviketeollisuus neljänneksi suurin ala suomessa.
"Jos nämä nyt muualle tilitettävät varat saataisiin käyttää täällä missä ne on tienattukin, voisimme elää hiukan rennommin ja työllistää palvelujen kautta perussuorittajia."
ikävä kyllä niitä rahoja ei jää koska ne menevät eivätkä taida edes riittää elintarvikeiden ostoon ulkoa. Maatalous on juuri sitä mainitsemaasi perusuorittajien joukkoa.
"Nyt maksamme veroja kepulaisten saattohoitokuntien ylläpitoon,"
suurin menoerä pienissä kunnissa on terveydenhoitomenot, joten oletko sitä mieltä että vanhusten hoitaminen pitää
a)lopettaa?
b)siirtää vanhukset ja sairaat suuriin kaupunkeihin?
c)muu vaihtoehto, mikä?
"Tämä näkyy ensimmäisenä palvelukysynnässä ja sitä kautta työttömyydessä." varmasti näkyy työttömyystilastoissa elintarviketeollisuuden siirtyminen ulkomaille, jota se on jo osittain tehnytkin.
"Ymmärrän toki että tukiaisilla puuhailevan pikkuisännän on mahdotonta hyväksyä rengin rooliin siirtymistä."
Rengin roolissahan se isäntä jo onkin sen puolen hoitavat määräykset ja pykälät, joiden rikkomisesta tulee sanktiot. - Saattohoitoa urbaaneille
Herännyt kirjoitti:
... pääosin espoolaisten, helsinkiläisten, salolaisten ja oululaisten maksamilla verovaroilla.
Jos nämä nyt muualle tilitettävät varat saataisiin käyttää täällä missä ne on tienattukin, voisimme elää hiukan rennommin ja työllistää palvelujen kautta perussuorittajia. Nyt maksamme veroja kepulaisten saattohoitokuntien ylläpitoon, jolloin oma kulutuskykymme laskee alle normaalin länsimaisen tason. Tämä näkyy ensimmäisenä palvelukysynnässä ja sitä kautta työttömyydessä.
Ymmärrän toki että tukiaisilla puuhailevan pikkuisännän on mahdotonta hyväksyä rengin rooliin siirtymistä. Se nyt kuitenkin on edessä seuraavien parinkymmenen vuoden sisällä. Kysymys siis edelleen kuuluu: Paidan pesijäksi vai sen pesettäjäksi?Se on selvä asia, että espoolaisten, helsinkiläisten, salolaisten ja oululaisten ns palkannauttijat ovat niin huonotuloisia, etteivät kykene maksamaan omia syönnöksiään purnaamatta.
Pitäisikö niille turvata ilmainen ruokailu maajussin varoista?
Se on totta mitä kerroit, elätte tosiaan rennosti ja helposti mitä työntekoon tulee mutta se perussuorittaminen on todella vieras käsite siellä päin.
Näyttää siltä tilastojen valossa, että saattohoito kohdistuu sinne etelän kuntiin Helsinkiä myöten, täällä taas maaseutukunnat pärjää varsin hyvin, kiitos viisaiden päättäjien.
Mikä ihmeen hyve teille on tuo kulutuskyky?
Onko tuttu käsite ollenkaan säästäminen?
Täällä on totuttu säästämisen kautta kasvattamaan varallisuutta, ei kuluttamalla turhan päiväisiin hömpötyksiin, ehkä se siinä onkin elämisen viisaus kun toisilla on ja toisilla ei ole!
Se että maaseudulta tapahtuu jatkuvasti tulonsiirtoja asutuskeskuksiin on todellista.
Luonnonvarojen hyödyntäminen, jalostuksen siirtäminen ja sukupolvenvaihdoksista tapahtuva varojen siirto on aina yhdensuuntainen, siis taajamiin.
Eipä ole kuulunut ainuttakaan tapausta, jolloin varojen siirto olisi ollut toisin päin.
Lisäksi verovarojen käyttö kohdistuu aina runsaammin teille urbaaneille kansalaisille monenlaisten palvelujen kautta ilman että täällä niistä hyödyttäisiin mitään...no tietysti veronmaksun muodossa kyllä.
Nyt EU:n laajentumisen myötä jäsenmaksut nousee uusien jäsenmaiden auttamiseksi ja siitä lankeava maksu on jälleen kohdistunut maanviljelijän kukkarolle.
Ns palakansaajat joutuu pulittamaan kyseisestä maksusta vaivaiset 75 Euroa vuodessa, kun taas maanviljelijöille lasku on 2000 Euroa vuodessa, en tiedä minkä verran se laskee kulutuskykyämme.
Povailit maatalouden loppuvan pari vuosikymmenen kuluessa.
Voi olla ennustuksesi utopistinen mutta ei sekään lannistaisi.
Maajussit ovat perusyrittäjiä ja taito toimia innovaation sekä suorittamisen vuorovaikutuksessa.
Itse ajattelin perustaa saunalaitoksen urbaaneille!
Konsepti on jo valmiiksi mietitty ja perustuu siihen ideaan, että urbaanit ns palkansaajat hikoilee ja itse kerään rahat palvelusta.
Toivottavasti siihen mennessä ei teidän kulutuskyky laske niin paljoa, että voisitte hyödyntää antamaani palvelua säännöllisesti.
Tietenkin lisäpalveluna voisit saada paidan pesun samalla kertaa, eihän se ole muusta kiinni kuin asiakkaan tarpeista.
Siis katsomme optimistisin ajatuksin tulevaisuuteen, taisi Salekin siitä puhua jossain tilaisuudessa. - generaattoriin
.mitää avustusta saa ainoastaan tietojeni mukaan korkotukee.
ime sä vaan sitä kakkasta peukkuas pentu - Herännyt
Juche kirjoitti:
"pääosin espoolaisten, helsinkiläisten, salolaisten ja oululaisten maksamilla verovaroilla."
Olet yksinkertaisesti väärässä, ja lisäksi monet tuolla asuvista saavat tulonsa maataloudesta joko suoraan tai välillisesti. Onhan elintarviketeollisuus neljänneksi suurin ala suomessa.
"Jos nämä nyt muualle tilitettävät varat saataisiin käyttää täällä missä ne on tienattukin, voisimme elää hiukan rennommin ja työllistää palvelujen kautta perussuorittajia."
ikävä kyllä niitä rahoja ei jää koska ne menevät eivätkä taida edes riittää elintarvikeiden ostoon ulkoa. Maatalous on juuri sitä mainitsemaasi perusuorittajien joukkoa.
"Nyt maksamme veroja kepulaisten saattohoitokuntien ylläpitoon,"
suurin menoerä pienissä kunnissa on terveydenhoitomenot, joten oletko sitä mieltä että vanhusten hoitaminen pitää
a)lopettaa?
b)siirtää vanhukset ja sairaat suuriin kaupunkeihin?
c)muu vaihtoehto, mikä?
"Tämä näkyy ensimmäisenä palvelukysynnässä ja sitä kautta työttömyydessä." varmasti näkyy työttömyystilastoissa elintarviketeollisuuden siirtyminen ulkomaille, jota se on jo osittain tehnytkin.
"Ymmärrän toki että tukiaisilla puuhailevan pikkuisännän on mahdotonta hyväksyä rengin rooliin siirtymistä."
Rengin roolissahan se isäntä jo onkin sen puolen hoitavat määräykset ja pykälät, joiden rikkomisesta tulee sanktiot....veroäyri jouduttaisiin nostamaan paikoin jopa yli neljänkymmenen, jotta omat kulut tulisivat katettua ilman tulonsiirtoja markkinataloudessa elävistä kunnista (Espoo, jne,) Taas Espoon äyri voitaisiin pudottaa johonkin kolmentoista tienoille ilman saattohoitokuntiin siirrettäviä elatusmaksuja. Tämä jos mikä on rankkaa tekijämiehiltä ja -naisilta riistämistä! Meillä ei tahdo päästä edes kunnalliseen hammashoitoon ja samalla tuemme kuitenkin kaikensorttista puuhastelua maaseudulla. Ei se oikeasti haittaa, rahat kyllä silti riittää ja on kiva tietää elättävänsä kanssaveljiä ja -siskoja maalla.
Muistakaa nyt kuitenkin: Ilman meitä te ette tule toimeen. Me taas tulisimme hyvin toimeen ilman teitä! Totuus, jota ei voi oikeasti mitenkään kiistää. Ei mitenkään. - Maalaisilta
Herännyt kirjoitti:
...veroäyri jouduttaisiin nostamaan paikoin jopa yli neljänkymmenen, jotta omat kulut tulisivat katettua ilman tulonsiirtoja markkinataloudessa elävistä kunnista (Espoo, jne,) Taas Espoon äyri voitaisiin pudottaa johonkin kolmentoista tienoille ilman saattohoitokuntiin siirrettäviä elatusmaksuja. Tämä jos mikä on rankkaa tekijämiehiltä ja -naisilta riistämistä! Meillä ei tahdo päästä edes kunnalliseen hammashoitoon ja samalla tuemme kuitenkin kaikensorttista puuhastelua maaseudulla. Ei se oikeasti haittaa, rahat kyllä silti riittää ja on kiva tietää elättävänsä kanssaveljiä ja -siskoja maalla.
Muistakaa nyt kuitenkin: Ilman meitä te ette tule toimeen. Me taas tulisimme hyvin toimeen ilman teitä! Totuus, jota ei voi oikeasti mitenkään kiistää. Ei mitenkään.Sielläpä pyristelette veroäyrienne kanssa haalimassa lisää palveluja itselenne.
Mitäs asut paikkakunnalla, jossa ei edes terveyspalvelut pelaa, taitaa olla puute maksukykyisistä veronmaksajista kun hommat ei pelaa.
Eipä ole sinunkaan tukeminen näkynyt näillä kulmilla mitenkään, itse olemme omaisuuden hankkineet mutta eri metodeilla, kuin mitä sinun kulutusjuhla periaatteella pennittömänä oleminen on.
Tärvää sinä ne vähät varasi omiin huvituksiin, itse en sinun ropoja kaipaa, eikä moni muukaan itsellinen viljelijä.
Muista nyt kuitenkin tämä: Päivääkään et tule toimeen ilman viljelijän apua! Me taas tulemme toimeen vaikka maailman loppuun asti ilman sinua, ei sinulla raukalla ole mitään edes tarjota meidän tarpeisiin, tämä on totuus jota ei mitenkään voi kiistää. Ei mitenkään. - tällä menolla ja politiikalla
Herännyt kirjoitti:
... pääosin espoolaisten, helsinkiläisten, salolaisten ja oululaisten maksamilla verovaroilla.
Jos nämä nyt muualle tilitettävät varat saataisiin käyttää täällä missä ne on tienattukin, voisimme elää hiukan rennommin ja työllistää palvelujen kautta perussuorittajia. Nyt maksamme veroja kepulaisten saattohoitokuntien ylläpitoon, jolloin oma kulutuskykymme laskee alle normaalin länsimaisen tason. Tämä näkyy ensimmäisenä palvelukysynnässä ja sitä kautta työttömyydessä.
Ymmärrän toki että tukiaisilla puuhailevan pikkuisännän on mahdotonta hyväksyä rengin rooliin siirtymistä. Se nyt kuitenkin on edessä seuraavien parinkymmenen vuoden sisällä. Kysymys siis edelleen kuuluu: Paidan pesijäksi vai sen pesettäjäksi?kun junttieinaria meidän selkänahalla lihotetaan, on vaarana, ja todellisuutta jo nyt maaseudulla, että me veronmaksajat joudumme vielä junttieinarien rengeiksi. Merkkejä tästä on jo nähtävissä.
- Töitä on
tällä menolla ja politiikalla kirjoitti:
kun junttieinaria meidän selkänahalla lihotetaan, on vaarana, ja todellisuutta jo nyt maaseudulla, että me veronmaksajat joudumme vielä junttieinarien rengeiksi. Merkkejä tästä on jo nähtävissä.
Isäntiä täällä on jo tarpeeksi, renkiä tarvitaan lisää.
Ilmoita etukäteen haalarin kokonumero ja tarvitseko talosta ruuan!
Rengin päivälliseen kuuluu yleensä sian saparokeittoa ja suolakalaa puutynnöristä (suolasilli).
Kyllä sinusta hyvä Renki-Kalle tehdään!
Saat vielä uunin pankolla loikoilla ruokatunnin ajan jos paikka on isännältä vapaana.
Ilmoita koska olet käytettävissä! - mami50
Herännyt kirjoitti:
...veroäyri jouduttaisiin nostamaan paikoin jopa yli neljänkymmenen, jotta omat kulut tulisivat katettua ilman tulonsiirtoja markkinataloudessa elävistä kunnista (Espoo, jne,) Taas Espoon äyri voitaisiin pudottaa johonkin kolmentoista tienoille ilman saattohoitokuntiin siirrettäviä elatusmaksuja. Tämä jos mikä on rankkaa tekijämiehiltä ja -naisilta riistämistä! Meillä ei tahdo päästä edes kunnalliseen hammashoitoon ja samalla tuemme kuitenkin kaikensorttista puuhastelua maaseudulla. Ei se oikeasti haittaa, rahat kyllä silti riittää ja on kiva tietää elättävänsä kanssaveljiä ja -siskoja maalla.
Muistakaa nyt kuitenkin: Ilman meitä te ette tule toimeen. Me taas tulisimme hyvin toimeen ilman teitä! Totuus, jota ei voi oikeasti mitenkään kiistää. Ei mitenkään.takaisin nukkumaan. Se oli vaan unta, että tulisit toimeen ilman meitä maalaisia. Kyllä se nyt vaan on niin ettet tule toimeen ilman ruuantuottajaa.
Oli se sitten suomalainen tai ulkomaalainen.
Sitä ei voi kiistää ei sitten mitenkään. generaattoriin kirjoitti:
.mitää avustusta saa ainoastaan tietojeni mukaan korkotukee.
ime sä vaan sitä kakkasta peukkuas pentutietoa ,kun et tunnu sinäkään tietävän ,siihen saa 50% avustusta, mutta tiesitkö paljonko sillä tuotetulle sähkölle tulee kwh hintaa, ei paljon kannata turhaan pyöritellä,sillä sen agrikaatin pyörittäjän (traktori) maksat kokonaan itse ja joutuu sen toisen puole itse maksamaan joka tapauksessa, ei muuten itsellä ole sitä tuettuakaan oikealta nimeltään agrikaatti.
Sori vaan tuohon loppuun ei viitsi edes kommentoida. Se ikä on ohi kauan sitten.- Juche
Herännyt kirjoitti:
...veroäyri jouduttaisiin nostamaan paikoin jopa yli neljänkymmenen, jotta omat kulut tulisivat katettua ilman tulonsiirtoja markkinataloudessa elävistä kunnista (Espoo, jne,) Taas Espoon äyri voitaisiin pudottaa johonkin kolmentoista tienoille ilman saattohoitokuntiin siirrettäviä elatusmaksuja. Tämä jos mikä on rankkaa tekijämiehiltä ja -naisilta riistämistä! Meillä ei tahdo päästä edes kunnalliseen hammashoitoon ja samalla tuemme kuitenkin kaikensorttista puuhastelua maaseudulla. Ei se oikeasti haittaa, rahat kyllä silti riittää ja on kiva tietää elättävänsä kanssaveljiä ja -siskoja maalla.
Muistakaa nyt kuitenkin: Ilman meitä te ette tule toimeen. Me taas tulisimme hyvin toimeen ilman teitä! Totuus, jota ei voi oikeasti mitenkään kiistää. Ei mitenkään.Mielenkiintoinen väite:
"Muistakaa nyt kuitenkin: Ilman meitä te ette tule toimeen. Me taas tulisimme hyvin toimeen ilman teitä! Totuus, jota ei voi oikeasti mitenkään kiistää. Ei mitenkään."
Väittämäsi on yhtä paljon totuutta kuin siinä että sanoisi metsäteollisuuden parjäävän ilman metsää. - vielä vähän
kawasaki250 kirjoitti:
tietoa ,kun et tunnu sinäkään tietävän ,siihen saa 50% avustusta, mutta tiesitkö paljonko sillä tuotetulle sähkölle tulee kwh hintaa, ei paljon kannata turhaan pyöritellä,sillä sen agrikaatin pyörittäjän (traktori) maksat kokonaan itse ja joutuu sen toisen puole itse maksamaan joka tapauksessa, ei muuten itsellä ole sitä tuettuakaan oikealta nimeltään agrikaatti.
Sori vaan tuohon loppuun ei viitsi edes kommentoida. Se ikä on ohi kauan sitten.Eikö sen sähköä jauhavan laitteen nimi sittenkin ole GENERAATTORI? Siis sen, joka kytketään esim. traktorin perään.
Jos generaattoriin on kiinteästi kytketty oma polttomoottori, tämän koko yhdistelmän nimi on AGGREGAATTI. - kyllä moni
vielä vähän kirjoitti:
Eikö sen sähköä jauhavan laitteen nimi sittenkin ole GENERAATTORI? Siis sen, joka kytketään esim. traktorin perään.
Jos generaattoriin on kiinteästi kytketty oma polttomoottori, tämän koko yhdistelmän nimi on AGGREGAATTI.mainoskin esitteissään käyttänyt väärää nimitystä, samoin te-keskus ohjeissaan!!
Ei kai tuo paljoa ketään haittaa. - Herännyt
Maalaisilta kirjoitti:
Sielläpä pyristelette veroäyrienne kanssa haalimassa lisää palveluja itselenne.
Mitäs asut paikkakunnalla, jossa ei edes terveyspalvelut pelaa, taitaa olla puute maksukykyisistä veronmaksajista kun hommat ei pelaa.
Eipä ole sinunkaan tukeminen näkynyt näillä kulmilla mitenkään, itse olemme omaisuuden hankkineet mutta eri metodeilla, kuin mitä sinun kulutusjuhla periaatteella pennittömänä oleminen on.
Tärvää sinä ne vähät varasi omiin huvituksiin, itse en sinun ropoja kaipaa, eikä moni muukaan itsellinen viljelijä.
Muista nyt kuitenkin tämä: Päivääkään et tule toimeen ilman viljelijän apua! Me taas tulemme toimeen vaikka maailman loppuun asti ilman sinua, ei sinulla raukalla ole mitään edes tarjota meidän tarpeisiin, tämä on totuus jota ei mitenkään voi kiistää. Ei mitenkään... verorahani teille aina kelvanneet! Ilman minua ja kaltaisiani veronmaksajia teidän ns. ammattikuntaa ei olisi edes ollut olemassa Suomessa kuluneina lähivuosikymmeninä. Veroista tilitettävät tukiaiset ovat ainoa teitä ylläpitävä asia, ette mitenkään pärjäisi eteläisempiä tuottajia vastaan vapaassa kilpailussa. On aivan uskomatonta että tätä asiaa eivät vieläkään kaikki viljelijät käsitä.
Kysymys ei ole siitä että olisin köyhä tai "pennitön", en ole, mutta veroprosenttini on länsimaisiin kolleegoihin verrattuna paljon korkeampi ja silti ruokakin on vähintään yhtä kallista. Kiukuttaa maksaa 25-30 000 Euroa tuloveroja vuodessa tietäen osan niistä menevän täysin hukkaan erilaisiin turhiin tukiin.
Turha muuten elvistellä tukiaisilla ostetulla maaomaisuudella. Sen arvo menee lähelle nollaa kun tukiaisia tulevaisuudessa leikataan. Pelastaudu vaan ajoissa ja realisoi! - Tulevaisuus on maaseudulla
Herännyt kirjoitti:
.. verorahani teille aina kelvanneet! Ilman minua ja kaltaisiani veronmaksajia teidän ns. ammattikuntaa ei olisi edes ollut olemassa Suomessa kuluneina lähivuosikymmeninä. Veroista tilitettävät tukiaiset ovat ainoa teitä ylläpitävä asia, ette mitenkään pärjäisi eteläisempiä tuottajia vastaan vapaassa kilpailussa. On aivan uskomatonta että tätä asiaa eivät vieläkään kaikki viljelijät käsitä.
Kysymys ei ole siitä että olisin köyhä tai "pennitön", en ole, mutta veroprosenttini on länsimaisiin kolleegoihin verrattuna paljon korkeampi ja silti ruokakin on vähintään yhtä kallista. Kiukuttaa maksaa 25-30 000 Euroa tuloveroja vuodessa tietäen osan niistä menevän täysin hukkaan erilaisiin turhiin tukiin.
Turha muuten elvistellä tukiaisilla ostetulla maaomaisuudella. Sen arvo menee lähelle nollaa kun tukiaisia tulevaisuudessa leikataan. Pelastaudu vaan ajoissa ja realisoi!Tänään otsikoi Maaseudun Tulevaisuus seuraavan tiedon, jossa Ruotsi aikoo ottaa satojatuhansia hehtaareita bioenergian tuotantoon ja valjastaa maaseudun energialähteiksi tulevaisuuden tarpeita ajatellen.
Odottaa ainoastaan päätöstä, jossa suomalainen maatalous saa vastaavan tarjouksen ja seurauksena on suunnaton tulolähde maajusseille.
Niin se maailma muuttuu Eskoseni, pian on maatilat arvossaan arvaamattomassa, sinäkin siinä kateellisena ajelet ohi, kun maajussi tuottaa menovettä! - Ruotsin meininki
Tulevaisuus on maaseudulla kirjoitti:
Tänään otsikoi Maaseudun Tulevaisuus seuraavan tiedon, jossa Ruotsi aikoo ottaa satojatuhansia hehtaareita bioenergian tuotantoon ja valjastaa maaseudun energialähteiksi tulevaisuuden tarpeita ajatellen.
Odottaa ainoastaan päätöstä, jossa suomalainen maatalous saa vastaavan tarjouksen ja seurauksena on suunnaton tulolähde maajusseille.
Niin se maailma muuttuu Eskoseni, pian on maatilat arvossaan arvaamattomassa, sinäkin siinä kateellisena ajelet ohi, kun maajussi tuottaa menovettä!Suomessa toimi. Suomalaiset ovat niin kiimais.. eikun kaunaista ja kateellista kansaa, että ei maajussi saisi saada mitään tuottamastaan energiastakaan.
Kukaan ei kiukuttele arabiprinssien (lievästi sanoen) loisteliaasta elämäntyylistä, vaikka mekin sitä öljyrahoillamme rahoitamme. Vaan annas olla, kuten sanoit, sitten ollaan kateellisia kun suomalainen viljelijä pääsee energialla rahastamaan. Vaikka NE rahat jäävät omaan kansantalouteen kiertämään, toisin kuin sheikkien. - Herännyt
Juche kirjoitti:
Mielenkiintoinen väite:
"Muistakaa nyt kuitenkin: Ilman meitä te ette tule toimeen. Me taas tulisimme hyvin toimeen ilman teitä! Totuus, jota ei voi oikeasti mitenkään kiistää. Ei mitenkään."
Väittämäsi on yhtä paljon totuutta kuin siinä että sanoisi metsäteollisuuden parjäävän ilman metsää.metsäsektori Suomessa pärjää ilman tolkuttomia tukia ja tuo niitä valuuttatuloja oikein mukavasti.
Mutta: Metsäteollisuus käyttää varsin paljon tuontipuuta Venäjältä ja Baltiasta. Ehkä sama toimisi elintarviketeollisuudessakin tulevaisuudessa. Ei siis kannata maalata mörköjä seinille että kaikki elintarviketeollisuus loppuisi maassamme, vaikka paikallista raaka-ainetuotantoa ei olisikaan. Silloin teollisuuden oma kilpailukyky ratkaisee sen kohtalon. Tuntuu että tuohon se teollisuus juuri valmistautuukin rationalisoimalla ja keskittämällä tuotantoaan isoihin yksiköihin. - Herännyt
Tulevaisuus on maaseudulla kirjoitti:
Tänään otsikoi Maaseudun Tulevaisuus seuraavan tiedon, jossa Ruotsi aikoo ottaa satojatuhansia hehtaareita bioenergian tuotantoon ja valjastaa maaseudun energialähteiksi tulevaisuuden tarpeita ajatellen.
Odottaa ainoastaan päätöstä, jossa suomalainen maatalous saa vastaavan tarjouksen ja seurauksena on suunnaton tulolähde maajusseille.
Niin se maailma muuttuu Eskoseni, pian on maatilat arvossaan arvaamattomassa, sinäkin siinä kateellisena ajelet ohi, kun maajussi tuottaa menovettä!Varmasti olisikin viisasta tuottaa alkoholia polttoaineeksi autoihin. Nyt vaan tulee eteen se tosiasia että esim. sokeriruo`osta Brasiliassa tuotettu etanoli on paljon edullisempaa kuin kotimaassa tuotettu. Eli taas tarvittaisiin tukia ja rajasuojaa sille kotimaiselle tuotannolle.
- Juche
Herännyt kirjoitti:
metsäsektori Suomessa pärjää ilman tolkuttomia tukia ja tuo niitä valuuttatuloja oikein mukavasti.
Mutta: Metsäteollisuus käyttää varsin paljon tuontipuuta Venäjältä ja Baltiasta. Ehkä sama toimisi elintarviketeollisuudessakin tulevaisuudessa. Ei siis kannata maalata mörköjä seinille että kaikki elintarviketeollisuus loppuisi maassamme, vaikka paikallista raaka-ainetuotantoa ei olisikaan. Silloin teollisuuden oma kilpailukyky ratkaisee sen kohtalon. Tuntuu että tuohon se teollisuus juuri valmistautuukin rationalisoimalla ja keskittämällä tuotantoaan isoihin yksiköihin.Jos et ole huomannut ei metsäteollisuus ole viimeaikoina pahemmin investoinut suomeen vaan ulkomaille esim. venäjälle ja uruguahin. Samoin tapahtuu elintarviketeollisuudessakin täältä suljetaan laitoksia ja uusia linjoja avataan baltiaan ja puolaan.
On aivan turha kuvitella että Suomeen tuotaisiin raaka-ainetta jalostettavaksi, kun täällä on tunnetusti korkeammat jalostuskustannukset sekä suuret markkinat ovat aivan muualla kuin täällä suomessa.
"Tuntuu että tuohon se teollisuus juuri valmistautuukin rationalisoimalla ja keskittämällä tuotantoaan isoihin yksiköihin."
totta, mutta nuo yksiköt eivät vain sijaitse suomen rajojen sisäpuolella.
"metsäsektori Suomessa pärjää ilman tolkuttomia tukia ja tuo niitä valuuttatuloja oikein mukavasti."
niin tuo mutta ilman maaseutua se ei toisi mitään, et tainnut aivan ymmärtää esittämääni esimerkkiä? - mami50
Herännyt kirjoitti:
metsäsektori Suomessa pärjää ilman tolkuttomia tukia ja tuo niitä valuuttatuloja oikein mukavasti.
Mutta: Metsäteollisuus käyttää varsin paljon tuontipuuta Venäjältä ja Baltiasta. Ehkä sama toimisi elintarviketeollisuudessakin tulevaisuudessa. Ei siis kannata maalata mörköjä seinille että kaikki elintarviketeollisuus loppuisi maassamme, vaikka paikallista raaka-ainetuotantoa ei olisikaan. Silloin teollisuuden oma kilpailukyky ratkaisee sen kohtalon. Tuntuu että tuohon se teollisuus juuri valmistautuukin rationalisoimalla ja keskittämällä tuotantoaan isoihin yksiköihin...kilpailuttaa elintarviketeollisuus.
Ei taida näillä palkoilla onnistua. - Herännyt
Juche kirjoitti:
Jos et ole huomannut ei metsäteollisuus ole viimeaikoina pahemmin investoinut suomeen vaan ulkomaille esim. venäjälle ja uruguahin. Samoin tapahtuu elintarviketeollisuudessakin täältä suljetaan laitoksia ja uusia linjoja avataan baltiaan ja puolaan.
On aivan turha kuvitella että Suomeen tuotaisiin raaka-ainetta jalostettavaksi, kun täällä on tunnetusti korkeammat jalostuskustannukset sekä suuret markkinat ovat aivan muualla kuin täällä suomessa.
"Tuntuu että tuohon se teollisuus juuri valmistautuukin rationalisoimalla ja keskittämällä tuotantoaan isoihin yksiköihin."
totta, mutta nuo yksiköt eivät vain sijaitse suomen rajojen sisäpuolella.
"metsäsektori Suomessa pärjää ilman tolkuttomia tukia ja tuo niitä valuuttatuloja oikein mukavasti."
niin tuo mutta ilman maaseutua se ei toisi mitään, et tainnut aivan ymmärtää esittämääni esimerkkiä?Suomalaisen metsäteollisuuden tehtävänä on tehdä rahaa meille osakkeenomistajille, aivan kuten kaikkien pörssiyhtiöiden tarkoituksena on. Jos puuraaka-aine hinnoitellaan liian korkealle Suomessa on ihan selvä että uudet tehtaat rakennetaan lähelle halvemman raaka-aineen lähteitä. Suomalaisella tukiaispohjaisella maataloudella ei ole mitään annettavaa metsäyhtiöille. Iso osa yksityismetsistäkin on jo fiksusti asiansa hoitaneiden kaupunkilaisten omistuksessa.
Meille maksumiehille on ihan se ja sama missä ruoka tuotetaan tai jalostetaan. Laatu ja kokonaishinta ratkaisevat. Vain jotkut kesäajan tuoretuotteet (varhaisperuna, -vihannekset ym.) ovat kilpailukykyisiä tuontitavaran kanssa. Niiden viljelijät saattavat olla vahvoilla tulevaisuudessa, eivät esim. bulkkiviljan tai juurikkaan tuottajat. Ihmeen hyvää on mm. ulkomaisesta rukiista Suomessa tehty supisuomalaisen makuinen ruisleipä. Edes rukiin kotimaisen kysynnän täyttämiseen kun eivät kotoisten viljelijöiden rahkeet riitä, noloa minusta. - ........
kyllä moni kirjoitti:
mainoskin esitteissään käyttänyt väärää nimitystä, samoin te-keskus ohjeissaan!!
Ei kai tuo paljoa ketään haittaa.siihen geneagrikaattiin saa muuten 60% avustusta... ;)
- mennä vaan
........ kirjoitti:
siihen geneagrikaattiin saa muuten 60% avustusta... ;)
VOI saada. Mikään ei ole niin epävarmaa kuin TE-keskus.
- itse vähän
palkansaaja maksaa kirjoitti:
bruttotulosta, ns viljelijä nettotulosta.
infoa sulle, palkansaajana maksan vain brutosta verot,työttömyysvakuutusmaksu,vapaaehtoinen kylläkin..liitonjäsenmaksu. sekä mahdollisesti muita pienempiä maksuja, vähäisiä sellaisia.
Yrittämisestä oli se sitten maatalous tai muuta niin sinulla ei sitten olekaan näköjään tietoa, joten siitäkin vähän infoa:
Brutosta mitä nyt sattuu jäämään; verot, ALV (on pääosin 22prossaa tulosta) sitten sellainen kiva asia mitä moni palkansaaja ei edes tiedä olevan olemassa,
oma eläkevakuutusmaksu, siis sekin brutosta. Keskim. 10% paikkeilla.
Mitä karkeasti sanon niin puolet tuloista menee suoraan noihin edellisiin pakollisiin menoihin.
siitä jäljelle jäävästä sitten maksetaan velat, niitähän viljelijöillä ei olekaan.. pelkkää omaisuutta ja rahaa vaan ..oma eläminen/perheen elättäminen. asumismenot.
Pelkillä polttopuilla ei talokaan lämpene, ja traktorikin vaatii menovettä. Polttopuutkaan ei ole valmiina pinossa tien laidassa. Kas kummaa samaa emboa, maitoa ja lihaa me haemme usein kaupasta kuin sinäkin..
avaan suuni asioista joista tiedän, en niistä joista luulen tietäväni.
- nyt hetki
vielä, kyllä se vastaa kun vähän ilmat lämpiää, että se tarkenee ottaa kintaat pois käsistään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391759En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81131
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889