oon opiskelija ja on tullut hieman holtittomasti eleltyä. nyt oon vihdoin saanu kaikki laskut maksettuu juuri ja juuri ilman luottotietojen menemistä. Rahaa tilillä 80 euroo.
Pari viikkoa sitten otin itteeni niskasta kiinni, ja kaikkia noita laskunmaksuja lukuunottamatta on tullut käytettyä kahen viikon aikan yhteensä 35 euroo!! Kaupassa on tullu käytyä kaks kertaa, ostettu halvinta leipää, halvin juusto ja halvin margariini. Tämän lisäksi kaupan valmismikroruokia. Koululla oon käynyt syömässä kolmena päivänä.
Onko pidemmän päälle ihan terveellistä elää siten että syö aamulla kaks leivänpalaa, päivällä jonkun pienen valmislasagnen ja illalla ehkä kaksi leivänpalaa lisää. Oon aika iso kaveri joten laihduttuakin on jo kahessa viikossa tullut.
Tiedän että kun lopullisesti jaloilleni pääsen alan varmaan käyttämään enemmän kuin tuon 70e/kk muuhun kuin kiinteisiin kuluihin, mutta jotenkin tuntuu että tälläkin tyylillä pärjää. Ja on ollut jollain sairaalla tavalla tosi kivaa elää tälleen köyhäillen. Ennen ei tullut katottua yhtään mihin rahojaan tunki, tuli ostettuu iltasanomia ja käytyy kahvilassa ja kaikkee sellasta. Nyt kaikki turha jätetty pois, eikä tota enempää mee rahaa.
Tuloni kuussa on opintotuen&osaaikatyön palkan jälkeen sellanen 800 euroo joista kiinteisiin kuluihin(vuokra, netti, puhelin, bussikortti jne.) menee n. 400e. Eli tollasesta 400e:stä joka jää yli pitäis pystyy varmaan säästään sellaset 150-300e kuussa. Onko mahollista, vai meneekö terveys tälläisella elämäntavalla. Kun olis tosiaan kiva ekaa kertaa elämässään säästää!
miten vähällä pärjää
12
3304
Vastaukset
- Olo vaan paranee
Olen koko ikäni ollut tuollaisella.Hoikka olo ja raha riittää.Olen myös paastonnut eli juonut vain mehua ja vettä.
- _alkuperäinen_
kiva kuulla että ei terveys mene. Tää on oikeasti aika ihmeellistä, että olen ollut paljon onnelisempi kun oon köyhäillyt. Eikä oo tarvinnut luopua kavereistakaan. Kertonut vaan tilanteen, ja juonut kahvilassa vaikkapa vettä tai hengaillut vaan kavereiden luona. Eikä tule alkoholiinkaan koskettua.
Toki, oon vasta pari viikkoo tälleen eläny, etten nyt mikään konkari ole. Tarkoitus olis kuitenkin tehdä tästä pysyvä elämäntapa, paitsi jos opiskelun jälkeen alkaa saamaan oikein isoa palkkaa!
Muita köyhäilijöitä täällä? Mikä on pienin summa mikä yksinelävällä on mennyt yhessä kuussa muihin kuin kiinteisiin kuluihin. Oma tavoite tässä kuussa elää 80 eurolla!! Löytyykö parempaa?
- jepjep
opiskeluaikana jäi vuokran jälkeen opinto- ja asumistuesta n 60-70€/kk käteen, laskuista riippuen. välillä kävi tili miinuksen puolella.
sillä pärjäs, kun osti tarjoustuotteita ja teki itse kaikki sapuskansa. niin ja otti pohjia kotona niin ei tarvinnu enää baarissa juoda kallista viinaa. eikä siellä baarissa tarvitse joka viikko ravata...
nyt valmistuttua palkka ei niin älytön ole, mutta opiskeluaikana opittu säästäminen oikeissa jutuissa on mahdollistanut joissakin asioissa kalliimmatkin ostokset.
mun mielestä nälkää ei kannata, eikä tarvitse nähdä. tinkii joissain muissa jutuissa. kouluruokaa kannattaa suosia, vaikkei se aina miltää herkulta maistukkaan. - säästäri täti
...rupee aamuisin syömään puuroo; se pitää nälän pois pitkään ja on terveellistä...
Jos vielä "terhistäydyt" ja opettelet tekemään joitain ruokia itse, niin johan tulee halvakasi!
Esim. kaikki keitothan ovat erittäin hyvää ja halpaa ruokaa ja niitä voi lämmitellä useampana päivänä. Ei syömisestä kannata pihdata; jos vain kahvilla ja leivällä elää, niin maha sanoo sopimuksen irti jonain päivänä. Ja sitten ne itse poimitus marjat; ne vasta terveellisiä ovat! Eikun ensi syksynä marjametsään!- Yo-opiskelija
Kyllä ne itsepoimitut marjat ovat hyviä, mutta onko säästäri tädillä neuvoa, siitä kuinka ne säisi säilymään, jos ei ole pakastinta. Sellainen tuli mieleeni kun katselin kaverini tilannetta pieni pakastelokero, joka täytyy jakaa vielä parin muun ihmisen kanssa. Toisin sanoen hän asuu solussa. -Varsin tavallinen asumismuoto muuten ja jos kämmpikseet mukavia ,niin hyvä ja ennen kaikkea halpa. No, joo ovat ne marjat parhaita tuoreina, eli säästäähän siinäkin rahaa,että kerää marjoja aina sen verran kuin uskoo tai pystyy syövänsä, ennen niiden pilaantumista.
PS: Kyllä me yhden tavan itse jo varhain lue: opintojen alussa) sitten keksimme: Kotiviini, mutta ongelmaa lisää kun edellämainittu kaverini on absolutisti.
PS: Hatun-nosto keskustelun avanneelle. On hienoa havaita,että joku osaa nauttia "köyhäilystä", eikä ole pyytämässä lisää, mikä nykyään tuntuu olevan tapana. -Ainakinmeillä opiskelijoilla, mutta kuinka moni meistä oikeastaan havainnoi, sitä tarkemmin mihin rahansa käyttää -ja mitkä noista sijoituskohteista on lopulta tärkeitä? - jappe
Yo-opiskelija kirjoitti:
Kyllä ne itsepoimitut marjat ovat hyviä, mutta onko säästäri tädillä neuvoa, siitä kuinka ne säisi säilymään, jos ei ole pakastinta. Sellainen tuli mieleeni kun katselin kaverini tilannetta pieni pakastelokero, joka täytyy jakaa vielä parin muun ihmisen kanssa. Toisin sanoen hän asuu solussa. -Varsin tavallinen asumismuoto muuten ja jos kämmpikseet mukavia ,niin hyvä ja ennen kaikkea halpa. No, joo ovat ne marjat parhaita tuoreina, eli säästäähän siinäkin rahaa,että kerää marjoja aina sen verran kuin uskoo tai pystyy syövänsä, ennen niiden pilaantumista.
PS: Kyllä me yhden tavan itse jo varhain lue: opintojen alussa) sitten keksimme: Kotiviini, mutta ongelmaa lisää kun edellämainittu kaverini on absolutisti.
PS: Hatun-nosto keskustelun avanneelle. On hienoa havaita,että joku osaa nauttia "köyhäilystä", eikä ole pyytämässä lisää, mikä nykyään tuntuu olevan tapana. -Ainakinmeillä opiskelijoilla, mutta kuinka moni meistä oikeastaan havainnoi, sitä tarkemmin mihin rahansa käyttää -ja mitkä noista sijoituskohteista on lopulta tärkeitä?kiitokset lämpimistä sanoista. Oon aika huono tekemään ite ruokaa, joten siksi on tullu noita valmisruokia mikrossa lämmiteltyä. Siis ite ymmärrän kuitenkin ihan hyvin opiskelijoiden valitukset, varsinkin jos pääkaupunkiseudulla asuvat. Ite asun solussa turussa ja vuokra on 190e/kk. Eli tosi halpa. Mähän oon kuitenkin vasta 2 viikkoo tälleen elänyt, eikä koskaan tiedä jos jotenkin retkahtaa. Mulla on ollu vähän tapana ruveta tuhlailemaan heti jos on saanu vähänkin enemmän rahaa jostain mitä alunperin odotti. Tajuais pistää säästöön vaan!
Sit kun joskus toivottavasti alkaa oleen jotain 3000 kk-tuloja, niin voi alkaa taas kuluttamaan vapaammin.
Kun oon aika iso kaveri jolla iso ruokahalu, niin on kyllä useastikin vatsa kurninut kun on syöny vaan ne pari leivänpalaa ja valmislasagnen päivässä.
Sit vielä kysymys kun oon oikeasti aika välinpitämätön ollut ennen: onko siis supermarketeissa halvemmat hinnat kuin lähikaupoissa, ja onko lidl niin paljon halvempi että kannattaa matkustaa 4 km lähimpään sellaiseen 100m päässä olevan lähikaupan sijasta?
eipä muuta tällä kertaa..... - aikuinen
Yo-opiskelija kirjoitti:
Kyllä ne itsepoimitut marjat ovat hyviä, mutta onko säästäri tädillä neuvoa, siitä kuinka ne säisi säilymään, jos ei ole pakastinta. Sellainen tuli mieleeni kun katselin kaverini tilannetta pieni pakastelokero, joka täytyy jakaa vielä parin muun ihmisen kanssa. Toisin sanoen hän asuu solussa. -Varsin tavallinen asumismuoto muuten ja jos kämmpikseet mukavia ,niin hyvä ja ennen kaikkea halpa. No, joo ovat ne marjat parhaita tuoreina, eli säästäähän siinäkin rahaa,että kerää marjoja aina sen verran kuin uskoo tai pystyy syövänsä, ennen niiden pilaantumista.
PS: Kyllä me yhden tavan itse jo varhain lue: opintojen alussa) sitten keksimme: Kotiviini, mutta ongelmaa lisää kun edellämainittu kaverini on absolutisti.
PS: Hatun-nosto keskustelun avanneelle. On hienoa havaita,että joku osaa nauttia "köyhäilystä", eikä ole pyytämässä lisää, mikä nykyään tuntuu olevan tapana. -Ainakinmeillä opiskelijoilla, mutta kuinka moni meistä oikeastaan havainnoi, sitä tarkemmin mihin rahansa käyttää -ja mitkä noista sijoituskohteista on lopulta tärkeitä?toivotaan et te opiskelijatkin tulette vielä järkiinne tuossa rahankäytössä,kämpän vuokraaminen jonkun järkikaverin kans, on jopa halvempaakin kuin soluasuminen ennen kaikkea parempaa. vuokraasunnoissahan on monissa jääkaappipakastin, ja niitäkin saa ilmaiseksi "pakastimia" tosin arkku sellaisia paljon enemmän tarjolla.tilaa tietenkin kämpästä veisi pakastin, myöskin perusruoka on varsin edullista kuin ei käy rossossa.onhan se nuoruus elettävä, ei voi olla elämänkokemusta sillä lailla kuin meillä aikuisilla,muistelen vain omia opiskeluaikojani ja nuoruuttani.
jappe kirjoitti:
kiitokset lämpimistä sanoista. Oon aika huono tekemään ite ruokaa, joten siksi on tullu noita valmisruokia mikrossa lämmiteltyä. Siis ite ymmärrän kuitenkin ihan hyvin opiskelijoiden valitukset, varsinkin jos pääkaupunkiseudulla asuvat. Ite asun solussa turussa ja vuokra on 190e/kk. Eli tosi halpa. Mähän oon kuitenkin vasta 2 viikkoo tälleen elänyt, eikä koskaan tiedä jos jotenkin retkahtaa. Mulla on ollu vähän tapana ruveta tuhlailemaan heti jos on saanu vähänkin enemmän rahaa jostain mitä alunperin odotti. Tajuais pistää säästöön vaan!
Sit kun joskus toivottavasti alkaa oleen jotain 3000 kk-tuloja, niin voi alkaa taas kuluttamaan vapaammin.
Kun oon aika iso kaveri jolla iso ruokahalu, niin on kyllä useastikin vatsa kurninut kun on syöny vaan ne pari leivänpalaa ja valmislasagnen päivässä.
Sit vielä kysymys kun oon oikeasti aika välinpitämätön ollut ennen: onko siis supermarketeissa halvemmat hinnat kuin lähikaupoissa, ja onko lidl niin paljon halvempi että kannattaa matkustaa 4 km lähimpään sellaiseen 100m päässä olevan lähikaupan sijasta?
eipä muuta tällä kertaa.....ei ruoka aina ole kallista. Kurkkaa marttojen sivuille ja hakusanalla löytyy paljon helppoja ruokaohjeita perusruoalle. http://www.martat.fi/neuvonta/ruoka_ja_ravitsemus/ruokaohjeita/.
Osta perunoita keitä ne ja syö esim. lihapullien ja kermaviilikastikkeen kera. Osaat varmaan keittää perunat kypsiksi. Tähteeksi jääneet perunat kuori kylmänä, paista pannulla ja syö vaikka paistettujen munien kera. Tässä kahden päivän tuhti lämminruoka eikä maksa kuin n. kolme euroa. Puuro pitää nälän poissa pitkään ja on edullista. Keitetty makaroni ja jauhelihakastike on ruokaisaa.
Lähikaupoissa ei ruoka ole vältämättä edullisinta, joten täytyisi hintoja vertailla, joten tee joskus kauppakierros ja laita perustarvikkeiden hinnat muistiin.
Nuori terve henkilö pärjäilee heikommalla ravitsemuksella vaikka vuoden, mutta elimistön varastot hiveaineista, vitamineista jne. alkavat köyhtyä, joten ruokavalio ei saisi olla liian yksipuolista.
ps. jos menet kauppaan illalla lähempänä sulkemisaikaa, on tarjolla alennettuun hintaan tuotteita joissa päiväys on loppumassa. Laita sellainen ruoka heti, niin se sitten säilyy päivän tai pari. Huom. parasta ennen päiväys tarkoittaa, että siihen päivään saakka taataan ravintoainesisältö joka on pakkauksessa, joten ruoka on pitempäänkin syötävää. Mutta käytettävä ennen .... tarkoittaa, ettei suositella käytettäväksi päiväyksen jälkeen.
Ruoan hinnalla ja terveellisyydellä ei aina ole mitään yhteistä. Kaupasta ostettu ja itse lämmitetty hampurilainen on monta kertaa halvempi kuin burgerista ostettu.- luin tota vuodatusta
aikuinen kirjoitti:
toivotaan et te opiskelijatkin tulette vielä järkiinne tuossa rahankäytössä,kämpän vuokraaminen jonkun järkikaverin kans, on jopa halvempaakin kuin soluasuminen ennen kaikkea parempaa. vuokraasunnoissahan on monissa jääkaappipakastin, ja niitäkin saa ilmaiseksi "pakastimia" tosin arkku sellaisia paljon enemmän tarjolla.tilaa tietenkin kämpästä veisi pakastin, myöskin perusruoka on varsin edullista kuin ei käy rossossa.onhan se nuoruus elettävä, ei voi olla elämänkokemusta sillä lailla kuin meillä aikuisilla,muistelen vain omia opiskeluaikojani ja nuoruuttani.
Uusavuttomuus on siis totta.
Valmisruoka mikroon ja sillai.. sit ihmetellään kun rahat ei riitä.
Ne mikrovalmisruuat on anorektikoille naisille sopivia, ei mies niillä pärjää.
Lisäksi maksavat aivan kipeesti.
Se että ei osaa tehdä ruokaa on vain laiskuutta.
Vaikka olisi miten äityli passanut poikaansa niin kyllä ruuan laiton oppii, sitä mitä itse tekee voi myös syödä, ei sen tarvitse näyttää ravintola illalliselle. Riittää että sitä on riittävästi.
Perunat, makaroni, maito, puurot.
Lisukkeeksi makkaraa ja vihanneksia; niitä saa halvalla.
Unohda leikkeleet ja juustot, maksaa liikaa.
Jos haluat dokata; tee itse oluet ja viinit.
Asiassa piilee tietysti riskinsä; se ettei se maksa mitään voi käydä maksan päälle.
Kerran viikossa voi käydä jossain seisovassa lounaspöydässä syömässä kunnolla.
Saat siis koulussakin aterian, mutta et viitsi käydä kuin kolme kertaa viikossa? Hei haloo. Älä valita ja valkkaa vaan syö.
Raha menee kukkarosta suhteessa yhtä nopeasti oli sitä kymppi tai satku, pistä ylimääräiset pois siten ettei ne polta mielessä.
Säästäminen säästämisen vuoksi on hedelmätöntä ja turhaa. Aseta itsellesi joku tavoite jossa on järkeä ja hyötyä. Kestokulutushyödyke, loma, tms.
Jos olisin itse käyttänyt kymmenen prosenttia siitä ajasta joka meni hauskanpitoon ja lorvimiseen, proosan lukemiseen johonkin hyödylliseen esim käytännön talouden opettelemiseen, mikä vaikuttaa pörssikursseihin, niin olisin jo paljon pidemmällä kohti tavoitettani: Satatonnia käyttörahaa ja samanverran sijoituksissa. Taloudellisesti riippumaton työantajasta ja vapaa olemaan ja tekemään mitä haluan. - hyvin pärjää
luin tota vuodatusta kirjoitti:
Uusavuttomuus on siis totta.
Valmisruoka mikroon ja sillai.. sit ihmetellään kun rahat ei riitä.
Ne mikrovalmisruuat on anorektikoille naisille sopivia, ei mies niillä pärjää.
Lisäksi maksavat aivan kipeesti.
Se että ei osaa tehdä ruokaa on vain laiskuutta.
Vaikka olisi miten äityli passanut poikaansa niin kyllä ruuan laiton oppii, sitä mitä itse tekee voi myös syödä, ei sen tarvitse näyttää ravintola illalliselle. Riittää että sitä on riittävästi.
Perunat, makaroni, maito, puurot.
Lisukkeeksi makkaraa ja vihanneksia; niitä saa halvalla.
Unohda leikkeleet ja juustot, maksaa liikaa.
Jos haluat dokata; tee itse oluet ja viinit.
Asiassa piilee tietysti riskinsä; se ettei se maksa mitään voi käydä maksan päälle.
Kerran viikossa voi käydä jossain seisovassa lounaspöydässä syömässä kunnolla.
Saat siis koulussakin aterian, mutta et viitsi käydä kuin kolme kertaa viikossa? Hei haloo. Älä valita ja valkkaa vaan syö.
Raha menee kukkarosta suhteessa yhtä nopeasti oli sitä kymppi tai satku, pistä ylimääräiset pois siten ettei ne polta mielessä.
Säästäminen säästämisen vuoksi on hedelmätöntä ja turhaa. Aseta itsellesi joku tavoite jossa on järkeä ja hyötyä. Kestokulutushyödyke, loma, tms.
Jos olisin itse käyttänyt kymmenen prosenttia siitä ajasta joka meni hauskanpitoon ja lorvimiseen, proosan lukemiseen johonkin hyödylliseen esim käytännön talouden opettelemiseen, mikä vaikuttaa pörssikursseihin, niin olisin jo paljon pidemmällä kohti tavoitettani: Satatonnia käyttörahaa ja samanverran sijoituksissa. Taloudellisesti riippumaton työantajasta ja vapaa olemaan ja tekemään mitä haluan.Näin on. Lisäksi monet valmisruoat ovat aika teollisen makuisia, suoraan sanottuna kamalia. Perunat ja makaronit on halpoja, siihen vielä tarjouksesta jotain lihaa ja porkkanoita, keittää/paistaa ja vetasee nassuun. Opin itsekin ihan hyvin kokkailemaan vaikken kotona asuessani laittanut koskaan ruokaa. Siinäkin säästää kun pikkasen kyttäilee tarjouksia.
ps. opiskelijan pitää syödä, muuten on kuula jumissa eikä oppi mene perille. Ainakin omalla kohdallani voin sanoa näin. - ja niin tekee nytkin moni o...
hyvin pärjää kirjoitti:
Näin on. Lisäksi monet valmisruoat ovat aika teollisen makuisia, suoraan sanottuna kamalia. Perunat ja makaronit on halpoja, siihen vielä tarjouksesta jotain lihaa ja porkkanoita, keittää/paistaa ja vetasee nassuun. Opin itsekin ihan hyvin kokkailemaan vaikken kotona asuessani laittanut koskaan ruokaa. Siinäkin säästää kun pikkasen kyttäilee tarjouksia.
ps. opiskelijan pitää syödä, muuten on kuula jumissa eikä oppi mene perille. Ainakin omalla kohdallani voin sanoa näin.Koska on pakko. Kyllä sillä jonkin aikaa pärjää, mutta vuosien saatossa tulee ongelmia kun pitäis ostaa vaikkapa uusi talvitakki (hyvä maksaa 100e eli sotkee talouden puoleksi vuodeksi)tai kahvinkeitin tmv.
- tälle palstalle
ja niin tekee nytkin moni o... kirjoitti:
Koska on pakko. Kyllä sillä jonkin aikaa pärjää, mutta vuosien saatossa tulee ongelmia kun pitäis ostaa vaikkapa uusi talvitakki (hyvä maksaa 100e eli sotkee talouden puoleksi vuodeksi)tai kahvinkeitin tmv.
miten noin halvalla pärjäsit ja rahasi riitti
mielellään luettaisiin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564750Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221324- 871315
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271091Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi251941- 65916