Metsällä on aina ollut suuri merkitys Suomelle. Metsätalous on auttanut Suomen sotakorvauksissa ja sillä on ollut suuri merkitys rakennettaessa Suomesta hyvinvaltiota. Suuret paperitehtaat ovat jyskyttäneet paperia maailmalle jo vuosikymmeniä ja Suomelta löytyy myös viimeisintä huutoa olevaa sahatekniikkaa.
Nykyään on kuitenkin alettu keskustelemaan Suomen metsätaloudesta ja sen tulevaisuudesta. Puhutaan ns. metsätalouden murrosvaiheesta. Metsätalouden verotuksen muutos, "paperisota", metsäteollisuuden siirtyminen ulkomaille, kustannustehokkuuden hakeminen keinolla millä hyvänsä, energiapuun käytön yleistyminen yms. puhuttavat nykyään metsätaloudessa.
Herääkin kysymys, mihin Suomalainen metsätalous on menossa? Millaista metsätalous on kymmenen vuoden päästä?
Kertokaahan viisaammat mielipiteitä.
Metsätalous 2016?
21
6642
Vastaukset
- Oskari
Metsätalous ja metsäteollisuus karsivat kustannuksiaan mistään piittaamatta. Kansainvälinen kvartaalikapitalismi näyttää nyt myös pohjan perukoilla häikäilemättömän luonteensa, joka ei monien hämmästykseksi paljoa häviä pahuudessa stalinistiselle kommunismillekaan.
Kun yhteiskunta laajemmassa mitassa herää huomaamaan riiston vaikutukset, tulee nousemaan keskustelu myös siitä, tarvitsemmeko me nykyisellä tavalla häikäilemättömästi toimivaa metsätaloutta ja metsäteollisuutta. Herää kysymys myös siitä, kannattaako yhteiskunnan tukea metsätalouttamme rahallisesti nykyisellä volyymillä, joka on noin kolme euroa jokaista tehtaan tuuttiin työnnettävää puukuutiometriä kohden. Tämän hyödyn saa viimekädessä metsäteollisuus puun käyttäjänä.
Suomen "vauraus" on luotu demokraattisilla ja eri yhteiskunnan osa-alueilta olevien ihmisten vaikuttamisella, TYÖLLÄ ja yhteistyöllä.
Ihmisten hyvinvoinnin lisääntyminen ja hyvinvoinnin kohtuullisen tasainen jakaantuminen ovat taanneet metsätaloudelle ja metsäteollisuudelle puolestapuhujia eri yhteiskuntaluokista ja erilaisista poliittisista intressipiireistä.
Nyt vallalla oleva suuntaus on ikävä kyllä tuhioisa. Sosiaalisen kestävyyden yhä räikeämpi laiminlyöminen metsänhoidossa ja puunkorjuussa on nyt leviämässä myös teollisuuden puolelle.
Järjestelmät, jotka eivät huomioi paikallisen väestön oikeuksia ovat aina historian kuluessa joutuneet suuriin vaikeuksiin ja lopulta kaatuneet. Juuri nyt on näin käymässä Venäjän puunhankinnalle. Jossakin vaiheessa yhteiskunta ja ihmiset heräävät - Myös Suomessa. - perämettä
Visioni Suomen metsätaloudesta vuonna 2016:
1: Olemme tutkimuksen ja asiantuntemuksen erikoisosaajia
2: Markkinoille tulee Metsähallituksen kaltaisia yrityksiä, jotka ostavat metsästä uloskasvaneiden kaupunkilaisten metsiä ja harjottavat niissä metsätaloutta ja virkistyskäyttöä
3: Valitetaan samalla tavalla kuin 50-luvulla, että tukkimetsät loppuvat kohta
4: paperiteollisuus siirtyy halvempiin maihin, lähelle markkinoita, mutta hyvälaatuisen havusellun kysyntää jatkuu erikoispapereissa- jotta...........
arviosi toteutuu pilkulleen!!! juuri noin tulee käymään, sorry vaan kaikille mustanpuhujille.
- sellu köpi
Tuossa varmaan on jotain järkeä. Täällä näyttää kirjottelevan sellasia immeisiä, joilla ei käsitystä oo tämän päivän tilanteesta. Kokonaan uudet paperi- ja sellutehtaat kylläkin rakennetaan aasiaan ja etelä-amerikkaan, mutta jo täällä olevia "hyviä" tehtaita kyllä uusataan. Siksi tiedän ku oon sellutehtaalla töissä. Ja nyt päästökaupan aikaan mustalipeä on hyvä polttoaine energian tuottamiseen. Ja puunkuori myös.
- agdafg
läheltä liippaa. ensimmäinen ja toinen kohta pitää mitä todennäköisimmin paikkaansa, edellyttäen sen että kaupunkilaismetsänomistajat tajuavat ettei metsä ole mikään "kultakaivos" ja metsämaan hinnat laskee (mikä on varsin todennäköistä), jolloin kyseisen kaltaisilla yrityksillä olisi mahdollisuuksia toimia kannattavasti.
- Oskari
Mikäli ahneus jatkaa metsätaloudessa ja metsäteollisuudessa vastuutonta linjaansa, tuhoaa se metsätaloutemme nykyisessä muodossaan. Juuri se, että kaikki hyöty valuu sijoittajien ja osakkeenomistajien taskuun tekee metsätaloudesta paikallisväestölle tarpeettoman toiminnon.
Paineet metsien muunlaiseen hyödyntämiseen kasvavat. Metsille ryhdytään yhä lisääntyvässä määrin etsimään sosiaalisesti kestävämpiä käyttötapoja.
Vielä nykyisin ei ole olemassa intressipiirejä, jotka ovat yhdistäneet voimansa ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden pohjalle perustuvaan metsänkäyttöön.
Silmitön ja ahne kvartaalikapitalismi tulee kuitenkin ajamaan tilanteen siihen, että tällainen yhteys paikallisväestön ja ympäristöliikkeiden välille syntyy.
Viitteitä tällaisesta kehityksestä on jo olemassa Ylä-Lapin metsäkiistassa, jossa Greenpeace ja poromiehet ovat löytäneet toisensa. - ärkoo
Oskari kirjoitti:
Mikäli ahneus jatkaa metsätaloudessa ja metsäteollisuudessa vastuutonta linjaansa, tuhoaa se metsätaloutemme nykyisessä muodossaan. Juuri se, että kaikki hyöty valuu sijoittajien ja osakkeenomistajien taskuun tekee metsätaloudesta paikallisväestölle tarpeettoman toiminnon.
Paineet metsien muunlaiseen hyödyntämiseen kasvavat. Metsille ryhdytään yhä lisääntyvässä määrin etsimään sosiaalisesti kestävämpiä käyttötapoja.
Vielä nykyisin ei ole olemassa intressipiirejä, jotka ovat yhdistäneet voimansa ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden pohjalle perustuvaan metsänkäyttöön.
Silmitön ja ahne kvartaalikapitalismi tulee kuitenkin ajamaan tilanteen siihen, että tällainen yhteys paikallisväestön ja ympäristöliikkeiden välille syntyy.
Viitteitä tällaisesta kehityksestä on jo olemassa Ylä-Lapin metsäkiistassa, jossa Greenpeace ja poromiehet ovat löytäneet toisensa.Ihan asiallinen ajatus... Paitsi että poromiehet löivät kätensä kyynärpäätä myöten paskaan. Kun Greenpeace on saanut metsätalouden lakkautettua Lapista alkavat he painostaa porotaloutta, koska se ylilaiduntaa jäkäläkankaita... Siihen he varmaan ottavat kaveriksi vaeltajat/retkeilijät. Ja sitten kun porotalous on saatu kuristettua "Huomataan" retkeilyn luontoa kuluttava vaikutus... Ja kierre jatkuu kunnes valtaosa Suomesta on suojelualuetta. Mutta Amazonasilla hakataan edelleen vaikka ongelma on siellä todella paljon merkittävämpi...
- antti tms.
ärkoo kirjoitti:
Ihan asiallinen ajatus... Paitsi että poromiehet löivät kätensä kyynärpäätä myöten paskaan. Kun Greenpeace on saanut metsätalouden lakkautettua Lapista alkavat he painostaa porotaloutta, koska se ylilaiduntaa jäkäläkankaita... Siihen he varmaan ottavat kaveriksi vaeltajat/retkeilijät. Ja sitten kun porotalous on saatu kuristettua "Huomataan" retkeilyn luontoa kuluttava vaikutus... Ja kierre jatkuu kunnes valtaosa Suomesta on suojelualuetta. Mutta Amazonasilla hakataan edelleen vaikka ongelma on siellä todella paljon merkittävämpi...
Ahhee, niin. Mitenkähän porotalous tosiaan voi ko. vuonna.
Voisiko joku kertoa poraako hirvikärpänen reikiä poron nahkaan? Hirvien nahkojahan ei enää osta kukaan, koska ne ovat yleensä hirvikärpästen pilalle rei'ittämiä. Valitettavaa mutta totta. Niin, jos siis ostaa niin kertokaa toki!
Eiväthän ne toki lihaa pilaa mutta kuitennii..
uskon että Suomessa on metsätellisuutta 30%vähemmän.Uskoni perustuu siihen Venäjä kuuluu jollain tavoin vapaa kauppa sopimukseen.
- puskis
Venäjän metsätalouden kehittyminen voi vaikuttaa yllättävän paljon suomalaiseen metsätalouteen. Saa nähdä keksitäänkö siitä jotain positiivista, vai lakastuttaako se kokonaan meidän toiminnan?
- myy en
puuta lainkaan
- ettei sinulla
ole metsää???? vai olet muuten vain TYHMÄ????
- Pinohiiri1
toivon olevani edelleen 10v päästäkin. tietysti toivon että tulisi sellainen rauhan tasapaino metsään ja paljon ihmisiä tekemään perinteisesti metsätöitä l. raivaan ja harventamaan ja istuttamaan. ymuut harrastukset siihen.konemiehet hoitaa kyllä puunhankinnan mutta siellä on suurempi työmaa käsipelillä. osin työn raakuuden ja vaarallisuudenki vuoksi on ihmisiä päässyt kaikkoamaan metsästä.toinen kynnys on varusteiden hinta.mutta se on sijoitus.... ei ihmisten tarvi nykypäivänä laskea rahaa tehdessään siellä hommia ja silloin siellä myös viihtyy. ammattilaiset on asia erikseen.mutta heitäkin tarvitaan vetämään ja huoltamaan innokkaita!! miehiä ja naisia ja lapset mukana tietty.
- Dolga
Suomen sellu-ja paperiteollisuus, osittain myös mekaaninen puunjalostus on kotimaisiin raaka-ainevaroihin nähden ylimitoitettua. Sellu- ja paperiteollisuus pyörii osaltaan lähinnä Baltian ja Venäjän tuontipuulla. Aika jolloin Venäjältä tulevan puun osuutta voitiin ylläpitää ja jopa nostaa on näillä näkymin ohi. Siihen vaikuttaa erityisesti Venäjän ns metsäpolitiikka, jonka tavoitteena on nostaa omaa jalostusastetta ja näin ollen vähentää raakapuun vientiä. Tämä kohdistuu erityisesti mekaaniseen metsäteollisuuteen Suomessa, mutta myös paperi/selluteollisuuteen ja se näkyy jo kipeästi tällä hetkellä. Venäjällä lisääntyvät voimakkaasti sahainvestoinnit ja siihen liittyvät jalosteiden tuotantolinjat. Laatutaso on kohonnut viimeisen viiden vuoden aikana huomattavasti ja sama linja tullee jatkumaan. On ajan kysymys milloin joku länsimainen suuryritys investoi sellu/paperitehtaaseen ja varmaa on, että mukana on myös venäläistä öljyrahaa. Myös pellettituotanto on heräämässä ja joitakin ulkolaisiakin investointeja on jo tehty. Kaikki tämä merkinnee kotimaiselle teollisuudelle hankalia aikoja. Sahateollisuus on leikkausten edessä. Samoin sellu/paperiteollisuus tulee leikkaamaan tuotantoaan mahdollisimman lähelle kotimaisten puuvarojen riittävyystasoa. Metsäteollisuus varmaankin tulee säilymään, mutta volyymit pienenevät, mikä ehkä onkin terve kehitys. Talouselämän ahneus on tietty tosiasia. Metsäyhtiöt mm hakkaavat kaiken liikenenvän puun tällä hetkellä eikä siellä aina noudateta "Natura- tai luonnonsuojelualueidenkaan" rajoja. Mielestäni 10 vuoden päästä Suomessa on edelleen metsäteollisuus, mutta huomattavasti supistuneena. Sellu/paperi on tehnyt koneinvestointinsa, jotka tulevat uusimisvaiheesen vasta 15-20 vuoden kuluttua. Silloin koittaa se hetki, jolloin suuria päätöksiä tehdään.
- antti tms.
Oletan, että Suomessa tuotetaan laadukasta sahatavaraa myös vuonna 2016, sillä täältä löytyy osaamista, sekä Euroopan parasta raaka-ainetta tarkoitukseen. Lisäksi Venäjän rajattomat sahapuuvarannot ovat kohtuullisen matkan päässä.
Paperin valmistus Suomessa on sen sijaan epävarmempaa, koska näyttää, että uudet nopeakasvuiset paperipuut sekä eukalyptus että akaasia ovat samalla parempia paperin raaka-aineita. Juuri tästä syystähän suomalaisetkin metsäyhtiöt ovat tehneet suuria investointeja lähempänä kasvustoja sijaitseviin tehtaisiin. Eikä muuten suomalainen ylipalkattu alan työvoima ainakaan edistä metsäteollisuuden kilpailukykyä Suomesta käsin.
Mihin nykyisin tulisi kiinnittää huomiota, on taimikoiden hoito. Viimeaikoina metsistä on hakattu tukkipuuta melko reippaasti, nyt tulisi huolehtia etteivät nämä hakkiot pusikoituisi. Miten tämä hoidetaan kun alalle on tulossa verrattain vähän uutta työvoimaa ja samalla nykyisten metsureiden keski-ikä nousee jatkuvasti.
Taimikot heinittyvät, pusikoituvat, hirvikanta lisääntyy taimikoiden myötä; kehä on valmis, taimikkotuhot lisääntyvät varmasti.
Mmm, korjauksia t. kommentteja?- Borneo
Ns. bulkkitavaran tuotanto tulee vähenemään niin paperi- kuin sahateollisuudessakin.
Tuotantolaitokset erikoistuvat ja tehdään ns. asiakaslähtöistä tuotantoa, toisin sanoen tehdään sitä mitä tilataan, eikä vain sahata sitä perus kakkosnelosta varastot täyteen.
Metsäteollisuuden kokonaistuotanto supistunee ehkä n. 10% nykyisestä.
Metsien virkistyskäyttöä lisätään, tämä on ainakin faktaa, ja nykypäivää.
Eikä täältä kaikki ulkomaille karkaa... Venäjällä on venäläinen byrokratia ja tämänhetkinen tilanne sellutehtaan rakentamisessa Uruguay:hin ehkä hillitsee mahdottomia investointeja ulkomaille... - Ukko ....?
Suomi tuottaa vain 2-luokan sahatavaraa. M'nnyn ja kuusen laatu on romahtanut kun viljeltyt metsät ovat tulleet päätehakkuu ikään.
Hitaasti kasvanutta mäntyä etsitään koirien ja kissojan kanssa metsistä ja sillä on hyvä hinta.
Selluteollisuus saa raka.ainetta edullisesti ja se menestyy hyvin halvan raaka-aineen takia hyvin. - Kukko
Ukko ....? kirjoitti:
Suomi tuottaa vain 2-luokan sahatavaraa. M'nnyn ja kuusen laatu on romahtanut kun viljeltyt metsät ovat tulleet päätehakkuu ikään.
Hitaasti kasvanutta mäntyä etsitään koirien ja kissojan kanssa metsistä ja sillä on hyvä hinta.
Selluteollisuus saa raka.ainetta edullisesti ja se menestyy hyvin halvan raaka-aineen takia hyvin.Metsänhoidon taso näyttäisi romahtavan, koska osaavista suomalaisista tekijöistä tulee pian oikea pula.
Metsätyöstä on tehty jälleen vähänarvostettu, häpeällinen ja pienipalkkainen työ.
Syyllisiä ovat metsäteollisuus, MTK ja oppilaitokset, jotka omahyväisesti pyörittävät turhaa ja päätöntä metsäalan koulutusta, joka ei valmenna todellisille työmarkkinoille.
Toisaalta onkin hyvä, ettei ihmisten tarvitse tulevaisuudessa hakeutua toimialalle, joka ei kanna työvoimastaan sosiaalista vastuuta.
Risukoitukooot ja pusikoitukoot koko Suomi. - olen kuullut
Olen kuullut, että eukalyptuksen käsittely on odotettua vaikeampaa. Puut ovat saapuessaan erittäin likaisia, mikä hidastaa niiden jatkojalostusta.
Venäjän metsätalouden kehittyminen voi vaikuttaa hyvinkin paljon Suomen metsätalouteen. Suomalaisilla pitäisi vain jotenkin iskeä jalkaa ovenrakoon tässä kehityksessä. Sieltä saattaa löytyä hyvinkin Suomelle tuottavia juttuja. Mutta varmaa on, että venäjä haluaa päästä itse lopussaan hyötymään omista puuvaroistaan parhaimmalla mahdollisella tavalla, eli voinemme odottaa jatkojalostuksen kehittymistä rajan takana.
- jeesus
Juutalaiset hallitsevat lähes kaikkea taloudellista valtaa erityisesti USA:sta käsin muutettuaan sinne tiedemiehinä ja muina neropatteina. Jokunen sitten muuallakin maailmassa kuten tiedätte, you know ! Lähes kaikki suomalaiset menestyvät yritykset ovat jo heidän hallussaan kuten UPM ja Stora-Ensokin. Painakaa vain töitä näiden globaalien omistajien piikkiin ja muistelkaa Aatua. Euroopassa pienet natsiporukat keräilevät tähteitä omiin taskuihinsa ja pöljät suomalaiset sosialistijohtajat värjöttelevät kylmissään sääskisissä kesämajoissaan.
- Eläköön avohakkuu
vois vastata,kysy siltä.Eikä oo kytköksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1783671
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262690Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542516- 1462361
- 672026
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3111929- 311441
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211393Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381367Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161275