Vikojen etsintä

ja niin totta :/ Täälläkin usein parjataan milloin mitäkin, keski-ikäisten pukeutumista ym..

Mutta kukapa myöntäisi kulkevan miinusmerkki otsassa?? En minä ainakaan :) Ja kuitenkin väitän että kaikilla on ennakkoluulonsa, kuka missäkin asiassa. Itse kompastun omaani aika ajoin, vaikka leväperäisenä itseäni pidänkin.

Itse asiassa mulla ainakin käyt nuoremmat ikäluokat kateeksi. heillä on parempi itsetunti kuin tällaisella lukkarinkoulut käyneellä.

No jaa kotikylillä kuulemma pitivät minua saatanan-palvojana koska pukeudun mieluusti mustiin vaatteisiin ja pikkutakkiin. Höh yli kolkyt vuotta sama muoti mulla.

Samaten huvittavin "uutinen" oli että kyläläiset pitivät siskonmiestäni isänäni ja vaimoani tytterenäni. Hohhoijaa.

Itse olen kierrellyt sen verran että otan aina jokaisen ihmisen ihmisenä itsessään. Se ei ole hyvä asia sekään. Jostain syystä tulee aina puhuttua itse lampaasta kun sitten aikojen päästä huomaa toisen puhuneen villoista.

Kyllä on tullut noistakin syistä johtuen melkoinen miinus-merkki katsantoihin ympäristöön. Ei tämä näinkään kovin herkkua ole. Mutta pettymyksiä tulee paaljon harvemmin kun ei odota mitään. Kyynisyys ja sarkasmi auttavat jaksamaan.

Ja empaattiset ihmiset pelottavat. "kuule älä huolehdi"- se on sellainen sanonta että sitten menee yöunet. Positiiviset ihmiset lähinnä pelottavat. Heillä ei ehkä ole isopyörä paikallaan.

Jokainen taaplaa tavallaan. Itse en luota ihmisiin juuri koskaan. Se toki heijastuu moneenkin asiaan elossa. Mutta kuten sanottua, ei ole ikäviä yllätyksiä. Jos on yllätyksiä niin sitten net ovat mukavia. Ja sekin vain salaa itselle myönnettynä.

Hauska aloitus. Tuli kaiketi kirjoitettua liian nopeasti eli mitä lie tullut "sanottua".

Harjaan hampaani päivittäin.

=DW=

Pyrin olemaan aidosti välinpitämätön ja ulkoisista tekijöistä piittaamaton henkilö!

Jos joku saa minun olemuksestani päänsärkyä niin sehän on pelkästään ko. henkilön harmi!

Tietenkin saatan erittellä, tilanteesta ja henkilöstä riippuen, kielteistä palautetta mutta ensimmäinen reaktioni on: Onneksi se on VAIN sinun mielipiteesi!

Hyvin menee kun ei vertaa eikä valita!

Hävettää tunnustaa, mutta lankean helposti arvostelun puolelle. Mitä väsyneempi olen sitä pahemmin ajattelen ja muutun häijyksi, hankalaksi ämmäksi. En pidä ominaisuudestani, mutta kun oikein saan haukkua ja arvostella huom! lähinnä omissa oloissani se lohduttaa kummalla tavalla. Ääneen uskallan sanoa siipalle tai sellaiselle ystävälle, joka ei tapausta tunne ja tietää pahan tuuleni lähtevän pian pois.

Vaikka kuinka kokisinkin vastenmielisyyttä jotakin ihmistä kohtaan olen sentään saanut jonkinmoisen oikeustajun, enkä anna tunteitteni vaikuttaa kanssakäymiseen tai ratkaisuihini. Pahinkin vihollinen voi olla jossakin asiassa oikeassa.

Mutta kuka auttaisi minua suhtautumaan myönteisesti aamuruuhkissa ihmisiin? Olen tehnyt töitä itseni kanssa jaksaakseni sietää tunkeilut, tönimiset ja kiilailut, mutta en millään totu siihen ja tulen siitä vihaiseksi yhä uudelleen ja uudelleen.

Meitä ihmisiä löytyy joka lähtöön samasta lähtöruudusta. Näennäisen näkyvät piirteet eivät saisi olla luomassa toiselle mainitsemaasi miinusta. Vaan tulisi oivaltaa ja sisäistää tärkeämpi puoli ihmisessä, mitä et juuri sillä hetkellä näe.

Jäin miettimään netin/liven eroavaisuuksia. Onko niitä edes meille kaikille olemassa. Ei välttämättä, jos ihminen omaksuu ja hyväksyy jokaisen ihmisen omana itsenään. On kuitenkin eri asia millaisen vastaanoton toiselta saat, koska toiseen et voi paljon vaikuttaa. Sitä tulee hyväksytyksi tai saat jatkaa tietäsi etsien mitä sitten etsitkään.

Miellän haavoittuvaisuuden ihmiseen, joka kykenee aidosti luotsaamaan toista ihmistä. Silloin inhimillisyys menee monen asian edelle, jopa oman itsenkin tuodakseen toiselle jotain ainutkertaista.

En syty viihdyttämiseen tuomalla esiin toisen asiat, toisen vaikeudet sun muut. Se on alhaisinta mitä tiedän, mutta mikä on kuitenkin tätä päivää netissä/livessä suurimmalla osalla ihmisiä.

Myönnän suuret vikani, tietämättömyyteni moneen asiaan. Mutta mielelläni tulen kuulluksi omana itsenä, niinkuin sinäkin plusmerkin omaava kirjoittaja.;)

Näen itselläni tuon merkin, jonka soisin näkevän jokaisella tapaamallani ihmisellä täällä. Siksi on usein vaikea ymmärtää miksi joku haluaa kantaa - merkkiä..... tai ehkäpä kaikella on oma tarkoituksensa, mene ja tiedä.

*ajattelevainen matkaaja*

ex-mieheni on aika persoonallinen tyyppi.Hiuksia on olkapäille asti ja kerran kun meillä oli treffit kaupassa, tuli hän sinne saparot päässä.
Silti viihdyn vieläkin hänen seurassaan.

Nykyinen on sitä mieltä, että jos muut ihmiset eivät tykkää hänen ulkomuodostaan, se on heidän probleemansa. Niin että aika persoonallisten ihmisten kanssa olen elämäni viettänyt.

Ja täytyykin sanoa , että tavalliset pukumiehet eivät paljoa kiinnosta.
Miehessä pitää olla uskallusta olla juuri sellainen kuin haluaakin.
Tosin monet joutuvat pukeutumaan pukuun työn takia,niinkuin tämä minun nykyinenekin, mutta se ei ole hänelle mikään itseisarvo.

Omannäköinen ihminen kiinnostaa ihan eri tavalla kuin johonkin muottiin kangistunut tyyppi.Ja usein sieltä paljastuukin ajatteleva ja omia mielipiteitään sanoa uskaltava ihminen.

Vaikka itse olen aika konservatiiviseti pukeutuva ja käyttäytyvä ihminen,niin kyllä erilaisuus kiinnostaa kovin.

Kun on taito ajatella, hiljaisuus ei rasita.

Kirjoituksesi oli sulosointu solidaarisuuden silkkisten säkeiden solmimisesta.

mutta

Turhaan oi turhaan laitoit lopuksi kolme palstalle ominaista gallup-aihiota.

Osaat laittaa ajatuksesi paperille niin, että sen lukee mielellään, nyökytellen, ilman tarvetta vastata tylsiin kysymyksiin, joiden vastauksella ei ole lopultakaan mitään merkitystä. Kirjoituksessasi oli jo kaikki tarpeellinen.

PLUS-merkkinen, mutta monta kertaa lipsahtaa justiinsa tuohon, mitä kerroit. Yleensä ne on näitä "Minä olen jotakin, katsokaa" - tyyppejä, jotka nostaa karvat pystyyn ja joita sitten tulee mollattua selän takana.

Inhoan teennäisyyttä yli kaiken. Olen aika pidättyväinen...

Puhut asiaa 100%:sti.

Nuorena minulla oli vaakasuora viiva kulmakarvojen yläpuolella - iso miinus...
Parikymppisenä siihen alkoi hahmottua himmeä pystyviiva päälle pienempi miinus...
Nykyään se pystyviiva on jo voiton puolella siitä vaakaviivasta I olematon miinus...

Voisi siis kaiketi sanoa, että kehitystä on tapahtunut ;D

Hassua muuten, samalla tämän kehityksen kanssa on kuvioihin tullut myös aimo annos taantumusta...
Tämä koskee lähinnä pukeutumista, mutta myös käyttäytymistä ylipäätään...
Kun nuorempana saatoin mennä esim. hautajaisiin farkkuihin ja nahkatakkiin pukeutuneena, olen nykyään hyvinkin tarkka pukeutumisen suhteen ja lapsillenikin tätä jaksan jankuttaa... ;D
Ja, kyllä, arvioin ihmisiä edelleen, juuri sellaisissa tilaisuuksissa, heidän pukeutumisensa takia...
Kyseessähän ei silloin ole pelkästään vaate, jolla verhotaan vartalo suojaan kylmyydeltä tai sovinnaisuuden (jonkunlaisen kuitenkin) vuoksi, vaan silloin se sisältää paljon enemmän...

Me ihmiset.Puhumme jopa toisillemme ymmärtämättä miten puheemme vaikuttaa toiseen ja tuo toinen hyväksyy sanomamme ymmärtämättä täysin mitä tarkoitamme koska ei voi ajatella puhujan aivoilla.Hyvinkin yksinkertaisista asioista tulee väärinkäsityksiä.Juuri tämän vuoksi omat näkemyksemme ei saa helposti hyväksyntää jos vain pystyisimme ajatelemaan naapurin aivoilla hyväksyisimme paljon asioita emmekä tyrmäisi vastenmielistä heti.

eri ihmisillä on usein hyvin erilainen - joskus se muuttuu elämän varrella.

Ymmärrys ja kärsivällisyys auttavat monessa...
Kaikkea ei tietenkään tarvitse hyväksyä, mutta hitunen harkintaa ennen kommenttia on tarpeen.

En puutu toisten asioihin, elleivät he syyllisty väkivaltaan tai muuhun rikokseen.

Olenko plus-miinus nolla ja nollan puolella?

Hei! Jos rakastuu,niin rakastuu.Silloin eipuututa toisen vikoihin.Silloin kun Todella rakastuu,niin ei todellakaan kiinnitä huomiota toisen vikoihin.Vaan hyväksyy sen ihan luonnolllisena ihan omana itsenään!Jokaisessa meissä varmaan löytyy jotain vikaa,ei kukaan ole täydellinen.Jos joku niin väittää olkoon kusipää!!