Itsenäisyys arvossa joka päivä!

Oi isänmaa!

Jo lapsuudesta muistan isovanhempieni pirtin päätyseinässä olleen täytetyn miehen pään. Vaari oli sen itse irti leikannut ja tuonut mukanaan Itä-Karjalasta. Ivaniksi sitä sanottiin.
Vaarin mukaansatempaavat kertomukset sodasta ja kaikista hänen suorittamistaan tapoista saivat pienen pojan kasvamaan isänmaallisuuteen.

Nyt kun minulla on kaksi omaa lasta, yritän siirtää heihin saman terveen isänmaallisuuden aatteen. Joka aamu hampaiden pesun jälkeen lapseni Adolf ja Lotta ottavat asennon olohuoneessamme olevien Mannerheimin ja Hitlerin kuvien äärellä, kunnioittaen näin Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleiden sotapäälliköiden ja sotilaiden muistoa.
Molempien lasten takeissa komeilevat Suomen liput ja äsken sain tilaamani valokuvasuurennokset partisaani-iskuista ja asetin ne lasten huoneiden seinille osoittamaan venäläisten pahuutta.
Naapurin sivarin lasten kanssa lapseni eivät onneksi suostu olemaan missään tekemisissä, vaikka emme vaimoni kanssa ole sitä ehdottomasti kieltäneet.

Meillä itsenäisyyspäivää vietetään joka päivä ja sen tavan toivoisi olevan joka perheessä.
6.12 kävimme hautausmaalla ja hiljennyimme erityisesti vaarini veljen haudalla, joka kuoli jo 18-vuotiaana vuonna 1941. Kerroin lapsille, että sodassa ei pelkästään tapeta, vaan voi sattua ikävämpääkin, eli voi kuolla.

Mutta kerroin, että vaarini veli kuoli onnellisena ja ylpeänä Suomen puolesta lausuessaan viimeisinä sanoinaan "Isänmaa, oi isänmaa!"

0

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pysy kaukana musta

        Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
        Ikävä
        101
        6223
      2. Kuvaile kaivattusi

        ulkonäköä. 💡
        Ikävä
        216
        3443
      3. Näin susta unta

        Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
        Ikävä
        18
        3365
      4. Toiselle puolikkaalleni

        Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
        Ikävä
        66
        3308
      5. Niin voimakkaat tunteet

        Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
        Ikävä
        16
        2525
      6. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

        sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
        Ikävä
        24
        2514
      7. Katu täyttyy askelista...

        Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
        Ikävä
        28
        2363
      8. Onko 172cm lyhyt?

        Pitääkö miehen olla pidempi kuin 172cm?
        Sinkut
        273
        2134
      9. Puhe on halpaa

        Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
        Ikävä
        44
        1706
      10. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

        Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
        Maailman menoa
        28
        1484
      Aihe