En millään ymmärrä miksi jotkut ilkkuvat ja vähättelevät nyt esimerkiksi Kirkaa ja muita laulajia siitä että eihän ne muuta kuin hoilottavat toisten tekemiä lauluja.
Toki on Suomessa taitureita jotka laativat niin sanoitukset kuin sävellyksetkin itse esittämiinsä lauluihin. Silti täytyy olla heitäkin jotka upeasti tulkitsevat laulutaidottomien mutta hienojen säveltäjien tai sanoittajien työt musiikkia janoavien kuulijoiden iloksi. Ei kaikkien tarvitse osata kaikkea tehdä itse. Nämä valittajat tuskin osaavat yhtäkään näistä musiikin tekoon vaaditattavista taidoista.
Sitäpaitsi musiikkia on niin moneen makuun että takuulla riittää kaikille mieleistä kuunneltavaa ilman etta tarvitsisi haukkua sellaisten artistien esityksiä joista ei itse satu pitämään.
"Vain" laulaja
musiikin ystävä
1
405
Vastaukset
- Ari
Olin -80 luvulla yhdessä satelliitti konferenssissa kuuntelijana. Siellä esiintyvät
kaiken "kristillisen ohjelman" lomassa Veikko
Lavi ja Kirka. Mielestäni he olivat loistavat valinnat edustamaan Suomea ympäri maailmaa.
Kirkalla oli silloin tuo rokimpi vaihe meneillään, mutta kyllä tuntui "häijyltä" sel-
käpiissä, kun hän tykitti täysillä ja aidosti.
Minä en ole koskaan pitänytkään Kirkaa minään
säveltäjänä esim.. Mutta kuinka moni hyvä kap-
palu olisi jäänyt laulamatta jos Kirka ei niitä
olisi saanut esittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1056358
- 2223575
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!183405Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j663328Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po332721Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162555Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242524Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.282373- 2742181
Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441786