Ihmetteleväinen masentunut ihminen olen. Minä rohkeana nuorena neitona laitoin kirjeevaihto ilmoituksen mielenterveys yhdietys Taimen kotisivuille tässä syyyskuussa. Olen todella yksinäinen eikä minulla ole yhtään ystävää.Minä luulen että ihmiset vihaa ja inhoaa minua. Ongelmani onkin se että vastauksia sain vaikka kuinka paljon. Mutta heti kun kerroin että sairastan masennusta niin yksikään heistä ei ole senjälkeen minulle sähköpostia lähetellyt.Sain ainakin kymmenen vastausta ja jokaiselle vastain luulin saavani ystäviä. Mutta siinä kävikin sitten niin kun kerroin että olen 28vuotta ja sairastan masennusta. Niin yksikään heistä ei enää kirjoitellut minulle.Syyskuun jälkeen ei ole tullut minulle yhtäkään sähköposti viestiä.Olenkin miettinyt että onkohan minussa jokin vikana??Olen siis 28v nuorinainen ja ihmettelen että mikä minussa on vikana?? Ihmettelen sitäkin kuin kaikki toisetkin ystävät kaikkosi vuonna 2006 minun ympäriltä. Nyt tävuonna 2007 en saanut edes ystävänpäivä korttia yhdeltä henkilöltä. Hänkään ei suostu minulle postia lähetteämään. Hän lopetti jo 2004 vuonna kirje ystävyyden minun kanssani ihan ilman mitään syytä.Laitoinko ihan turhaan siihen mielenterveys yhdistys Taimen kotisivulle kirjeen vaihto iloituksen??Kyllä minä sen tiedän että ihmiset vihaa ja inhoaa tälläistä nuorta naista jolla on mielentervys ongelma. Mutta miksi ihmeessä sitten edes vastaa minun kirjeenvaihto ilmoitukseen jos kerran vihaa ja inhoaa minua niin kovasti että ei edes viitsi kirjoittaa sen enenpää sähköposti viestejä?? Miksi minua masentunutta nuorta naista vihataan ja inhotaan niin paljon että kukaan ei hyväksy minua edes sähköposti ystäväksi??Mitä pahaa minä olen ihmisille tehnyt?? Sitä olen tässä miettinyt viimmeiset viisi kuukautta.Sain siis kymmenen ystävää ja menetin heidät samantien.Siinä kävi niin että sähköpostin kirjoittaminen muuttui yksipuoliseksi. Minä olin se osapuoli joka kirjoitti postia eikä minulle kuitenkaan ikinä vastattu vaikka kuinka monta postia lähetin silloin syyskuussa.Kymmenelle ystävällle söhköpostia ja kukaan ei suostunut vastata minulle.Minä tiesin että ne niin sanotut ystävät vihasi ja inhosi minua joten ihmettelen sitä että miksi ihmeessä ne minun kirjeevvaihto ilmoitukseen edes vastasi??No nytpä jäänkin rypemään omaan pahaan olooni ja omaan yksinäisyyteeni.Vedän vaikka ranteet auki jos vaikka helpottaisi tätä phaa oloani senverran.Minä tiedän miltä tämä yksinäisyys tuntuu kun kukaan ei hlua minua ystäväksi eikä edes jutella kanssani.Olenkin syyskuusta asti vain itkenyt.Nyt jatkankin itseni viiltelyä ja ranteiden nyrsimistä. Ai että kun helpottaa tätä pahaa oloa ja ikävää.
Taas usea kerta kirjoittaa
9
547
Vastaukset
- toinen samanlainen..
Tässä olis sulle toinen masentunut yksinäinen ystäväksi jos huolit:)
- toinen samanlainen..
...edelliseen, älä ranteitasi nyrhi tai viiltele, se helpottaa hetkeksi, mutta ehkä hamassa tulevaisuudessa kadut niitä arpia niinkuin minä kadun nyt, vaikka silloin tällöin on edelleen tullu nyrhittyä käsivarteita. Kesällä varsinkin inhottavaa kun ei voi lyhythihasessa kulkea ja ulkopuoliset sitten ihmettelevät miksi 30 asteen helteellä kuljen pitkähihanen päällä. Eihän se tällein talvella haittaa, mutta se kesä. Pyydän silti, älä tee itsellesi mitään mitä ei saa enää tekemättömäksi. Vaihdetaan yhteystietoja jos haluat, saat ikuisen ystävän:))
- Ihmettelevä masentunut
toinen samanlainen.. kirjoitti:
...edelliseen, älä ranteitasi nyrhi tai viiltele, se helpottaa hetkeksi, mutta ehkä hamassa tulevaisuudessa kadut niitä arpia niinkuin minä kadun nyt, vaikka silloin tällöin on edelleen tullu nyrhittyä käsivarteita. Kesällä varsinkin inhottavaa kun ei voi lyhythihasessa kulkea ja ulkopuoliset sitten ihmettelevät miksi 30 asteen helteellä kuljen pitkähihanen päällä. Eihän se tällein talvella haittaa, mutta se kesä. Pyydän silti, älä tee itsellesi mitään mitä ei saa enää tekemättömäksi. Vaihdetaan yhteystietoja jos haluat, saat ikuisen ystävän:))
Eipähän minua ennekään ole yksikään ihminen ystäväksi halunnut.En todellakkaan huoli itselleni ystävää joka minut aina pettää. mielummin tapan itseni kuin otan itselleni enää ikinä ystävää joka vihaa ja inhoaa minua.
- toinen samanlainen..
Ihmettelevä masentunut kirjoitti:
Eipähän minua ennekään ole yksikään ihminen ystäväksi halunnut.En todellakkaan huoli itselleni ystävää joka minut aina pettää. mielummin tapan itseni kuin otan itselleni enää ikinä ystävää joka vihaa ja inhoaa minua.
Jos en olisikaan niinkuin entiset ns. ystäväsi, jos ei ota niin ei se annakkaan, mutta en tyrkytä itseäni sen enempää. Itseltäkin ystävät kaikonneet kun sairatuin, en osaa enempää sanoa. Parempaa huomista toivoen...
- Nimetön123
Moi
voisitko laittaa sähköpostiosoitteesi äkyviin niin voisin mailata sinulle? Ei sinussa mitään vikaa ole varmastikkaan. Luulen että he yksinkertaisesti eivät jaksaneet oman huonon vointinsa takia. Ehkä heilläkin oli vaikeita aikoja?
- Enofd
Mulle voi kirjottaa ja voin kertoo sekä antaa vertaistukea:
aqua.mineral@hotmail.com- demonitar
Todellakin se, että oman huonon vointinsa vuoksi esim. toiset masentuneet eivät jaksa kirjoittaa. itsestäni tiedän, että oikeasti olen halunnut pitää ystävyyssuhteita yllä, mutta ei riitä usein energiaa. Voi selata ja lukea toisten viestejä moneenkin kertaan, mutta ei jaksa ajatella vastauksia. Kaikki vain tuntuu turhalta, niin ei silloin jaksa miettiä muita tarpeeksi.
- toinen samanlainen..
Oletkohan vielä hengissä kun ei ole sinusta mitään kuulunut? Haluaisin olla ystäväsi, vaihdetaanko sähköposti-osotteita?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565340Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1131592
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2311550- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91143Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3021105- 721047