Entinen elämä valokuvissa

Häiritsee. Minulla myös samoja oireita. Katselen miehen vanhoja kuvia ja huomaan niissä samoja tavaroita ja samoja vaatteita mitä mieheni pitää edelleen ja tekisi mieli polttaa ne kaikki. Mutta olen itselleni vakuutellut että tämä johtuu vaan siitä että mies on minulle ensimmäinen, mutta miehellä on jo takana avioliitto ja lapsia entisestä elämästään. Tunnen itseni riittämättömäksi ja mitättömäksi. Tuntuu että ex on ollu mieheni elämän rakkaus ja minä olen vaan korvike. Tiedän että mieheni rakastaa minua ja tulevaisuus näyttää valoisalta mutta silti minulla on näitä hulluja ajatuksia! Auttakaa! :(

On kyllä hyvä että te kaksi ensimmäistä ymmärrätte sentään että ongelma on todella teidän oma. Tunteet sinänsä ovat tietysti luonnollinen asia. Ja varsinkin, jos toisella on takana pitkä suhde josta lapsiakin, ja toisella ei, niin varmaan se vaatii työstämistä. Mikäli ei tosiaan halua valita neitseellistä miestä (niinkuin ei ilmeisesti halua, jos on kokeneeseen rakastunut), on paras hyväksyä. Eihän se mies todella ole niin ihanana syntynyt kuin mitä hän nykyään on. Kasvuunsa hän on tarvinnut koko menneisyytensä, kaikki ne suhteet, hyvät ja huonot ajat.

Minulla on sillai helpompaa, että elän suhteessa missä meillä molemmilla on pitkä suhde takana, lapsia edellisistä liitoista. Niin no siis toisaalta, todellakaan ei helppoa... mutta tuon asian suhteen ollaan samalla viivalla, tavallaan. Asiasta voi puhua sen rakkaimman kanssa, ja ymmärretään toisen impulssit ja tunneliikkeet niissä suhteissa hyvin. On asioita joita ihmettelee toisen menneisyydessä (puolin ja toisin) mutta ne ovat toisen, sillä siisti. Rakastamme toisiamme menneisyyksinemme, ehkä jopa pitkälti niiden takia, ne kun ovat meidän tällaisiksi muotoilleet ja lopulta tuoneet toistemme luo.

Olen ollut avokkini kanssa reilu vuoden yhdessä. Ollaan oikeesti tosi onnellisia ja rakastetaan toisiamme. Meillä on ikäeroa 8vuotta.

Mies on ollut muutamassa pitemmässä suhteessa, itselläni yksi vakavempi suhde takana, mutta sekään ei läheskään niin pitkä kuin mieheni aiemmat suhteet ja elämiset exien kanssa..

Avokkini on onneksi(?) sitä sorttia, että muuton yhteydessä heittää lähes kaiken ylimääräisen ja vähänkään turhan tavaran pois. Että rompetta ei ole niin paljoa hänellä. Tietysti on esineitä, jotka ovat olleet näiden kahden exänkin kotona. Ne ei niinkään häiritse, kun ei sitä tavaraa niin paljoa tähän yhteisen kotiin ole tullut.

Valokuvia on - paljon!! Mieheni harrastaa valokuvausta enemmän tai vähemmän tosissaan.. Vanhoja kuvia on albumissa eräässä kaapissa.. Eikä ne niin häiritse. Vaan ehkä enemmän ne, jotka hän on ottanut digiaikaan ja siirtänyt koneelle. Josta myöhemmin (jo meidän yhdessä ollessa) sitten polttanut levylle saaden tilaa koneelle. Sitä vain, että eikö ne exien kuvat voisi heittää hiiteen? Itsellä ei kuvia ole tallessa. Tarvittavat kuvat on muistoissa.

Vaan se rakkaus. Toisinaan mietin onko hän onnellinen minun kanssa oikeasti. Tai onko hänellä ikävä exiä tai sitä niiden yhteistä elämää. Vaikka olen saanut suuresti huomiota ja hellyyden osoituksia, niin jostain omituisesta syystä saatan epäillä rakkautta. Ei mitään järkeä. Tiedän senkin.

Mielestäni on todella erikoista vaivata päätään joillain vanhoilla valokuvilla. Eiköhän se olisi aina parasta keskittyä suhteessa siihen nykyisyyteen, eikä hakea ongelmia etenkään sellaisesta menneisyydestä johon ei itse ole ollut osallisena?

Jokaisella on oma meneisyytensä, toisilla vain aktiivisempi kuin toisilla. Jos elää tasa-arvoisessa ja todelliseen rakkauteen pohjautuvassa suhteesa, ei tarvitse antaa menneisyyden mörköjen viedä yöunia.

Voihan olla että perimmäisenä syynä vanhojen valokuvien pähkäilyyn on oma epävarmuus ja suoraan sanoen itsetunnon puute. Mutta ne ovat asioita jotka eivät parane valokuvia ja vanhoja paitoja polttamalla.

Minä ja mieheni olemme olleet onnellisesti yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Molemmilla on menneisyytensä, tietenkin. Samoin molemmilla on valokuvia "todisteena". Mitäs siitä sitten? Emme me niitä yhdessä selaile, mutta eivät ne mitenkään tabu aihe ole.

Antakaa meneisyyden olla siellä mihin se kuuluu, eli muistoissa (olivatpa muistot sitten vaikka valokuvia), arvostakaa ja kunnioittakaa nykyhetkeä ja ennen kaikkea, suunnatkaa katseenne tulevaisuuteen. Monen naisen helmasynti on vatvoa menneitä ja nähdä siellä todellakin vain mörköjä.

On asioita, jotka kuuluvat menneisyyteen, mutta niitä haluaa ehkä joskus muistella. Itselläni meni vähän aikaa sitten poikki vakava seurustelusuhde (asuimme yhdessä). Olisi kauheaa, jos tuleva tyttöystäväni olisi samanlainen vainoharhainen vajokki kuin sinä. Ne asiat kuuluvat menneisyyteen, mutta ei mennyttä tarvitse aina unohtaa. Ja mitä kalusteihin tukee, onko se nyt niin vakavaa? Itse en koskaan ole ymmärtänyt, miksi suhteen poikki mennessä pitäisi tuhota kaikki valokuvat jne.

Kyllä tuollainen ajattelu on tosiaan lapsellista ja kuullostaa siltä että olet epävarma suhteessasi.
Oletko itse hävittänyt kaikki huonekalut, valokuvat muut jutut erosi jälkeen? Mun ois pitänyt varmaan polttaa talokin, kun on ex-ukko ollut tekemässä.
Menneisyys on takanapäin ja meillä kaikilla on luojan kiitos elettyä elämää muistoineen. Sitä ei saa poistettua. Ja kun on elettyä elämää, on myös elämänkokemusta, joka varmasti auttaa uudessa parisuhteessa, ei ehkä tule tehtyä samoja virheitä.
Mielestäni vakaalla pohjalla olevassa suhteessa, ei eletty elämä kummittele.

Otin asian mieheni kanssa puheeksi. Hän ymmärsi minua hyvin. Katsoimme yhdessä läpi hänen valokuvansa, ja laitoimme kaikki hänen exiään esittävät kuvat erilliseen kirjekuoreen. En todellakaan pyytänyt häntä hävittämään yhtään kuvaa, toivoin vaan voivani selata kuvia ilman, että tietyt kuvat tulevat esiin.

Minun kuviani ei käyty läpi, mutta aion tehdä saman karsinnan niille. Ei minua itseänikään huvita katsoa kuvia omista pieleen menneistä parisuhteista.

Olkoon lapsellista ja johtukoon huonosta itsetunnosta. Nyt kuitenkin se asia on loppuun käsitelty eikä vaivaa enää. :)

Tuo on kyllä todella naurettavaa. Avomieheni asunnosta löytyi seurustelumme alkuvaiheessa kaikenlaista tavaraa mikä oli kuulunut jollekin entiselle heilalle/tyttöystävälle: meikkejä, gillette-höylää, hiusharjaa (valokuvat sentään jossain piilossa). Mies yritti vielä ensin väittää että osa niistä on hänen ostamansa, kuten esim se harja, vaikkei hänen tukkansa harjaa kaipaa :D Myönsi sitten myöhemmin että jonkun naisenhan se oli. Mutta ei se mua haittaa, olen ottanut harjan omaan käyttööni ja se on ihan hyvä harja! Varsinkin nyt kun ollaan oltu yhdessä lähes kolme vuotta, millään tuollaisella ei ole mielestäni juurikaan väliä.

Ei ollenkaan vainoharhaista tai lapsellista. Vaan tavallista elämään ja suhteeseen liittyvää huolta. Seurustelen myös miehen kanssa joka on aiemmin ollut naimisissa. Järkytys oli kova, kun kerran selasin (salaa) hänen vanhoja avioliiton aikaisia valokuva-albumeja ja siellä oli valokuvia samoista lomapaikoista missä olin mieheni kanssa ollut, niissä poseerasi vain hänen entinen vaimonsa. Vielä kamalampaa oli tajuta että olimme olleet viettämässä mökkilomaa samassa vuokramökissä missä hän ja entinen vaimonsa olivat aikoinaan olleet. Valokuvissa entinen vaimo paistaa makkaraa saman takan ääressä, missä minä ja mieheni mökkilomalla makkaraa saunan jälkeen paistelimme. En tiedä, ehkä on parempi vaieta koko asiasta kun ottaa asia puheeksi, se olisi kiusallista. Mutta ikävä tunne jäi sisimpään kalvamaan.