Hanna pärjäsi aivan hyvin.Kappale oli Hyvä.Sijoitus ihan hyvä.
Jos Hanna olisi voittanut, suitsutukset eivät loppuisi ja Hanna olisi MAAN SANKARITAR!
Kun voittoa ei tullut, kaikki suomalaiset jostakin katkeroituneet luuserit ulvovat kuuta ja haukkuvat kilvan Hanna.Niin sitä pitää!Meillä on mahtavan itsetuntoinen kansa.
JOS HANNA OLISI VOITTANUT
18
3456
Vastaukset
- jo ennen finaalia
ettei ole parempi tai huonompi kuin muutkaan aikaisemmista Suomen laulajista Euroviisuissa.
Lukuunottamatta Lordia, joka on ollut kaikkein ylivoimaisin ennätyspisteillään.
Ei Hannan hävetä tartte.- tietenkään
Lordi voitti, koska pani kerralla koko mankujaisille luun kurkkuun esittämällä jotain aivan "normaaliviisuvastaista".Suomi teki historiaa!Emmehän me enää voi tehdä sitä toistamiseen,vaikka esittäisimme kuinka hyvän kappaleen ja laulajan.
Toisekseen viisuilu on aivan naurettavaa,sillä naapurimaille annetaan kaveripisteitä, vaikka kolmen kissan ripuliäänelle. - HWT
Ja mitään itketä, kun juhlitaan Serbiaa.
- se meneekin
noin,koska jos Hanna olis voittanu,tämäkin palsta olis täynnä onnittelu-ja kehumisviestejä,kun periaatteessa voittajalla ei olisi ollut enää parannettavaa..mutta kun "häviää",aletaan miettimään,mistä mahdollinen sijoitus kiikasti..
ootin,että Hanna olis ollu kymmenen parhaan joukossa..näillä mennään.. - hommansa hoiti
Ette kai tosissanne odottanut että siitä voitto Suomelle olisi revennyt?
Ei tuon tyylinen musta goottilaisuus oikein pure Eurooppaan, varsinkin kun kappale oli jotenkin aika aggressiivisesti esitetty. - koska Hanna väärä ehdokas!
Älä valehtele! Alusta alkaen tiesimme ja sanoimme että "leave me alone" kappaleella ei visuissa pärjätä ja kuinkas kävi? Sijoitus häntäpäähän. Fanaatiset Hanna fanit äänestivät idolinsa viisuihin häviämään kuin Jari Sillanpään fanit aikoinaan. Laput silmissä kuljitte ja nyt tappion varmistettua yritätte työntää päänne pensaaseen. Todella säälittävää!
- mutta odotettu
Hannan fanit uskoivat kuola suupielistä valuen ja silmät seisovina Hannan voittavan tai pääsevän ainakin 10 parhaan joukkoon. Oli kuulemma jopa ennakkosuosikki. Hohhoijaa. Kappale oli täysin väärä euroviisuihin. Ja sijoitusta ei voi mitenkään sanoa hyväksi tai edes lohduttavaksi, sillä ensi vuonna Suomi joutuu mukaan semifinaalin karsintoihin ja taistelemaan uudelleen mukaan viisufinaaliin.
Hanna Pakarisen laput silmillä kulkevat fanait tekivät Suomelle samanlaista hallaa kuin Jari Sillanpään fanit aikoinaan. Oma idoli piti saada mukaan viisuihin hinnalla millä hyvänsä. Nyt on maksun aika.
Ensi vuonna vaipukaa maanrakoon!- ikkrok
Ne savolaispissikset Lol...
- ...
ikkrok kirjoitti:
Ne savolaispissikset Lol...
älä yleistä! savossa on kuule vähemmän pissiksiä ku vanhainkodissa. itse taidat olla niitä pissiksiä sieltä pahimmasta päästä!
- -.-
Suomi järjesti hienon shown ja ainakin omasta mielestäni tämä oli tärkeämpää kuin Hannan sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon.
- eisullekuulu
samaa mieltä
- hannan haukkumisesta ärsyyn...
Mitä väliä voitolla on Hanna lauloi ihan hyvin mutta muut olivat varmaan enemmän tottunut lavalla esiintymiseen eivätkä jännittäneet niin paljon kuin Hanna. Menkää ite sinne 5 miljoonan ihmisen eteen laulamaan, uskoisin ettette tekään olisi ihan rauhallisina. Joten pyydän lopettakaa Hannan mollaaminen!!
- possunen
Herran jestas mikä suomeen on menny antaa hunolle laululle pisteet
Hannahan oli toinen. Serbian edustaja oli perinteellisten eurovisiomaiden suosikki mutta heti sen jälkeen Hanna. Itäplokin maita ei voi laskea kun ne ei ymmärrä länsimaisesta musiikista. Yleisarvosana niistä on huono. Me voimme olla ylpeitä että meillä on maailman luokan Hanna.
- pettynyt
Hanna hoiti bestinsä hyvin ja meillä ei ole mitään hävettävää .
Me suomalaiset olemme siitä ikäviä , että mollaamme omia esiintyjiä ja samaa pätee urheilussa .
Sankareita juhlitaan ja häviäjiä mollataan .
Parempaa esintyjää kuin Hanna viisu 2007 saa hakemalla hakea eikä löydy :)) - Lappeenrantalaine__
Kyllähän se tiedettiin ettei Hanna voita, mutta miusta Hanna oli karismaattisin ja paras osallistuja. En haluu haastaa riitaa, mutta pitää olla Hannasta ylpee. Ei haukuta sitä. Olisitteko ite muka olleet trukki-kuskeja, menneet Idolssiin, voittaneet ja osallistuneet Euroviisuihi!!! Ei viitsi haukkuu, silla ei oo ite yhtää sen parempi. Hannan sijoitus oli hyvä. Ens vuonna karsintojen kautta, mutta kyllä myö Suomalaiset päässää euroviisuihi silti!
- mooo!!!
HANNA OLI TOSI HYVÄ! JA OOT OIKEESSA!!!!
- reko89
voisi ensi vuonna olla myös Suomen edustaja. Jos serbia onnistuu häneltä, niin onnistuu varmaan suomikin öineen ja äineen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955