Onko vastuuntuntoista tai järkevää olettaa 7-15 vuotiaan lapsen kykenevän tekemään päätöksiä elämässään, jotka vaikuttavat heidän loppuelämäänsä? Kyseessä ei ole sen kaltaisen päätöksen tekeminen kuin mihin oppiaineisiin koulussa keskittyy, tai aloittaako harrastamaan futista vai soittamaan pianoa. Jehovantodistaja lapsen on tuossa iässä usein mentävä kasteelle, säilyttääkseen perheensä statuksen kunnollisena jehovantodistajaperheenä. Kasteelle menemisen päätöstä voidaan ’helpottaa’ painostamisella tai teokraattiseen uraan kannustamisella. Tuollainen on hyvin tavallista jehovantodistajaperheissä, jotka pitävät hengellistä statustaan seurakunnassa tärkeänä.
Lapsi tekee kastautuessaan jehovantodistajaksi päätöksen, jollaista ei yleensä missään nimessä anneta sen ikäisen päätettäväksi. Tuolla päätöksellä lapsi sinetöi koko loppuelämänsä. Hänen on oltava loppuelämänsä jehovantodistaja, tai vt-seuran opin mukaan hän menettää ystävänsä, sukulaisensa ja perheensä.
Onko vastuullista antaa 7-15 vuotiaan lapsen päättää kyseisen kaltaisista – loppuelämään vaikuttavista - asioista? Onko sen salliminen vastuullista jehovantodistaja-vanhemmilta, seurakunnalta, sen vanhimmilta tai vt-seuralta? Ei. Eikä vastuullisuus koskaan vt-seuran politiikkaan ole kuulunutkaan. Sille on pääasia, että jäsenkanta pysyy vähintäänkin ennallaan, ja mieluiten kasvaisi entisestään. Yksilö ei merkitse vt-seuralle mitään, ei edes lapsen ollessa kyseessä.
Jehovantodistajaksi kastautumiselle tulisi säätää alaikäraja, joka ei tulisi olla yhtään alempi kuin mitä täysi-ikäisyydeksi normaalisti käsitetään. On jokseenkin käsittämätöntä, että nykyaikana lapsille annetaan mahdollisuus pilata loppuelämänsä pahimmillaan vasta kouluja aloittaessaan.
Lapsen päätös pilata elämä
12
885
Vastaukset
Laillisen täysi-ikäisyyden edellyttämisen pitäisi olla vähimmäisvaatimus, mutta mielestäni kunnon kristitty noudattaisi Jeesuksen esimerkkiä ja menisi kasteelle (jos menisi) vasta noin 30-vuotiaana. Tuolloin luulisi ymmärtävän minkälaisesta sitoumuksesta oikein on kysymys.
>>mutta mielestäni kunnon kristitty noudattaisi Jeesuksen esimerkkiä ja menisi kasteelle (jos menisi) vasta noin 30-vuotiaana. Tuolloin luulisi ymmärtävän minkälaisesta sitoumuksesta oikein on kysymys.
Jos ei tuolloin sitoumustaan sisäistä, ei kai tule koskaan sisäistämäänkään. Sinänsä hyvä ikä.
Onkin huomionarvoista kuinka vt-seura jättää tässä(kin) suhteessa Jeesuksen esimerkin vähemmälle toteutukselle ja huomiolle. Tarinan mukaan Jeesushan oli nuorukaisena hyvinkin kiinnostunut yläkerran asioista, mutta kaikesta huolimatta odotti kolmenkympin kriisiä ennen kastautumistaan.
Eihän vt-seuran kastemallissa ole loppuviimein kyse kuin sitouttamisen varmistamisesta. Onhan sille hedelmällisintä 'allekirjoituttaa sopimus' silloin kun 'allekirjoittaja' ei vielä sopimuksesta mitään ymmärrä. Mielestäni tuo ei kuitenkaan ole laillisesti - saati moraalisesti - kovinkaan korrektia.
- salaisuus?
Eräässä puheessa ruodittiin asepalveluksessa olevien nuorten ikää heidän tehdessään sotilasvalan. Jt puhuja toi esille, kuinka 18-19 vuotias ei ole vielä tunne ja muilta ominaisuuksiltaan vielä aikuinen käsittämään valaan liityviä velvoituksia!!!! Enpä silloin tullut ajatelleeksi, olinko minä Jt ryhtyessäni n. 15 v vielä oikeesti ymmärrys iässä. Näin jälkikäteen tiedän, etten ollut.
>>Enpä silloin tullut ajatelleeksi, olinko minä Jt ryhtyessäni n. 15 v vielä oikeesti ymmärrys iässä. Näin jälkikäteen tiedän, etten ollut.
Näin jälkeenpäin onkin mielenkiinoista lukea järjestön kirjallisuutta. Se puhuu itseään vastaan vähän väliä, mutta eihän sitä todistaja näe. Sama pätee puheisiinkin. Mielestäni kyseessä on erittäin pirullinen keino esittää itsensä hyvyyden lähettiläänä.
- lapset, mistä apu
Kuinka Sinä autat isoiksi lapsiksi jääneitä todistajia pois lahkostaan ?
Täällä on esitetty keinona esim. että tulostaa nimim. Caitzun kotisivuilta, linkki sivulta http://www.jttuki.info lahkon vanhan kirjallisuuden scannattuja näytteitä ja toimittaa niitä yksitellen toistaen todistajien postiluukkuihin.
Koska opit ovat muuttuneet täysin ja nykyään kielletään entisiä oppeja ja maailmanloppun ennustuksia, on arvioitu, että tällainen herättäisi todistajaa ajattelemaan. - vio-letti
>>>Onko vastuuntuntoista tai järkevää olettaa 7-15 vuotiaan lapsen kykenevän tekemään päätöksiä elämässään, jotka vaikuttavat heidän loppuelämäänsä?
- TutkijaN
Jos sinut on pakotettu kasteelle nuorena,niin olen pahoillani,mutta et voi vihoitella muille kuin vanhemmillesi.Itse en ole jehovantodistaja...erosin itse e.lut.kirkosta vuosia sitten ja tutkin edelleen raamattua joka päivä.Tunnen j.todistajia ja he ovat ihmisiä siinä missä muutkin, mutta heillä on kovempi halu tehdä asiat oikein Jumalan silmissä.
Luulen että kaipaat ystäviäsi,olet ns.luopio.Ei sinua ole unohdettu ja häädetty pois.Häädät ne itse.Lopeta itsesäälissä rypeminen ja ota vastuu teoistasi.Ymmärrän sinua paremmin kuin luuletkaan!- Valtakunnan Palvelija
Lapset usein haluavat elää vanhempiensa hyväksynnän alla. JT uskovien keskuudessa nuorten odotetaan menevän kasteelle teini-ikäisinä tai heti teinivuosien jälkeen. Minut kastettiin 11-vuotiaana, eikä minua ole vieläkään erotettu enkä ole eronnut. Toivoisin kuitenkin ettei minun olisi annettu vihkiytyä niin nuorena, sillä nyt en voi erota ilman ystävyys- ja perhesuhteiden katkeamista. Se on väärin ja julmaa.
En ymmärrä mitä tarkoitan TutkijaN: "Ei sinua ole unohdettu ja häädetty pois.Häädät ne itse."
Siis ainakin jos minä tunnustaisin vanhimmille etten usko todistajien oppiin, niin seurauksena olisi erottaminen/eroaminen. Etkö ole kuullut ettei todistaja voi olla ex-todistajan kanssa missään tekemisissä. Ei edes lausua tervehdystä. Oli kyseessä sitten oma poika, äiti, veli tai paras kaveri. - Moog
>>Ei sinua ole unohdettu ja häädetty pois.Häädät ne itse.Lopeta itsesäälissä rypeminen ja ota vastuu teoistasi.Ymmärrän sinua paremmin kuin luuletkaan!
>>Jos sinut on pakotettu kasteelle nuorena,niin olen pahoillani
Olisin mieluusti ollut menemättä kasteelle, mutta meille miehille viimeisenä koetuksena toimii asevelvollisuus. Sen välttämiseksi sitten menin kasteelle. Avauksessa en nyt puhu itsestäni, vaan jehovantodistajuudesta yleensä, ja heidän tavasta kastauttaa lapsensa iässä, jossa heillä ei ole harmainta aavistusta mihin sopimukseen nimensä kirjoittavat. Mikäli kasteelle pääsemiseksi säädettäisiin riittävä ala-ikäraja, vältyttäisiin monilta surullisilta ihmiskohtaloilta. Sinäkö et haluaisi sitä?
>>mutta et voi vihoitella muille kuin vanhemmillesi.
En vihoittele vanhemmilleni, vaan vt-seuralle. Sehän se kaiken takana on. Kunnioitan vanhempiani, vaikka he osaltaan selkärangattomia tämän vt-seuran edessä ovatkin.
>>Tunnen j.todistajia ja he ovat ihmisiä siinä missä muutkin, mutta heillä on kovempi halu tehdä asiat oikein Jumalan silmissä.
Salli korjata eräs paha ajatusvirheesi: heillä on kovempi halu tehdä asiat oikein vt-seuran silmissä.
>>Luulen että kaipaat ystäviäsi,olet ns.luopio.
En osaa varsinaisesti kaivata henkilöitä, jotka eivät kaipaa minua. Luopio varmasti olen, mutta en esittämilläsi perusteilla.
>>Ei sinua ole unohdettu ja häädetty pois.Häädät ne itse.
Jos he osaisivat puolustaa jehovantodistajuuttaan, heillä tuskin olisi syytä 'unohdella' entisiä todistajia. Jos asioiden kriittisempi tarkastelu saa ihmiset käpälämäkeen, olkoon sitten niin, mutta se kertoo enemmänkin heidän uskonsa totuuspohjasta, tai uskonsa tuntemisesta, kuin minun häätämishaluista.
>>Lopeta itsesäälissä rypeminen ja ota vastuu teoistasi.
En minä ryve itsesäälissä. Mistä niin kuvittelet? Vt-seuran epäkohtiin keskittyminen on pohjimmiltaan jehovantodistajista välittämistä, ja heidän epäinhimillisten olojensa parantamisyrityksiä. Onkin mielenkiintoista kuinka se halutaan järjestäen ymmärtää pahansuovaksi. Se on toisaalta vt-seuran tahto ja entisiä todistajia koskevan opetuksen ( = valehtelun) sisältö.
>>Ymmärrän sinua paremmin kuin luuletkaan!
Edellisen perusteella, luulen että arviosi oli melko rohkea.- vio-letti
>>>Kirjoitat: Ymmärrän sinua paremmin kuin luuletkaan!
- Pikku Myy
Kyllähän tämä jt:ksi ryhtyminen erilaiselta päätökseltä vaikuttaa kuin muihin seurakuntiin liittyminen.Luterilaisessa kirkossa rippikoulu käydään 15-vuotiaana,ilmeisesti ajatellaan että lapsen ajattelu on silloin riittävän kehittynyt.Vapaissa kirkkokunnissa on kastettu lapsia alle 15 vuotiaanakin.Olen joskus miettinyt että mikä se loppujen lopuksi on se aikuiskasteen ja lapsikasteen ero käytännössä,onhan alle 15 vuotias selvästi lapsi.Vapaissa kirkkokunnissa ehtona kasteelle tuloon on henkilökohtainen uskonratkaisu.
Jt.oppiin sisältyy kuitenkin asioita jotka tekevät kysymyksestäsi erittäin perustellun.Jos seurakunta edellyttää että lapsen pääasiallinen tehtävä on tehdä kenttätyötä ovelta ovelle ansiotyön sijaan,niin tämän ikäinen lapsi ei todellakaan ole kypsä päättämään tällaisista asioista.Eihän tässä iässä vielä tajua elämän realiteetteja siitä,että elanto on jostain saatava.Ilmeisesti seurakunta ei myöskään suhtaudu suopeasti pitkään opiskeluun,joten lapsella on vähemmän mahdollisuuksia valita.Se on ikävää,koska tänään kuitenkin kaikilla suomalaisilla on suhteellisen hyvät mahdollisuudet halutessaan opiskella,toisin kuin 1900-luvun alkupuolella.Ja sitten tajuaako lapsi sitäkään että hän on sitoutunut seuraan,juuri nämä karttamiskäytännöt tekevät asiasta erilaisen.Tuntemissani seurakunnissa ei näitä karttamiskäytäntöjä ole.Sieltä voi halutessaan lähteä,ei kukaan katkaise sen vuoksi välejä.
Lyhyesti sanottuna jt-kasteelle meno on ilmeisesti muutakin kuin pelkkä uskonratkaisu.Halutessaan yksilön pitäisi päästä lähtemään seurakunnasta ilman "rangaistusta",karttamista ja välien katkaisua.Lapsi ei tiedosta vielä tätä kaikkea.
Ja sitten se asia mitä jt:ssä en ymmärrä.Käsitykseni mukaan ketään ei pysty pakottamaan uskomaan.Jumalakin antaa raamatun mukaan ihmiselle mahdollisuuden valita.Eikä hän silti lakkaa rakastamasta ihmistä,vaikka ihminen sanoisikin ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564770Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231326- 871325
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271101Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252946Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945- 71932