ensin ajattelin että en viitsi kertoa tätä tapausta, mutta kirjoitustaukoni aikana mietin asiaa ja tulin toisiin aatoksiin.
mulla on krooninen vatsatauti ja sen vuoksi joudun käyttämään vaippaa ympäri vuorokauden. eli ts. en pysty kontrolloimaan peräaukkoni toimintaa vaan uloste tulee milloin itse haluaa. vaipan takia en ole voinut nudistirannoilla käydä vaikka halu on ollut suuri. viime kesänä keksin hyvän idean. työnsin viinipullon korkkisen korkin pyllyyni tulpaksi ja rohkaisin mieleni ja menin nudistirannalle. aluksi kaikki meni hyvin. kuljin ympäri rantaa, nautin auringosta ja ihmisten katseista. juttelin muiden nudistien kanssa ja tunsin oleva osa suurta perhettä. mutta yhtäkkiä se tapahtui. ensin vatsani pullistui, sen jälkeen kuului kova pamaus ja korkki lensi pyllystäni kuin naton ohjus konsanaan. saman tien alkoi pyllystäni roiskumaan ripulipaskaa kovalla paineella ainakin kymmenen metrin päähän. ja sitä tuli paljon ja pitkään. kun kaikki oli ohi, seurasi ensin täysi hiljaisuus ja sen jälkeen kaikki ihmiset puhkesivat kovaan nauruun, niin että ranta kaikui. minä juoksin nolona pois enkä sen jälkeen ole rannalla käynyt. kommentteja?
nolo tapaus
4
1521
Vastaukset
- naturisti-pari
kukahan mahtaa olla kyseessä? ensimmäisistä lauseista pystyy jotain päättelemään...
- NATURISTIT
eivät sille nauraisi.
Se on ihan varmaa, sillä naturistit ovat suvaitsevaisia ihmisiä.
Keksi jotain vähän raflaavampaa ja kirjoita se fantasiakertomukset palstalle, äläkä yälle palstalle.
Kiitos! Jos ne jäi nauramaan niin eine silloin mieltänsä pahoittaneen. Uutta putkeen kun vanha kuolee, sano mummo aikoinaan.
- Nimetön
Mut mä porasin ekaks hanuuriini 50 millisen kolon,eli vähän isonsin rybbistäni.
Sit mä otin tollasen reilusti HK:n blöötä isomman saksalaisen puolirasvasen jöötin ja junttasin sen hanuriin niin syvälle kun meni.
Sit ku se humpsahti kokonaan pimeyteen,niin mä otin tollasesta 300:n litran öljytynnyristä korkin,mut siin olikin kierteet...no jumalauta.
Sit oli pakko duunata hanuriin kierteet.
Kun ne oli tehty,kieritin ton öljysen korkin niin piukkaan kun vähänkin pysty.
Menin rannalle ja asetuin suoraan vatsalleni...sit alko pötsis kiertää..jumalauta..kiersi ja kiersi...sit se tapahtu....VALTAVA räjähdys...tunsin kun korkki pyöri ku hyrrä kierteiltään irti mun hanurista,sit lens peräs saksalainen laatumakkara..se oli tosin ihan syöpyny(saksalaiset paskalaadut;(...)..sit tuli reilusti yli 5 minuuttia ÖLJYÄ taivaalle mun hanurista,no,öljyvahinkohan siitä synty...arvaa olinks nolona??
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016153
- 2123406
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!183335Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j663298Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162515Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242494Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.282353- 2702081
Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441646- 251417