Onko vinkkejä miten saisin pikku neitimme syömään paremmin ruokaa? Neiti oli täysimetyksellä neljä kuukautiseksi, jonka jälkeen alkoi syömään perussoseita (porkkana, peruna, maissi, hedelmä ym.) Aluksi ne tuntuivat kelpaavan ihan hyvin. Nyt sitten viimeisen parin kuukauden aikana neiti on kieltäytynyt syömästä lähes kaikkea muuta paitsi hedelmäsoseita ja spagettia jauhelihakastikkeessa. Kaikki muu mitä yritän tulee suusta ulos ja sitten ei suu aukea enää ollenkaan. Edelleen imetän ja maito kelpaa kyllä. neiti on todella hoikka, vain 7,5 kg(9 kk) ja ruokailu olisi todella tärkeää. syömme koko perhe yhdessä ja yritän antaa neidin rauhassa tutusta sormin ruokaan ym. mutta silti ei kelpaa. En haluaisi totuttaa lasta siihen, että kieltäytymällä ruuasta saa herkkuja kuten hedelmiä. Vinkkejä kaivataan
9 kk vauva ei huoli ruokaa...
6
1770
Vastaukset
oikein halua, kun imettää niin muuta. Minulla ainakin oli silleen. Kyllä silti annettiin muutakin.
- Äiti ja lapsi
Hei!
Älä murehdi, lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Ainakaan meidän neidin syömähaluihin ei pystynyt vaikuttamaan. Kun lapseni oli 4kk niin aloin tarjoamaan hänelle päivittäin kiinteitä tissin lisäksi. Kiinteitä ruokia hän alkoi maistelemaan vasta 1v2kk ja siihen saakka hän siis eli pelkällä tissillä! Yritä olla stressaamatta ja juttele lapsen syömisistä neuvolassa. Sieltä saa tietoa, tukea ja neuvoja.
Voimia lapsenhoitoon!
- kyllä
lapset syövät sen minkä tarvitsevat. Lapsilla on aina välillä kausia, jolloin syövät vähemmän ja sitten yhtäkkiä taas paljon. Ihan oikein on, että et anna herkkuja kun kieltäytyy syömästä..
Voithan koittaa pilkkoa hänelle perunaa ja porkkanaa ja muita kasviksia palasiksi, jos söis ne itse sormin. tai antaa oma lusikka käteen...ja toinen lusikka sinulla. - Tnao
Meillä myös erittäin huono syömäinen tyttö. Nyt tyttö on 1v 3kk painaa 8,2 kg.
Juuri tuo 9kk ikä oli kaikkein vaikein syömisen kannalta.. Saattoi mennä aamupäivällä puolelle päivin ennen kuin mitään suostui syömään. Maitoa kyllä annoin kerran öisin (2dl). Maito olisi kyllä kitannut, mutta rupesin vähentämään sitä niin pikkuhiljaa söi enemmän.. siltikin vain pienestä pilttipurkista ehkä noin puolet. Sormiruoka kyllä kelpasi. Siksi keitin makarooneja ja porkkanoita joita sitten sai itse syödä. Nyt kun vuosikkaana meni päivä kotiin niin alkoi ruokakin maistua paremmin.. ilmeisesti mallinoppimista tapahtui =)
Nytkään ei syö mitään isoja annoksia, mutta syönnin kanssa ei enää tarvitse tapella.mieleen, kun joku sanoi ettei lapset nälkään kuole. Kyllä syövät kun on tarpeeksi nälkä. Yks lääkäri tuttu sanoi, ettei ole niin vaarallista jos ei syö. Jos vaikka pari lusikallistakin söis
- unohdetaan usein
Usein unohdetaan se, että maidon tulisi olla alle vuoden ikäiselle pääravintoa (puoleen vuoteen ainoa tarvittava ravinto poikkeustapauksia lukuunottamatta). Jos imetät lapsentahtisesti niin älä ota liikaa stressiä muusta ruokailusta. Noita kausia saattaa sillon tällön tulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564890Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891374
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1351165Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi266993- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965