Joskus Kaipaan Varkauteen

ulkovarkautelainen

Ihmettelen Miten ihmiset jaksaa valittaa täällä niin paljon, itse kaipaan monta asiaa varkaudesta ja elämisestä siellä.

Ihmiset ei osaa enää arvostaa sitä hiljaisuutta ja turvallisuutta mitä siellä on.

Itse olen nyt asunut ulkomailla muutaman vuoden jo ja kateeksi käy teidän helppoa elämää.

Seuraavat keskustelun aiheet pistävät suoraan sanoen ärsyttämään:

Mopopoikien pärräily: Mopopojat on pärräillyt siitä asti kun minä muistan, itsekin tuli kiusattua vanhempia ja naapureita mopolla ajeltua yms, sekä kaupungissa tuli ajeltua niin kutsuttua pil..rallia yöt kun ei kaupungilla ollut mitään erikoista järjestää sen jälkeen kun taipale meni kiinni.
Mutta verratkaa tätä suurkaupunkeihin, siellä pelkät ambulanssit yms muut kulkevat noin minuutin välein joka lähiössä , liikenne on valtava ja kukaan silti valita. Voi aina käyttää korvatulppia tai vastaavaa. Jos on hiljaisuuteen tottunut niin tuollainen pieni mopon ääni voi tietysti olla häiritsevä mutta aika turhasta valitatte.

Rikollisuus, Kaupunkiin on pesiytynyt Moottoripyörä kerho, jolla on yhteyksiä johonkin rikolliseen. Luulisin että kaupungista löytyy enemmänkin rikollisia tuskin tarvitsee yhtä moottoripyörä kerhoa pelätä , luultavasti ne pysyttelee omissa oloissaan ei ne suojelus rahoja teiltä tule keräämään tai vastaavaa, normaali ihminen tuskin tulee heitä koskaan edes tapaamaan, saatikka että he omassa lähistössään jotain typerää tekisivät ja kiinnittäisivät huomion itseensä. Turhaa hössötystä ja kyttäystä. Mutta tottakai jokaisen ehkä tulisi välttää sormella osoittelua ja vastaavaa jotta ei itseensä sitä huomiota keräisi. Antaa heidän olla niin hekin antavat teidän olla, jos eivät anna niin sitten viedä asia virkavallalle.

Ruuan hinnat yms, Ne nousevat kaikkialla. Varkaudessa on asuntojen ja asumisen hinnat niin halvat että ei kannata edes vuokralla asustaa jos ei pakon edestä sinne joudu. Ostaa oman ja maksaa lainaa pois vuokran hinnalla. Toimii ja säästää kokoajan. Sähkön hinta on suomessa halpaa, se vaan että ihmiset ei osaa säästää sähkössä. Pidetään kaikki vempaimet päällä yötäpäivää. Lopputulos että käytetään paljon sähköä ja sähkö kallistuu.

Lämmitys, Lämminvesi, Kaukolämpö, Nämä on asiat joita ei monissa maissa edes ymmärretä tai näistä ei tiedetä, Miettikää asunnon lämmitys kustannuksia jossa ei ole kunnon eristystä ja lämmitetään sähköpattereilla. Ei ole halpaa....

Sosiaali "pummit" , suomessa jokainen on oikeutettu saamaan avustuksia , jokaisella on mahdollisuus toimeen tuloon, ei juurikaan ole kerjäläisiä. Työttömille tarjotaan koulutusta ja pakotetaankin siihen jos ei meinaa kiinnostaa.
Mutta tämä on koko suomessa tehty typeräksi , miksi ihmiset menisi töihin jos menettäisit tuet ja joutuisit rupeamaan maksamaan veroja ja töistä jäisi käteen vähemmän kuin työttömänä. Ei taas mitään järkeä.

Sairaala, Te sanotte että siellä on asiat huonosti, ympäri maailmaa joudut odottamaan käsi katki 8 tuntia sairaalan ensiavussa. ja sitten saat kenties lastan käteen ja yhden buranan. Mutta suomessa keskiverto ihminen menee flunssan takia ensiavun päivystykseen ja ihmettelee kun joutuu odottamaan 4 tuntia kun kiireellisimpiä potilaita tulee. Oletteko olleet oikeasti ensiavussa kun on ollut jotain vakavampaa ja joutuneet odottamaan kauan, kuoleeko varkaudessa kukaan ensiavun päivystyksen virheisiin, tai siihen ettei he hoitaneet kun joku meni valittamaan jotain vakavaa?

Miksi vanhankansan ihmiset ei valita niin paljoa että rahat ei riitä?

Oletteko miettineet millaisessa paikassa elätte oikein järvien keskellä ja metsien, Jokainen jolla on luppoaikaa voi hyvin lähteä kävelemään metsään kesällä ottaa sangon mukaan ja kerätä sieniä ja marjoja talvea varten. Voi ottaa kalavehkeet ja käydä pilkillä kalassa ja pakastaa kalat talven varalle. Voi mennä kylään naapurin pitäjiin maalais markkinoille ostaa lihaa varastoon teurastamolta ja näillä säästää jo todella paljon. Kenties joillakin on yhteyksiä naapureihin , maataloihin joilla on vielä muutama lypsävä ja käydä sieltä tonkan jos toisenkin maitoa ostamassa joka on varmasti kaupan maitoa parempaa, jokaisella joka asuu pikkasen syrjässä on varmasti kukkapenkin reunassa tilaa kasvattaa perunoita , porkkanoita, kaaleja ja tomaatteja. Ja jopa kenties kotona. Ne ei vaadi muuta kun muutaman litran multaa ja vettä ja siemenet. Oletteko miettineet paljon näillä jo säästää.

En tiedä vieläkö on varkauden talvionkijat voimissaan mutta talven aikana ne käyvät joka viikonloppu kisoissa ja osa ei ota kaloja itselleen vaan antavat osan kaloista naapureilleen ja muille, ei mene näin hukkaan. Varmasti saa maukkaampaa kuin mikropakasteista joita jokainen tuntuu nykyisin ostavan ja valittavan kun ruoka on kallista.

Jokaisella on varmasti joku läheisyydessä jonka ystävä tai tuttava käy hirvi metsällä. Ei hekään välttämättä kaikkea hirveä käytä minkä he saavat vaan osa menee myyntiin tms antavat naapureilleen. Teillä on siellä mahdollisuus sellaiseen omavaraisuuteen jota ei monessa euroopan maassa ole mahdollisuus ikinä saada. Ettekö te koskaan ihmettele miten ei raha kestä juuri teillä kädessä , mutta naapurin pienipalkkaisempi voi olla aina varoissaan.

Sitten seuraavaan, asiakaspalvelu ravintoloissa, monta kertaa se tosissaan johtuu kyllä asiakkaasta joskus on kyllä syytä ylimielisyydestä ravintolan työntekijöissäkin. Yleensä ylimielisyys tulee siitä että on aiemmin nähnyt ihmisen aiheuttamassa ongelmia, kun on ollut liian humalassa. Joskus siinä on se että työntekijät unohtaa ottaa huomioon että asiakas ensin ei pitäisi keskittyä liian paljon työkavereihin. Silti aika tyytyväinen olen aina ollut työntekijöihin ravintoloissa varkauden alueella.

Mutta tähänkin on aina keino miten saa illan paljon miellyttävämmäksi, järjestä juhlat kotosalla alkuillaksi tai vaikka koko illaksi. Ei sinne kapakkaan ole aina pakko mennä, kutsu ihmisiä töistä ja pyydä heitä tuomaan ihmisiä joita et entuudestaan tunne, tulee uusia tuttuja monesti uusia kavereitakin. Kavereiden teko varkaudessa on syvältä , ihmiset ovat monesti syventyneet vaan pieneen piiriinsä ja piirit eivät ole avoimet. Sen voi aina muuttaa. Jos et juttele kellekään et voi saada uusia ystäviä.

Sitten voitaisi mennä miinuspuoliin miksi en halua enää varkauteen:

Työllisyys, varkaus pyörii liikaa muutaman ison yhtiön palveluksessa työskentelevistä ihmisistä jotka on keskittyneet vieläkin siihen että otetaan sukulaiset töihin, Työmahdollisuudet eivät ole kaikille samat , koulutus ei merkitse vaan suhteet. Ne työt mitä on tarjolla on monesti hyvin alipalkattuja siihen verrattuna millainen vastuu sinulla on harteillasi. Moni työnantaja on todella naivi ja ei ota kuullakseen uusia ideoita. Pysytään vanhassa kun ei uusi tuo mitään tullessaan.

Naapuria osoitetaan sormella, Jos joku haluaa elää omissa oloissaan tai haluaa ettei naapurit tiedä menemisistä tai tulemisista niin sitten alkavat huhut. Naapureiden pitäisi tietää kaikki sinusta ja sinun tekemisistä.

Yhteenveto: Varkaus on hieno kaupunki joka antaa kaikki mahdollisuudet sen asukkailleen ja elämisen laatu on Varkaudessa yksi parhaimmista mitä voi missään päin maailmaa saada. Mutta Varkautelaiset on täynnä kateellisuutta, suvaitsemattomuutta, vääristeltyä ja huhuja eivät kaikki kummiskaan. Työllistyminen on vaikeata nepotismin ja vähäisten työpaikkojen johdosta. Uudet ideat otetaan vastaan ensin laulaen ne suohon ja sitten myöhemmin kiroten että sinne meni sekin nyt sitten, mutta eihän se voinut toimiakaan ja toiset valittaa taas että nyt ei ole enää sitäkään.

Toivottavasti joku jaksaisi lukea tämän kokonaan tuskin jaksaa... Mutta jos jaksatte kommentoikaa

14

1280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ollikuhtanen

      aika hyvä kirjoitus!

    • Leidi D...

      Luin joka sanan ja olen kanssasi samaamieltä.Avasit vähän melkein ummessa olevia silmiäni.Me ei aina huomata miten hyvin meillä oikeestaan on asiat.Olen joskus ajatellut noista suurkaupunkien äänistä ja vähästä tilasta,olemattomasta luonnosta.En ehkä jaksaisi asua.On onni että olen juuri täällä.Tulevaisuudessa kitisen vähemmän.Kiva kun kirjoitit ja oikein hyvää kevättä sekä kesää sinne missä oletkin.T.Leidi D...

    • kamalan hajun!

      Itse asuin Varkaudessa pikkuisen alle vuoden. Sitten muutin pois, kun en kestänyt sitä kamalaa p...an hajua. Tunki sisällekin, vaikka kaikki ikkunat olivat kiinni. Kun muutin ympäristöystävällisempään (naapurikaupunki) kaupunkiin, huomasin, että kaikki vaatteet, joka ainoa vaate, lakanat ym. haisivat StoraEnsolle. Kuka ihme siellä Varkaudessa voi asua? Ainakin niillä ihmisillä on hajuaisti kadonnut.
      Ja toinen asia. Ei asuntojen hinnat Varkaudessa ole enää edullisia. Vuosi sitten vielä oli, nyt on mopo karannut. Sama asunnot ovat siellä edelleen myytävänä kuin vuosi sitten. Vain harva asunto menee kaupaksi niin kalliilla hinnalla.

      • ulkovarkautelainen

        Kamalan hajun, no se taas riippuu asutko tehtaan laheisyydessa vai et. Itselläni ei ollut koskaan ongelmaa hajusta varkaudessa asuessani, Ja mitä asuntojen hintoihin tulee niin minusta on aika halpaa jos 14-30 tuhannella saa asunnon. 30 tuhatta on aika keskiverto vuosipalkka. Verrattuna joihinkin muihin kaupunkeihin jossa asuntojen hinnat alkavat 150 tuhannesta ja sillä saa pienen yksiön kaupungin ulkopuolelta, ei tarvettakaan ajatella muuttavansa koskaan omakotitaloon koska halvimmat lähtevät 300 tuhannesta ylöspäin.

        Harva menee kaupaksi se on totta , siihen vaikuttaa kuten seuraava kirjoittaja asian jo ilmaisi että päättäjät on tehneet työtä joka ei ole ehkä ollut järkevää, päätökset on ajaneet työtä pois varkaudesta muualle.

        Teollisuus on muuttunut aina varkaudessa , ensin oli vaan saha. Sitten tuli eiser, sitten eiser kaatui ja tuli tekniikkaa. Mutta tämäkin tekniikka on lähtemässä verojen ja muiden takia muualle kun ei saada ihmisiä ja tietotaitoa pysymään kaupungissa, muutto virta on valtava. Ainut lähikaupunki joka on onnistunut kääntämään muuttovirran on pieksämäki.

        Mutta Leidille kiitokset takaisin ja kaikille muillekin hyvää kevättä ja kesän odotusta. itse haaveilen vielä kesällä tulevani kalaan ja pitämään viikonlopun kavereiden kanssa.

        Toivon vaan että varkaudesta starttaisi joku kunnon yritys ja toisi lisää töitä varkauteen. Onneksi siellä on jotain hienoja ideoita kuten sampijalostamo, jos sen saa toimimaan niin olisi todella hienoa. Ainut vaan että aika koneellista on tuokin homma niin ei hirveästi töitä tuo ihmisille.

        Ja kuten joku huomautti valitettava tosiasia on että tämä palsta on suuremmilta osin täynnä kaikenlaista jonnin joutavaa, henkilökohtaisuuksia ja kyttäämistä. Kommentit on ala-arvoisia ja asian vierestä vetäviä , mutta onneksi on joukossa ihmisiä jotka ensin lukevat , sitten käsittelevät lukemansa järkevästi ja vasta sen jälkeen vastaavat ilman tyhmyyksiä, provokatiivisia kommentteja tai muuta asiasta poikkeavaa.


      • 154843

        Että samat asunnot myytävänä kuin vuosi sitten.. kerrohan esimerkkejä!!


      • melkein vuosi
        154843 kirjoitti:

        Että samat asunnot myytävänä kuin vuosi sitten.. kerrohan esimerkkejä!!

        Aloin katselemaan noin kesä-heinäkuussa 2007. Siellä näkyy vielä olevan Hertunranta 10. Ei kyllä mikään ihme kun hintapyyntö yhdessäkin on 112000 euroa 37,5 neliön asunnosta. Olkoon sitten vaikka kuinka uusi talo. Myös Metsämiehenkatu 12 on edelleen edustettuna. Samoin Läkkisepänkatu 8 ja 5. Vain muutamia mainitakseni. Puhumattakaan Savontien suunnan asunnot!


    • tyyli...

      Minusta tämän palstan tyyliin kuuluu asioista valittaminen ja sitten asian vierestä vastaaminen, kevyt provoilukin. Minusta se on virkistävää, kunhan se ei mene henkilökohtaisuuksiin. Useimmissa jutuissa ei ole järjen häivääkään. Ei näitä juttuja saa ottaa vakavasti. Kait joku, jolla olisi jotain tärkeää sanottavaa, kirjoittaisi omalla nimellään Varkauden Lehteen.

      Tämä on kaupungin yhteinen komposti. Homma haisee kun hieman pöyhii. Silloin ei saa pipo ja nuttura olla tiukalla.

    • Edellisellä kommentoijalla ei siellä naapurissa ole hajuakaan töistä siksi sinne oli hyvä muuttaa. Kaikkien varkautelaisten pitäisi muuttaa pariksi vuodeksi pois täältä niin sitten huomattaisiin miten hyvä tämä paikkana on. Tämän lisäksi vielä seuraavissa vaaleissa saataisiin ne entiset päättäjät jotka soimaa vain toisia ja ovat vastaan kaikkia kehitystä lisääviä investointeja sekä myyvät kaupungin Kuopiolle ISOLLA kengällä persuuksiin. Tarkoitin nykyisiä ja entisiä. Tilalle järkeviä ideoita ja iloista mieltä omaavia päättäjiä.

    • Rouva 45

      Olen viettänyt siellä mummolassa kaikki lapsuuteni kesät! Ihana paikka, niin paljon vettä joka puolella.

    • Anonyymi

      tanko

    • Anonyymi

      merimiehenpihvi

    • Anonyymi

      vesa tisari

    • Anonyymi

      lihakeitto

    • Anonyymi

      lihakeitto

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe