siis todella

Olen ollut poikaystäväni kanssa hieman yli vuoden mutta luottamus meni jo aika aikasessa vaiheessa.Mies oli käyttänyt huumeita selkäni takana ja tehnyt muitakin moraalisesti arvelluttavia juttuja.En hyväksy huumeita mutta olen aina sanonut että asioista pitää pystyä puhumaan ja avoimuutta pitää olla.

En osaa enää luottaa:(Tuntuu että tarraudun ja tukahdutan hänen tunteensa...Luottamuspula kun pistää ihmisen pitämään entistä enemmän toisesti kiinni.

Emme asu saman katon alla ja hän on viettänyt paljon aikaa minun luonani(osittain tämän luottamuspulan vuoksi)
Hän on alkanut kaivata takaisin kotiinsa ja päästinkin hänet tänään.."Päästinkin"..niinpä.

Jotenkin pitäisi vaan saada itsensä kasaan ja olla sitten vaikka henkisesti valmis siihen jos ja kun luottamus taas menee.Olla jopa valmis lopettamaan koko suhde.Pitämään omista arvoistaan kiinni senkin uhalla ettei toinen omaa samoja arvoja.Rehellisyys ja avoimuus ovat minulle niin tärkeitä että niistä en suostu tämän elämän aikana tinkimään.

Onko muilla vastaavia tuntemuksia?Kuinka olette saaneet luottamuksen takaisin?Ja jos ette saaneet, miten toimitte?

Onko suhde joka perustui alunperinkin epäluottamukselle sen arvoinen että sille pitäisi antaa toinen mahdollisuus?