Vaalikarjan paimentamista

Lupailut vaalien edellä kuuluvat politiikkaan, nimen omaan puoluepolitiikkaan. Ajatellaanpa suurimpia puolueita ja jatkuvasti laajenevaa eläkeläisten osuutta väestöstä. Keskustalle, Kokoomukselle, SDP:lle on tärkeätä, että puole pystyy säilyttämään aikaisemmat eläkeläisäänestäjät kannattajinaan ja parhaassa tapauksessa vielä houkuttelemaan vaaliuurilla uusia eläkeläiskannattajia puolelleen. Vaalikarja pitää pystyä paimentamaan uurnille. Sitä varten annetaan vaalien alla lupauksia, joiden toteuttamiseen vaalien jälkeen sitten ei ei olekaan mahdollisuuksien toisten puolueitta vastahangan takia. Se on politiikkaa se.

Kaikilla suurimmilla puolueilla ovat omat eläkeläisjärjestönsä. Ne tekevät jopa alueellista yhteistyötä ja antavat "yksissä tuumin" mahtipontisia julkilausumia vaalien alla. Puolueitten taholla sitten luvataan ottaa huomioon nämä eläkeläisten vaatimukset ja ryhtyä päämäärätietoisiin ja pitkäjänteisiin toimenpiteisiin eläkeläisten aseman turvaamiseksi. Näin siis vaalien alla. Koko tämän teatterin tarkoituksena on houkutella eläkeläiset äänestämään niin kuin aikaisemminkin.

Suurimpien puolueitten pahin painajainen olisi se, että eläkeläisäänestäjät vaihtaisivat oikein isolla joukolla kantaansa vaaleissa. Sitä uhkaa puolueet yrittävät torjua vaalian alla propagandallaan. Eläkeläisten asioita "hoidetaan" hiukan, mutta vain nimellisesti ja niin, että rahaa ei kulu tuohon hoitamiseen paljoakaan. Sitten puolueet pääsevät kuitenkin sanomaan, että kyllä me olemme pyrkineet parhaamme mukaan huolehtimaan eläkeläisten asioista ja näyttönä siitä on mm. sitä, tätä ja tuota.

Puolueet tarvitsevat eläkeläisten ääniä säilyttääkseen valta-asemansa. Eläkeläisäänestäjien kannatuksen menettäminen huomattavassa määrin aiheuttaisi vaalitappion mille tahansa suurelle puolueelle. Liekö SDP:n häviö viime edusuntavaaleissa johtunut juuri eläkeläisäänestäjien kyllastymisestä puolueeseen ja sen katteettomiin lupauksiin? Ovatko nyt vuorossa Keskusta ja Kokoomus? Oikeastaan toivoisin, että niin olisi. Puolueitten kannatuslukemia olisi aiheellista heilutella oikein kunnolla. Vaaliuurnilla se on mahdollista ja silloin on todellista päätösvaltaa myös eläkeläisillä.

37

1479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omalta osaltani,

      jos vain saadaan kaikki mukaan!

      ON AIKA jo TEHDÄ jotakin!

    • Jos kaikilla puolueilla on samat kujeet ja me vaihdetaan äänestyskohdetta, niin ei tapahdu mitään.

      Löytyisiköhän sellaista puoluetta, joka ei olis luvannut mitään?
      Sitä kannattaisi varmaan äänestää. Ei se ainakaan pettäisi lupaustaan.

      • kai75

        ole jossain vaiheessa luvannut saatte "hikeä, verta ja kyyneleitä"

        Taisi olaa jokin suuuri mies menneisyydestä.
        Nykyisin luvataan ainoastaa kymmenenhyvää namuset kaupanpäälle?

        Jokainen antakoon äänensä parhaaksi katsomalleen !!

      • Multivitamiini
        kai75 kirjoitti:

        ole jossain vaiheessa luvannut saatte "hikeä, verta ja kyyneleitä"

        Taisi olaa jokin suuuri mies menneisyydestä.
        Nykyisin luvataan ainoastaa kymmenenhyvää namuset kaupanpäälle?

        Jokainen antakoon äänensä parhaaksi katsomalleen !!

        En kyllä suurillakaan lupauksilla ja puheilla käänny kannattamaan vasenta laitaa, ja tämä on minun henkilökohtainen päätös.

        Tehkää te iki omat päätöksenne ;-))

      • Hintriika*
        Multivitamiini kirjoitti:

        En kyllä suurillakaan lupauksilla ja puheilla käänny kannattamaan vasenta laitaa, ja tämä on minun henkilökohtainen päätös.

        Tehkää te iki omat päätöksenne ;-))

        Uskon. Yhtä vankasti minä en käännyt milään maanitteluille oikeiston polulle.

        Tehkää te muut ikiomat päätöksenne ;))) ;DDDD

      • Jokin pieni
        Hintriika* kirjoitti:

        Uskon. Yhtä vankasti minä en käännyt milään maanitteluille oikeiston polulle.

        Tehkää te muut ikiomat päätöksenne ;))) ;DDDD

        puolue siltä väliltä!

        Jokin sitoutumaton.

        SINNE sitten KAIKKI eläkeläiset!

        Kaikki suuret puolueet menettäisivät ääniä ja paljon!

      • mie-mummo

        Mie voin antaa äänein kaikil muil mut en keskustal.
        En oo ikinä näht rehellist keskustapuoluelaista.

      • Jokin pieni kirjoitti:

        puolue siltä väliltä!

        Jokin sitoutumaton.

        SINNE sitten KAIKKI eläkeläiset!

        Kaikki suuret puolueet menettäisivät ääniä ja paljon!

        jokin pienpuolue olisi hyvä ratkaisu,se toimisi pelotteena suurimmille puolueille, jolloin suurpuolueet hermostuisivat kun kannatus vähenisi.

        Se voisi olla hyvä ratkaisu, saada ne hoitamaan eläkeläistenkin asioita. Tällainen herätys pitäisi saada aikaan.

        Mutta kun eläkeläiset ei puhalla yhteiseen hiileen, niin asia kariutuuu kiville, ja turhat lupaukset jatkuu.

      • PerSu

        Muuta ei tule mieleen, kun kaikki muut on jo kokeiltu. Jotenkin tässä iässä tuntee olevansa niin perussuomalainen kuin olla voi.

        Sinne pitäisi vissiin ilmoittautua myös ehdokkaaksi. Ei sitä muuten mitään tuloksia valtuustoissa tule.

      • ullapulla*
        PerSu kirjoitti:

        Muuta ei tule mieleen, kun kaikki muut on jo kokeiltu. Jotenkin tässä iässä tuntee olevansa niin perussuomalainen kuin olla voi.

        Sinne pitäisi vissiin ilmoittautua myös ehdokkaaksi. Ei sitä muuten mitään tuloksia valtuustoissa tule.

        PerSuuksille koko oikeistolle .ei tässä muuten mitään tuu,eläkkeet vaan hupenee kun elintarvikkeet ,asunnot ja kaikki kallistuu. kohta ollaan nälissämme jonon jatkona siellä helsigin tori maisemissa.
        Minulla on hyvä kuva Yhdestä helsingin torista missä on leipäjono.

      • kerjäläiseksi
        ullapulla* kirjoitti:

        PerSuuksille koko oikeistolle .ei tässä muuten mitään tuu,eläkkeet vaan hupenee kun elintarvikkeet ,asunnot ja kaikki kallistuu. kohta ollaan nälissämme jonon jatkona siellä helsigin tori maisemissa.
        Minulla on hyvä kuva Yhdestä helsingin torista missä on leipäjono.

        .. ihmiset sai. Ja siellä ne vaalivat Lipposen perinteitä.

        Paitsi jos oikein vasemmalle - sitä en ole harkinnutkaan.

        Niin, vielä on yksi konsti: sinne vaan riviin jalkakäytävälle romanikerjäläisten jatkoksi.
        Eiköhän arvoisa vasemmistokin huomaa, mikä tilanne on. Sieltähän pääsee sosiaaliavustuksen piiriin sitten.

      • Olen messissä!
        monica kirjoitti:

        jokin pienpuolue olisi hyvä ratkaisu,se toimisi pelotteena suurimmille puolueille, jolloin suurpuolueet hermostuisivat kun kannatus vähenisi.

        Se voisi olla hyvä ratkaisu, saada ne hoitamaan eläkeläistenkin asioita. Tällainen herätys pitäisi saada aikaan.

        Mutta kun eläkeläiset ei puhalla yhteiseen hiileen, niin asia kariutuuu kiville, ja turhat lupaukset jatkuu.

        Annetaan

        Hintriikan ja Skillan jäädä vasemmistoosa, hehän noita lipposlaisia ovat, lienevät saaneet "vaaliavustusta".

        Me emme ole sieltä mitään saaneet, päinvastoin.

        Miks emme liittyisi ja äänestäisi jotain tiettyä,
        keksitään yhdessä. Olen mukana!

        Jos olemme hajallaan, meillä ei ole mitään tekoa missään.

        Juhannusterveisin Viola

      • kerjäläiset
        kerjäläiseksi kirjoitti:

        .. ihmiset sai. Ja siellä ne vaalivat Lipposen perinteitä.

        Paitsi jos oikein vasemmalle - sitä en ole harkinnutkaan.

        Niin, vielä on yksi konsti: sinne vaan riviin jalkakäytävälle romanikerjäläisten jatkoksi.
        Eiköhän arvoisa vasemmistokin huomaa, mikä tilanne on. Sieltähän pääsee sosiaaliavustuksen piiriin sitten.

        .. kerätä putkaan. Turussa vissiin on tämmönen trendi.

        Justiin kun minun piti juhannuksen jälkeen istua jalkakäytävälle ja katsoa, paljonko siellä tienaa.

    • tuossa olet

      Meitä eläkeläisiä riittäisi jo eduskunnan ehdottomaan enemmistöön. Porukka vain on hämmästyttävän hajallaan. Tässäkin pienessä 45000 asukkaan kaupungissa ainakin seitsemän järjestöä ja vielä ns "kattojärjestö". Eikä edes paikallisesti tule mistään yhtään mitään.

      Sen tiedän, että demareista häipyi iso määrä vanhempaa porukkaa "Mooses Suuren" töppäilyjen takia, kun "suuren eurooppalaisen valtiomiehen" piti juosta markkinatalouden juoksupoikana. Unohtuivat äänestäjille oleelliset asiat. Kaksi peräkkäistä rökäletappiota tästä, kun ei sinne työväentaloille jäänyt kuin muutama mummeli kutomaan sukkaa.

      Nuoria ei ole eikä tule. Muut liittyivät siihen isoimpaan puolueeseen "nukkuviin" eivätkä enää uurnille viitsi. Eikä niitä ihan helpolla takaisin saa, sen verran kyllästyivät koko touhuun.

      • "Kultaranta 8"

        irtosi juuri laiturista, Tarja hymyili ja huiskutti.
        Aluksella oli hintaa muutamia miljoonia.

        Muistanette, että Lipposella oli myös luotisuojattuja
        miljoona-autoja kuljettajineen.

        Vastapainoksi voisitte käydä Tamminiemessä, joka oli o i k e i d e n presidenttien asuntona. Se on niin
        vaatimaton ja pieni, makuuhuone aivan askeettisen karu,
        ettei ole uskoa että tämä presidentin asunto.
        Valtionpäämies, hyvä ja aikaansaava, vaatimaton.

      • Hintriika*
        "Kultaranta 8" kirjoitti:

        Kultaranta on ollut vuodesta 1920 lähtien Suomen Tasavallan Presidentin kesäasuntona. Tarja Halonen ei ollut silloin vielä syntynytkään.

      • "Kultaranta 8" kirjoitti:

        irtosi juuri laiturista, Tarja hymyili ja huiskutti.
        Aluksella oli hintaa muutamia miljoonia.

        Muistanette, että Lipposella oli myös luotisuojattuja
        miljoona-autoja kuljettajineen.

        Vastapainoksi voisitte käydä Tamminiemessä, joka oli o i k e i d e n presidenttien asuntona. Se on niin
        vaatimaton ja pieni, makuuhuone aivan askeettisen karu,
        ettei ole uskoa että tämä presidentin asunto.
        Valtionpäämies, hyvä ja aikaansaava, vaatimaton.

        että Tarja Halonen ei tätä "paattia" ole vaatinut, kai se on tämä presidentin julkinen näkyvyys sen on määrännyt.

    • Niinhän se tosiaan on, että myös eläkeläiset koostuvat monella tavalla ajattelevasta ja asennoituvasta väestä. Ei ole realistista kuvitella, että eläkeläiset yhtenä joukkona alkaisivat kannattaa jotain uutta poliittista ryhmää tai jotain jo olemassaolevaa pientä puoluetta. Vanhemman väen äänet vaaleissa jakaantuvat monelle taholle. Se on demokratiaa.

      Demokratia tarjoaa kuitenkin myös muutoksen mahdollisuuden. Kun luotaillaan mm. kolmen suurimman puolueen, Keskustan, Kokoomuksen, SDP:n, äänestäjiä, niin kaikille noille puolueille on olemassa mahdollinen vaihtoehto vaalitilanteessa. Vaikka vaihtoehdot eivät ole jokin yksi ja tietty puolue tai ryhmä, niin silti vaihtoehtojen olemassaolo on todellisuutta.

      Jos itsekukin eläkeläisäänestäjä siirtäisi kannatuksensa noilta kolmelta suurimmalta poliittiselta puolueelta omaan ajatteluunsa nähden sopivalle puolueelle tai ryhmälle ja sen ehdokkaalle, niin olisihan sellaisella uudelleenarvioinnilla iso vaikutus, kun muutosta tekemässä olisi vaikkapa puoli miljoonaa eläkeläisäänestäjää. Kokonaisvaikutus olisi näkyvä ja tuntuva. Jokaisen suuren puolueen piirissä pelätään kannatuksen kokonaisprosentin alenemista kauhulla kuin tuomionpäivää.

      Kunnallisvaaleissa on mahdollisuus arvioida myös paikallisten asioitten hoitamista. Niin me eläkeläiset kuin kaikki muutkin voimme niin halutessamme osallistua vaalien tekemiseen, jos haluamme lähteä liikkeelle tavalla tai toisella.

      On mahdollista lähteä jonkun ehdokkaan avuksi kampanjaa käymään liittymällä hänen tukiryhmäänsä. Tai on mahdollista valita tuttavien keskuudesta joku sopiva henkilö porukalla miettimisen jälkeen ehdokkaaksi ja ryhtyä tekemään yhdessä vaalityötä hänen hyväkseen. Tai ainakin on mahdollista jakaa itselleen mieluisan ehdokkaan tai puolueen esitteitä. Ja onhan nykyään tarjolla tämän netinkin tarjoamat mahdollisuudet näitä keskustelupalstoja myöten. Toivomuksena tietysti voisi olla hyvät käytöstavat, kielenkäytön sivistyneisyys.

      Kaikkein tärkeintä on äänestäminen joko ennakkoon tai itse vaalipäivänä. Nukkuvien puolueen jäsenet joutuvat aina tyytymään siihen, mitä toiset ovat vaaliuurnilla päättäneet.

      • Paljon olen miettinyt

        Kyllä vaalityöhön voi mennä auttamaan, mutta mutta..
        siitä ei ole mitään hyötyä muille kuin puolueen toimistolle, sitä kautta ei asioita varmasti hoideta.
        Tuolla sivistynyt kielenkäyttö tarkoitat varmaankin meitä, jos pisteet eivät ole paikallaan tai pilkut tarpeeksi pitkiä, katsotaan se vastusteluksi.
        Kirjoitusta voi jatkaa kirjoittamisen ilosta vaan mitä sanoihin tulee on JOS-sanalla taivaallinen voima ainakin näin arkikielessä.
        Jos tehdään niin ja ,,
        Jos olisi tehty niin ja niin.
        Mikäli vaalirahoitukset ehtyy ja estetään lain voimalla voi eduskuntakin saada jotain vaihtuvuutta ainakin valokuviin, tuskin mitään muutoksia silti uudet saa aikaan, vanhoilla on konstit ja puolueiden erimielisyys kaataa loput.

      • ilmaiseksi
        Paljon olen miettinyt kirjoitti:

        Minä en tee mitään vaalityötä ilmaiseksi, se hullutus on kokonaan poissuljettu.

        Siellä ne siirtelevät satoja tuhansia euroja yhdistysten kassaan eivätkä minkäänlaista selvitystä tee niitten käytöstä.

        Täytyy olla kova uskovainen, joka jonkun puolueen hyväksi menee tekemään vaalityötä.

    • Joskus minäkin olin puolueuskollinen, mutta en enää.
      Nykyisin arvioin ehdokkaiden saavutuksia poliittisessa toiminnassa.
      Kunnallispolitiikka on hyvä harjoittelukenttä. Jos siellä tulee näyttöjä aktiivisuudesta ja tuloksista, niin se on plussaa.

      Kokemuksesta varmaan kaikki tiedämme, että jokaiseen työhön leipääntyy, niin myös poliitikkaankin.
      Siksi kansanedustaja joka pyrkii kolmannelle kaudelle täytyy laittaa erikoisen syynin alle.
      Jos lupaukset eivät ole toteutuneet, niin pois vaan, niin sanelee markkinatalous.

      Minä siis äänestän henkilöä, en puoluetta.
      ja henkilö ei taatusti ole esim. laulamalla tai urheilemalla meriittiään hankkinut harava.

      • Hintriika*

        Henkilöä minäkin äänestän, mutta katson toki, minkä puolueen listoilla ko. henkilö on. Ei tietyn eduskuntaryhmän jäsen voi kovin monessa asiassa potkia yli laitojen, vaikka olisi kampanjassaan tullut sanoneeksi sitä sun tätä.

        Joskus on vaikea löytää sitä henkilöä, jolle äänensä suo, mutta äänestämättä en periaatteesta jätä.

      • Miten olisi seuraava?

        Kullakin puolueella olisi n.s:t pitkät listat.

        Ehdokkaat olisivat puolueen asettamassa suosituimmuusjärjestyksessä. Äänestettäisiin vain puoluetta ja "parhaat" valittaisiin.

        Jäisivät ainakin pelkät urheilusankarit pois.

      • my.mm.eli
        Ruuneperi kirjoitti:

        Miten olisi seuraava?

        Kullakin puolueella olisi n.s:t pitkät listat.

        Ehdokkaat olisivat puolueen asettamassa suosituimmuusjärjestyksessä. Äänestettäisiin vain puoluetta ja "parhaat" valittaisiin.

        Jäisivät ainakin pelkät urheilusankarit pois.

        En kannata! Kas kun se puolueen asettama suosituimmuusjärjestys ei olisi sama kuin minun oma suosituimmuusjärjestykseni ;) Noinhan ne tulisivat valituksi - tietysti - juuri ne "kellokkaat" jotka jo joutaisivat pudota.

        Kyllä äänestäjän pitäisi ymmärtää olla äänestämättä noita jonninjoutavia julkkiksia - olkoot sitten urheilussa, misseilyssä tai missä tahansa muussa ns. "foorumissa" näyttönsä tehneet! Ihan muunlaista osaamista, näyttöä ja järjen käyttöä ehdokkaalta minä vaadin ennenkuin ääneni irtoaa!

      • Hintriika* kirjoitti:

        Henkilöä minäkin äänestän, mutta katson toki, minkä puolueen listoilla ko. henkilö on. Ei tietyn eduskuntaryhmän jäsen voi kovin monessa asiassa potkia yli laitojen, vaikka olisi kampanjassaan tullut sanoneeksi sitä sun tätä.

        Joskus on vaikea löytää sitä henkilöä, jolle äänensä suo, mutta äänestämättä en periaatteesta jätä.

        totta kai, mutta missä puolueessa tämä henkilö vaikuttaa, se on tärkeä päätöksen tekoni kannalta.

        Mitään omistamattomana se ei voi olla oikeiston edustaja, vaikka köyhien asialla väittävät olevansa, minä en usko;))

        Julkkikset ja hyppyheikit myös unohdan, äänestämässä kyllä käyn kaikissa vaaleissa.
        Onhan se minullekin annettu oikeus vaikuttaa päätöksiin.
        Se mitä vaikuttamaan pystyn on kyseenalaista, mutta yksi ääni kumminkin suuntaan, minkä minä yksin päätän.

      • Miettinyt olen paljon
        my.mm.eli kirjoitti:

        En kannata! Kas kun se puolueen asettama suosituimmuusjärjestys ei olisi sama kuin minun oma suosituimmuusjärjestykseni ;) Noinhan ne tulisivat valituksi - tietysti - juuri ne "kellokkaat" jotka jo joutaisivat pudota.

        Kyllä äänestäjän pitäisi ymmärtää olla äänestämättä noita jonninjoutavia julkkiksia - olkoot sitten urheilussa, misseilyssä tai missä tahansa muussa ns. "foorumissa" näyttönsä tehneet! Ihan muunlaista osaamista, näyttöä ja järjen käyttöä ehdokkaalta minä vaadin ennenkuin ääneni irtoaa!

        Kyllä pelkkien eläkkeiden nostaminen ei vielä tee mitään vanhusten hyväksi, pitää olla monta muuta tietä kunnossa.
        Eläkeläisten pitää elää ja saada terveydenhoitoa, heikentyessään päästä palvelutaloihin tai jopa vuodeosastolle.
        Hoito siellä tulisi olla inhimillistä eikä pillereillä turraksi heti aamusta, tämä meidän vanhusten asia ei ole ratkaistu yhdellä hyvällä työllä. Jos tänne joku antaa hyvän provon on annettava vaihto ehtoja nykyiseen, turvallisuus ennen kaikkea, siihen kuuluu ruoka lämpö asunto, ja huolenpito ja toisten ihmisten tapaamiset, omaisten osanotto elämän loppu vuosina.
        SDPn uusi pj ilmoitti heti valittuaan että lasten päivähoito tulee olla ilmaista, siinäpä se!
        Monta muuta asiaa jää ilman rahoja jos vain päivähoitoon panostetaan.
        Yksi ihminen ei eduskunnassa saa mitään aikaa kun ei siellä sopu ja yksimielisyys pelaa.
        Vastakkain hallituspuolueet ja oppositio, niiden on aina saatava taistella ja väitellä kunnes joku luovuttaa.
        Äänestämättä jättäminen taitaa olla paras ratkaisu.

      • Maalaismies*
        Miettinyt olen paljon kirjoitti:

        Aamu-uutisten mukaan viimeaikaiset tutkimukset osoittavat 1970-luvun jälkeen syntyneiden äänestysinnon jatkuvasti laskeneen. He eivät tunne saavansa siitä itselleen mitään (niin kuin emme mekään).

        Juuri päättyneiden keskustan ja kokoomuksen puoluekokousten laiskaksi maininnaksi jäi tuo Vanhasen huikea korotusehdotus. Siihen antoi Katainenkin myönteisen lausunnon.

        Me vanhat olemme out niin nuorten kuin työikäistenkin mielissä. Yritä siinä sitten vaikuttaa!

      • Miettinyt olen paljon kirjoitti:

        Kyllä pelkkien eläkkeiden nostaminen ei vielä tee mitään vanhusten hyväksi, pitää olla monta muuta tietä kunnossa.
        Eläkeläisten pitää elää ja saada terveydenhoitoa, heikentyessään päästä palvelutaloihin tai jopa vuodeosastolle.
        Hoito siellä tulisi olla inhimillistä eikä pillereillä turraksi heti aamusta, tämä meidän vanhusten asia ei ole ratkaistu yhdellä hyvällä työllä. Jos tänne joku antaa hyvän provon on annettava vaihto ehtoja nykyiseen, turvallisuus ennen kaikkea, siihen kuuluu ruoka lämpö asunto, ja huolenpito ja toisten ihmisten tapaamiset, omaisten osanotto elämän loppu vuosina.
        SDPn uusi pj ilmoitti heti valittuaan että lasten päivähoito tulee olla ilmaista, siinäpä se!
        Monta muuta asiaa jää ilman rahoja jos vain päivähoitoon panostetaan.
        Yksi ihminen ei eduskunnassa saa mitään aikaa kun ei siellä sopu ja yksimielisyys pelaa.
        Vastakkain hallituspuolueet ja oppositio, niiden on aina saatava taistella ja väitellä kunnes joku luovuttaa.
        Äänestämättä jättäminen taitaa olla paras ratkaisu.

        Puolueet puhuvat arvoista. Kokoomus on tuota toitottanut Jyrki Kataisen suulla jo pitkään.

        Demarit puhuivat samaa uuden puheenjohtajansa. Jutta Urpilaisen, suulla.

        Kai kaikilla puolueilla on arvoja joita vaalia. Luettelo näistä olisi äänestäjien hyvä nähdä.

        Luettelo arvoista olisi tietysti samanlaista äänestäjien kosintaa kuin vaalilupaukset, joilla äänestäjiä höynäytetään.

        Kysymys: Minkälaisia edustajia saisimme eduskuntaan jos kaikki jättäisivät äänestämättä?

        Sataprosenttinen äänestysaktiivisuus antaisi parhaan kuvan kansalaisten toiveista.

        Valistuneisuus ja harkintakyky olisivat myös tärkeitä. Pitäisi tietää itselleen sopivin puolue, eikä varsinkaan äänestää kaunista naista tai komeaaa miestä, entsistä huippu-urheilijoista puhumattakaan.

      • SkillaN kirjoitti:

        totta kai, mutta missä puolueessa tämä henkilö vaikuttaa, se on tärkeä päätöksen tekoni kannalta.

        Mitään omistamattomana se ei voi olla oikeiston edustaja, vaikka köyhien asialla väittävät olevansa, minä en usko;))

        Julkkikset ja hyppyheikit myös unohdan, äänestämässä kyllä käyn kaikissa vaaleissa.
        Onhan se minullekin annettu oikeus vaikuttaa päätöksiin.
        Se mitä vaikuttamaan pystyn on kyseenalaista, mutta yksi ääni kumminkin suuntaan, minkä minä yksin päätän.

        Eihän yksityistä ihmistä tietysti voikaan äänestä, mutta jos sinne äänestetään vain muuten mukavia kansalaisia, niin silloin tulee just tämä harvainvalta, joka istuu näiden taitamattomien hymistelijöiden tukemana vaikka kuinka kauan.
        Puhutaan puoluekurista. Sen vaikutus näkyy hyvin kun kansanedustajat unohtavat tosimielellä antamansa vaalilupaukset eduskunnan äänestystilaisuuksissa ja äänestävät niin kuin isot käskee.

      • surullisena
        Ruuneperi kirjoitti:

        Puolueet puhuvat arvoista. Kokoomus on tuota toitottanut Jyrki Kataisen suulla jo pitkään.

        Demarit puhuivat samaa uuden puheenjohtajansa. Jutta Urpilaisen, suulla.

        Kai kaikilla puolueilla on arvoja joita vaalia. Luettelo näistä olisi äänestäjien hyvä nähdä.

        Luettelo arvoista olisi tietysti samanlaista äänestäjien kosintaa kuin vaalilupaukset, joilla äänestäjiä höynäytetään.

        Kysymys: Minkälaisia edustajia saisimme eduskuntaan jos kaikki jättäisivät äänestämättä?

        Sataprosenttinen äänestysaktiivisuus antaisi parhaan kuvan kansalaisten toiveista.

        Valistuneisuus ja harkintakyky olisivat myös tärkeitä. Pitäisi tietää itselleen sopivin puolue, eikä varsinkaan äänestää kaunista naista tai komeaaa miestä, entsistä huippu-urheilijoista puhumattakaan.

        väen väkisin väkerrän jokin numeroin lappuun,
        toivottomana.
        SEN katon, ettei mene Lipposen puolueelle.

      • Katicat2
        Ruuneperi kirjoitti:

        Puolueet puhuvat arvoista. Kokoomus on tuota toitottanut Jyrki Kataisen suulla jo pitkään.

        Demarit puhuivat samaa uuden puheenjohtajansa. Jutta Urpilaisen, suulla.

        Kai kaikilla puolueilla on arvoja joita vaalia. Luettelo näistä olisi äänestäjien hyvä nähdä.

        Luettelo arvoista olisi tietysti samanlaista äänestäjien kosintaa kuin vaalilupaukset, joilla äänestäjiä höynäytetään.

        Kysymys: Minkälaisia edustajia saisimme eduskuntaan jos kaikki jättäisivät äänestämättä?

        Sataprosenttinen äänestysaktiivisuus antaisi parhaan kuvan kansalaisten toiveista.

        Valistuneisuus ja harkintakyky olisivat myös tärkeitä. Pitäisi tietää itselleen sopivin puolue, eikä varsinkaan äänestää kaunista naista tai komeaaa miestä, entsistä huippu-urheilijoista puhumattakaan.

        Valitsijan asema on vaikea, näin on. Jotenkin pitäisi ihminen tuntea. Yhteiskunnallisista luottamustehtävistä saa tärkeää kokemusta myös valtakunnan asioiden hoitoon. Omien kunnanvaltuutettujen työn seuraaminen olisi hyödyllistä. Jos tunnen ehdokkaan vain viihdemaailmasta, eihän se tunnettavuus riitä. Ehdokkaalla pitää olla näyttöä nousta esille massasta. Teot puhuvat ja hedelmistä puu tunnetaan.

      • kysyvä tietä etsii
        Ruuneperi kirjoitti:

        Puolueet puhuvat arvoista. Kokoomus on tuota toitottanut Jyrki Kataisen suulla jo pitkään.

        Demarit puhuivat samaa uuden puheenjohtajansa. Jutta Urpilaisen, suulla.

        Kai kaikilla puolueilla on arvoja joita vaalia. Luettelo näistä olisi äänestäjien hyvä nähdä.

        Luettelo arvoista olisi tietysti samanlaista äänestäjien kosintaa kuin vaalilupaukset, joilla äänestäjiä höynäytetään.

        Kysymys: Minkälaisia edustajia saisimme eduskuntaan jos kaikki jättäisivät äänestämättä?

        Sataprosenttinen äänestysaktiivisuus antaisi parhaan kuvan kansalaisten toiveista.

        Valistuneisuus ja harkintakyky olisivat myös tärkeitä. Pitäisi tietää itselleen sopivin puolue, eikä varsinkaan äänestää kaunista naista tai komeaaa miestä, entsistä huippu-urheilijoista puhumattakaan.

        Yritin eilen Lasse Virenin arvoja löytää sen sivuilta. Ei siellä ollut muuta kun urheilutuloksia, mitkä nekin on sittemmin douppingin hämärtämiä - tai huhujen, en minä tiedä mikä totuus on. Vai oliko ne vaan kilpatovereitten mustamaalausta.

        Ei ne mistään arvoista puhu. Kyse on vain siitä, onko edustavan näköinen. Kirjoittaisivat jotain, niin voisi arvioida.

      • kysyvä tietä etsii kirjoitti:

        Kyllä se on puolue joka määrää mitä nappia kansanedustaja painaa.Hallituspuolueet sopivat hallitusohjelmasta, siitä ei poiketa.Joten se ketä henkilöä äänestää ei meitä eläkeläisiä paljon auta.
        Sitten taas eläkeläiset äänestävät kaikkia niitä
        puolueita jotka saavat edustajia eduskuntaan.
        Lisäksi vielä eri pienpuolueille joille annetut äänet menevät ihan hukkaan. Toki on ehdokkaita jotka puhuvat eläkeläistenkin etujen puolesta, mutta ken valituksi tulee, puolue määrää mitä nappia painat.Oppositiossa kyllä eläkeläiset huomioidaan näkyvästi mutta ei paljas myötätunto auta.

      • näin ollen
        LateVaan kirjoitti:

        eipä tässä sitten muuta
        mitään

        ... huomioitavan.

        En minä ole huomannut kenenkään esittävän laskelmia missään. En vertailuja ökyeläkkeitä vs kansaneläke tehdä missään.

        Tuolla aikaisemmin sanoin jo: yksi konsti on käyttämättä ja se on kerjäys oikein näkyvästi alkuun. Jalkakäytävälle pitkään riviin. Otetaan tyyny takapuolen alle.

        Jos se vaikka on hyvinkin kannattavaa, kun niitten kannattaa Romaniasta asti sitä tänne tulla tekemään. Ja verovapaatakin taitaa olla, eikä näin kesällä ole kylmäkään.

        Samalla pistän tähän vielä yhden kysymyksen ilmaan, että tuleeko näistä kirjoitteluista profilointia jonnekin? Toivottavasti! ;-)

    • Kerrassaan mielenkiintoisen vilkas keskusteluhan tämän "vaalikarjan paimentamisilmiön" merkeissä on virinnyt. Ketjun aloittajana voin todeta, että ainakaan minulla ei ole mitään profilointia tarkoitus tehdä muutoin kuin näkemyksiä lueskelemalla. Ehkä teemme uuden jatkokeskustelun aiheesta hiukan myöhemmin...

      Varsinaisena ydinasiana pidän sitä, että me suomalaiset, eläkeläiset ja ylipäätään kaikki kansa, äänestäisimme vaaleissa ja valveutuneella mielellä muodostaisimme oman harkitun kantamme äänestystä varten emmekä alistuisi pueluetoimistojen sätkynukeiksi.

      Suurimmilla puolueilla on eniten voimavaroja ( rahaakin) omiin kampanjointeihinsa. Puolueitten markkinointi alkaa nykyään muistuttaa melkein minkä tahansa tavaran kaupustelua. Semmoiseen suostutteluun on aina aiheellista suhtautua kriittisellä mielellä.

      Vaikka kunnallisvaalit ovat paikalliset vaalit eivätkä eduskunnan voimasuhteet ensi lokakuussa miksikään muutu, niin silti kunnallisvaalien valtakunnallisten kannatusprosenttien perusteella on tapana tehdä myös yleispoliittisia johtopäätöksiä. Kunnon tuuletus olisi aiheellista.

      Nyt on Leiriniekan aika ryhtyä profiloimaan Suomen suvea. Hyvää Juhannusta kaikille!

      • hyvissä ajoin

        Hyvää Juhannusta Sinulle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      172
      3280
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2580
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2446
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2321
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1976
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      282
      1842
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1411
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1339
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      36
      1299
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1235
    Aihe