Tilasin hintoja kyseltyäni toiseksi halvinta multaa Tampereen Autokuljetukselta. Ei olisi kannattanut, muutaman kympin lisäsatsauksella olisin saanut Multaa tämän murskesora-savikokkare-juolavehnäsekoituksen sijaan; humusta siinä oli vain väriksi. Jos olisin kerinnyt kierrellä lenkin multapatterien luona vertailuja tekemässä, niin olisin säästynyt pettymykseltä.
Levitin kuitenkin mullan, kun kiire oli ja ruoho kyllä kasvaa, mutta ehkä vuosittain pitää lannoittaa reilummin verrattuna laadukkaampaan multaan.
Lammin Puutarhamultaa olen kuullut sittemmin kehuttavan; onko kellään kokemuksia?
Mullan laatu Pirkanmaalla
1
431
Vastaukset
- mullan toimittaja vastaa
Mullantoimittaja vastaa siitä, että multa täyttää sille asetettuja vaatimuksia. Jos siinä on kiviä ja kannonkimpaleita niin sehän on sillon epäkuranttia tavaraa. Sellaisesta ei normaalisti tule maksaa priiman hintaakaan. Asiahan on selvä jos tilaa mersun ja saa ladan niin...soppahan on valmis.
Mullan tulee myös olla mm. ravinteiden ja monen muun kasvutekijän suhteen viitearvojen mukaista.
Edelleen mullantoimittajan tulee olla rekisteröitynyt toimija alallaan, jotta voidaan kontrolloida edes jotenkin, ettei kaupitella esmes. pilaantuneita maa-aineksia. (eri asia on, jos on tilannut kuorman savea )
Jos syntyy riitaa, niin aina voi tilata tavarantarkastajalta puolueettoman lausunnon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942