Koska mikään ei selvästikään ole muuttunut miksikään, palaan hivenen ajassa taaksepäin ja käytän toista nimimerkkiä joltakin toiselta ajanjaksolta. (Mutta se että tulee tunne että "mikään ei muutu" voi toki tarkoittaa että haistaa palaneen käryn eikä toistaiseksi pysty kuin ärtymään asuessaan palavassa talossa... Palokunta saapuu vasta kun tajuaa soittaa oikeaan numeroon...)
Mikä helvetti siinä on, että kautta kaikki nämä vuodet mitkä olen tälläkin palstalla löpissyt, olen aina hävennyt ja katunut jälkikäteen melkein jokaikistä kommenttiani, jos ei sitten nimenomaan se että
- haluan olla miellyttävä eli kiltti
- haluan kuitenkin myös kasvaa ja laajeta
ja nämä em. halut eivät sovi yhteen!
Kadehdin räävittömiä ihmisiä jotka pystyvät mölisemään mulliturvastaan paskaa sen minkä ehtivät, ja samalla vihaan heitä sen vuoksi että he pilaavat muiden ihmisten päivän sanomalla röyhkeästi mitä sylki suuhun tuo. Se että toiset saavat henkisesti paskoa toisten päälle ei vaan oikein mene järkeeni kun olen itse niin lääpälläni korrektiuteen, neutraaliuteen ja yyperasiallisuuteen (jota en kuitenkaan osaa harjoittaa itsekään).
Juurikin ajattelin taas kerran että olisi syytä ryhtyä kirjoittamaan netissä niin neutraalisti ettei vain vahingossakaan lipsahda mitään persoonallista sekaan. Inhoan olla persoona, koska pelkään että minua rangaistaan siitä. Näin se varmaankin menee, jos yritän oikein hajottaa itseni atomeiksi ja selvittää mikä on perusongelmani.
Tulee paha mieli kun kohtaa naisia joilla ei ole samoja käyttäytymiskoodeja kuin minulla, eli että pyritään olemaan mahdollisimman ystävällinen ja huomaavainen. Vast'ikään sovin yhden jutun toisen naisen kanssa, ja hänen taholtaan ei ole tapahtunut yhtään mitään. Tekee mieli sanoa sinne että mikä prkl sulla ämmä mättää että et tee kuten lupaat, onko sulla kusta päässä mitä häh? Ja jos näin tekisin, saisin tietenkin kuulla että heillä on juuri mummo sairaalassa henkitoreissaan tms. Hyvin Tärkeää meneillään.
Kissatkin joskus kehräävät vain sanoakseen "älä hyvä ihminen rääkkää minua pliis kun olen näin suloinen sinulle". Itse yritän hampaat irvessä olla hyvä mieto hellä jokasuuntaan, ja tuntuu ettei mikään ole tarpeeksi. Jos teen hyvän teon, soimaan itseäni etten tehnyt suurempaa hyvää tekoa. Tein teon tai jätin tekemättä, olen kumminkin "oikeasti" paha. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Nämä jutut alkoivat pyöriä päässä kun viimeaikoina tuli esille muiden taholta että olen liian kiltti ja aloin itse miettiä että miten niin muka kun en kokenut itseäni mitenkään erikoisen kiltiksi (eli en tunne itseäni täydelliseksi).
Mikään ei mielestäni oikeuta ihmistä käyttäytymään muita kohtaan miten sattuu. Vaikka olisi mitä luovin nero, siltikin pitäisi olla kiltti. Mutta eihän sitä pysty niiailemaan ja kumartelemaan joka suuntaan jos aikoo ylipäänsä jotain saada aikaan...?
Mitä sitten seuraa jos ei ole kiltti? Vihaa, vastustusta ja torjuntaa joka puolella, vastaa minun mieleni. Itse en sellaista jaksaisi. En jaksanut nuorena, enkä jaksa nytkään vaikka ikää jo on.
Miltä se tuntuu olla ihminen joka sanelee itse omat sääntönsä, elää miten huvittaa ja ei ikinä tunne olevansa mikään velkaa toisille ihmisille? Tekee asioita hetken mielijohteesta ja vain naureskelee päälle jos joku tulee inisemään vastaan? Onko siinä taustalla ajatus että tottelee suurempaa tahoa kuin yksittäiset ihmiset, itse tietysti nimittäisin tuon tahon Hengeksi?
Olen aivan äimänkäkenä taas miten vaikealta ihmisenä oleminen (minulle) tuntuu ja oletan (taas) että toisilla on helpompaa. Ei kaiketi ole, kun toisilla on toiset ongelmat?
Aivan varmasti kiltteys ropisee jos syöpä iskee, tms. radikaalia tapahtuu, mutta entä jos ei iske? Pitääkö vain kuolla pystyyn omaan kiltteyteensä? =O
Kiltteys kiusaa
30
1382
Vastaukset
- noin,
eikö tämä kuitenkin ole hieman vääränlainen palsta kertoa ongelmastasi, jokin enemmän psykologiaan suuntautuva forum olisi oikeampi osoite. Vai oliko mielessäsi, että magiasta saattaisi olla apua?
- Indrid
Ja jos ei ole, niin sitten ei ole elämää. Sehän minua rassaa.
Psykologeille hätistetään ne ihmiset jotka haluavat tulla vieläkin kiltimmäksi eli sopeutua muiden ihmisten tuleviin ja meneviin haluihin. Itse olen kurkkuani myöten täynnä sopeutumista niin todellisiin vaatimuksiin ja odotuksiin kuin niihinkin joita oletan ihmisillä olevan. Tiedän että jälkimmäinen on salakavalampi juttu jossa ihminen syö itse itsensä ja päätyy lopulta pakkoneuroottiseen tilaan joka vastaa sitä että hullu koira jahtaa omaa häntäänsä.
Mielessäni nimenomaan on joko magiasta on apua tai sitten ei mistään. Enkä tietenkään puhu mistään hokkuspokkus loihditaan kani hatusta -touhuista tai että sählätään kynttilät tanassa ympäri viisikantaa lattialla, vaikka ei siinä mitään jos joku pitää juuri sellaisesta.
En nyt lähde määrittelemään juurtajaksain hakemaani magiaa, mutta niille jotka eivät marinoitani entuudestaan tunne niin viitataan vaikka ylimalkaisesti shamanismiin, luontoon, transkendenttisiin tiloihin etc.
Siispä sienilläkö lanttu AUKI...? - Hexex.
Indrid kirjoitti:
Ja jos ei ole, niin sitten ei ole elämää. Sehän minua rassaa.
Psykologeille hätistetään ne ihmiset jotka haluavat tulla vieläkin kiltimmäksi eli sopeutua muiden ihmisten tuleviin ja meneviin haluihin. Itse olen kurkkuani myöten täynnä sopeutumista niin todellisiin vaatimuksiin ja odotuksiin kuin niihinkin joita oletan ihmisillä olevan. Tiedän että jälkimmäinen on salakavalampi juttu jossa ihminen syö itse itsensä ja päätyy lopulta pakkoneuroottiseen tilaan joka vastaa sitä että hullu koira jahtaa omaa häntäänsä.
Mielessäni nimenomaan on joko magiasta on apua tai sitten ei mistään. Enkä tietenkään puhu mistään hokkuspokkus loihditaan kani hatusta -touhuista tai että sählätään kynttilät tanassa ympäri viisikantaa lattialla, vaikka ei siinä mitään jos joku pitää juuri sellaisesta.
En nyt lähde määrittelemään juurtajaksain hakemaani magiaa, mutta niille jotka eivät marinoitani entuudestaan tunne niin viitataan vaikka ylimalkaisesti shamanismiin, luontoon, transkendenttisiin tiloihin etc.
Siispä sienilläkö lanttu AUKI...?Vanhan sanonnan mukaan seura tekee kaltaisekseen, ja olen huomannut sen pitävän paikkansa. Varsinkin naiset tulevat aikaa myöten rohkeammiksi vapaamielisessä ystäväporukassa.
Magian puolelta löytyy varmasti konsteja mielen karkaisemiseen, mutta painottaisin tuota seuran valintaa toimivana apuna sinulle! - Indrid
Hexex. kirjoitti:
Vanhan sanonnan mukaan seura tekee kaltaisekseen, ja olen huomannut sen pitävän paikkansa. Varsinkin naiset tulevat aikaa myöten rohkeammiksi vapaamielisessä ystäväporukassa.
Magian puolelta löytyy varmasti konsteja mielen karkaisemiseen, mutta painottaisin tuota seuran valintaa toimivana apuna sinulle!Mitä enemmän ihmisten kanssa olen tekemisissä, sitä nääkähtäneemmäksi itseni tunnen. Joskus kokemus on suorastaan fyysinen, olo täysin ventti.
En oikeastaan ihmettele että jotkut tykästyvät Amman tapaisiin hahmoihin. He kokevat kerrankin saavansa joltakulta, ilman että heitä itseään vaaditaan jälleen kerran antamaan kaikkensa. Ei kukaan jaksa aina vain antaa ja antaa, paitsi joku tuollainen Amma. Ellei se sitten ole ihmisten korvien välissä vain että siitä halailusta saa jotain. Tai onkohan sillä edes merkitystäkään missä se on, kunhan se jossain on.
Luonto kyllä tuuppaa energiaa täyteen. Sitäkään en ihmettele että jotkut muuttavat metsään jalasmökkiin (tiedän pari tapausta). Siellä saa sitten kasvaa niin äkkivääräksi kuin haluaa, mutta ainakin saa olla oma itsensä kaikkine karvoineen eikä tarvitse olla toisten kynnysmatto tai turvariepu tai mikä milloinkin. Itse en vaan diggaa ns. paskaisia olosuhteita. Osittain on tullut kokeiltua vähän alkeellisempaa elämänmuotoakin. - Palatusta2
Indrid kirjoitti:
Ja jos ei ole, niin sitten ei ole elämää. Sehän minua rassaa.
Psykologeille hätistetään ne ihmiset jotka haluavat tulla vieläkin kiltimmäksi eli sopeutua muiden ihmisten tuleviin ja meneviin haluihin. Itse olen kurkkuani myöten täynnä sopeutumista niin todellisiin vaatimuksiin ja odotuksiin kuin niihinkin joita oletan ihmisillä olevan. Tiedän että jälkimmäinen on salakavalampi juttu jossa ihminen syö itse itsensä ja päätyy lopulta pakkoneuroottiseen tilaan joka vastaa sitä että hullu koira jahtaa omaa häntäänsä.
Mielessäni nimenomaan on joko magiasta on apua tai sitten ei mistään. Enkä tietenkään puhu mistään hokkuspokkus loihditaan kani hatusta -touhuista tai että sählätään kynttilät tanassa ympäri viisikantaa lattialla, vaikka ei siinä mitään jos joku pitää juuri sellaisesta.
En nyt lähde määrittelemään juurtajaksain hakemaani magiaa, mutta niille jotka eivät marinoitani entuudestaan tunne niin viitataan vaikka ylimalkaisesti shamanismiin, luontoon, transkendenttisiin tiloihin etc.
Siispä sienilläkö lanttu AUKI...?Hei suosittelen vielä erästä kirjaa, koska huomaan, että voisit hyvin päästä sisälle sanomaan ja koska kyselet...
Anthony De Mello - Havahtuminen
Ehdottomasti tuo kirja Anthony De Mellolta ensin.
:) Toivottavasti luet sen. - Indrid
Palatusta2 kirjoitti:
Hei suosittelen vielä erästä kirjaa, koska huomaan, että voisit hyvin päästä sisälle sanomaan ja koska kyselet...
Anthony De Mello - Havahtuminen
Ehdottomasti tuo kirja Anthony De Mellolta ensin.
:) Toivottavasti luet sen.Olen aika huono kirjasuositteluihin reagoimaan, mutta jos joskus osuu hollille niin katson sitten josko havahtuisin tuon lukaisemaan. ;)
- cybo-ceronimo-cabriel-61
Niinpä, mikä ihme siinä on, että naiset[hieman yleistäen ;)] ovat jotenkin maskinsa vankeja, meikkinsä suojassa ja hymynsä takana elämättömiä?
Tuo kaikki, "kiltteys", "siisteys",yli'hygieenisyys tuntuu seuraavan heitä kaikkialle, ollaan ikään kuin liian fiinejä olemaan itsensä missään tilanteessa.
Lopulta kun asiat menee naisilla yli hilseen, räjähdys on niin yllätyksellinen ja raju, että sitä vain ihmettelee ylipursuavaa sähläystä katsellessaan jotta; "Missä tuo ihana elukka on piillotellut ja miksi?"- Indrid
Miellyttämällä eteenpäin pyrkiminen lienee oikein munasarjoihin iskostettu (huono) elämäntapa jota opetetaan ihmisille joiden ei uskota muutenkaan pärjäävään. Kun omassa lähipiirissäni on ollut ihmisiä joita on konkreettisesti uhattu hengenlähdöllä sen vuoksi että on ylipäätään olemassa tai mennyt sanomaan jotain mistä joku kakopää hermostuu, niin ei ole mikään ihme että he levittävät kiltteyden evankeliumia ympärilleen ja saavat sitten välillä kohtauksia joissa seinät heiluvat. Tämä on tyypillistä naisille, mutta tiedän miehiäkin joilla taistele/pakene-reaktio johtaa/johti oman itsensä kalvamiseen ja muiden mielistelyyn. Kun pakoon ei pääse, mennään selälleen makaamaan ja tarjotaan kurkkua alfayksilön järsittäväksi. Sitten purraan takaapäin perseeseen jos alfa osoittaa heikkoutta.
Joskus kuvittelen että todellinen vahvuus löytyy siitä että yksinkertaisesti jättää täysin noteeraamatta olettamansa vaatimukset ja jopa nekin joita röyhkeästi esitetään päin naamaa. Ilman että lankeaa selittelemään. Sanoo korkeintaan vain että kärsi ja kestä ja tästä ei sitten enää jauheta. Ja ne ihmiset jotka eivät pidä yhteisiä sopimuksia tulevat varmasti vielä jossakin kärsimään itse siitä että ovat epäluotettavia.
Kaiketi sitä voinee olla oikeudenmukainen, luotettava ja jämpti ilman nöyristelyä, söpöilyä ja yleistä itsensä orjuuttamistakin...
- Saag Paneer
Minä lauon mitä lauon, koska oikasti ajattelen, että siitä saattaisi olla jopa jollekulle hyötyä. Eli aristotelisestä tragediasta lienee silloin kyse: pyrkiessää hyvään päätyy pahaan. Kirjis taas sanoo välillä niin pirun sattuvasti, että sattuu. Tiedän, että kaveri kärsii myös itse tarkkanäköisyydestään, ei kai se mikään siunaus ole sekään.
Nyt luettuani tuon purkauksesi, tuli mieleeni terve torjuntareaktio, joka seuraa kun jokin todellinen muutos tulee mahdolliseksi. Ihminen on helevetin konservatiivinen ja pyrkii pitäytymään tutussa ja turvallisessa tuli mitä tuli. Silloin sitä suuttuu, ryhtyy oikeamieliseksi ja perustelee kaikin tavoin itselleen, ettei muutosta tarvita ja että olosuhteet ovat parhaat mahdolliset olivat ne millaiset tahansa. Ja sitten taas myöhemmin itketään.
Jos sua kiltityttää, niin ei kukaan kiellä olemasta kiltti. Se vaan ihmetyttää, että sulla on mieletön tarve peilata siihen, mitä MUUT tekee ja millaisia MUUT on ja arvioida omia tekemisiäsi sen mukaan. Jospa soisit itsellesi vihdoinkin rauhan olla sellainen kuin olet ja anna muiden olla sellaisia kuin muut ovat.- Indrid
En suiviintunut kommenteistanne, jos sitä ajattelit, vaan lähinnä taas kerran suiviinnuin omana itsenäni olemisen turhauttavuuteen. Teidän kahden ja monen monen muun ihmisen avulla olen netissä saanut tutkiskeltua tuntojani. Tuli niistä lasta tai paskaa, niin ainakin tulee olo että saa edes jotain aikaiseksi. Prosessoi, pohtii, prosessoi.
Uskon että tarvitsen muutosta monessakin asiassa, mutta uskon myös etten kykene siihen. Tässä muut sitä sun tätä -asiassa kaikkein pahin pelko on kai se että jätetään yksin kuolemaan jos ei ole muiden mieliksi. Sellainen laumasta ajetun elukan peruspelko.
Olen netissä usein tavannut sellaisen ihmistyypin edustajia joka kokee konkreettisesti olevansa kaikesta ihmisyydestä ulkopuolella ja katselevansa mukamas jostain omasta ylhäisyydestään käsin muiden ähellyksiä. Eivät hekään kykene nakkaamaan kakkaa siitä mitä muut heistä ajattelevat, muutenhan he eivät tappelisi netissä muiden kanssa osoittaakseen omaa ylemmyyttään... Ehkä _jokaisessa_ on mielistelevää apinaa edes ripaus jotta hommat muiden kanssa hoituvat?
Jos jokaisen on pakko tavalla tai toisella myydä omaa itseään (antaa periksi joissakin asioissa muiden mieliksi), niin sentään polkuhinnalla ei pitäisi itseään myydä, koska ei siitä mitään kiitosta tule ja kärsimyksen kunniakruunua. - kirjis
Indrid kirjoitti:
En suiviintunut kommenteistanne, jos sitä ajattelit, vaan lähinnä taas kerran suiviinnuin omana itsenäni olemisen turhauttavuuteen. Teidän kahden ja monen monen muun ihmisen avulla olen netissä saanut tutkiskeltua tuntojani. Tuli niistä lasta tai paskaa, niin ainakin tulee olo että saa edes jotain aikaiseksi. Prosessoi, pohtii, prosessoi.
Uskon että tarvitsen muutosta monessakin asiassa, mutta uskon myös etten kykene siihen. Tässä muut sitä sun tätä -asiassa kaikkein pahin pelko on kai se että jätetään yksin kuolemaan jos ei ole muiden mieliksi. Sellainen laumasta ajetun elukan peruspelko.
Olen netissä usein tavannut sellaisen ihmistyypin edustajia joka kokee konkreettisesti olevansa kaikesta ihmisyydestä ulkopuolella ja katselevansa mukamas jostain omasta ylhäisyydestään käsin muiden ähellyksiä. Eivät hekään kykene nakkaamaan kakkaa siitä mitä muut heistä ajattelevat, muutenhan he eivät tappelisi netissä muiden kanssa osoittaakseen omaa ylemmyyttään... Ehkä _jokaisessa_ on mielistelevää apinaa edes ripaus jotta hommat muiden kanssa hoituvat?
Jos jokaisen on pakko tavalla tai toisella myydä omaa itseään (antaa periksi joissakin asioissa muiden mieliksi), niin sentään polkuhinnalla ei pitäisi itseään myydä, koska ei siitä mitään kiitosta tule ja kärsimyksen kunniakruunua.>>>Sellainen laumasta ajetun elukan peruspelko.
- Indrid
kirjis kirjoitti:
>>>Sellainen laumasta ajetun elukan peruspelko.
Mietityttää että miten ihmisiä voi rakastaa ehdoitta (tai pitääkö edes, en tietenkään kysyisi tätä jos en olisi NA:lla hapatettu) jos alkaa havaita heidän vikojaan. Aina kun olen enemmän ihmisten kanssa tekemisissä havaitsen jokaiikassa jotain hyvin tyhmää ja tylsää, ja _tästä_ ne syyllisyydentunteeni lehahtavat päälle koska koen että on minun syyni että olen tällainen suurennuslasi-ihminen että ne muiden paskuudet tulevat oikein irvokkaasti silmille. Ulospäinkääntyneempi tyyppi syyttäisi niitä muita ihmisiä heidän omista virheistään, ja oikein korskea tyyppi syyttäisi muita ihmisiä omistakin virheistään.
Ihmiset, ei niitä kestä mutta ei kaiketi kestä ilmankaan. Mutta tämä syyllistämisreaktio itseäni kohtaan, se että rankaisen itseäni siitä että huomioin muiden viat ei hyödytä mitään. Ehkä pitäisi huomioida ne ja sitten todeta että mitä sitten, ja yrittää päästä eroon siitä sisäisestä huudosta että ON SULLAKIN ÄMMÄ VIKASI MIKÄ SÄ OIKEIN KUVITTELET OLEVASI ETTÄ ALAT IHMISIÄ ARVOSTELLA SÄHÄN OLET PELKKÄ PASKA.
Ei se nyt ihan noin aina mene, mutta sinne päin. Tico tico neurotico. :S - Indrid
Indrid kirjoitti:
Mietityttää että miten ihmisiä voi rakastaa ehdoitta (tai pitääkö edes, en tietenkään kysyisi tätä jos en olisi NA:lla hapatettu) jos alkaa havaita heidän vikojaan. Aina kun olen enemmän ihmisten kanssa tekemisissä havaitsen jokaiikassa jotain hyvin tyhmää ja tylsää, ja _tästä_ ne syyllisyydentunteeni lehahtavat päälle koska koen että on minun syyni että olen tällainen suurennuslasi-ihminen että ne muiden paskuudet tulevat oikein irvokkaasti silmille. Ulospäinkääntyneempi tyyppi syyttäisi niitä muita ihmisiä heidän omista virheistään, ja oikein korskea tyyppi syyttäisi muita ihmisiä omistakin virheistään.
Ihmiset, ei niitä kestä mutta ei kaiketi kestä ilmankaan. Mutta tämä syyllistämisreaktio itseäni kohtaan, se että rankaisen itseäni siitä että huomioin muiden viat ei hyödytä mitään. Ehkä pitäisi huomioida ne ja sitten todeta että mitä sitten, ja yrittää päästä eroon siitä sisäisestä huudosta että ON SULLAKIN ÄMMÄ VIKASI MIKÄ SÄ OIKEIN KUVITTELET OLEVASI ETTÄ ALAT IHMISIÄ ARVOSTELLA SÄHÄN OLET PELKKÄ PASKA.
Ei se nyt ihan noin aina mene, mutta sinne päin. Tico tico neurotico. :SRankaisen siis sisäisesti itseäni ennen kuin kukaan muu ehtii rangaista.
Tahdon sairaasta neuroottis-taikauskoisesta (taivas tippuu päälle jos en ruoski ja viiltele itseäni - siis kuvainnollisesti!) valinnais-maagiseen tietoisuuteen. Siihen että jos raskasta moskaa alkaa velloa päässäni, itse päättäisin jääkö se sinne pyörimään vai ei, siihen että elämä tuntuisi taas elämältä kuten kuvittelen sen tuntuneen joskus parikymppisenä. Ja sitähän se oli sen takia että kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä, en harkinnut kauhean paljon etukäteen mitään kun johonkin ryhdyin ja ennenkaikkea jokin minussa ei syönyt niin hirveästi minua itseäni sisältäpäin (vaikka taipumus siihen oli koko ajan).
Samaa juttuahan tässä on tullut tahkottua erinäisiä kertoja, mutta onneksi joka kierroksella tulee entistäkin fiksumpi olo. En tiedä muuttuuko mikään minussa, mutta ainakin saa jotain kiksejä hetkeksi tiedostamiskohtauksistaan. Ehkä joku päivä tulee joku tilanne että kaikki vanha jää lopullisesti, tai ehkei tule mitään ja muutos niin niin hidas ja vaiheittainen ettei sitä havaitse. On vähän kuin olisin lähtenyt puoli elämää sitten väärälle polulle, jossa jokin vielä pakottaa eteenpäin, mutta ainakin jo vilkuilen selkäni taa että pitäisiköhän sittenkin palata takaisinpäin ja miettiä homma uusiksi.
Tai sitten vain dramatisoin jotain ohimenevää murhemieltä taas arvoon arvaamattomaan. Indrid kirjoitti:
Rankaisen siis sisäisesti itseäni ennen kuin kukaan muu ehtii rangaista.
Tahdon sairaasta neuroottis-taikauskoisesta (taivas tippuu päälle jos en ruoski ja viiltele itseäni - siis kuvainnollisesti!) valinnais-maagiseen tietoisuuteen. Siihen että jos raskasta moskaa alkaa velloa päässäni, itse päättäisin jääkö se sinne pyörimään vai ei, siihen että elämä tuntuisi taas elämältä kuten kuvittelen sen tuntuneen joskus parikymppisenä. Ja sitähän se oli sen takia että kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä, en harkinnut kauhean paljon etukäteen mitään kun johonkin ryhdyin ja ennenkaikkea jokin minussa ei syönyt niin hirveästi minua itseäni sisältäpäin (vaikka taipumus siihen oli koko ajan).
Samaa juttuahan tässä on tullut tahkottua erinäisiä kertoja, mutta onneksi joka kierroksella tulee entistäkin fiksumpi olo. En tiedä muuttuuko mikään minussa, mutta ainakin saa jotain kiksejä hetkeksi tiedostamiskohtauksistaan. Ehkä joku päivä tulee joku tilanne että kaikki vanha jää lopullisesti, tai ehkei tule mitään ja muutos niin niin hidas ja vaiheittainen ettei sitä havaitse. On vähän kuin olisin lähtenyt puoli elämää sitten väärälle polulle, jossa jokin vielä pakottaa eteenpäin, mutta ainakin jo vilkuilen selkäni taa että pitäisiköhän sittenkin palata takaisinpäin ja miettiä homma uusiksi.
Tai sitten vain dramatisoin jotain ohimenevää murhemieltä taas arvoon arvaamattomaan.Pistäydyn vaihteeksi täällä häiriköimässä ettei teistä tule ihan sisäänpäin kääntyneitä mökkihöperöitä.
Hyvin olet kyllä osannut tehdä itsestäsi analyysin ja vielä verbalisoida sen meidän pällisteltäväksi. Nimimerkin vaihto nyt ei sinänsä paljon auta mikäli meinaat jotain anonyymiteettiä pitää yllä. Kirjoittajahan nimittäin näkyy kilometrin päähän. Yliasiallisesta persoonastasi ei voi erehtyä (hähä).
Ihmetyttää vain, että kun olet kuitenkin noinkin tietoinen probleemistasi ja sen syistä, niin roikut siinä silti kiinni. Vai otatko nää tämän kirjoittelun niinku terapian kannalta että puretaan kura tähän? En kyllä osaa täältä mitään oloa helpottavia neuvoja hihkaista joita et osaisi tai olisi jo itse ajatellut, eikä sillä että niitä ottaisit vastaankaan kaiken maailman urpoilta ;). Tuskinpa nämä pähkäilyt kuitenkaan hukaan ovat menneet.
Yhden neuvon annan kuitenkin: Relaa.
"Rankaisen siis sisäisesti itseäni ennen kuin kukaan muu ehtii rangaista."
Kun on henkisesti tarpeeksi vahva, sitä ruoskii itseään helpommin koska se ei satu niin paljon. Sitten huomaamattaan ajautuu mainitsemaasi tilaan, minkä olet itsekin tajunnut. Pidemmän päälle jatkuva ruoskiminen alkaa ottaa päähän ja käymään kunnon päälle. Joten: Anna itsellesi aikaa. Älä ole niin ankara. Rakasta ittees. Joojoo lässyn lässyn. :)
Jatkuvassa urheilussakin on palautuvia kausia.- Indrid
einari3 kirjoitti:
Pistäydyn vaihteeksi täällä häiriköimässä ettei teistä tule ihan sisäänpäin kääntyneitä mökkihöperöitä.
Hyvin olet kyllä osannut tehdä itsestäsi analyysin ja vielä verbalisoida sen meidän pällisteltäväksi. Nimimerkin vaihto nyt ei sinänsä paljon auta mikäli meinaat jotain anonyymiteettiä pitää yllä. Kirjoittajahan nimittäin näkyy kilometrin päähän. Yliasiallisesta persoonastasi ei voi erehtyä (hähä).
Ihmetyttää vain, että kun olet kuitenkin noinkin tietoinen probleemistasi ja sen syistä, niin roikut siinä silti kiinni. Vai otatko nää tämän kirjoittelun niinku terapian kannalta että puretaan kura tähän? En kyllä osaa täältä mitään oloa helpottavia neuvoja hihkaista joita et osaisi tai olisi jo itse ajatellut, eikä sillä että niitä ottaisit vastaankaan kaiken maailman urpoilta ;). Tuskinpa nämä pähkäilyt kuitenkaan hukaan ovat menneet.
Yhden neuvon annan kuitenkin: Relaa.
"Rankaisen siis sisäisesti itseäni ennen kuin kukaan muu ehtii rangaista."
Kun on henkisesti tarpeeksi vahva, sitä ruoskii itseään helpommin koska se ei satu niin paljon. Sitten huomaamattaan ajautuu mainitsemaasi tilaan, minkä olet itsekin tajunnut. Pidemmän päälle jatkuva ruoskiminen alkaa ottaa päähän ja käymään kunnon päälle. Joten: Anna itsellesi aikaa. Älä ole niin ankara. Rakasta ittees. Joojoo lässyn lässyn. :)
Jatkuvassa urheilussakin on palautuvia kausia.Olen käyttänyt useita nikkejä tällä palstalla aina mielialan mukaan (kuten muutama muukin, jotka nyt näyttävät jostain syystä vakiintuneen samoihin nikkeihin pidemmäksi aikaa), ja tällä kertaa palasin tällaiseen välimallin nikkiin jota käytin joskus aiemmin. Q-nikkini on alkanut profiloitua jossain päin nettiä melkolailla muihin asioihin kuin magiaan, joten taidan irrotella sen tästä aiheesta kokonaan. Kysymys ei siis ole siitä etteikö minua voisi tunnistaa, vaan siitä että millainen mielentila milloinkin on. Ja tietysti niiden jotka eivät tätä palstaa vuosikausia putkeen käytä on aivan sama osaavatko bongata kaikki _juuri minun_ jorinani vaiko eivät.
Olen joskus ihmetellyt ääneen sitä että minkä vuoksi on syntynyt sellainen harha että jos ihminen osaa tiedostaa ongelmansa, hän myös pääsee niistä? Alkoholistit menevät AA-kerhoon ja kajauttavat siellä liitutaulun tms. edessä että hei, minä olen Jeppe ja olen alkoholisti. No, mitä sitten? Miten se siitä etenee? Itse en ole alkoholisti, mutta solmussa muiden asioiden kanssa ja ne eivät mitenkään siitä muuksi muutu että paasaan niitä ääneen. (Miksi sitten paasaan, koska olen lörppä ja koska kirjoittaminen on aina hyvää harjoitusta...?)
Oikeastaan kaikki lörpötykseni täällä voisivat toimia negatiivisena esimerkkinä siitä mikä ei ole magiaa. Aivan kuten Kalevala opettaa murheellisin tarinoin mitä ei kannata tehdä (kuten esim. lähteä mekastamaan kilpaa Väinämöisen kanssa, vokottamaan kovasti paljon itseään nuorempaa naista muijakseen, remuamaan muille maille heidän maallista hyväänsä himoiten jne.) niin ainahan voi oppia myös siitä että jollakin ei joku futaa.
Ehkä joku päivä vain tuuppaan itseäni turpaan ja sanon että nyt loppuu se pälätys? Magia on iloa, energiaa, elämää, puhdasta olemista ilman suunpieksentää oman napansa ympärillä. (Niin ja en tietenkään nyt puhu siitä näpertelymagiasta missä hokkuspokkus huidotaan sauva tanassa arkkienkeleitä huutaen. Minua ei sellainen kiinnosta kaiketi juuri sen takia että se tuntuu niin omahyväiseltä ja isoegoiselta. Shamanistinen maailmaan sulautuminen on rajumpi juttu kuin isottelu ihmisenä. Tapahtukoon kaiken tahto, ei minun tahtoni.) Indrid kirjoitti:
Olen käyttänyt useita nikkejä tällä palstalla aina mielialan mukaan (kuten muutama muukin, jotka nyt näyttävät jostain syystä vakiintuneen samoihin nikkeihin pidemmäksi aikaa), ja tällä kertaa palasin tällaiseen välimallin nikkiin jota käytin joskus aiemmin. Q-nikkini on alkanut profiloitua jossain päin nettiä melkolailla muihin asioihin kuin magiaan, joten taidan irrotella sen tästä aiheesta kokonaan. Kysymys ei siis ole siitä etteikö minua voisi tunnistaa, vaan siitä että millainen mielentila milloinkin on. Ja tietysti niiden jotka eivät tätä palstaa vuosikausia putkeen käytä on aivan sama osaavatko bongata kaikki _juuri minun_ jorinani vaiko eivät.
Olen joskus ihmetellyt ääneen sitä että minkä vuoksi on syntynyt sellainen harha että jos ihminen osaa tiedostaa ongelmansa, hän myös pääsee niistä? Alkoholistit menevät AA-kerhoon ja kajauttavat siellä liitutaulun tms. edessä että hei, minä olen Jeppe ja olen alkoholisti. No, mitä sitten? Miten se siitä etenee? Itse en ole alkoholisti, mutta solmussa muiden asioiden kanssa ja ne eivät mitenkään siitä muuksi muutu että paasaan niitä ääneen. (Miksi sitten paasaan, koska olen lörppä ja koska kirjoittaminen on aina hyvää harjoitusta...?)
Oikeastaan kaikki lörpötykseni täällä voisivat toimia negatiivisena esimerkkinä siitä mikä ei ole magiaa. Aivan kuten Kalevala opettaa murheellisin tarinoin mitä ei kannata tehdä (kuten esim. lähteä mekastamaan kilpaa Väinämöisen kanssa, vokottamaan kovasti paljon itseään nuorempaa naista muijakseen, remuamaan muille maille heidän maallista hyväänsä himoiten jne.) niin ainahan voi oppia myös siitä että jollakin ei joku futaa.
Ehkä joku päivä vain tuuppaan itseäni turpaan ja sanon että nyt loppuu se pälätys? Magia on iloa, energiaa, elämää, puhdasta olemista ilman suunpieksentää oman napansa ympärillä. (Niin ja en tietenkään nyt puhu siitä näpertelymagiasta missä hokkuspokkus huidotaan sauva tanassa arkkienkeleitä huutaen. Minua ei sellainen kiinnosta kaiketi juuri sen takia että se tuntuu niin omahyväiseltä ja isoegoiselta. Shamanistinen maailmaan sulautuminen on rajumpi juttu kuin isottelu ihmisenä. Tapahtukoon kaiken tahto, ei minun tahtoni.)Ai sii, vai mielentilanikki. Niin, voihan sitä tietysti noinkin korostaa tässä kasvottomassa keskustelussa. Itsekin harktsin jossain välissä nikin vaihtoa, mutta en ole sitten jaksanut vaihtaa. Antaa kakkanikin haista.
Ei kait se pointti ollutkaan siinä pelkästään, että ongelmansa tiedostaa. Kyllähän siinä pitäisi olla myös tahtoa tai halua mukana, että itsetuhoisista neurooseista pääsisi eroon. Olen jotenkin päätellyt että sinulla fiksuna tyttönä olisi sitä haluakin, ettei nyt ihan sormi suussa tarvitse jäädä sinne liitutaulun eteen seisoskelemaan. (Anteeksi sovinistiseksi väärin tulkittava tytöttely).
"(Miksi sitten paasaan, koska olen lörppä ja koska kirjoittaminen on aina hyvää harjoitusta...?)"
No varmaan senkin takia. En ole kyllä ihan varma kuinka vakavasti teksteissäsi viestittämät ongelmasi tulisi edes ottaa, sillä ilmaiset itseäsi ehkä voimakkaammin (kirjoittelun ilo) kuin asian laita on..
Itse en kyllä ole jorinoitasi kokenut mitenkään negatiivisena, eikä minua myöskään juurikaan jaksa liikuttaa mikä palsta on kyseessä, sillä ihmisethän ne keskustelevat eikä palstat. Koen palstat enemmänkin sellaisina huoneina, jotka saattavat edes vähän samanhenkisiä ihmisiä yhteen. En oleta että kaikki keskustelut koskisivat itse palstan nimen aihealueita. Ärsyttää muutenkin sellainen jatkuva määrittely, että mitä palstalla saa keskustella ja mitä ei, kuten ufo-palstalla joidenkin elämäntehtävä on sen kyttääminen. Tietyt ihmiset viihtyvät joillain palstoilla ja toiset toisilla.
"Ehkä joku päivä vain tuuppaan itseäni turpaan ja sanon että nyt loppuu se pälätys?"
Hahahaa.. Joo joo, kuhan uhoat. Et kuitenkaan malta noin ääriradikaaleja tekoja tehdä. Ainakin se olisi sääli. Ja eih, en odota nyt enkä jatkossa sinulta mitään (laatutekstiä palstalle), ettei tarvitse taas alkaa neurooseissa pyörimään. :D- Indrid
einari3 kirjoitti:
Ai sii, vai mielentilanikki. Niin, voihan sitä tietysti noinkin korostaa tässä kasvottomassa keskustelussa. Itsekin harktsin jossain välissä nikin vaihtoa, mutta en ole sitten jaksanut vaihtaa. Antaa kakkanikin haista.
Ei kait se pointti ollutkaan siinä pelkästään, että ongelmansa tiedostaa. Kyllähän siinä pitäisi olla myös tahtoa tai halua mukana, että itsetuhoisista neurooseista pääsisi eroon. Olen jotenkin päätellyt että sinulla fiksuna tyttönä olisi sitä haluakin, ettei nyt ihan sormi suussa tarvitse jäädä sinne liitutaulun eteen seisoskelemaan. (Anteeksi sovinistiseksi väärin tulkittava tytöttely).
"(Miksi sitten paasaan, koska olen lörppä ja koska kirjoittaminen on aina hyvää harjoitusta...?)"
No varmaan senkin takia. En ole kyllä ihan varma kuinka vakavasti teksteissäsi viestittämät ongelmasi tulisi edes ottaa, sillä ilmaiset itseäsi ehkä voimakkaammin (kirjoittelun ilo) kuin asian laita on..
Itse en kyllä ole jorinoitasi kokenut mitenkään negatiivisena, eikä minua myöskään juurikaan jaksa liikuttaa mikä palsta on kyseessä, sillä ihmisethän ne keskustelevat eikä palstat. Koen palstat enemmänkin sellaisina huoneina, jotka saattavat edes vähän samanhenkisiä ihmisiä yhteen. En oleta että kaikki keskustelut koskisivat itse palstan nimen aihealueita. Ärsyttää muutenkin sellainen jatkuva määrittely, että mitä palstalla saa keskustella ja mitä ei, kuten ufo-palstalla joidenkin elämäntehtävä on sen kyttääminen. Tietyt ihmiset viihtyvät joillain palstoilla ja toiset toisilla.
"Ehkä joku päivä vain tuuppaan itseäni turpaan ja sanon että nyt loppuu se pälätys?"
Hahahaa.. Joo joo, kuhan uhoat. Et kuitenkaan malta noin ääriradikaaleja tekoja tehdä. Ainakin se olisi sääli. Ja eih, en odota nyt enkä jatkossa sinulta mitään (laatutekstiä palstalle), ettei tarvitse taas alkaa neurooseissa pyörimään. :DEn tiedä itsekään kuinka vakavissani olen ns. neuroosieni kanssa. Kirjoittamalla niistä saa helposti niin pinnallisempia kuin painostavampiakin kuin mitä ne oikeasti ovat, ja joskus voi saada suorastaan surkuhupaisaa jälkeä aikaiseksi. Huumorintajuni saattaa joskus heittää sellaiset voltit, vielä kaiken lisäksi, etteivät kaikki todellakaan aina tiedä missä mennään... Mutta ei nyt kumminkaan mitään esimerkkejä tähän tällä kertaa. :P
Tai ehkä en vaan aina muista että ihmisiä tässä ollaan jokaiikka. Jollakulla voi olla lanttu pahemmassa kondiksessa kuin minulla, mutta hän ei vaan vahingossakaan paljasta sitä ja puhu siitä ääneen. Pääasia että ihmisillä on välineitä joilla jäsennellä itseään, ettei sitten tarvitse joku kaunis päivä ihmetellä että en tiedä yhtään mitään siitä kuka olen ja miksikäs minä nyt juuri näin tein kuin tein. Indrid kirjoitti:
En tiedä itsekään kuinka vakavissani olen ns. neuroosieni kanssa. Kirjoittamalla niistä saa helposti niin pinnallisempia kuin painostavampiakin kuin mitä ne oikeasti ovat, ja joskus voi saada suorastaan surkuhupaisaa jälkeä aikaiseksi. Huumorintajuni saattaa joskus heittää sellaiset voltit, vielä kaiken lisäksi, etteivät kaikki todellakaan aina tiedä missä mennään... Mutta ei nyt kumminkaan mitään esimerkkejä tähän tällä kertaa. :P
Tai ehkä en vaan aina muista että ihmisiä tässä ollaan jokaiikka. Jollakulla voi olla lanttu pahemmassa kondiksessa kuin minulla, mutta hän ei vaan vahingossakaan paljasta sitä ja puhu siitä ääneen. Pääasia että ihmisillä on välineitä joilla jäsennellä itseään, ettei sitten tarvitse joku kaunis päivä ihmetellä että en tiedä yhtään mitään siitä kuka olen ja miksikäs minä nyt juuri näin tein kuin tein.Jotenkin vaikea uskoa, että sinulla ainakaan vintti pimenisi niin totaalisesti, ettei enää tajuaisi maailman menosta mitään. Enhän minä sinua tietty tunne, mutta sen mielikuvan varassa, mitä olet itsestäsi antanut.
Joskushan sellainenkin on terapiaa, että katselee ihmisiä joilla menee vielä huonommin. Joku "viisas" sanoi joskus, että jos tuntee olevansa ruma, niin liimaa peilin viereen niin ruman ihmisen kuvan kuin löytää. :D Auttaisikohan moinen kontrasti?einari3 kirjoitti:
Jotenkin vaikea uskoa, että sinulla ainakaan vintti pimenisi niin totaalisesti, ettei enää tajuaisi maailman menosta mitään. Enhän minä sinua tietty tunne, mutta sen mielikuvan varassa, mitä olet itsestäsi antanut.
Joskushan sellainenkin on terapiaa, että katselee ihmisiä joilla menee vielä huonommin. Joku "viisas" sanoi joskus, että jos tuntee olevansa ruma, niin liimaa peilin viereen niin ruman ihmisen kuvan kuin löytää. :D Auttaisikohan moinen kontrasti?En tiedä kummatkohan ovat pahemmanlaatuisia ongelmia fyysiset vai henkiset?
Joskus tuntuu, että henkisille ongelmille on aina tehtävissä jotain. Henkisissä ongelmissa parannuksen voisi tavallaan ajatella olevan jonkun oivalluksen tai tapahtuman takana, joka saa ajattelemaan asiaa uudesta valosta. Fyysiset ongelmatkin johtuvat kai jossain määrin henkisen puolen patoutumista, osa tietty ulkoisista tekijoistä. Niistä on vielä hankalempi yrittää päästä eroon. Pahimmassa tapauksessa ajatutuu johonkin lääkeriippuvuuteen, joka vain pahentaa kierrettä. Ei auta jos liimaa kuvan seinään, siitä ei ongelmat katoa. Joku kovanaamio voisi ajatella, että eihän siinä mitään ongelmaa ole jos hyväksyy fyysisen sairautensa. No monet pitkäaikaiset sairaudet tai kivut ovat sellaisia, että siinä ne mehut lähtevät pois ja ei jaksa mitään vaikka kuinka haluaisi jaksaa. Sellaisessa se pää vasta onkin kovilla.- Indrid
einari3 kirjoitti:
En tiedä kummatkohan ovat pahemmanlaatuisia ongelmia fyysiset vai henkiset?
Joskus tuntuu, että henkisille ongelmille on aina tehtävissä jotain. Henkisissä ongelmissa parannuksen voisi tavallaan ajatella olevan jonkun oivalluksen tai tapahtuman takana, joka saa ajattelemaan asiaa uudesta valosta. Fyysiset ongelmatkin johtuvat kai jossain määrin henkisen puolen patoutumista, osa tietty ulkoisista tekijoistä. Niistä on vielä hankalempi yrittää päästä eroon. Pahimmassa tapauksessa ajatutuu johonkin lääkeriippuvuuteen, joka vain pahentaa kierrettä. Ei auta jos liimaa kuvan seinään, siitä ei ongelmat katoa. Joku kovanaamio voisi ajatella, että eihän siinä mitään ongelmaa ole jos hyväksyy fyysisen sairautensa. No monet pitkäaikaiset sairaudet tai kivut ovat sellaisia, että siinä ne mehut lähtevät pois ja ei jaksa mitään vaikka kuinka haluaisi jaksaa. Sellaisessa se pää vasta onkin kovilla.>Henkisissä ongelmissa parannuksen voisi tavallaan ajatella olevan jonkun oivalluksen tai tapahtuman takana, joka saa ajattelemaan asiaa uudesta valosta.
Muutaman vuoden olen fundeerannut että juuri _tuo_ alkaa helposti mättää ihmisillä joilla on vähänkin jonkinlaisia henkisempiä intressejä ja samaan aikaan masennusta, ahdistusta ja kellä mitäkin. Joko sellainen oivallus hankitaan vaikka väkisin hurahtamalla johonkin oppiin tai lahkoon (uskoontulo) tai sitten jäädään ruoskimaan itseään siitä ettei sitä aurinkoista oivallusta tulekaan vaikka kuinka _pitäisi_ tulla.
Siinä vaiheessa kun mistä hyvänsä asiasta tulee pakkopulla, tulisi ensimmäiseksi tarkistaa onko koko juttu edes ylipäätään elämälle ja varsinkin omalle itselle edes Se Ainoa Oikea tai edes tärkeä. Tottakai sitä voi kuvitella ettei voisi elää päivääkään ilman jotain asiaa (tai ihmistä), mutta kun tarkkaan miettii niin onhan sitä elämää ollut ilman sitä asiaakin. Jos ajattelen vaikka omalta kohdaltani Carlos Castaneda -innostustani, niin onhan ollut sellainenkin aika etten ole koko tyypistä mitään tiennyt ja silti elämä on rullannut näppärästi omaa rataansa. Siitä vaan on pirun kauan, mutta on sellainen aika kuitenkin ollut.
Kiltteys kiusana -ketjuun sopiikin erinomaisesti sen tarkistaminen että edellyttääkö vain sydämettömästi jotain itseltään ilman että koko edellytyksessä oikeastaan on järjen hiventäkään. Ja tuosta aiemmasta kommentistasi tuli mieleen heti ensimmäiseksi että miten kummassa voisin liimata jonkun "ruman" ihmisen kuvan seinään, kun minua kokoajan hävettäisi ajatella jostakusta että onpas ruma. Ja silti usein tulee tuolla maailmalla mieleen että herrajjumala miten ruma ihminen. Miten sen erottaisi mikä on viattoman luonnollinen ajatus ja mikä jonkinlainen kulttuurin ehdollistama ajatus? Jos lapsi ajattelee jostakusta että ruma kuin piru, niin ei kai lasta voi siitä soimata. Jos median, yhteiskunnan ja monen muun asian sekoittama ja villitsemä ihminen ajattelee jotakuta rumana (vaikka tämä ei sitä ole), niin sitten voi toki miettiä että onko pakko ajatella juuri näin.
***
Fyysiset krempat ovat myös asia jota Hengen ystävä joutuu sietämään ja huomaamaan miten meinaa mennä usko, toivo ja rakkaus toisesta ovesta ulos kun toisesta sisään tulevat kivut ja sietämätön pelko siitä että ne eivät koskaan hellitä. Minulla on nyt aika hyvä vaihe sillä saralla, vaihteeksi, joten ei tunnu kauhean ajankohtaiselta ajatella sitä, mutta aikanaan on taas joku riesa ja vaiva ja sitten sitä vain miettii kokoajan että "jos minua ei vaan sattuisi niin blaa blaa blaa". Mutta sitten kun ei satu, unohtuu kaikki lupaukset, toiveet ja ne mahdollisuudet joita kivuttomuus (muka) avaa. Eli ei se elämä siitä sen hohdokkaammaksi muutu vaikka kivut puuttuu. Indrid kirjoitti:
>Henkisissä ongelmissa parannuksen voisi tavallaan ajatella olevan jonkun oivalluksen tai tapahtuman takana, joka saa ajattelemaan asiaa uudesta valosta.
Muutaman vuoden olen fundeerannut että juuri _tuo_ alkaa helposti mättää ihmisillä joilla on vähänkin jonkinlaisia henkisempiä intressejä ja samaan aikaan masennusta, ahdistusta ja kellä mitäkin. Joko sellainen oivallus hankitaan vaikka väkisin hurahtamalla johonkin oppiin tai lahkoon (uskoontulo) tai sitten jäädään ruoskimaan itseään siitä ettei sitä aurinkoista oivallusta tulekaan vaikka kuinka _pitäisi_ tulla.
Siinä vaiheessa kun mistä hyvänsä asiasta tulee pakkopulla, tulisi ensimmäiseksi tarkistaa onko koko juttu edes ylipäätään elämälle ja varsinkin omalle itselle edes Se Ainoa Oikea tai edes tärkeä. Tottakai sitä voi kuvitella ettei voisi elää päivääkään ilman jotain asiaa (tai ihmistä), mutta kun tarkkaan miettii niin onhan sitä elämää ollut ilman sitä asiaakin. Jos ajattelen vaikka omalta kohdaltani Carlos Castaneda -innostustani, niin onhan ollut sellainenkin aika etten ole koko tyypistä mitään tiennyt ja silti elämä on rullannut näppärästi omaa rataansa. Siitä vaan on pirun kauan, mutta on sellainen aika kuitenkin ollut.
Kiltteys kiusana -ketjuun sopiikin erinomaisesti sen tarkistaminen että edellyttääkö vain sydämettömästi jotain itseltään ilman että koko edellytyksessä oikeastaan on järjen hiventäkään. Ja tuosta aiemmasta kommentistasi tuli mieleen heti ensimmäiseksi että miten kummassa voisin liimata jonkun "ruman" ihmisen kuvan seinään, kun minua kokoajan hävettäisi ajatella jostakusta että onpas ruma. Ja silti usein tulee tuolla maailmalla mieleen että herrajjumala miten ruma ihminen. Miten sen erottaisi mikä on viattoman luonnollinen ajatus ja mikä jonkinlainen kulttuurin ehdollistama ajatus? Jos lapsi ajattelee jostakusta että ruma kuin piru, niin ei kai lasta voi siitä soimata. Jos median, yhteiskunnan ja monen muun asian sekoittama ja villitsemä ihminen ajattelee jotakuta rumana (vaikka tämä ei sitä ole), niin sitten voi toki miettiä että onko pakko ajatella juuri näin.
***
Fyysiset krempat ovat myös asia jota Hengen ystävä joutuu sietämään ja huomaamaan miten meinaa mennä usko, toivo ja rakkaus toisesta ovesta ulos kun toisesta sisään tulevat kivut ja sietämätön pelko siitä että ne eivät koskaan hellitä. Minulla on nyt aika hyvä vaihe sillä saralla, vaihteeksi, joten ei tunnu kauhean ajankohtaiselta ajatella sitä, mutta aikanaan on taas joku riesa ja vaiva ja sitten sitä vain miettii kokoajan että "jos minua ei vaan sattuisi niin blaa blaa blaa". Mutta sitten kun ei satu, unohtuu kaikki lupaukset, toiveet ja ne mahdollisuudet joita kivuttomuus (muka) avaa. Eli ei se elämä siitä sen hohdokkaammaksi muutu vaikka kivut puuttuu."Joko sellainen oivallus hankitaan vaikka väkisin hurahtamalla johonkin oppiin tai lahkoon (uskoontulo) tai sitten jäädään ruoskimaan itseään siitä ettei sitä aurinkoista oivallusta tulekaan vaikka kuinka _pitäisi_ tulla. "
No joo, hyvä pointti, ei tietty väkisinoivaltamista :D. Joskus hurhadusihmisiltä puuttuu kyky tarkastella itseään syvällisemmin ulkopuolelta ja katsoa totuutta silmiin. Kai siinäkin joku egohässäkkä häiritsee. Vähän sama homma kuin jos on vaikka liikalihavuutta, niin syy ei missään tapauksessa ole omissa syömätavoissa, vaan etsitään joitain ulkoisia asioita syyksi, joille ei voida mitään, kuten stressiä tai geeniperimän tuomaa läskiä tai ihan mitä tahansa. Muutosta pelätään. Samoin parannusta haetaan ulkoisilla seikoilla, kuten uskoontulolla tai kirjoja väkisin lukemalla jne.. Mielestäni itsetutkiskelu ja -kehitys on kuitenkin ihan ok, tapahtui se nyt sitten vaikka osittain väkisinkin, jos lopputulos palkitsee. Ei se uskoontulokaan nyt sentään maailmaa kaada. Jotkut pelkäävät esim. lopettaa massennuslääkkeiden syömisen, vaikka sen pitäisi olla vain oheishoito siinä aluksi. Itseään kehittämällä pääsisi ehkä parempaan lopputulokseen, riippuu tietysti tapauksesta. Tietysti itsensä ruoskiminen tuloksettomuudesta taas edellyttää jotain muuta oivaltamista. Siinä se itsetutkiskelu vasta paikallaan onkin. Ei se kärsimys aina pahasta ole. Kyllä sitä tyhmäkin tajuaa jossain vaiheessa mikä on itselle hyväksi. Ruoskikoot sitten vaikka kymmenen elämää jos siltä tuntuu. (Joo, olen varmaan sitten täysin epäempaattinen ihminen, ja pystyn katselemaan vierestä muiden kärsimystä..)
"miten kummassa voisin liimata jonkun "ruman" ihmisen kuvan seinään, kun minua kokoajan hävettäisi ajatella jostakusta että onpas ruma. "
Mikäli ajattelisit koko ajan viattomasti, että: "ompas ruma", niin eikö silloin omien ajatusten häpeäminen olisi yhteiskunnan jne. ehdollistama ajatus. "Äiti sanoi, ettei noin saa ajatella." Sitä voisi sitten miettiä, että onko pakko hävetä näin. Voihan tietty olla, että aikasi katseltuasi samaa rumaa naamaa, hyväksyisit sen enemmän normaalin näköiseksi. Ehkä pitäisikin laittaa niin susiruma naama siihen, että sitä uskaltaisi katsoa vain kerran ja se syöpyisi siltä seisomalta verkkokalvoihin. Oman itsetunnon pönkittäminen muiden huono-onnisuudella on tietysti vähän kyseenalaista. Mutta ajattelepa jos yksi huono-onninen parantaakin vaikka sadan elämänlaatua päivittäin ajateltuna (nautittuna). En tietenkään tarkoita, että tässä nyt pitäisi alkaa ihmisiä syöttämään krokotiileille ja ajatella vieressä: "onneksi en joutunut tuon kitaan."
Hyvän pohdinnan pistit kuitenkin pöytään. Kai sitä enemmän tuntisi sääliä, jos joku on oikein ruma. Riippuu tietysti ihmisestä. Jos jollain nyt sattuu tulemaan jotain vihatunteita ko. henkilöä kohtaan ulkonäön takia, niin olisikohan taas itsekehityksen paikka. Ruman ihmisen kuvatus peilin vieressä nyt oli enemmän vitsiksi ja sen kontrastin demoamiseksi muutenkin tarkoitettu, että ei kai kukaan nyt oikeasti... Tässä joku reinkkarnaationistileena varmaan ajattelee myös karmallisesta näkökulmasta, että siinä peilin vieressä roikkuukin seuraavassa elämässä oma naama. Entäpä jos kysyisi rumalta, että sopiiko jos tehdään sinusta seinäkalenteri ensi vuodeksi. Silloin siihen olisi ruman lupa. Eikö se olisi silloin hyväksyttävämpää? Onhan se ok arvostella myös missejä, jotka moiseen ovat suostuneet.
Kaikkea mekin ja pohditaan....
"Eli ei se elämä siitä sen hohdokkaammaksi muutu vaikka kivut puuttuu."
En ole samaa mieltä. Tietysti lyhyellä aikavalillä joo, mutta vuosikymmeniä kestävät puuskittaiset tai jatkuvat kivut (vaikka migreeni tms.) saavat ihmisiä hermoromahduksen partaalle. (Joo ei sitä varmaan enää joskus sadan elämän päästä muista).- Indrid
einari3 kirjoitti:
"Joko sellainen oivallus hankitaan vaikka väkisin hurahtamalla johonkin oppiin tai lahkoon (uskoontulo) tai sitten jäädään ruoskimaan itseään siitä ettei sitä aurinkoista oivallusta tulekaan vaikka kuinka _pitäisi_ tulla. "
No joo, hyvä pointti, ei tietty väkisinoivaltamista :D. Joskus hurhadusihmisiltä puuttuu kyky tarkastella itseään syvällisemmin ulkopuolelta ja katsoa totuutta silmiin. Kai siinäkin joku egohässäkkä häiritsee. Vähän sama homma kuin jos on vaikka liikalihavuutta, niin syy ei missään tapauksessa ole omissa syömätavoissa, vaan etsitään joitain ulkoisia asioita syyksi, joille ei voida mitään, kuten stressiä tai geeniperimän tuomaa läskiä tai ihan mitä tahansa. Muutosta pelätään. Samoin parannusta haetaan ulkoisilla seikoilla, kuten uskoontulolla tai kirjoja väkisin lukemalla jne.. Mielestäni itsetutkiskelu ja -kehitys on kuitenkin ihan ok, tapahtui se nyt sitten vaikka osittain väkisinkin, jos lopputulos palkitsee. Ei se uskoontulokaan nyt sentään maailmaa kaada. Jotkut pelkäävät esim. lopettaa massennuslääkkeiden syömisen, vaikka sen pitäisi olla vain oheishoito siinä aluksi. Itseään kehittämällä pääsisi ehkä parempaan lopputulokseen, riippuu tietysti tapauksesta. Tietysti itsensä ruoskiminen tuloksettomuudesta taas edellyttää jotain muuta oivaltamista. Siinä se itsetutkiskelu vasta paikallaan onkin. Ei se kärsimys aina pahasta ole. Kyllä sitä tyhmäkin tajuaa jossain vaiheessa mikä on itselle hyväksi. Ruoskikoot sitten vaikka kymmenen elämää jos siltä tuntuu. (Joo, olen varmaan sitten täysin epäempaattinen ihminen, ja pystyn katselemaan vierestä muiden kärsimystä..)
"miten kummassa voisin liimata jonkun "ruman" ihmisen kuvan seinään, kun minua kokoajan hävettäisi ajatella jostakusta että onpas ruma. "
Mikäli ajattelisit koko ajan viattomasti, että: "ompas ruma", niin eikö silloin omien ajatusten häpeäminen olisi yhteiskunnan jne. ehdollistama ajatus. "Äiti sanoi, ettei noin saa ajatella." Sitä voisi sitten miettiä, että onko pakko hävetä näin. Voihan tietty olla, että aikasi katseltuasi samaa rumaa naamaa, hyväksyisit sen enemmän normaalin näköiseksi. Ehkä pitäisikin laittaa niin susiruma naama siihen, että sitä uskaltaisi katsoa vain kerran ja se syöpyisi siltä seisomalta verkkokalvoihin. Oman itsetunnon pönkittäminen muiden huono-onnisuudella on tietysti vähän kyseenalaista. Mutta ajattelepa jos yksi huono-onninen parantaakin vaikka sadan elämänlaatua päivittäin ajateltuna (nautittuna). En tietenkään tarkoita, että tässä nyt pitäisi alkaa ihmisiä syöttämään krokotiileille ja ajatella vieressä: "onneksi en joutunut tuon kitaan."
Hyvän pohdinnan pistit kuitenkin pöytään. Kai sitä enemmän tuntisi sääliä, jos joku on oikein ruma. Riippuu tietysti ihmisestä. Jos jollain nyt sattuu tulemaan jotain vihatunteita ko. henkilöä kohtaan ulkonäön takia, niin olisikohan taas itsekehityksen paikka. Ruman ihmisen kuvatus peilin vieressä nyt oli enemmän vitsiksi ja sen kontrastin demoamiseksi muutenkin tarkoitettu, että ei kai kukaan nyt oikeasti... Tässä joku reinkkarnaationistileena varmaan ajattelee myös karmallisesta näkökulmasta, että siinä peilin vieressä roikkuukin seuraavassa elämässä oma naama. Entäpä jos kysyisi rumalta, että sopiiko jos tehdään sinusta seinäkalenteri ensi vuodeksi. Silloin siihen olisi ruman lupa. Eikö se olisi silloin hyväksyttävämpää? Onhan se ok arvostella myös missejä, jotka moiseen ovat suostuneet.
Kaikkea mekin ja pohditaan....
"Eli ei se elämä siitä sen hohdokkaammaksi muutu vaikka kivut puuttuu."
En ole samaa mieltä. Tietysti lyhyellä aikavalillä joo, mutta vuosikymmeniä kestävät puuskittaiset tai jatkuvat kivut (vaikka migreeni tms.) saavat ihmisiä hermoromahduksen partaalle. (Joo ei sitä varmaan enää joskus sadan elämän päästä muista).Meinaan vaan että kun kivuliaana ajattelee että sitten kun on terve, niin sitten teen sitä ja tätä ja olen kuin Naantalin aurinko muillekin jne. - ja saattaapi käydä ettei teekään, eikä olekaan. Hädän hetkellähän ihmiset lupaavat mitä vain, mutta hädän poistuessa unohtuu se hurskauskin...
Mutta siitä susirumasta. Aivan varmasti jos sitä joka päivä tuijottaisi, siihen turtuisi niin ettei se niin kauhean ruma enää olisikaan. Aikoinaan kun ei ollut tullut nähtyä mitään "mustaa miestä" missään ja alkoi tv:ssä Bill Cosby Show, niin sehän oli suomijuntille hyvää totuketta mustaihoisille ihmisille, niin ettei se enää niin erikoista ollutkaan. Jossain vaiheessa tv:tä tuijottaessani katselin jotain miestä pitkään tarinan kehittyessä sen kummemmin mitään ajattelematta ja yhtäkkiä tajusin että sussiukkeri sehän on mustaihoinen. En ollut rekisteröinyt koko asiaa lainkaan, kun se ei enää ollut mitenkään erikoista. Ja mielestäni tämä on huitsin hiano juttu, sillä ihon värillä on tasan yhtä vähän merkitystä kuin jollain hiusten tai silmien värillä. Mitä sitä tuijottelemaan ja siitä vouhottamaan.
Mutta sitten on sellaista tosi surullista rumuutta mihin en soisi koskaan ihmisten tottuvan (tuo edellinen esimerkki ei sitten tarkoittanut sitä että mustaihoisuus ja rumuus ovat sama asia, vaan vertasin miten johonkin ennennäkemättömään voi tottua!), ja sitä on ympäristön rumuus jonka ihminen on saanut aikaan. Kuitenkin ne jotka moisen keskellä syntyvät, leimautuvat siihen maisemaan ja kokevat sen kodikseen vaikka kaikki olisi peitetty asfaltilla, teollisuusalueita ympärillä yms.
- Palattelija
"Miltä se tuntuu olla ihminen joka sanelee itse omat sääntönsä, elää miten huvittaa ja ei ikinä tunne olevansa mikään velkaa toisille ihmisille? Tekee asioita hetken mielijohteesta ja vain naureskelee päälle jos joku tulee inisemään vastaan? Onko siinä taustalla ajatus että tottelee suurempaa tahoa kuin yksittäiset ihmiset, itse tietysti nimittäisin tuon tahon Hengeksi?"
Ensinnäkin, en voinut olla kommentoimatta. Olen ollut (ja olen edelleen) todella paljon kaltaisesi, ajatellut juuri samalla tavalla ja reagoinut samalla tavalla.
Joten ymmärrän, mitä tarkoitat.
Ainakin siinä määrin, miten se on enää minulle mahdollista. Jostakin syystä sitä herkästi unohtaa asioita ja näkökulmia, kun ne muuttuu.
En koe olevani velkaa yhdellekään ihmiselle mitään ja teen usein asioita hetken mielijohteesta, sikäli, kuinka se on mahdollista.
Tilanteesta riippuen. Kadun paljon tekojani, mutta pyrin työstämään asiaa niin, että en koskaan katuisi.
Minun on luotettava itseeni, jos aion rakastaa itseäni. En voi pelätä.
Pyrin ajattelemaan, että jos teen jotakin "väärää", sanon typerää, se on ollut jonkin opin seuraumus. sitten pyrin jäjittämään tuon opin ja pääsemään siitä irti.
Usein yhä mietin jälkeenpäin sanojani.
Jos esim. joku loukkaantuu minulle.
En tarkoita loukata ketään ja jos tarkoitukseni se on, olen hiljaa (jos voin, provosoituna yllän varmasti hirvittäviin sanoihin ja joskus vihaisena olen yhä hirveä, siis työstän asiaa). En usko loukkauksen olevan tarpeellista, varsinkin, kun itse todennäköisesti mietin sitä eniten jälkeenpäin.
Joskus Minun on pamahdettava. Yritän pamahtaa mahdollisimman hillitysti :) ja päästä siitä pian yli. siis tulla järkiini.
Jos ihminen tulee "inisemään" vastaan, mitä äärimmäisen harvoin ainakaan minulle käy. Pyrin olemaan hiljaa, sen kummemmin en ehkä osaa asialle sillä hetkellä naureskella, vaikka se varmasti voisi olla välittömin ratkaisu.
Luulen, että se on usein hirvittävää valehtelemista. Tuskin ininä ketään imartelee niin paljon, että voi nauraa isot naurut.
On varmasti niitäkin, hyvässä ja pahassa.
Teen sitten kuitenkin, mitä itse haluan, koska en ole velkaa.
Ajattelen, että oma aikani, on omaa aikaani, mitä tahansa teenkin omalla ajallani, ei voi olla itsekästä..
sen sijaan
jos joku vaatii minua tai minä vaatisin jotakuta tekemään minun / hänen omalla ajallaan jotakin, mitä toinen ei halua tehdä tai haluaa tehdä toisin, Minä / hän toimisi hyvin itsekkäästi.
En koe, että kiltteys on koskaan pahasta. On vain yritettävä ymmärtää sitä. Ilkeys on niin raskasta ottaa vastaan ja harjoittaa.
Haluan helpon elämän.
Haluan olla Minä.
Ja niin
Elän niin helpon elämän, kuin luoja sallii.
Olen minä, niin kuin itse sallin.- Indrid
...kuulostaa avainsanalta. Totta tosiaan, jos joku änkee pyytämättä seuraani ja täten ottaa minun aikaani, energiaani ja voimaani niin kärsiköön sitten sen että minä olen _minä_ ja lopputulos on minun näköiseni. Tämä "kärsiminen" ei tarkoita että olen hirviö, vaan sitä että en välttämättä anna juuri sitä mitä änkeytyjä odottaa saavansa.
Lähes koko himpskatin elämäni ajan olen kuvitellut olevani velkaa jokaikiselle ihmiselle joka vain läheisyyteeni sattuu purjehtimaan. Miksi näin, en ala nyt eritellä, mutta näin sen ei ole pakko olla. Miksi minun pitäisi hävetä, katua, harmitella (sanomisiani, olemistani) jne. jos aloite yhteyteen tulee ulkopuoleltani?
Peijooni viäköön! :D
- Aina liian kiltti
Muut ihmiset alkaa arvostamaan sua, kun osaat arvostaa itseäsi. Silloin käyttäydyt sen mukaisesti itsestään. Ja kun osaat arvostaa itseäsi, opit arvostamaan muita aidommin. Ihmiset ei tiedä mitä sä ajattelet. Jotenka voit kehua itseäs ihan rauhassa. Voit haukkua ihmisiä ihan rauhassa. Koska sun ajatukset ei näy päällepäin.
(Itse uskalsin ehkä ensimmäistä kertaa ajatella jonkun ajattelevan minusta asioita joita toivoin hänen ajattelevan n. puoli vuotta sitten. Sitä ennen en ollut edes ymmärtänyt, että ajattelen koko ajan mitä kaikkea huonoa ihmiset mussa näkee. Oikein väkisin etsin kaikkea väärää mitä mussa on ja haukuin itseäni.)
2. Muihin luottaminen.
Sulla kuulostaa olevan ongelma tässä, kuten mullakin. Et halua vaikuttaa liiaksi toisten egoon, koska pelkäät että siitä seuraa itsellesi ikäviä asioita. Pelko on kauhea este. Sitä vastaan on vaikea taistella järjelläkään. Se lisää itseään aina kun sitä kuuntelee. Noidankehä. Mä en ole keksinyt vielä muuta, kuin että pelosta on vaan luovuttava. Mikä on sika vaikeaa...
On kokeiltava miten muut käyttäytyy, eikä pelättävä etukäteen tulevaa. Omaa sielua siinä vaan rikkoo, kun estää itseä toimimasta vapaasti. On ikäänkuin kahlittu. Elämä valuu hukkaan, eikä asiat mene niinkuin haluaisi. Lisäksi se ei edes paranna suhdetta keneenkään, että estää itseä toimimasta täysin pelon takia. Olisi kamalaa tietää että kaveri olisi mulle niin kiltti, ettei uskalla ilmaista mielipidettään. Vaikka toivonkin mieluiten kohteliasta ilmaisutapaa. Ja kannattaa muuten hankkiutua eroon ihmisistä, jotka estää luottamasta!
3. Liika itsekriittisyys.
Se on ikäänkuin maanisdepressio, sanoisin minä. Asioissa ei ole mitään suhteellisuutta; on joko täysin paha/väärin/huonosti ja sen vastakohtana on vain täydellinen hyvyys. Itsensä sallii käyttäytyä vain siten, ettei tee mitään väärin. On oltava täydellinen. Ja toisilta odottaa yleensä samaa kuin itseltä.
Tässä varmaan tarttis vähän huumorintajua. Itse liian itsekriittisenä ihmisenä tarkkailen itseäni jatkuvasti. Sen sijaan ihmiset, jotka eivät ole niin ylikilttejä, eivät tarkkaile itseään koko ajan. Eivätkä minua, tai sinua. Silti on hienoja ihmisiä, jotka ei ole ylikilttejä... Kaikilla on ne erilaiset maailmankuvat, erilaiset sisäiset arvot ja ajatusmallit mitkä ohjaa. Tää on uskomattoman vaikeaa sisäistää, ainakin musta. Kiltinlaisena ihmisenä minä toivon kilttiä käytöstä itseäni kohtaan, kun taas joku hölösuu ymmärtää parhaiten toista hölösuuta.
4. Muihin vertaaminen
Sulla on hyvä itsetunto selvästi. Sitten huomaat muissa virheitä ja haukut itsesi lyttyyn koska häpeät sitä että olet toista parempi. Sama juttu mulla! Koen olevani sisäisesti vahva ja itsenäinen, mutta olen aina alentanut itseni muitten alapuolelle mielessäni - samaan tapaan kuin sinä. Mutta elämän nappulat ei vaan mene tasan.. On reilua ja rehellistä hyväksyä että toiset on parempia/huonompia joissain asioissa ja itse taas toisissa asioissa. Kukaan ei ole täydellinen kaikessa. Täydellisyys on käsitteenä turha.
Minusta se, että lopettaa vertaamasta itseä muihin vaatii tiettyä itsenäisyyttä. Itsearvostukseksikin sitä voi kutsua. Sitä, että ottaa oman yliminän, eikä pidä muita ihmisiä omana yliminänään. Ottaa selvän yliminän, joka on vahva ja tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Joka on juuri niitä asioita mitä sinä haluat olla. Itse kuitenkin tiedät millainen on omasta mielestäsi arvostettava ihminen. Sitten kun sulla on tämä sisäinen ääni päässäsi, joka on VAHVA SINÄ (ei haukkuva sinä), niin voit ottaa itsesi aina tilanteen ulkopuolelle ja tarkastella itseäsi yliminästäsi käsin. Se taatusti näkee sun toimivan aina hyvin, koska sulla on pohjimmiltasi hyvä itsetunto. Jos sulla on mielessäsi ajatus siitä, mitä sä haluat olla, niin tiedostamalla itsellesi vahvan oman yliminän, ja objektoimalla käytöstäsi oman yliminäsi silmin (ei muiden!), alat tehdä itsestäsi oikeita ratkaisuja. Siten tulet itse ainoaksi kilpailijaksesi. Vahva yliminä ei pelkää. :) Lopulta olet yliminäsi.
Psykologiassa ihmistä, joka on yliminänsä, väitetään ehkä psykopaatiksi, mutta mun yliminä on ainakin empaattinen ja jatkuvasti itseään avartamaan pyrkivä. Jotenka psykopaatti on psykopaatti ja yliminänsä kanssa sinut oleva ihminen on vaan sinut itsensä kanssa.
Rauhaa itsesi kanssa. :)- Aina liian kiltti
Tuosta äskeisestä jäi alku kokonaan jostain syystä pois! :O Se alkoi näin:
Oli ihanaa lukea tämä. On niin helpottavaa tietää ettei ole ainut maailmassa. Lisäksi uskon tämän olevan yllättävän yleistä, hyvinkin yleistä. Toivottavasti luet tämän vastaukseni vielä, vaikka omasta kirjoituksestasi on jo aikaa..
Olet hyvin älykäs ja itsetutkiskelevainen.
Kerron lyhyesti itsestäni: Olen 20 vuotias nuori nainen ja tiedän pääseväni yli kiltteysongelmastani. Ensinnäkin siksi, että mulla on puoliso, joka on kiltti ja viisas ja jolta uskallan pyytää apua tarvitessani. Toiseksi, koska itsetuntoni on parantunut älyttömästi ja uskallan ilmaista mielipiteitäni nykyisin paremmin kuin koskaan ennen. Kolmanneksi, koska aion popsia vielä niitä sieniäkin. :)
Teen listauksen ongelmista mitä havaitsen sulla ja mihin olen kehittänyt teorioita, kuten sinäkin olet kehitellyt:
1. Sulla, kuten mullakin, on ongelma itsen kehumisessa. - Aina liian kiltti
Aina liian kiltti kirjoitti:
Tuosta äskeisestä jäi alku kokonaan jostain syystä pois! :O Se alkoi näin:
Oli ihanaa lukea tämä. On niin helpottavaa tietää ettei ole ainut maailmassa. Lisäksi uskon tämän olevan yllättävän yleistä, hyvinkin yleistä. Toivottavasti luet tämän vastaukseni vielä, vaikka omasta kirjoituksestasi on jo aikaa..
Olet hyvin älykäs ja itsetutkiskelevainen.
Kerron lyhyesti itsestäni: Olen 20 vuotias nuori nainen ja tiedän pääseväni yli kiltteysongelmastani. Ensinnäkin siksi, että mulla on puoliso, joka on kiltti ja viisas ja jolta uskallan pyytää apua tarvitessani. Toiseksi, koska itsetuntoni on parantunut älyttömästi ja uskallan ilmaista mielipiteitäni nykyisin paremmin kuin koskaan ennen. Kolmanneksi, koska aion popsia vielä niitä sieniäkin. :)
Teen listauksen ongelmista mitä havaitsen sulla ja mihin olen kehittänyt teorioita, kuten sinäkin olet kehitellyt:
1. Sulla, kuten mullakin, on ongelma itsen kehumisessa.Eli niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin.. :D niin kehu itseäs. Aah, miten ihana meikäläinenkin on (oikeesti tykkään itestäni, oon hyvä tyyppi, meikäläisen makuun.) Sitten ala kehumaan mielessäs itseäsi muittenkin seurassa. Ja opettele huomaamaan erilaisia hyviä puolia ihmisissä. Niin itsessäs kuin muissakin. Älä takerru kaikkeen negatiiviseen neuroottisesti, vaan huokaise ihailevasti jonkun kivan ihmisen seurassa ja mieti miten hienoi ootte (se vaatii paljon sisua, mutta voi tuntua helpottavalta :)). Ja oo hyvässä seurassa. Ja kelaa miten typeriä ihmisiä maailma on täynnä, ja kelaa miten fiksu teikä on.
- mooses_an
Voi sitä olla kiltti, ja elää omien sääntöjen, tai miten vaan ilman rajoituksia ja sääntöjä. Luulisin että olen ihan kiltti, mutta elän kuitenkin just niinkuin huvittaa. Mut ei kuitenkaan kannata liikaa näyttää olevansa kiltti, sit ihmiset vaan hyväks käyttää sua. Teet kilttei tekoja, silloin kun muut ei huomaa. Sit ne muut tulee ilosiks, mut ei voi alkaa jatkuvasti pyytelee sulta jotain palveluksia sun muuta, kun eihän ne tiedä kuka sen kivan jutun niille teki.
Ja jos joku jostain syystä tulee lappaa paskaa niskaan, niin ei sellaselle kannata ainakaan näyttää olevan kiltti. Sellaselle näytät ettei sua kohdella niin, jotain kurii pitää olla. Jos se ei ymmärrä sun nuhtelua, niin siin on tyhmä ihminen. Älä liikoi huoli siitä, ei sille mitään voi jos joku on tyhmä. - cybo-ceronimo-cabriel-61
Kai sekin on jonkin sortin itsekkyyttä, nimittäin se kun "kiltteilee" ja ei yrityksistä huolimatta saa j u u r i sellaista vasta-kaikua jota o d o t t a a saavansa?
Kokemuksesta voin todeta sen, että naisten kanssa minulle menee tasan ja tarkkaan niin kauan mukavasti, kun teen ja toimin kuten he toivovat.
Tarkoitan tällä juuri sopivaa renttuilua, rajuutta, kiltteyttä, hellyyttä,,,siis kaikki kyllä käy, kunhan se sopii kulloisen kaverin pirtaan. ;D
Joten älä huoli, "sellaista elämä on". :)- Indrid
oli edes kysekään, kun en enää muista. Joku nainen siellä oli mainittu.
Yksi aiemman S24-mallin eduista olikin se ettei ikivanhoja ketjuja saanut kaiveltua päällimmäiseksi. Itse en ole erityisen innostunut näkemään ikivanhoja itkuvirsiäni, voin aina kirjoittaa uusiakin jos tulee tarvis. Ärsyttää vain tuollainen paapotus jostain mistä ei ole enää pienintäkään muistikuvaa.
Samantien voi toki mainita että parisuhteesta ei kannata tehdä itselleen uskontoa. Jos ei ole muuta tekemistä kuin roikkua kumppanissaan tai hän on se joka roikkuu, niin jompikumpi on jäänyt teinin tasolle jostain syystä. Vaikka itse pidän kumppaniani erittäin tärkeänä ihmisenä, en millään jaksaisi jos ei saisi olla rauhassa ja tehdä omia juttujaan ilman että toinen on kokoajan kimpussa ja kerjäämässä huomiota. Huomionhakuiset voivat aina hommata vaikka koiran, jos niin pelottaa olla omien ajatustensa kanssa kaksin...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En voi jutella kanssasi
tietenkään, mutta täällä voin sanoa sinulle, että se sinun hiljaisuutesi ja herkkyytesi eivät ole heikkoutta. Ne ovat ih374875Trump ja Vance murskasivat ja nolasivat Zelenskyn tiedotusvälineiden edessä Valkoisessa talossa.
Jopa oli uskomaton tilaisuus Valkoisessa talossa. Zelensky jäi täydelliseksi lehdellä soittelijaksi suhteessa Trumpiin j4981541Kokoomus haluaa hoitaa flussat yksityisellä, jotta säästettäisiin rahaa ja aikaa
Mies hakeutui Terveystalo Kamppiin flunssaoireiden takia helmikuisena sunnuntai-iltana. Diagnoosiksi kirjattiin influens771080Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.
Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävä359998- 77923
Anteeksi Pekka -vedätys
Apuna Ry:n somessa levinnyt Anteeksi Pakka -kampanja saa aina vaan kummallisempia piirteitä. ”Mä pyydän anteeksi. Mä53901- 59850
- 228804
Mikä on kaivattusi ärsyttävin piirre?
Mun kaivattu on erittäin vastahakoinen puhumaan itsestä. Kääntää puheenaiheen aina muuhun kun hänestä tulee puhetta.48758Päivi Ollila on tehnyt kunnallisvalituksen saadakseen pidettyä Tarja Pirkkalaisen virassa
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Päivi Ollila on tehnyt kunnallisvalituksen kaupungin johtamisjärjestelyiden muutokses57717