Viha ja onnellisuus

narsistisesta läheisestäsi on osuva kuvaus tuntemastani alkoholistimiehestä. Minä huomasin, kuinka yksinäinen ja onneton ihminen hän sisimmässään on, mutta mikään ihmisrakkaus ei riittänyt muuttamaan hänen käytöstään ja sisäistä oloaan parempaan suuntaan. Melkeinpä hän sai lisää vettä katkeruuden myllyynsä, kun tulin vapaaehtoiseksi loanheitto-objektiksi ja kaunan kohteeksi.
Ei sellaista suhtkoht terve ihminen kauan jaksa - eikä haluakaan jaksaa.

"Tuo, mitä kirjoitat, pätee varmasti henkisesti terveisiin ihmisiin, joilla on halu ja motivaatio nähdä itsensä ja muut rehellisesti, halu kehittyä ihmisenä."

Se, että sanoit näin kertoo siitä, että sinussa on tuo terve ihminen, kuten kaikissa muissakin, koska emme synny sairaiksi. Ongelma on, miten saada se esille.

Lette kirjoitti:

"Tuo, mitä kirjoitat, pätee varmasti henkisesti terveisiin ihmisiin, joilla on halu ja motivaatio nähdä itsensä ja muut rehellisesti, halu kehittyä ihmisenä."

Se, että sanoit näin kertoo siitä, että sinussa on tuo terve ihminen, kuten kaikissa muissakin, koska emme synny sairaiksi. Ongelma on, miten saada se esille.

Lue lisää

Niin, terveys on ensin ja vasta sitten tulee kaikki muu. En tiedä, olenko terve vai mitä olen. En kuitenkaan ole oikea "hullu", vaan kärsin traumareaktioista, näin on minulle sanottu. Silti voisin ajatella myös olevani hullu, niin hullua tämä kaikki on. Saada todellinen minä esille ei ole helppo tehtävä, mutta vähitellen se pitää kaivaa esille kaikkien suojamuurieni takaa. Niitä muureja on paljon, ei vain yksi. On pitänyt rakentaa monta muuria, että olen pysynyt edes puolittain järjissäni kaiken minuun kaadetun vihan ja pahanolon purkausten kohteena ollessani.

Varjolilja kirjoitti:

Niin, terveys on ensin ja vasta sitten tulee kaikki muu. En tiedä, olenko terve vai mitä olen. En kuitenkaan ole oikea "hullu", vaan kärsin traumareaktioista, näin on minulle sanottu. Silti voisin ajatella myös olevani hullu, niin hullua tämä kaikki on. Saada todellinen minä esille ei ole helppo tehtävä, mutta vähitellen se pitää kaivaa esille kaikkien suojamuurieni takaa. Niitä muureja on paljon, ei vain yksi. On pitänyt rakentaa monta muuria, että olen pysynyt edes puolittain järjissäni kaiken minuun kaadetun vihan ja pahanolon purkausten kohteena ollessani.

Lue lisää

Ikävä, että viestiketjusi katkesi, oli hyvä keskustelu. Pyysin poistamaan vain Kellastuneen viestin en ritalinin, sheriffi poisti ne omasta tahdostaan. En lukenut tarkkaan mitä niissä oli.

Lette kirjoitti:

Ikävä, että viestiketjusi katkesi, oli hyvä keskustelu. Pyysin poistamaan vain Kellastuneen viestin en ritalinin, sheriffi poisti ne omasta tahdostaan. En lukenut tarkkaan mitä niissä oli.

Lue lisää

Ei se mitään, vaikka viestini hävisivät. Keskustelu ritalinin kanssa oli silti mukava. Minulla oli ahdistunut ja jännittynyt olo ja oli pakko kirjoittaa oloni parantamiseksi. Kävin terapiassa ja oloni rauhoittui, tuli paremmaksi ja puristuskin lähti. Uskotko, etten muista kirjoituksiani sen jälkeen, kun olen ne lähettänyt. Jos haluan muistella niitä, minun pitää lukea ne. Terapeuttini alkaa opettaa minulle seuraavaksi kehoharjoituksia, joissa hän saattaa minut tärisemään sillä tavoin, että autonomisen hermoston tasapaino siirtyy sympaattiselta puolelta parasympaattiselle puolelle. Minua vaivaa jähmettymisreaktio, jota ei voi hallita ja hoitaa puhumalla, vaan kehoharjoituksilla.

Varjolilja kirjoitti:

Ei se mitään, vaikka viestini hävisivät. Keskustelu ritalinin kanssa oli silti mukava. Minulla oli ahdistunut ja jännittynyt olo ja oli pakko kirjoittaa oloni parantamiseksi. Kävin terapiassa ja oloni rauhoittui, tuli paremmaksi ja puristuskin lähti. Uskotko, etten muista kirjoituksiani sen jälkeen, kun olen ne lähettänyt. Jos haluan muistella niitä, minun pitää lukea ne. Terapeuttini alkaa opettaa minulle seuraavaksi kehoharjoituksia, joissa hän saattaa minut tärisemään sillä tavoin, että autonomisen hermoston tasapaino siirtyy sympaattiselta puolelta parasympaattiselle puolelle. Minua vaivaa jähmettymisreaktio, jota ei voi hallita ja hoitaa puhumalla, vaan kehoharjoituksilla.

Lue lisää

Voisitko kertoa enemmän tuosta jähmettymis-reaktiosta? Liittyykö se siihen dissosiaatioon vai johonkin jännitykseen?

*kiinnostunut* kirjoitti:

Voisitko kertoa enemmän tuosta jähmettymis-reaktiosta? Liittyykö se siihen dissosiaatioon vai johonkin jännitykseen?

En tiedä, osaanko kertoa, mutta kerron nyt kuitenkin jotain. Ihmisillä (ja eläimillä) on kolme tapaa toimia "vaarallisessa" tilanteessa. Yksi on puolustautuminen, toinen on pako ja kolmas jähmettyminen, jolloin kokee, ettei voi tehdä mitään. Olen ymmärtänyt, että minulla se liittyy dissosiaatioon. Dissosioin melko paljon, terapeuttini sanoi sataprosenttisesti, mutta en ehkä kuitenkaan aivan koko ajan. Hän sanoi, että minulla on kehityksellinen trauma ja kohdetrauma lisäksi. Ymmärsin, että juuri kehityksellinen trauma tekee kaiken melko hankalaksi terapiassa. Suhtaudun ihmisiin välttelevästi, suorastaan menen mahdollisimman kauas kaikista ihmisistä enkä yhtään kaipaa ihmisten seuraa. Todellisuudessa ihmiset toimivat juuri päinvastoin, hakeutuvat ihmisten seuraan. Epäluulo ihmisiä kohtaan on minussa hyvin syvällä ja keinot sen poistamiseksi ovat nekin syvälle meneviä, aina autonomisen hermoston osittaisen hallinnan opetteluun asti.

Terapiassa on tavallista, että siellä keskustellaan asioista ja erityisesti itsestä. Tuo itsestä puhuminen aiheuttaa minussa jähmettymisreaktion, sillä se ilmeisesti on hyvin ahdistavaa ja "vaarallista" minulle, vaikka en koe ahdistusta tunteen muodossa juuri lainkaan nykyään. Minulle tulee jännittynyt olo kauttaaltaan. Loppukin järkeni häviää päästäni, en pysty ajattelemaan tai puhumaan juuri mitään. En pysty tekemään mitään oloni parantamiseksi. Ainoa toivoni ja lohtuni on, että kohta terapiaistunto loppuu ja pääsen sieltä pois jännittämästä. Mistään ei tule mitään, kun jähmettyminen tulee.

Olen ymmärtänyt, että joudun jähmettyneeseen tilaan jonkin tuntemattoman tunnekuohun vuoksi, enkä tiedosta tai osaa laittaa sitä sanalliseen muotoon. Irtoan nykyhetkestä (ja varmaan olen irrallaan paljonkin ja usein huomaamattani). Minun pitäisi voida vähentää dissosioimista, jotta terapia etenisi paremmin. Mutta sekin on automaattista. En huomaa mitään aihetta dissosiaatioon itsessäni, kun alan dissosioida. Se tapahtuu aivan hetkessä ja huomaamattani. Tämä kaikki on niin hullua kuin vain voi olla.

Jatkuva dissosiointi alkoi viime keväänä, kun vastailin did-kyselyyn. Siinä kysyttiin dissosiaatio-oireita ja kaikkea ikävää kohtelua ja tapahtumia, joita elämässäni oli ollut, mitä oli tapahtunut ja miten paljon ja suuri määrä oireita ja tapahtumia. Sen avulla tuli mieleeni asioita, joita en ollut siihen mennessä muistanut, ja aivan ilmeisesti tulivat dissosiaatioaistimukset voimakkaina ja jatkuvina. Terapeuttini on sanonut, että dissosiaatio on hyvin tehokas keino lievittää ahdistusta ja niin se todella on. Ahdistuksen ja jännityksen tunne lähtee silmänräpäyksessä. Muistamisen estäminen on syy dissosioida. Muistot ovat liian ahdistavia, jotta niitä voisi kestää.

Varjolilja kirjoitti:

En tiedä, osaanko kertoa, mutta kerron nyt kuitenkin jotain. Ihmisillä (ja eläimillä) on kolme tapaa toimia "vaarallisessa" tilanteessa. Yksi on puolustautuminen, toinen on pako ja kolmas jähmettyminen, jolloin kokee, ettei voi tehdä mitään. Olen ymmärtänyt, että minulla se liittyy dissosiaatioon. Dissosioin melko paljon, terapeuttini sanoi sataprosenttisesti, mutta en ehkä kuitenkaan aivan koko ajan. Hän sanoi, että minulla on kehityksellinen trauma ja kohdetrauma lisäksi. Ymmärsin, että juuri kehityksellinen trauma tekee kaiken melko hankalaksi terapiassa. Suhtaudun ihmisiin välttelevästi, suorastaan menen mahdollisimman kauas kaikista ihmisistä enkä yhtään kaipaa ihmisten seuraa. Todellisuudessa ihmiset toimivat juuri päinvastoin, hakeutuvat ihmisten seuraan. Epäluulo ihmisiä kohtaan on minussa hyvin syvällä ja keinot sen poistamiseksi ovat nekin syvälle meneviä, aina autonomisen hermoston osittaisen hallinnan opetteluun asti.

Terapiassa on tavallista, että siellä keskustellaan asioista ja erityisesti itsestä. Tuo itsestä puhuminen aiheuttaa minussa jähmettymisreaktion, sillä se ilmeisesti on hyvin ahdistavaa ja "vaarallista" minulle, vaikka en koe ahdistusta tunteen muodossa juuri lainkaan nykyään. Minulle tulee jännittynyt olo kauttaaltaan. Loppukin järkeni häviää päästäni, en pysty ajattelemaan tai puhumaan juuri mitään. En pysty tekemään mitään oloni parantamiseksi. Ainoa toivoni ja lohtuni on, että kohta terapiaistunto loppuu ja pääsen sieltä pois jännittämästä. Mistään ei tule mitään, kun jähmettyminen tulee.

Olen ymmärtänyt, että joudun jähmettyneeseen tilaan jonkin tuntemattoman tunnekuohun vuoksi, enkä tiedosta tai osaa laittaa sitä sanalliseen muotoon. Irtoan nykyhetkestä (ja varmaan olen irrallaan paljonkin ja usein huomaamattani). Minun pitäisi voida vähentää dissosioimista, jotta terapia etenisi paremmin. Mutta sekin on automaattista. En huomaa mitään aihetta dissosiaatioon itsessäni, kun alan dissosioida. Se tapahtuu aivan hetkessä ja huomaamattani. Tämä kaikki on niin hullua kuin vain voi olla.

Jatkuva dissosiointi alkoi viime keväänä, kun vastailin did-kyselyyn. Siinä kysyttiin dissosiaatio-oireita ja kaikkea ikävää kohtelua ja tapahtumia, joita elämässäni oli ollut, mitä oli tapahtunut ja miten paljon ja suuri määrä oireita ja tapahtumia. Sen avulla tuli mieleeni asioita, joita en ollut siihen mennessä muistanut, ja aivan ilmeisesti tulivat dissosiaatioaistimukset voimakkaina ja jatkuvina. Terapeuttini on sanonut, että dissosiaatio on hyvin tehokas keino lievittää ahdistusta ja niin se todella on. Ahdistuksen ja jännityksen tunne lähtee silmänräpäyksessä. Muistamisen estäminen on syy dissosioida. Muistot ovat liian ahdistavia, jotta niitä voisi kestää.

Lue lisää

Mitä tämä jähmettyminen voisi olla eläimillä. Olin Tallinnan eläintarhassa. Siellä sanottiin että ne pienet krokotiilit joita silloin näin, olivat tekeytyneet valekuolleiksi, jolloin ne olivat aivan lahopuun näköisiä. Se olisi suojautumiskeino.

Lette kirjoitti:

Mitä tämä jähmettyminen voisi olla eläimillä. Olin Tallinnan eläintarhassa. Siellä sanottiin että ne pienet krokotiilit joita silloin näin, olivat tekeytyneet valekuolleiksi, jolloin ne olivat aivan lahopuun näköisiä. Se olisi suojautumiskeino.

Lue lisää

Pelko jähmettää eläimet. Jos eläin ei pääse hyökkäämään tai pakemaan, se jähmettyy. Tällaista voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun eläimelle tehdään jotain toimenpidettä, jolloin se on sidottu kiinni eikä pääse pakenemaan tai voi rimpuilla tai hyökätä. Se voi aluksi koettaa noita kahta muuta, mutta mikäli ne eivät ole onnistuneet, jää ainoaksi mahdollisuudeksi alistuminen, jähmettyminen. Tilanteen mentyä ohitse eläin saattaa alkaa vapista, jolloin sen keskushermosto korjaa tilaansa "normaalimmaksi", pois uhkarakenteesta, johon se oli joutunut. Varmaan valekuolema on yksi jähmettymisreaktio. Jähmettyminen on alkeellinen puolustusreaktio, ei vain ihmisten käytössä oleva.

Varjolilja kirjoitti:

Pelko jähmettää eläimet. Jos eläin ei pääse hyökkäämään tai pakemaan, se jähmettyy. Tällaista voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun eläimelle tehdään jotain toimenpidettä, jolloin se on sidottu kiinni eikä pääse pakenemaan tai voi rimpuilla tai hyökätä. Se voi aluksi koettaa noita kahta muuta, mutta mikäli ne eivät ole onnistuneet, jää ainoaksi mahdollisuudeksi alistuminen, jähmettyminen. Tilanteen mentyä ohitse eläin saattaa alkaa vapista, jolloin sen keskushermosto korjaa tilaansa "normaalimmaksi", pois uhkarakenteesta, johon se oli joutunut. Varmaan valekuolema on yksi jähmettymisreaktio. Jähmettyminen on alkeellinen puolustusreaktio, ei vain ihmisten käytössä oleva.

Lue lisää

Minulle tuli mieleen, että se voisi olla myös saalistuskeino. Kannattaa muuten tutustua Tallinnan eläintarhaan, siellä on runsas valikoima eri eläimiä kuin Korkeasaaressa, vaikka ulkonaiset puitteet ovat vaatimattomat. Lapset varmaan pitäisivät siitä.

Lette kirjoitti:

Minulle tuli mieleen, että se voisi olla myös saalistuskeino. Kannattaa muuten tutustua Tallinnan eläintarhaan, siellä on runsas valikoima eri eläimiä kuin Korkeasaaressa, vaikka ulkonaiset puitteet ovat vaatimattomat. Lapset varmaan pitäisivät siitä.

Lue lisää

Jähmettyminen, josta kerroin on enemmänkin saaliseläimen kuin saalistajan roolissa olemista. Saaliseläin pelkää, mutta saalistaja ei. Kun kissa vaanii hiirtä, se on hyvin keskittynyt saaliinsa tarkkailuun ja lähestyy aktiivisesti saalista, jokaisen liikkeensä harkiten ja keskittyen, välillä pysähtyen. Se ei suinkaan pelkää. Itse olen jähmettyneenä juuri "saaliseläin" ja pelkäävä, en ollenkaaan turvallinen. Koetan vain tasapainoilla, etten joutuisi "kokonaan saalistetuksi", että "saalistajani" ei tulisi aivan vaaralliseksi, vaan pysyisi rauhallisena, ei liian "nälkäisenä".

En ole vielä ikinä käynyt Tallinnassa. En jaksa lähteä minnekään, missä vain joudun törmäämään ihmisiin. Ihmiset ovat minulle vaaratekijöitä, kaikki ihmiset suunnilleen, paitsi oma perheeni (nykyinen). Sen vuoksi koetan vältellä ihmisiä, koska he ovat aiheuttaneet minulle niin paljon pahuutta ja pahaa oloa.

Terapeuttini sanoi, että tavallisesti ihmiset nimenomaan lähestyvät muita ihmisiä säädelläkseen tunteitaan heidän avullaan, mutta minulle ihmiset ovat olleet vaaratekijöitä, juuri päinvastoin kuin "kuuluisi" olla. Minun on hyvin vaikea uskoa ihmisten vilpittömään hyväntahtoisuuteen minua kohtaan. Terapeuttini sanoi, että syynä on kehityksellinen trauma, joka on aiheutunut herkässä kehitysvaiheessa juuri tuosta läheisteni järjestelmällisestä pahuudesta minua kohtaan. Nuo läheiset olivat lähes koko lapsuudenaikainen perheeni, useita ihmisiä siis. Sen vuoksi monet kirjoituksesi ihmisten rakkaudellisuudesta ja hyvyydestä ja pahuuden voittavasta hyvyydestä ovat minulle kuin huonoa pilaa vakavasta asiasta, joka on vahingoittanut minua sangen suuresti ja syvällisesti, lähes raunioittanut minut ihmisenä. Ilman miestäni ja lapsiamme tuskin olisin edes elossa tai sitten olisin täysin seonneena jossain laitoksessa.

Varjolilja kirjoitti:

Jähmettyminen, josta kerroin on enemmänkin saaliseläimen kuin saalistajan roolissa olemista. Saaliseläin pelkää, mutta saalistaja ei. Kun kissa vaanii hiirtä, se on hyvin keskittynyt saaliinsa tarkkailuun ja lähestyy aktiivisesti saalista, jokaisen liikkeensä harkiten ja keskittyen, välillä pysähtyen. Se ei suinkaan pelkää. Itse olen jähmettyneenä juuri "saaliseläin" ja pelkäävä, en ollenkaaan turvallinen. Koetan vain tasapainoilla, etten joutuisi "kokonaan saalistetuksi", että "saalistajani" ei tulisi aivan vaaralliseksi, vaan pysyisi rauhallisena, ei liian "nälkäisenä".

En ole vielä ikinä käynyt Tallinnassa. En jaksa lähteä minnekään, missä vain joudun törmäämään ihmisiin. Ihmiset ovat minulle vaaratekijöitä, kaikki ihmiset suunnilleen, paitsi oma perheeni (nykyinen). Sen vuoksi koetan vältellä ihmisiä, koska he ovat aiheuttaneet minulle niin paljon pahuutta ja pahaa oloa.

Terapeuttini sanoi, että tavallisesti ihmiset nimenomaan lähestyvät muita ihmisiä säädelläkseen tunteitaan heidän avullaan, mutta minulle ihmiset ovat olleet vaaratekijöitä, juuri päinvastoin kuin "kuuluisi" olla. Minun on hyvin vaikea uskoa ihmisten vilpittömään hyväntahtoisuuteen minua kohtaan. Terapeuttini sanoi, että syynä on kehityksellinen trauma, joka on aiheutunut herkässä kehitysvaiheessa juuri tuosta läheisteni järjestelmällisestä pahuudesta minua kohtaan. Nuo läheiset olivat lähes koko lapsuudenaikainen perheeni, useita ihmisiä siis. Sen vuoksi monet kirjoituksesi ihmisten rakkaudellisuudesta ja hyvyydestä ja pahuuden voittavasta hyvyydestä ovat minulle kuin huonoa pilaa vakavasta asiasta, joka on vahingoittanut minua sangen suuresti ja syvällisesti, lähes raunioittanut minut ihmisenä. Ilman miestäni ja lapsiamme tuskin olisin edes elossa tai sitten olisin täysin seonneena jossain laitoksessa.

Lue lisää

"Sen vuoksi monet kirjoituksesi ihmisten rakkaudellisuudesta ja hyvyydestä ja pahuuden voittavasta hyvyydestä ovat minulle kuin huonoa pilaa vakavasta asiasta"

Sinulla on perhe, aviomies ja lapset kaikesta päätellen hyvä avioliitto. Kyllä tämä edellyttää rakkautta. Mielestäni pidät sitä vain piilossa, ehkä pitäisi ottaa riski ja alkaa näyttää sitä, yleensä rakkaus poikii rakkautta.

Lette kirjoitti:

"Sen vuoksi monet kirjoituksesi ihmisten rakkaudellisuudesta ja hyvyydestä ja pahuuden voittavasta hyvyydestä ovat minulle kuin huonoa pilaa vakavasta asiasta"

Sinulla on perhe, aviomies ja lapset kaikesta päätellen hyvä avioliitto. Kyllä tämä edellyttää rakkautta. Mielestäni pidät sitä vain piilossa, ehkä pitäisi ottaa riski ja alkaa näyttää sitä, yleensä rakkaus poikii rakkautta.

Lue lisää

Et ehkä usko tätä, mutta se on silti totta. Olen "irtonainen" suhteessa kaikkiin, jopa lapsiimme. On kuin edes he eivät merkitsisi minulle mitään. Miestäni tarvitsen voidakseni yleensä selviytyä elämässäni päivästä toiseen, aivan fyysisestikin jokapäiväisissä toiminnoissa, jotta yleensä huolehtisin niistä, tekisin ruokaa, söisin ym. Hän on minulle syy tehdä ruokaa, koska hänelle pitää olla ruokaa. Muuten voisin omistautua makaamiselle kokonaan, kuten tänäänkin tahtoisin.

Yksi lapsistamme muutti syksyllä opiskelemaan, pois kotoa. Oli kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan elämässäni, kun en nähnyt ja havainnut häntä. Silti olen tottelevaisesti soittanut hänelle joka päivä, kun hän on ollut poissa, koska se on ollut hänelle tärkeää. Hän tahtoo joka päivä kertoa päivän tapahtumista minulle ja kysyä häntä askarruttavista asioista, jotta ne eivät ahdistaisi häntä liikaa. Hän siis säätelee tunteitaan lähestymällä ihmisiä, minua. Minä en toimi siten, vaan juuri toisinpäin, pakenen ihmisiä.

En tiedä, onko minulla rakkautta vai ei. Luulen, että olen täynnä vihaa ja pelkoa, mutta en koe edes niitä. Vähitellen pääsen selville dissosiaation olemuksesta, siitä, miten tehokas keino se on pitämään ihmisen, minut, irti ajatuksistani ja tunteistani. Dissosiaation vuoksi en koe niitä. Dissosiaatio on terapeuttini mukaan ehkä automaattista, autonomisen hermoston säätelemää minulla. En edes yleensä koe mitään syytä dissosioitua, vaan olen siinä epäselvässä näkemisessä melkein jatkuvasti, itsestään, kuin huomaamattani.

Joulun aikaan näin sukulaisia ja heidän "avullaan" tuli mieleeni pari ikävää asiaa aikaisemmasta elämästäni, asiaa, joita en ollut yhtään muistanut, mutta muistaessani ihmeettelin, miten saatoin yleensä olla muistamatta sellaisia asioita, joita oli tapahtunut niin paljon, niin monta kertaa, ja miten paljon kauhua olin kokenut niiden vuoksi. Muistin vain kuvia, en tunteita. Nuo kuvatkin ovat kuin irtonaisia, vailla yhteyttä tunteisiini. Mutta huomasin, että dissosiaatiolla sain ajatukseni poikki, katoamaan - ja olin vapaa noista ajatuksistani. Myös kehon jännityksen saa "kätevästi" pois dissosioimalla. Niin ei saisi kuitenkaan tehdä, siis dissosioida, vaikka se houkutteleekin, myös tietoisesti voin sen tehdä. Minun pitäisi dissosioida vähemmän ja muistaa enemmän.

-
Lette:
"Ystävättäreni oli ulospäin kiltti ja passiivinen ja antoi hyvin tunnollisen kuvan itsestään."

Siis kyseessä on "kiltin naamio"; so. naamio on se, mikä näkyy päälle ja jolla naamioidaan alla olevaa vihaa.

Juuri rakkauden naamiot ovat vaarallisia, koska ne ovat petollisia.

P. L. kirjoitti:

-
Lette:
"Ystävättäreni oli ulospäin kiltti ja passiivinen ja antoi hyvin tunnollisen kuvan itsestään."

Siis kyseessä on "kiltin naamio"; so. naamio on se, mikä näkyy päälle ja jolla naamioidaan alla olevaa vihaa.

Juuri rakkauden naamiot ovat vaarallisia, koska ne ovat petollisia.

Lue lisää

Olen samaa mieltä, puhuimme tästä ystäväni kanssa jo aikaisemmin, ennen kuin hän meni terapiaan. Hän huomasi tätä itsekin, koska jätti työpaikallaan hoitamatta asioita, mikä ei kuulu kiltteyteen ja joista en tiennyt. Vihasta hän puhui vasta kun oli mennyt terapiaan.

Seuravaa kirjoitukseni on Peilaus (Identifikaatio), jossa puhutaan myös kiltteyden naamiosta. Uskaltaako tänne enää kirjoittaa kun ei tiedä mikä myrsky siitä nousee. Mielestäni liika julkisuus kutsuu häiriköt paikalle.

Vahinko, että se asiantuntijalausunto vastauksineen poistettiin, en tarkoittanut sitä poistettavaksi.

Lette kirjoitti:

Olen samaa mieltä, puhuimme tästä ystäväni kanssa jo aikaisemmin, ennen kuin hän meni terapiaan. Hän huomasi tätä itsekin, koska jätti työpaikallaan hoitamatta asioita, mikä ei kuulu kiltteyteen ja joista en tiennyt. Vihasta hän puhui vasta kun oli mennyt terapiaan.

Seuravaa kirjoitukseni on Peilaus (Identifikaatio), jossa puhutaan myös kiltteyden naamiosta. Uskaltaako tänne enää kirjoittaa kun ei tiedä mikä myrsky siitä nousee. Mielestäni liika julkisuus kutsuu häiriköt paikalle.

Vahinko, että se asiantuntijalausunto vastauksineen poistettiin, en tarkoittanut sitä poistettavaksi.

Lue lisää

Mihin muuten katosivat kaikki kymmenen sinulle kirjoittamaani vastausta? Jos ilmoitit ne poistettaviksi, teit sen ihan turhaan. En tarkoita pahaa, joten turha herkistellä.

ritalin kirjoitti:

Mihin muuten katosivat kaikki kymmenen sinulle kirjoittamaani vastausta? Jos ilmoitit ne poistettaviksi, teit sen ihan turhaan. En tarkoita pahaa, joten turha herkistellä.

Lue lisää

En ole poistanut mitään, poistot ovat minullekin arvoitus. Täällä tulee ja menee viestejä tosi tiheään. Minusta meillä oli hyvä keskustelu, joka jäi kesken. Pahoittelen.

Lette kirjoitti:

En ole poistanut mitään, poistot ovat minullekin arvoitus. Täällä tulee ja menee viestejä tosi tiheään. Minusta meillä oli hyvä keskustelu, joka jäi kesken. Pahoittelen.

On tärkeintä olla rehellinen itselleen ja samalla muille. On rehellisyyttä ottaa vastaa sellainenkin totuus, jota ei ole mukava kohdata. Pitää uskaltaa kohdata myös omat ikävät tunteensa.

Miksi pyydät noita poistoja? Itse olen pyytänyt vain kerran poistoa viestille, jossa annettiin yksityiskohtaisia ohjeita tehdä itsemurha, miten monta kpl mitäkin lääkettä pitää ottaa toivotun tuloksen aikaansaamiseksi. Miksi et halua nähdä jotain viestiä aloittamassasi ketjussa? Ketju ei varsinaisesti voi täällä olla "sinun" sen paremmin kuin kenenkään muunkaan, sillä ne ovat julkisia ja yleisiä, kaikkien nähtävillä. Olet vain tehnyt aloituksen.

P. L. kirjoitti:

-
Lette:
"Ystävättäreni oli ulospäin kiltti ja passiivinen ja antoi hyvin tunnollisen kuvan itsestään."

Siis kyseessä on "kiltin naamio"; so. naamio on se, mikä näkyy päälle ja jolla naamioidaan alla olevaa vihaa.

Juuri rakkauden naamiot ovat vaarallisia, koska ne ovat petollisia.

Lue lisää

-
"Lette" kirjoitti:

"... Ystävättäreni oli ulospäin kiltti ja passiivinen ja antoi hyvin tunnollisen kuvan itsestään..."

Kuten P.L. jo totesikin, ovat tuollaiset kiltteys- tai rakkaudellisuusnaamiot vaarallisia.

Ne ovat mielestäni jopa tuhoavampia kuin avoin vihamielisyys ja aggressio, koska niitä vastaan on suorastaan mahdotonta puolustautua. Sama koskee marttyyriin asennetta: "älkää minusta välittäkö, en minä ole tärkeä..." - vaikka juuri huomion saamiseen ja "välittämiseen" marttyyri pyrkiikin.

Kiltteyden naamio onkin hyvin mielenkiintoinen kysymys; kuka sellaista tarvitsee ja miksi?

Eikö olisi rehellisempää tunnustaa olevansa (usein oikeutetustikin) vihainen tai katkera, kuin suu pakotetussa hymyssä väittää olevansa pullollaan vain rakkautta?

Mielestäni näyttää siltä (ja kokemuskin on sen osoittanut), että imelien sanojen takaa löytyy usein hyvin happamia tunteita ja ajatuksia.

Mutta pystyykö "rakkauden sanomaa" julistava henkilö olemaan itselleen rehellinen tai myöntämään edes itselleen omat vaikuttimensa? Vai toimiiko hän kuin itseltään salaa, saarnaten rakkauden vaatimuksia, mutta pyrkien samaan aikaan vahingoittamaan niitä joista ei pidä?

Lette kirjoitti:

Olen samaa mieltä, puhuimme tästä ystäväni kanssa jo aikaisemmin, ennen kuin hän meni terapiaan. Hän huomasi tätä itsekin, koska jätti työpaikallaan hoitamatta asioita, mikä ei kuulu kiltteyteen ja joista en tiennyt. Vihasta hän puhui vasta kun oli mennyt terapiaan.

Seuravaa kirjoitukseni on Peilaus (Identifikaatio), jossa puhutaan myös kiltteyden naamiosta. Uskaltaako tänne enää kirjoittaa kun ei tiedä mikä myrsky siitä nousee. Mielestäni liika julkisuus kutsuu häiriköt paikalle.

Vahinko, että se asiantuntijalausunto vastauksineen poistettiin, en tarkoittanut sitä poistettavaksi.

Lue lisää

-
Mutta eikö peilaus viittaa projektioon?

P. L. kirjoitti:

-
Mutta eikö peilaus viittaa projektioon?

Kirjoitan Integraalisen psykoanalyysin tulkinnan mukaisesti, silloin se on kyllä eri asia. Saan myös heiltä materiaalia siihen.

kellastunut kirjoitti:

-
"Lette" kirjoitti:

"... Ystävättäreni oli ulospäin kiltti ja passiivinen ja antoi hyvin tunnollisen kuvan itsestään..."

Kuten P.L. jo totesikin, ovat tuollaiset kiltteys- tai rakkaudellisuusnaamiot vaarallisia.

Ne ovat mielestäni jopa tuhoavampia kuin avoin vihamielisyys ja aggressio, koska niitä vastaan on suorastaan mahdotonta puolustautua. Sama koskee marttyyriin asennetta: "älkää minusta välittäkö, en minä ole tärkeä..." - vaikka juuri huomion saamiseen ja "välittämiseen" marttyyri pyrkiikin.

Kiltteyden naamio onkin hyvin mielenkiintoinen kysymys; kuka sellaista tarvitsee ja miksi?

Eikö olisi rehellisempää tunnustaa olevansa (usein oikeutetustikin) vihainen tai katkera, kuin suu pakotetussa hymyssä väittää olevansa pullollaan vain rakkautta?

Mielestäni näyttää siltä (ja kokemuskin on sen osoittanut), että imelien sanojen takaa löytyy usein hyvin happamia tunteita ja ajatuksia.

Mutta pystyykö "rakkauden sanomaa" julistava henkilö olemaan itselleen rehellinen tai myöntämään edes itselleen omat vaikuttimensa? Vai toimiiko hän kuin itseltään salaa, saarnaten rakkauden vaatimuksia, mutta pyrkien samaan aikaan vahingoittamaan niitä joista ei pidä?

Lue lisää

"..Mutta pystyykö "rakkauden sanomaa" julistava henkilö olemaan itselleen rehellinen tai myöntämään edes itselleen omat vaikuttimensa? Vai toimiiko hän kuin itseltään salaa, saarnaten rakkauden vaatimuksia, mutta pyrkien samaan aikaan vahingoittamaan niitä joista ei pidä?.."

- Viittaatko tässä yleisesti rakkauden sanomaa julistaviin henkilöihin vai johonkin tiettyyn kohderyhmään?

Lietokas kirjoitti:

"..Mutta pystyykö "rakkauden sanomaa" julistava henkilö olemaan itselleen rehellinen tai myöntämään edes itselleen omat vaikuttimensa? Vai toimiiko hän kuin itseltään salaa, saarnaten rakkauden vaatimuksia, mutta pyrkien samaan aikaan vahingoittamaan niitä joista ei pidä?.."

- Viittaatko tässä yleisesti rakkauden sanomaa julistaviin henkilöihin vai johonkin tiettyyn kohderyhmään?

Lue lisää

-
"Lietokas" kyseli:

"Viittaatko tässä yleisesti rakkauden sanomaa julistaviin henkilöihin vai johonkin tiettyyn kohderyhmään?"

Viittaan erityisesti niihin "rakkauden sanomaa" julistaviin jotka keinoja kaihtamatta pyrkivät vaientamaan kaikki heidän sanomaansa epäilevät tai motiivejaan kyseenalaistavat ihmiset.

kellastunut kirjoitti:

-
"Lietokas" kyseli:

"Viittaatko tässä yleisesti rakkauden sanomaa julistaviin henkilöihin vai johonkin tiettyyn kohderyhmään?"

Viittaan erityisesti niihin "rakkauden sanomaa" julistaviin jotka keinoja kaihtamatta pyrkivät vaientamaan kaikki heidän sanomaansa epäilevät tai motiivejaan kyseenalaistavat ihmiset.

Lue lisää

Niin, olen sen huomannut, että paljon parempaa ja turvallisempaa on olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat aidosti sitä, mitä ovat. Pahinta on kierous, teeskentely, että on muka hyvä, mutta todellisuudessa on kiero ja paha. Ihminen, joka on reilusti ilkeä ja paha, on kuitenkin aidosti sitä, mitä on, ei teeskentele tai esitä mitään. Sellaiseen ihmiseen voi suhtautua, kuten on järkevää itselle, voi myös suojata itseään. Pahinta on "hyvyyden" verhoon naamioitu pahuus, joka vain odottaa hetkeä, jolloin voi iskeä - ja silloin isku todella satuttaa, kun ei ole osannut edes varautua siihen. Pahinta on kavaluus ja petollisuus, valhe ja teeskentely, nimenomaan hyvyyden verhoon kätketty pahuus.

Tiedän, että kertomukseni voivat olla monille käsittämättömiä ja uskomattomia, mutta minulle ne ovat hyvin selviä ja totta. Olen huomannut, että todellista rakkauden sanomaa julistava ei tarvitse sitä erikseen julistaa, ei suorastaan pidä julistaa. Jo pelkkä julistaminen herättää epäluulon minussa. Todellinen rakkaus säteilee, se tulee esiin itsestään. Se ei pöyhkeile tai kerskaile. Se on nöyrä ja hiljainen. Se ei vaadi ja alista kohdettaan. Se ei käytä hyväkseen ketään. Se vain loistaa ja säteilee, lämmittää ympäristöään.

Varjolilja kirjoitti:

Niin, olen sen huomannut, että paljon parempaa ja turvallisempaa on olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat aidosti sitä, mitä ovat. Pahinta on kierous, teeskentely, että on muka hyvä, mutta todellisuudessa on kiero ja paha. Ihminen, joka on reilusti ilkeä ja paha, on kuitenkin aidosti sitä, mitä on, ei teeskentele tai esitä mitään. Sellaiseen ihmiseen voi suhtautua, kuten on järkevää itselle, voi myös suojata itseään. Pahinta on "hyvyyden" verhoon naamioitu pahuus, joka vain odottaa hetkeä, jolloin voi iskeä - ja silloin isku todella satuttaa, kun ei ole osannut edes varautua siihen. Pahinta on kavaluus ja petollisuus, valhe ja teeskentely, nimenomaan hyvyyden verhoon kätketty pahuus.

Tiedän, että kertomukseni voivat olla monille käsittämättömiä ja uskomattomia, mutta minulle ne ovat hyvin selviä ja totta. Olen huomannut, että todellista rakkauden sanomaa julistava ei tarvitse sitä erikseen julistaa, ei suorastaan pidä julistaa. Jo pelkkä julistaminen herättää epäluulon minussa. Todellinen rakkaus säteilee, se tulee esiin itsestään. Se ei pöyhkeile tai kerskaile. Se on nöyrä ja hiljainen. Se ei vaadi ja alista kohdettaan. Se ei käytä hyväkseen ketään. Se vain loistaa ja säteilee, lämmittää ympäristöään.

Lue lisää

-
Haluisin Varjoliljan hyvään kirjoitukseen vielä lisätä marttyyrit; myös heitä vastaan on vaikeaa, tai suorastaan mahdotonta, puolustautua.

kellastunut kirjoitti:

-
"Lietokas" kyseli:

"Viittaatko tässä yleisesti rakkauden sanomaa julistaviin henkilöihin vai johonkin tiettyyn kohderyhmään?"

Viittaan erityisesti niihin "rakkauden sanomaa" julistaviin jotka keinoja kaihtamatta pyrkivät vaientamaan kaikki heidän sanomaansa epäilevät tai motiivejaan kyseenalaistavat ihmiset.

Lue lisää

"..Mutta pystyykö "rakkauden sanomaa" julistava henkilö olemaan itselleen rehellinen tai myöntämään edes itselleen omat vaikuttimensa? Vai toimiiko hän kuin itseltään salaa, saarnaten rakkauden vaatimuksia, mutta pyrkien samaan aikaan vahingoittamaan niitä joista ei pidä?.."

- Miten ns. hurahtaneet? Jehovan todistajat ja Koraanin lukijat.
Subjektiiviset motiivit hyvän tekemiseen ovat varmasti perustellut.Tulos on ehkä toisenlainen.
Minusta em. viittauksen henkilöt ovat jossain määrin verrattavissa ns. hurahtaneisiin. Kyse ei välttämättä ole kaksinaamaisuudesta, joka itse tiedostettaisiin.

Varjolilja kirjoitti:

Niin, olen sen huomannut, että paljon parempaa ja turvallisempaa on olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat aidosti sitä, mitä ovat. Pahinta on kierous, teeskentely, että on muka hyvä, mutta todellisuudessa on kiero ja paha. Ihminen, joka on reilusti ilkeä ja paha, on kuitenkin aidosti sitä, mitä on, ei teeskentele tai esitä mitään. Sellaiseen ihmiseen voi suhtautua, kuten on järkevää itselle, voi myös suojata itseään. Pahinta on "hyvyyden" verhoon naamioitu pahuus, joka vain odottaa hetkeä, jolloin voi iskeä - ja silloin isku todella satuttaa, kun ei ole osannut edes varautua siihen. Pahinta on kavaluus ja petollisuus, valhe ja teeskentely, nimenomaan hyvyyden verhoon kätketty pahuus.

Tiedän, että kertomukseni voivat olla monille käsittämättömiä ja uskomattomia, mutta minulle ne ovat hyvin selviä ja totta. Olen huomannut, että todellista rakkauden sanomaa julistava ei tarvitse sitä erikseen julistaa, ei suorastaan pidä julistaa. Jo pelkkä julistaminen herättää epäluulon minussa. Todellinen rakkaus säteilee, se tulee esiin itsestään. Se ei pöyhkeile tai kerskaile. Se on nöyrä ja hiljainen. Se ei vaadi ja alista kohdettaan. Se ei käytä hyväkseen ketään. Se vain loistaa ja säteilee, lämmittää ympäristöään.

Lue lisää

Länsimäisen kulttuurin ihmiskuva pohjautuu Sokrateen ja Kristuksen näkemykseen:

Ihmisen perusolemus on rakkaus, mikä on ihmisellä alkuperäistä. Pahuus tulee kun ihminen luopuu rakkaudesta eli kääntää sitä pahaksi, näin muodostuu psykopatologia. Rakkaus on ihmisellä sisimpänä, patologia on kuin kuori rakkauden ympärillä.

Ihminen luulee usein kuorta itsekseen, (itse huomasin sen psykoanalyysissä) mutta se on virhe. Ehkä sinullla on on ollut niin rankat kokemukset varhaislapsuudessa, että olet menettänyt yhteyden rakkauteen kokemuksena.

Rakkaus on kuitenkin olemassa ja patologiaa vahvempi. Ellei näin olisi ihmiset olisivat tappanet toisensa. Rakkaus näkyy hyvänä toimintana, mikä ilmenee nykymaailmassa esim. Punaisen ristin toiminta jne.
Silloin kun tekee hyviä tekoja, käyttää rakkautta.

Lette kirjoitti:

Länsimäisen kulttuurin ihmiskuva pohjautuu Sokrateen ja Kristuksen näkemykseen:

Ihmisen perusolemus on rakkaus, mikä on ihmisellä alkuperäistä. Pahuus tulee kun ihminen luopuu rakkaudesta eli kääntää sitä pahaksi, näin muodostuu psykopatologia. Rakkaus on ihmisellä sisimpänä, patologia on kuin kuori rakkauden ympärillä.

Ihminen luulee usein kuorta itsekseen, (itse huomasin sen psykoanalyysissä) mutta se on virhe. Ehkä sinullla on on ollut niin rankat kokemukset varhaislapsuudessa, että olet menettänyt yhteyden rakkauteen kokemuksena.

Rakkaus on kuitenkin olemassa ja patologiaa vahvempi. Ellei näin olisi ihmiset olisivat tappanet toisensa. Rakkaus näkyy hyvänä toimintana, mikä ilmenee nykymaailmassa esim. Punaisen ristin toiminta jne.
Silloin kun tekee hyviä tekoja, käyttää rakkautta.

Lue lisää

Mikä sitten saa ihmisen kääntymään hyvästä pahaan, hylkäämään rakkauden, muuttumaan patologisen ilkeäksi? Uskon kyllä, että on olemassa rakastavia ja hyväntahtoisia ihmisiä. Mieheni läheisissä olen nähnyt sellaisia, Mutta kaltaiseni ihminen ei pysty vastaanottamaan sitä hyvyyttä, jota hänelle tarjotaan. Se on hänelle jotain outoa ja käsittämätöntä, kuin pelottavaa.

Kun sain ensimmäisen lapseni, koin suurta ahdistusta sen vuoksi. Olin syyllinen, tehnyt jotain pahaa, kuin jotain luvatonta ja lapsikin oli kuin paha, joka haittasi muiden toimintaa suhteessa minuun. Lapsi oli tullut väliin, kuin esteeksi heille. Sitten menimme mieheni sukulaisille lasta "näyttämään" ja he olivatkin iloisia siitä, lepertelivät lapselle, olivat minullekin ystävällisiä. Mutta se oli minulle outoa ja kummallista, pelottavaa.

En osaa rakastaa, mutta voin silti käyttäytyä kuten kuuluu hyviin tapoihin. Kukaan ei sitä eroa juuri huomaa, vain läheiseni huomaavat kummallisuuteni. Lapsuudenaikaisessa kodissani ei noudatettu hyviä tapoja suhteessa oman perheen jäseniin, vaan suhteessa ulkopuolisiin, muihin. Kun oli läsnä joku muu, oltiin "ihmisiksi", mutta muulloin kuin primitiivisten tunteiden vallassa.

Kokemusteni vuoksi minun on vaikea ymmärtää myös kristillistä rakkautta suhteessa itseeni. En pysty ajattelemaan itseäni sen kohteena. Silti voin elää ja toimia sen mukaisesti, mutta kuin irtonaisesti silloinkin, vailla yhteyttä itseeni. En tiedä, olenko kuori, vai mitä olen, mutta olen kuin vieras ja tuntematon itsellenikin. Terapeuttini "ennusti" minulle jotenkin näin "...kun tämä kuvio on sinulle selvä ja olet paljon muuttunut (itseni kaltaiseksi ajattelin)..." (silloin tarvitsen kirjoituksia itsestäni, joita olen paljon kirjoittanut, myös terapeutilleni vähän, jotta ymmärtäisin itseäni ja tekemiäni valintoja elämäni aikana ja ymmärtämään, että ne ovat olleet kussakin tilanteessa parhaita mahdollisia päätöksiä, kuin kompromisseja, joiden avulla on vältetty vielä suuremmat vahingot, ylipäätään selvitty päivästä toiseen).

Vähitellen siis tutustun itseeni, avaan monet minua suojaavat muurit, joiden avulla olen eristänyt itseni myös itseltäni, pysyäkseni vain elossa ja jotenkuten järjissäni. Tarvitsen tuohon kaikkeen terapeuttiani ja hänen opetustaan ja ohjaustaan. Hän on kognitiivinen terapeutti ja ajattelen, että hänen tapansa on minulle juuri sopiva. Hän ymmärtää minua ihmeen hyvin, tietää paljon traumojen hoitamisesta ja tietää, miten pitää edetä, miten loputtoman kärsivällinen pitää olla, ei saa suuttua milloinkaan, vaikka olisin miten vaikea ja hankala tahansa, että uskaltaisin päästää hänet lähelleni, vähitellen. Hyvin hitaasti alan uskoa ja luottaa, että hän on hyvä ja ystävällinen minulle. Ei riitä, että tiedän, pitää voida myös tuntea ne. Ehkä silloin opin myös rakastamaan, tuntemaan rakkautta.

sanottu. nähkäämme!

ota lette iisisti, joo, oot ihQ!!

Juuri näin, vihaa(pahaa) vastaan ei tule taistella. Jotkut alkavat kostaa entiselle ystävälleen, joka on kääntynyt häntä vastaan. Tämä mahdollistaa pahan kierteen syntymisen, josta ei olle helppoa päästä irti. Pahan kostaminen pahalla on kuin kuin heittäisi löylyä kiukaaseen, pahuus lisääntyy.

"Vihalle ei kannata antaa valtaa. Pitää tiedostaa vihansa ja järkeillä itsensä sopusointuun ja tasapainoon sekä käsitellä mielessään asiaa, josta vihanryöppy sai alkunsa"

Juuri näin, viha näyttää saavan alkunsa pienestä asiasta, mutta sen takana saattaa olla jo lapsuudessa syntynyt trauma, joka sopivassa tilaisuudessa ilmoittaa olemassaolostaan.

Siksi ihmisen tulisi katsoa lämmöllä vihanpurkauksiaan, silloin ei tule kasvattaneeksi vihaa. Viha voitetaan vain rakkaudella, koska pahasta ei koskaan seuraa hyvää.