kielimuuriko ?

...ne meille jää,
kun rakkaus leikitteli ihollamme
ja eikä iho saannut koskaan tarpeekseen
hyväilyistä vaan jonosi koko ajan enemmän,
paljon enemmän...
rakkauden nimissä.

kauniin runosi loppu
pistää mietteliääksi
jos kaikki muuttuu liian tutuksi,tavalliseksi
ettei se enää tunnukkaan jalat alta vievältä
oikein hätäiseltä intohimojen suudelmalta
joka kiirehtii kohti ihojen sinfoniaa...
oikotietä onneen.

toiveita ja toteamusta on tässä,
välitilin päätös tähän asti eletystä.

hienoa todella hienoa tekstiä,
huippuhyvä hyvä upea linda!!!

Oletkohan tullut ajatelleeksi koskaan,
mitä meille Rakkautemme on nyt,
jos siltä riisuttaisiin nämä tympeät
kulissit ja läpinäkyvät kohteliaisuudet.
Ja ne tarkoituksettomat sanasi, kun
menemme illalla sänkyyn ja sinun
tekee mieli.

Olisiko jäljellä vain patsaita, joissa ei
oler elämä koskaan vieraillutkaan.
Kylmää ainetta vain vailla sielua.
Näkemättömät silmät ja sydämettömät
rinnat. Vain kauneutta, vailla lämpöä.
Haluja ilman syvää tarkoitusta. Vain
tarve tyhjentyä.

Kerro, mitä meistä jäsi jos riisuisimme
turhan ja jättäisimme vain Rakkauden.
Olisimmeko vain tiimalasissa juokseva
muistojen hiekka, joka kerran Rakasti.
Sanoissaan silloin aito sävy, todellisuuden
väreet. Luottamus, joka pakahdutti ja
tuntui minussa.

Nyt vain sinun vieraat silmä ja ahne
katse. Tuo hengityksesi, joka on minulle
oudon ihmisen. Kylmät sormesi, joita
pelkään. Pelkään niin että toisinaan
antaudun ja tunnen sitten tuskaa. Kipua
siitä, että joku on kulkenut ohitse, pois.
Ja vieras tulee minuun.

Ja jättää vieraat jälkensä.


http://www.youtube.com/watch?v=nsCXZczTQXo


Kiitos runostasi.

Jos unohtaa Rakkauden
ja Rakastamisen, jää
jälkeen elämän hienoin
tilaisuus.

Tilaisuus kokea kahdestaan
jotain ainutlaatuista.

Rakastua joka päivä
uudestaan.

Ja kasvaa sen mukana.

Upeaa Rakkausrunoa sinulta.

Avointa ja rehtiä.

Kuitenkin kaunista ja
todellista. Naisen kädellä
kirjoitetut säkeet, joita
toivoisi monen miehen lukevan.

Ja ajattelevan.

Todella hieno oli runosi.

Voimia ja iloa päivääsi.

Tällaisia ajatuksia herätti runosi:

Jos se rakkaus muuttaa, onko sitä lie koskaan ollutkaan?

Rakkaus ei ole reppumatkalainen joka lähtee uusien tuulien mukana. Se on kiveen ja ihmiseen kaiverrettu tunne, joka seuraa mukana.

"muistelen kaikkea sitä
mitä oli ihojen ja aistien kiihkeä sota
sitä minkä tänään
olemme kadottaneet päivien ja öiden savuun"

Tää oli hieno.

Oli taas nautinto tämäkin runosi, lindaliini :)

Ettei rakkaus muutu vaan
voimistuu vuosien myötä...

Kiitos runostasi joka herätti ajatuksia kuinka vaalia rakkautta niin ettei se katoa

Minusta tässä runossa ja sen otsikossa on pienehkö ristiriita...tai sitten mahdollisuus. Runossa rakkaus on arkipäiväistynyt, "lässähtänyt", se on muuttunut kaveruudeksi, siitä puuttuu hehku. Kieliopinnot...hmmm..juu, voisi kokeilla:-)
Annoit taas sanat varmaankin aika monen jokapäiväiselle tunne-elämälle.